Foucault testerin rakentaminen

Aloittaja Ari Haavisto, 22.12.2024, 21:55:21

« edellinen - seuraava »

Timo Kantola

Pidetään peukkua että onnistuu alusta loppuun.
Timo Kantola

hm

Jos apupeili on tarrakiinnityksellä alumiinissa, niin menettelyllä saattaa hyvinkin olla osuutta lopputulokseen. Alumiinin lämpölaajeneminen on viisinkertaista apupeileissä käytettyyn Pyrexiin tai Duraniin nähden. Apupeilin mekaaninen kytkentä alustan elämiseen pitää minimoida ja samalla pitää peiliä tukea ja pitää paikoillaan. Keskenään vastakkaisia tavoitteita, joten haastava yhtälö. Huoneen lämpötilassa tehtävä mittaus ei myöskään täysin vastaa käyttöolosuhteiden tilannetta.

Aikoinaan eräässä ulkoilmassa olevassa mittalaitteessa valo poikeutettiin detektoriin postimerkin kokoisella peilillä, joka oli kiinni alumiinilevyssä näppärästi pikaliimalla. Kesän kesti hyvin, mutta pakkasten tultua rapisivat peilit irti. Pikaliima korvattiin silikoniliimalla. Sen jälkeen pysyivät.

Monen muun tavoin seuraan mielenkiinnolla asiaa, sen käänteitä ja Arin sitkeää kamppailua.

Hannu Määttänen

Ari Haavisto

Sinne lähti peili kohti Bulgariaa. Alkavat tunnistaa minut tuolla UPS:n pisteellä kohta, kun tämä on jo neljäs kerta kun lähetän jotain peiliä maailmalle... Nyt vastasivat Skyvisioniltakin ja olisivat myös olleet valmiita tarttumaan haasteeseen. Säästetään se sille varalle, että tulee vielä lisää kierroksia...

Kotimatkalla UPSilta hain rautakaupasta tuubin lasisilikonia. Jos vaikka samantien muuttaisi tuon SW400 apupeilin kiinnityksen paremmaksi odotellessani testitarvikkeita apupeilitestiin. Katselin, että Solar Continuum suotimen kaistanleveys on 7,5nm, olisikohan se jo tarpeeksi kapea lampun edessä monokromaattiseksi valoksi? Nuo minun vihreät teholedit on jotain 25nm luokkaa kaistanleveydeltään.

Kun kaivelin noita vihreitä ledejä pussista, niin yhtäkkiä siinä pussissa taas olivatkin myös ne jo kertaalleen hävinneet valkoiset leditkin, joita etsin aikoinaan monta tuntia ja lopulta tilasin uudet. Ihme homma.

Tuunaillaan nyt tuota SW400:sta. Apupeilin avulla saattaa avautua lisää kuvaustarkkuutta, kun pääpeilin koko potentiaali saadaan varmemmin käyttöön. Ajattelin myös asentaa jäähdytyspuhaltimet pääpeilille, peilinpitimessä on kiinnitysreiätkin jo tehtaalta valmiina. Siitäkin haastaviin keleihin hitunen lisää potentiaalia. Ja toimii sitten nopean toiminnan putkena jatkossakin, kun 600:nen vaatii joka tapauksessa enemmän aikaa jäähtyä ja saattaa jäädä jälkeen kovissa lämpötilanvaihteluissa.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 27.11.2025, 19:39:17Katselin, että Solar Continuum suotimen kaistanleveys on 7,5nm, olisikohan se jo tarpeeksi kapea lampun edessä monokromaattiseksi valoksi? Nuo minun vihreät teholedit on jotain 25nm luokkaa kaistanleveydeltään.

Testaile ensimmäiseksi niin että laitat jonkun lasilevyn ja kuperan linssin päällekäin ja tarkastele näetkö kosketuspisteessä newtonin renkaita filtteröidyssä valossa. Renkaat näkyvät todennäköisesti vain todella pienellä alueella kosketuspisteen ympärillä.

Solar continuumin aallonpituus on 540 nanometriä, valonlähteen koherenssipituuden voi arvioida laskemalla l^2/dl missä l on aallonpituus ja dl kaistanleveys. Eteen tulee vielä noin 0.3-0.5 kerroin riippuen mitä kaistanleveydellä ja koherenssipituudella tarkalleen tarkoitetaan. Mutta sillä ei ole väliä sillä suuruusluokka ratkaisee.

Tuollaisella spektrillä koherenssipituudeksi tulee enintään parikymmentä mikrometriä, eli jos rakentaisit tuon värisellä valolla toimivan Michelson-interferometrin, enintään tuon verran saisi niiden kahden eri haaran optinen pituus poiketa toisistaan jotta interferenssi tulisi näkyviin. Vertailun vuoksi HeNe-laserilla koherenssipituus on useita kilometrejä.

Jos näet newtonin rinkuloita, voit seuraavaksi kokeilla kuinka paljon voit nostaa linssiä irti lasilevystä niin että renkaat yhä näkyvät. Veikkaan että et juuri ollenkaan. Tämä on sitten se sallittu maksimipaksuus vesikalvolle vesiflättitestissä. Tosi ohuilla kalvoilla vedenpinnan muodon määrää sitten pintajännitys eikä painovoima.

Vähän luulisin että joku oikeasti kapeakaistainen lamppu olisi saatava käsiin tätä varten.

Ari Haavisto

Tilasin kokeeksi tällaisen, joka ehkä on matalajännite pienpainenatriumlamppu virtalähteineen

Ebay linkki
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

VP

Suosittelen lämpimästi että et liimaa millään töhnällä sitä apupeiliä kiinni, vaan teet sille oikeaoppisen kehyksen.
Tästä aiheesta on hyvä kertomus Mike Lockwoodin sivuilla.

https://www.loptics.com/articles/mirrorsupport/mirrorsupport.html

Tällainen on melko yksinkertainen myös 3D tulostaa, itse tulostin omani ja se on toiminut 90mm halkaisijaltaan olevalla, Strehl 0.95 apupeilillä erinomaisesti. Toimintaperiaate on täysin sama kuin tuolla linkin takana olevassa apupeilin pidikkeessä.

mistral

Lainaus käyttäjältä: VP - 29.11.2025, 21:26:28Suosittelen lämpimästi että et liimaa millään töhnällä sitä apupeiliä kiinni, vaan teet sille oikeaoppisen kehyksen.
Tästä aiheesta on hyvä kertomus Mike Lockwoodin sivuilla.

https://www.loptics.com/articles/mirrorsupport/mirrorsupport.html

Tällainen on melko yksinkertainen myös 3D tulostaa, itse tulostin omani ja se on toiminut 90mm halkaisijaltaan olevalla, Strehl 0.95 apupeilillä erinomaisesti. Toimintaperiaate on täysin sama kuin tuolla linkin takana olevassa apupeilin pidikkeessä.

Linkin ohjeessa oli tarkka apupeilin etureunan stoppari? Tuollaisen rengasmaisen stopparin tekeminen käsin on mahdotonta. Konepajalla onnistuisi jos olisi riittävät koneet. Halvempaa olisi tehdä yksittäiset stopparit, vaikka 6kpl. Silloin vaan central obstruction peittää enemmän valoa.

Lisäys: Heti tuli uusi idea, jos tekee käsin stopparin reunan joka on itsessään epätarkka, mutta laittaa o-renkaan puskuriksi niin elastisuus kompensoi epätarkkuuden. Kaikkein elastisin on silikoni o-rengas, jos sellaisia vaan jostain löytää.

Ari Haavisto

Apupeilin kiinnityksestä on koulukuntia... Itse ehkä mieluiten kiinnittäisin alumiinijalkaan apupeilin kokoisen pinnoittamattoman Suprax-lasisoikion kolmella lasisilikonitäpällä ja sen päälle sitten tasaisella gridillä laitetuilla lasisilikonitipoilla rengasmaiselle alueelle jaettuna varsinaisen apupeilin. Jos tulevissa testeissä osoittautuu, että jommassakummassa apupeilissä on vikaa, hommaan uuden ja vanha saa toimia peilinpitimenä  :evil:

Joka tapauksessa tuo SW400 apupeilin tarrakiinnitys on turhan jäykkä. Pidin toisella kädellä lujasti kiinni alumiinisesta peilinpitimestä ja toisella kädellä yritin oikein voimalla vääntää peiliä, ei joustanut sitten yhtään. Kun mattopuukon kärjellä paineli tuota tarraa, se oli kyllä kumimaisen pehmeä, mutta mahtaako olla enää pakkasessa. Niin ohutkin se on, että rautasahanterä juuri mahtui väliin ja käytännössä sahasi koko tarran pois, liimaiseksi töhnäksi pitimen reunalle. Peili alkoi yhtään joustaa vasta kun koko tarra oli melkein sahattu pois.



Ja sitten kolmella lasisilikonitäpällä takaisin kiinni, tulitikut välissä antamassa sopivan joustovälyksen. Tämä kiinnitysmuutos ja pääpeilin loistava mittaustulos tuottavat jatkossa kuviin huomattavan plasebovaikutuksen ja immuniteetin huonolle seeingille.




Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

Ja vielä puhaltimet SW400:een, niin puhaltaa pilvetkin pois!

Laitoin puhaltimet kahdella ruuvilla kulmista kiinni, o-renkaat ruuvin kaulalla puhaltimen ja peilinpitimen välissä sekä toiset ruuvin kannan ja puhaltimen välissä. Hiukan värinänvaimennusta varuiksi.

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

siro46

Tämän ketjun voisi kiinnittää, niin löytyy myöhemminkin.

-Matti

Timo Kantola

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 30.11.2025, 20:35:44

Jaa tuo 400mm peili oli tuollainen keskikiinnityksellä varustettu peili, ei tavii 9-piste tai 18-piste tuentaa, eikä taida olla reunatuentaakaan??. Sitä enemmän vaikuttavaa että peilin tarkkuus huippua, ja kuu- ja palneettakuvat sen mukaisia!
Timo Kantola

mistral

Kanssa muistelin että peili oli sienen muotoinen, onhan se luja rakenne. Jäähtyminen ehkä hitaampi.

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: mistral - 01.12.2025, 19:38:59Kanssa muistelin että peili oli sienen muotoinen, onhan se luja rakenne. Jäähtyminen ehkä hitaampi.

Joo, sienen muotoinen, keskitapin varassa killuu. Keskitapin ja lasin välissä jotain styrofoam pallojen ja sinisen möhnän sekoitusta. Mutta jäähtyy nopeasti, koska on reunoilta ohut ja pinta-alaa paljon suhteessa massaan ja keskeltäkin ontto, joten ei kovin paksua kohtaa missään. Tämä on kuitenkin yhtenäistä lasia, toisin kuin se epäonninen paloista hitsattu ja osin liimattukin 500P design, hyvin sileän oloinen Foucault kuvissa.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"