Sähkömagneettisen aallon olemus

[mistral]

Siksi onkin pohdittavaa, kun lienee ilmeistä, ettei aika-avaruudellisuus ole ad hoc vaan sen metriikka perustuu vuorovaikutuksiin.

Jos taulukko on oikea ymmärrys, niin puheet horisontin ohittamisesta on käsittämättömiä. Kuinka sen voi ohittaa jos fysiikka on niin rajua? Jos astronautti menee jalat edellä horisontin läpi, halvaantuu välittömästi.

[Paul Metsälä]

Jos taulukko on oikea ymmärrys, niin puheet horisontin ohittamisesta on käsittämättömiä. Kuinka sen voi ohittaa jos fysiikka on niin rajua? Jos astronautti menee jalat edellä horisontin läpi, halvaantuu välittömästi.

Astronautti ei koe mitään kelmunohutta pintaa lähestyessään sitä. Tapahtuma on analoginen sille, että astronauttia voitaisiin nopeuttaa kohti valon nopeutta. Ennen horisonttia tai valon nopeutta aika hidastuu vääjäämättä järkyttävän hitaaksi. Siis ulkopuolelta tarkkailevan kannalta. Astronautti elelee lokoisaa loppuikäänsä loppuun asti kunhan ruoka- ja jätehuolto pelaa.

[kuunylinen]

Kummallista kun taulukko antaa erilaisen kuvan tilanteesta:

En ihan ymmärrä ristiriitaa?

Jussi Kantolan taulukko on ihan jees ja ymmärrettävä. Siinä taulukoidaan auringon kokoisen musta aukon punasiirtymää Rs läheisyydessä.

Eddingtonin raja taas on teoria mustan aukon max koosta, joka on 10exp11 x auringonmassa.

Kuinka nopeasti punasiirtymä etenee etäisyyden mukaan riippuu mustiksen massasta. Eli suuri gravitaatiogradientti, kuten aurinkolla, punasiirtymä tapahtuu nopeasti, suurella massalla on pieni gravitaatiogradientti ja punasiirtymä on hitaampaa.

Kun mustan aukon koko on auringon massainen niin 3.3km etäisyydellä tasolta Rs fotoni karkaa, tosin punaisena.

[mistral]

En ihan ymmärrä ristiriitaa?

Jussi Kantolan taulukko on ihan jees ja ymmärrettävä. Siinä taulukoidaan auringon kokoisen musta aukon punasiirtymää Rs läheisyydessä.

Eddingtonin raja taas on teoria mustan aukon max koosta, joka on 10exp11 x auringonmassa.

Kuinka nopeasti punasiirtymä etenee etäisyyden mukaan riippuu mustiksen massasta. Eli suuri gravitaatiogradientti, kuten aurinkolla, punasiirtymä tapahtuu nopeasti, suurella massalla on pieni gravitaatiogradientti ja punasiirtymä on hitaampaa.

Kun mustan aukon koko on auringon massainen niin 3.3km etäisyydellä tasolta Rs fotoni karkaa, tosin punaisena.

Nopeasti ja nopeasti, siinä on valtava aste-ero. Kun ajatellaan painovoimalakia, sen vaikutus lähestyttäessä on kasvava ja arkijärjellä ymmärrettävä mutta kun lähestytään teoreettista pintaa jossa ei pitäisi kokoon luhistunutta massaa niin silloin jokin muu tekijä saa hertsit romahtamaan.

[mistral]

Astronautti ei koe mitään kelmunohutta pintaa lähestyessään sitä. Tapahtuma on analoginen sille, että astronauttia voitaisiin nopeuttaa kohti valon nopeutta. Ennen horisonttia tai valon nopeutta aika hidastuu vääjäämättä järkyttävän hitaaksi. Siis ulkopuolelta tarkkailevan kannalta. Astronautti elelee lokoisaa loppuikäänsä loppuun asti kunhan ruoka- ja jätehuolto pelaa.

Voihan noin sanoa mutta taulukkoa se selitä siis mitä tapahtuu viimeisillä millimetreillä. Protoni on pieni ja sen 1/100 000 000 osa on käsittämättömän pieni matka mutta sillä matkalla 'potentiaali' muuttuu suunnilleen saman verran kuin syöksyssä avaruudesta neutronitähteen. Laitoin potentiaalin hipsuihin kun en tiedä onko ensinkään kyse potentiaalista.

[Eusa]

Voihan noin sanoa mutta taulukkoa se selitä siis mitä tapahtuu viimeisillä millimetreillä. Protoni on pieni ja sen 1/100 000 000 osa on käsittämättömän pieni matka mutta sillä matkalla 'potentiaali' muuttuu suunnilleen saman verran kuin syöksyssä avaruudesta neutronitähteen. Laitoin potentiaalin hipsuihin kun en tiedä onko ensinkään kyse potentiaalista.

Taulukko kertoo ulkoisen etäisen havaitsijan kannalta mitä hän voi odottaa havaitsevansa.

Paikallisessa fysiikassa universaali fysiikka toimii ja mikäli ollaan saavutettu laskennallinen tapahtumahorisontin säde, ei tapahtumahorisontin kohdalla tapahdu mitään erikoista tietenkään. Jos musta aukko on riittävän massiivinen, ei tee teoriassa edes kipeää.

Se on ristiriita, että vuorovaikutuksiin perustuva kaikkeus ei oikeastaan voi olla enää olemassa sellaiselle havaitsijalle, joka siirtyy tuollaisen horisontin läpi - jos yleistä suhteellisuusteoriaa sovelletaan nykymuodossaan JA oletetaan ilmeinen vuorovaikutusoperuste kaiken määrittymiselle.

Turvallisinta on olettaa, ettei mikään kaikkeudessa todellisesti saavuta koskaan yhdenkään mustan aukon tapahtumahorisonttia. Välittömästi syntyy myös tarve korvata mustat aukot gravastar- tai eksoottisen aineen ratkaisuilla. Näitä tutkitaan.

[mistral]

Taulukko kertoo ulkoisen etäisen havaitsijan kannalta mitä hän voi odottaa havaitsevansa.

Paikallisessa fysiikassa universaali fysiikka toimii ja mikäli ollaan saavutettu laskennallinen tapahtumahorisontin säde, ei tapahtumahorisontin kohdalla tapahdu mitään erikoista tietenkään. Jos musta aukko on riittävän massiivinen, ei tee teoriassa edes kipeää.

Juuri tuo äkkijyrkkyys on se ongelma ja se hyvin erikoista. Tähän perustuu Schw-säteen absoluuttisuus mikä tarkoittaa että ulkoinen havaitsija korkeudesta riippumatta mittaa aina pinnan samalla korkeudella. Ajan hidastuminen ei selitä punasiirtymää. Kun luotain lähettää auringon takaa signaalin maahan, sen taajuus auringon lähellä hidastuu avaruuden kaareutumisesta (kaarevuus hidastaa aikaa= Shapiro-viive) mutta nopeutuu potentiaalin laskusta johtuen . Mutta maassa se mitataan taas samaksi kuin luotaimella (no on hiukan suurempi kun putoaa avaruudesta maahan). Siksi sama lainalaisuus pätee myös horisontin luona, siis ajan hidastuminen oikenee havaitsijan luona samoin kuin auringon tapauksessa.

Onko gradientti oikea sana, kuitenkin g-kentän jyrkkyys ei selitä äkkijyrkkyyden salaisuutta.

[Paul Metsälä]

Voihan noin sanoa mutta taulukkoa se selitä siis mitä tapahtuu viimeisillä millimetreillä. Protoni on pieni ja sen 1/100 000 000 osa on käsittämättömän pieni matka mutta sillä matkalla 'potentiaali' muuttuu suunnilleen saman verran kuin syöksyssä avaruudesta neutronitähteen. Laitoin potentiaalin hipsuihin kun en tiedä onko ensinkään kyse potentiaalista.

Sen horisontin lähestyminen on analoginen sille, että yritetään päästä valon nopeuteen. Ulkoisen tarkkailijan kannalta jaka ainoa hadroni lytistyy lytistymistään. Energiatasapainon, liikemäärän yms säilyminen ulkoisen tarkkailijan kannalta vaatii sitä, että jokin paketissa hidastuu kaiken aikaa. Se on aika, joka hidastuu rajattomasti ulkoisen tarkkailijan näkökulmasta. 

[Eusa]

Juuri tuo äkkijyrkkyys on se ongelma ja se hyvin erikoista. Tähän perustuu Schw-säteen absoluuttisuus mikä tarkoittaa että ulkoinen havaitsija korkeudesta riippumatta mittaa aina pinnan samalla korkeudella. Ajan hidastuminen ei selitä punasiirtymää. Kun luotain lähettää auringon takaa signaalin maahan, sen taajuus auringon lähellä hidastuu avaruuden kaareutumisesta (kaarevuus hidastaa aikaa= Shapiro-viive) mutta nopeutuu potentiaalin laskusta johtuen . Mutta maassa se mitataan taas samaksi kuin luotaimella (no on hiukan suurempi kun putoaa avaruudesta maahan). Siksi sama lainalaisuus pätee myös horisontin luona, siis ajan hidastuminen oikenee havaitsijan luona samoin kuin auringon tapauksessa.

Onko gradientti oikea sana, kuitenkin g-kentän jyrkkyys ei selitä äkkijyrkkyyden salaisuutta.

Tarkoitan juuri sitä, että jos havainto- eli vuorovaikutusskannaus, jota taulukko edustaa, on myös fysikaalinen ontologia, ei voi olla mitään tapahtumahorisonttia, vaan kyse on esim. eksoottisen olomuodon väliaineesta. Schwarzschildin ratkaisuhan kuvaa vain pistemäisen potentiaalin ilman varsinaista ainesisältöä. Kerrin ratkaisuun on huomioitu pyöriminen, mutta väliainetta sisältävää ratkaisua Einsteinin yhtälöille ei tunneta; ratkeaminen vaikuttaa mahdottomalta epälineaarisuuksien vuoksi.

Vaikka yleinen suhteellisuusteoria tähtää puhtaan paikallisuuden malliksi, energiatensori summaa energiatiheyksiä kentässä, mikä tuottaa haasteita universaalien paikallisten kaarevuustensorien löytämiseksi - käytetäänkin pseudotensoreita.

Olen tutkinut tyhjön erillisyyksien jatkumoa muistirakenteena, joka tarjoaa täyden paikallisuuden kuvauksen kullekin tapahtumakohdalle sen asemana ainejakaumakehityksen tuloksena. Silloin paikallinen tilanne ei ole suorassa riippuvuussuhteessa dominoiviin massakeskuksiin, kuten mustiin aukkoihin, vaan päinvastoin ikään kuin "sallii" rakenteellaan massakeskukset - niistä ja muistakin muutoksista saapuvat gravitaatioaaltosignaalit päivittävät paikallista tyhjömuistia. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria antaa hyvän laskentamalli-approksimaation jännitetyille pallogeometrisille ympäristöille, mutta entrooppisesti löysemmässä sekoittuneessa ympäristössä tyhjön sisäenergia nousee merkityksellisemmäksi "tyhjöaineeksi", joka on juurikin arvoituksellinen pimeä aine.

[Paul Metsälä]

Tarkoitan juuri sitä, että jos havainto- eli vuorovaikutusskannaus, jota taulukko edustaa, on myös fysikaalinen ontologia, ei voi olla mitään tapahtumahorisonttia, vaan kyse on esim. eksoottisen olomuodon väliaineesta. Schwarzschildin ratkaisuhan kuvaa vain pistemäisen potentiaalin ilman varsinaista ainesisältöä. Kerrin ratkaisuun on huomioitu pyöriminen, mutta väliainetta sisältävää ratkaisua Einsteinin yhtälöille ei tunneta; ratkeaminen vaikuttaa mahdottomalta epälineaarisuuksien vuoksi.

Vaikka yleinen suhteellisuusteoria tähtää puhtaan paikallisuuden malliksi, energiatensori summaa energiatiheyksiä kentässä, mikä tuottaa haasteita universaalien paikallisten kaarevuustensorien löytämiseksi - käytetäänkin pseudotensoreita.

Olen tutkinut tyhjön erillisyyksien jatkumoa muistirakenteena, joka tarjoaa täyden paikallisuuden kuvauksen kullekin tapahtumakohdalle sen asemana ainejakaumakehityksen tuloksena. Silloin paikallinen tilanne ei ole suorassa riippuvuussuhteessa dominoiviin massakeskuksiin, kuten mustiin aukkoihin, vaan päinvastoin ikään kuin "sallii" rakenteellaan massakeskukset - niistä ja muistakin muutoksista saapuvat gravitaatioaaltosignaalit päivittävät paikallista tyhjömuistia. Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria antaa hyvän laskentamalli-approksimaation jännitetyille pallogeometrisille ympäristöille, mutta entrooppisesti löysemmässä sekoittuneessa ympäristössä tyhjön sisäenergia nousee merkityksellisemmäksi "tyhjöaineeksi", joka on juurikin arvoituksellinen pimeä aine.

Tämä asia eli "tyhjiöaine" tulee takaisin kymmenien vuosien evakosta parhaillaan. Esimerkiksi kvanttitietokoneet käyttävät jo "tyhjiöaineen" alkeellista sorkkimista. "Tyhjiöaineessa", jota voitaisiin kuvitella fotoniseksi taustaksi ovat meidän tuntemat ilmiöt ajattomia ja nopeudettomia topologioita. Esimerkiksi pyörivä massa on "tyhjiöaineen" pysyvä jännitystila ynnä sen pysyvä kiertymä. Eli havainnollisessa piirustuksessa verkko jota on venytetty jossain kohdassa ja hieman kierretty. Venytys tarkoittaa massaa makromaailmassa. Pieni kierto pyörimistä. Tämä selittää elektronin spnin mukavasti. Siitä yritetään epätoivoisesti sanoa, että spin ei tarkoita pyörimistä vaikka puhutaan hurjasta pyörimisestä.

Fotonisen taustan perusolemus on olla rentoutuneessa tilassa valmiina värähtelemään. Koska siinä ei ole aikaa eikä matkaa vaan pelkkiä kudelman jännityksiä, kiertoja ja silmukoita taustan kannalta staattisessa asetelmassa, selittyy myös lomittuminen kaikilla etäisyyksillä. Lomitetut hiukkaset ovat taustan kannalta samassa kvanttitilassa. Tämä sama kvanttitila kahdelle hiukkaselle ei tarkoita mitään nopeuteen liittyvää. Makromaailmassa voimme venyttää tätä omasta mielestämme paikasta toiseen, koska meillä on tälle venyttämiselle matka ja rajoitettu nopeus. Taustassa lomittuneet hiukkaset ovat aina vain samassa staattisessa kvanttitilassa.

Pimeä massa? Meidän koettu ja vielä kokematon universumi on vain tahra taustan rakenteessa. Tämä lienee sallittu kuvitelma kuvitellun taustan ulottuvuuksista. Pimeäksi koettu massa on vihje. Meidän makromaailman pieni suttu taustassa kokee, että ollaan jotain vähemmän kuin on jossain näkymättämissä. Tässä on vain havaintovirhe. Me emme laske oikeasta suunnasta näitä asioita. Ja tähän on tulossa korjaussarja. Valitettavasti se oli jo tiedossa muutamilla merkittävillä tieteen arkkitehdeilla, mutta nämä vaiettiin ja tyrmättiin. Miten? Siten että auktoriteettien joukkohivutuksella todettiin, että osaamme laskea kymmenellä desimaalilla nämä jutut. Tämä on tässä ja kaikki muu on mystiikkaa. Jopa iso E sanoi painostuksen lopputuloksena, että "Hyvä on. Luovutaan sitten syvemmästä rakenteesta ja sovitaan valon nopeus samaksi kaikille. Mennään sillä." Sanoi muutakin joka tarkoitti että ihmiskunta ei ole vielä valmis muulle.

Tein mittavan kyselyn työnimellä Muutosvastarinta kvanttifysiikassa. Kysely johti asiasta toiseen ja lopputulos näyttää siltä, että aivan kunnollinen syvempi fotoninen taustarakenne on ristiriidaton ainakin kevyissä tarkasteluissa kaiken olemassa olevan fysiikan kanssa. Tarvitaan seuraava taso eli parempi matematiikka taustatopologian käsittelemiseksi. Sieltä kumpuaa massa, inertia, kvantittuminen, lomittuminen, tapahtumahorisontille mukava tarkastelutapa. Ihan kaikki.  Kysely on noin puoleen matkaan asti kaikkine karvoineen ja harhapolkuineen minun FB profiilissa. Matka vanhaan on kyllä uuvuttava siinä kyselyssä.

[mistral]

Sen horisontin lähestyminen on analoginen sille, että yritetään päästä valon nopeuteen. Ulkoisen tarkkailijan kannalta jaka ainoa hadroni lytistyy lytistymistään. Energiatasapainon, liikemäärän yms säilyminen ulkoisen tarkkailijan kannalta vaatii sitä, että jokin paketissa hidastuu kaiken aikaa. Se on aika, joka hidastuu rajattomasti ulkoisen tarkkailijan näkökulmasta. 

Jos taulukko kuvaa vapaata pudotusta, sitten hertsit putoaa nollille dopplerin vuoksi. Mutta en usko että taulukon tekijä kuvaa vapaata pudotusta koska silloin vesittyy horisontin dynamiikka, siis doppler peittää alleen horisontin olemuksen.

[Paul Metsälä]

Lähestymistapa lienee ongelmallinen.

[kuunylinen]

Avaruuden kiihtyvän laajenemisen syyksi on ehdotettu gravitonia ja jos sillä olisi pikkuruinen massa niin se olisi siinä. Pimeän aineen etsinnän voisi lopettaa.

Ostin kirjan Kvanttilainen todellisuus - Kallio Tamminen. Lähes puhtaasti filosofiaa, Aristoteles, Dante, Göethe,..vain Matti Nykänen puuttui. Taisi olla virheostos.

Kvanttimailman ja STn yhteensovittamista yritetään näköjään filosofian avulla.

[mistral]

Muistaakseni Einstein ei saanut Nobelia koska suhteellisuusteorian ajateltiin olevan filosofiaa. Totta että teorian ennusteet on outoja arki-ihmiselle. Esimerkiksi että toinen kaksonen on ryppyinen, toinen nuorekas.

[Paul Metsälä]

Muistaakseni Einstein ei saanut Nobelia koska suhteellisuusteorian ajateltiin olevan filosofiaa. Totta että teorian ennusteet on outoja arki-ihmiselle. Esimerkiksi että toinen kaksonen on ryppyinen, toinen nuorekas.

Einstein ei luopunut missään vaiheessa taustasta, josta näkyvä ja laskettava fysiikka kumpuaa. Kova vastustus tuli sillä periaatteella, että kaikki voidaan laskea kymmenellä desimaalilla ilman mitään filosofista syvempää taustaa ja tarkoitta ettei sitä ole. Tuo visionääri totesi jossain vaiheessa "Luovutaan sitten syvemmästä rakennelmasta ja sovitaan valon nopeus kaikille samaksi." Totesi myös että ihmiset eivät ole valmiita muuhun.

Tätä on toistettu pian sata vuotta. Nyt on ollut pakko vetää hieman takaisin. Higgsin kenttä, lomittuminen, casimir-vaikutus, spin joka ei olekaan pyörimistä. Ristiriita makro- ja mikrokosmoksen välillä. Puuttuu yhdistävä tausta. Varsinkin lomittuminen jossa jotain tapahtuu viiveettä ja ilman etäisyyden merkitystä ja havainto, että gravitaatiokin on yhteydessä siihen pakottaa palailemaan nöyrästi sadan vuoden takaiseen ideaan, että näkyvä fysiikka ei ole koko totuus. Koko totuus saattaa olla niin, että me ja havaintomaaimamme olemme vain tahra todellisessa ajattomassa ja nopeudettomassa, syvemmässä taustassa.