Aloittelijalle katseltavaa toukokuun viimeisinä pimeinä tunteina?

Aloittaja JupiterinTuijottaja, 13.05.2024, 18:54:22

« edellinen - seuraava »

JupiterinTuijottaja

Moikka!

Olen ihan uusi ihminen tämän tähtiharrastuksen parissa. Olen aloittanut valokuvauksesta tämän vuoden helmikuussa, ja nyt on alkanut taivaan kuvaaminen kiinnostamaan, eri taivaankappaleiden identifioimisen lisäksi.

Itsestäänselvää on, että näin toukokuussa alkaa olla liian valoisaa. Minua ei kuitenkaan haittaa valvoa vielä joinain tulevina öinä ennen kesäkuuta. Katselin netistä ja stellariumista, että vielä noin klo 00:30-01:30 pitäisi olla tarpeeksi pimeää taivaan tuijotteluun ja jopa kuvaamiseen.

Kuvaamisen kokeilu erityisesti kiinnostaisi. Järkkärit, objektiivit ja jalustat siihen löytyvät. Löytyykö nyt vielä jotain katseltavaa, jota tällainen vasta-alkaja voisi yrittää kennolle tallentaa? Stellariumissa näkyi että kaikki planeetat ovat jo horisontin alla, ja Andromedakin näyttäisi olevan liian lähellä auringon hajavaloa.

Arvostan kaikkia vinkkejä suuresti.

einari

Pallomaiset tähtijoukot on vielä näin kevätöinäkin mahdollisia kohteita. Esim M13 on kiitollinen kohde aloittelijalle.
Muitakin Messierin pallomaisia voi kokeilla.
___
Tapio

mistral

Itse yritin nähdä 250mm newtonilla T CrB joka on nova mutta en jaksanut odottaa että tulee koivujen takaa näkyviin. Mutta jos jaksat valvoa niin T-tähden löytäminen on saavutus. CrB tarkoittaa Korona Borealista eli Pohjan kruunua mikä on Arcturuksen vasemmalla puolella. Kun katsoo Stellariumista niin kruunu ei tahdo erottua mutta kun katsoo taivaalta, se erottuu helpommin. Tässä ketjussa on jotain siitä: https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=21027.msg187733#new
Nova ei vielä tiettävästi ole kirkastunut mutta sen pitäisi lähiaikoina kirkastua.

JupiterinTuijottaja

Kiitos vastauksista! Pari tuntia vielä malttaa niin pääsee katselemaan.