Mielenkiintoinen uutinen. Tietysti sitä toivoo, että Loeb kerrankin olisi oikeassa. Korostetaan nyt vielä, että Loeb ei ole meteoriittitutkija, geokemisti tai kosmokemisti. On tuon käsikirjoituksen kirjoittajalistassa loppupuolella pari-kolme suht tunnettua alan tutkijaa, tiedä sitten mikä heidän osuutensa työstä on ollut. Ja se on siis käsis, ei julkaistu. Lopussa kiitellään kolmea tyyppiä kommenteista, tiedä sitten onko kyse vertaisarvioinnista vai mistä.
Ja sitten on vielä sekin pidettävä mielessä, että sferulit ovat todellisia kiusankappaleita. Niitä syntyy lukemattomissa luonnollisissa ja ihmisen aikaansaamissa prosesseissa. Luonnollisten ja antropogeenisten erottaminen toisistaan on todella vaikeaa hommaa, puhumattakaan siitä, että pääsisi varmuudella käsiksi syntyprosessiin.
Itse en jaksa enkä jouda tuota käsistä ajatuksella lukemaan, ja vallankin kun Loeb on asiaan sotkeutunut, se ei pätkääkään edes houkuttele (ei voi mitään, kun hän keskittyy levittämään älyttömyyksiä mediassa, on hänen mitään tekemisiään aika vaikea ottaa vakavasti, vaikka tietysti aina pitäisi kyetä suhtautumaan avoimin mielin). Mutta kuten totesin, vilpittömästi toivon, että loebismistä huolimatta tämä olisi ihan vakavasti otettava juttu. Aika näyttää.
Teemu