NGC1491

Aloittaja JuhaK, 09.10.2008, 22:38:06

« edellinen - seuraava »

Murtsi

Moi, tätä kohdetta yritin kuvata jo edellisellä kaudella ja ensimmäiset valotukset tein jo 27.12.2015 jolloin sain tunnin verran Ha dataa talteen. Joulukuun 20. päivä 2016 pääsin taas jatkamaan projektia, nytkin dataa tuli pienissä erissä muutaman päivän aikana kun pilvisyys vaivasi tuolloin. Lopuksi yhteisvalotusta tuli kuitenkin reilut 13 tuntia, tarkemmat tekniset tiedot löytyvät astrobinistä.


wm-x

Tätä ei ole pariin vuoteen kuvattu ainakaan tänne foorumille saakka, joten laitetaan oma yritys kohteesta. Ei mikään helpoin käsiteltävä, tuo keskusta on todella kirkas ja reunat todella himmeät.

HA: 50x900s
OIII:18x900s
SII:21x900s


Tarzan

Todella hieno!

wm-x

Kiitos paljon! Tästä näkee harvemmin kuvia. Mielenkiintoinen kohde.

einari

#19
Sain minäkin kuvattua tätä kohdetta 12 tunnin verran Espanjasta käsin vaikka kelit sielläkin on marraskuun aikana olleet harvinaisen kehnot. Suunnilleen puolet Ha:ta ja puolet OIII:sta.
Meinasin jo lopettaa 6 tunnin valotukseen.
Taivaanvahdissa isompi kenttä ja puolikkaan projektin versio.

Edit: Käsittelin kuvan uudelleen.

___
Tapio

CSB

Kaunis, ensimainen versio oli vähän yliterävoittu. Onko se Atik 460EX värikamera???

einari

Kiitos. Joo, oli vähän röpelöinen ja tähdet kanssa kaipasi huomiota.
Atik 460EX on mustavalkokamera.
___
Tapio

wm-x

No nyt näyttää hyvälle!

CSB

Lainaus käyttäjältä: einari - 29.11.2019, 20:56:42
Kiitos. Joo, oli vähän röpelöinen ja tähdet kanssa kaipasi huomiota.
Atik 460EX on mustavalkokamera.

"350min Ha, 400min OIII" sanoi ja ihmettelen mistä se väri tule jos kamera  on M/V ??

einari

Tässä kuvassa laitoin Ha-suotimella otetun kuvan R-kanavaan ja OIII-kuvan sekä G että B-kanaviin.
Siitäpä se värikuva muodostuukin.
___
Tapio

CSB

Lainaus käyttäjältä: einari - 30.11.2019, 12:02:58
Tässä kuvassa laitoin Ha-suotimella otetun kuvan R-kanavaan ja OIII-kuvan sekä G että B-kanaviin.
Siitäpä se värikuva muodostuukin.

Kiitos Tapio, varma lisää kysymys tule joskus.

ast

#26
Yritelmä viime yöltä, Ha 14x3, OIII 15x3, SII 9x3, vähän tummaksi jäi.

Toinen versio lisätty 28.10., vieläkin tarvitsisi lisää valoa, mutta nyt yhteensä Ha 29x3, OIII 30x3 ja SII 24x3, eli reilut 4 tuntia.
Vihdoin jalusta on suurinpiirtein kohdallaan ja taivasmalli toimii, kuvattu ilman quidausta.

t. tapsa 

Javs86

Moi
Jälkikäsittelyllä saat tuota vielä enemmänkin näkyviin (testailin jpg kuvallasi). Ihan kelpo datalta vaikutti! Joskin mustaa pistettä oli havaittavissa kirkkaimissa tähdissä, joten ei ole tarkennus ollut aivan kohdillaan. :azn:
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

ast

Kiitti tsemppauksesta :), pitää jatkaa tuosta, lisää valoa ja tarkennus paikoilleen.

t. tapsa

ast

Ja vielä yksi versio.. taitaa tästä riittää.

t. tapsa