Revontuli "raja" ...

Aloittaja Jarpes, 17.02.2022, 10:54:56

« edellinen - seuraava »

Jarpes

Moit Lukijoille!

REVONTULISTA

jota tietääkseni missään ole kerrottu, eikä laskettu myöskin toteamaton.

Joillekin olen sen selvittänyt:

Meillä on mielestäni olemassa Luontainen Revontuliraja, joka seuraa maantiedettä,

geologiaa tms.

Revontulivyöhyke, siis paikka linja, jonka pohjoispuolella vaikuttaisi revontulia ihan näkyvän jonkun kymmenen kertaa syyskuulta maaliskuulle, kulkee LAT N 64 Kalajoki, Pyhäjärvi,  Kuhmo.
Geologia tulee mukaan kun tuolla samalla juonteella on kuivanmaan kaarto, jota maanseläksikin sanotaan. Eli vedet kaatuu eri jokiin, niin jotta voi kulkea "kuivin jaloin" Kainuusta Perämeren rannalle.

Asia on muutaman viime talven kuluessa saanut jonkunlaista vahvistusta, kun WA-ryhmässä revontulien näkymisistä kertovat on eteläisimmillään monesti Kainuu, Keskipohjanmaa..

Onko tällaista Revontulitilastointia missään?

Sinänsä tällainen tuntuma revontulivyöhykkeestä, voi myöskin johtua muista sýistä. Talvella kun on riittävän kylmää, monesti taivas on kirkkaana, ja revontulet "pääsee" näkymään..

Vai onko maapallon magneettikenttä sopivasti kaareutunut viimeisellä neljänneksellä pohjoisessa?

muita syitä? tai ajatuksia ?


Mare Nectaris

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Lithos

Kyseessä on käsittääkseni melko dynaaminen ilmiö eli silloin kun kp on pieni niin niitä pääsee näkemään lähinnä tosi pohjoisessa ja kun kp revähtää vallan suureksi niin niitä pääsee näkemään vaikka lähempänä päiväntasaajaa. Varmastikin on yleisin "voimakkuus" jolla revontulia ilmenee ja se loisi jonkinlaisen sumean rajan mutta itse olen aina ymmärtänyt että mitään varsinaista yksittäistä geologista piirrettä ne eivät seuraa. Ne syntyvät kuitenkin todella korkealla.
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

ispa

Muistan nähneeni hyvin ohuita revontulia Helsingissä 1990-luvun puolivälissä kerrostalon parvekkeelta siinä katuvalojen saasteessa kun katsoin yöllä taivaalle.
Ilpo Kantonen

tomppa

Lainaus käyttäjältä: Jarpes - 17.02.2022, 10:54:56
Asia on muutaman viime talven kuluessa saanut jonkunlaista vahvistusta, kun WA-ryhmässä revontulien näkymisistä kertovat on eteläisimmillään monesti Kainuu, Keskipohjanmaa..


Ehkäpä tuo Whatsapp-tilastointi perustuu vähän rajalliseen otantaan?

Vaikutan itse Satakunnan ja Pirkanmaan alueilla. Täällä viime kausi oli revontulien suhteen oikein hyvä ja niitä oli havaittavissa aika usein.

Täältä voi selailla porilaisen tähtiharrastusyhdistyksemme jäsenten viime kauden revontulihavaintoja:
https://www.taivaanvahti.fi/observations/browse/pics/4537293/observation_id/desc/0/20

Revontulien metsästyksessä taivaskamera on iso apu. Tässä meidän yhdistyksen Karhukameran kotisivut:
https://karhunvartijat.fi/karhukamera/