Celestron AVX:n rasvaus

Aloittaja Tommi L, 19.10.2021, 23:08:52

« edellinen - seuraava »

Tommi L

Ajattelin kysellä taas kokeneemmilta neuvoa. Tälläkin foorumille lienee useampi, jolla on kokemusta otsikossa mainitusta jalustasta kuvauskäytössä. Olen koittanut viimeisen puolen vuoden aikana parantaa jalustan tarkkuutta välyksiä ja jähmeyttä vähentämällä. Keväällä säädin ja rasvasin rattaita. Alkusyksystä päästiin normiolosuhteissa säännöllisesti 1,2" RMS tarkkuutteen, johon olin suht tyytyväinen.

Sitten pari viikkoa sitten irroitin deklinaatioakselin pidäkerenkaan (retaining ring) kohdasta, johon vastapainotanko kiinnittyy (kuva). Rasvasin renkaan ja sen takaa löytyvän ohuen muovisen renkaan. Ruuvasin sitten pidäkerenkaan paikoilleen, mutten kiristänyt aivan loppuun asti välttääkseni akselin jäykkyyttä. Ruuvasin kuitenkin niin pitkälle, jottei akseli päässyt enää liikkumaan pitkittäissuunnassa alhaalta ylöspäin työntäessä. Tämän jälkeen ruuvasin pidäkerenkaan kaksi kiinnitysmutteria mahdollisimman kireälle. Edellä mainitun ohella paransin jalustan rasvausta myös muualta.

Tulokset eivät kuitenkaan vakuuttaneet, jotka saattavat joiltain osin mennä huonompien tuuliolosuhteiden piikkiin. Tarkkuus laski 1,8-2,0" RMS paikkeille ja PHD2:n lokista näkyy deklinaatioakselin hieman samankaltaisena toistuvat heittelyt. Uskon, että tässä on nyt muutakin kuin tuuli taustalla. Käyrä voisi kait viitata välysten rinnalla ilmenevään jäykkyyteen(?).

Luin nyt parista paikasta, että yksi AVX:lle tavanomaisista jähmeyden syistä liittyykin liian runsaaseen rasvaukseen. Jäin miettimään, että olisiko jalustani suorituskyky mennytkin rasvauksen myötä huonompaan kuntoon, jolloin rasvausta olisikin viisaampaa vähentää. Irroitin tänään myös tehtaalla varsin tiukkaan väännetyn satulan ja tarkoituksena olisi käydä koko deklinaatioakseli läpi kireyksien ja rasvauksen osalta.

Olisikohan täällä viisaita neuvoja sen suhteen, miten kireäksi pidäkerengas ja muut deklinaatioakselin osat tulisi ruuvata? Ja entä miten rasvan käyttöä tulisi hallita ja onko osia, joiden rasvaamista tulisi välttää? Käytännön neuvot olisivat nyt tarpeen.
Celestron C8, Celestron EdgeHD 800, Esprit 100ED, Askar FRA400
iOptron CEM70, iOptron CEM26, Celestron AVX
ASI294MM, ASI183MM, ASI174MM, ASI120MM

Kaizu

Mitä tarkoittaa jalustan rms tarkkuus? Mitä tarkoitat rasvauksen parantamisella?

Kaizu
Kai Forssen

Pappis

Kyllä nuo huonommat rms-arvot kielivät siitä, että välyksiä on yhä liikaa. Oma kokemus Celestronin CG5-jalustasta oli, että klapin säädössä piti mennä hiven tiukemmalle kuin "käsikopelolla". Ero ei ollut suuri, mutta merkitsevä.

Tommi L

Tässä vielä käyrää toissa yöltä. Tuohon dec-akselin käyrään muodostui varsin äännöllisesti tuollaisia ramppeja kuin kuvassa. Ensin käyrä nousee hetken ja sitä seuraa jyrkkä lasku. Ei koskaan niin päin, että käyrä laskisi hetken ja sitten tulisi jyrkkä nousu. Ymmärtäisin tuon siten, ettei kyse ole vain välyksistä, vaan taustalla olisi myös jähmeyttä.

Ja tällainen virhe siis ilmaantui pari viikkoa sitten rasvaamisten ja edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen. Rattaisiin en kuitenkaan ole koskenut ja ne ovat siinä tilassa kuin oli aiemmin, jolloin päästiin säännöllisesti jalustatyyppiin nähden varsin tyydyttävään 1,2 kaarisekunnin virheeseen.
Celestron C8, Celestron EdgeHD 800, Esprit 100ED, Askar FRA400
iOptron CEM70, iOptron CEM26, Celestron AVX
ASI294MM, ASI183MM, ASI174MM, ASI120MM