Moit Lukijoille!
REVONTULISTA
jota tietääkseni missään ole kerrottu, eikä laskettu myöskin toteamaton.
Joillekin olen sen selvittänyt:
Meillä on mielestäni olemassa Luontainen Revontuliraja, joka seuraa maantiedettä,
geologiaa tms.
Revontulivyöhyke, siis paikka linja, jonka pohjoispuolella vaikuttaisi revontulia ihan näkyvän jonkun kymmenen kertaa syyskuulta maaliskuulle, kulkee LAT N 64 Kalajoki, Pyhäjärvi, Kuhmo.
Geologia tulee mukaan kun tuolla samalla juonteella on kuivanmaan kaarto, jota maanseläksikin sanotaan. Eli vedet kaatuu eri jokiin, niin jotta voi kulkea "kuivin jaloin" Kainuusta Perämeren rannalle.
Asia on muutaman viime talven kuluessa saanut jonkunlaista vahvistusta, kun WA-ryhmässä revontulien näkymisistä kertovat on eteläisimmillään monesti Kainuu, Keskipohjanmaa..
Onko tällaista Revontulitilastointia missään?
Sinänsä tällainen tuntuma revontulivyöhykkeestä, voi myöskin johtua muista sýistä. Talvella kun on riittävän kylmää, monesti taivas on kirkkaana, ja revontulet "pääsee" näkymään..
Vai onko maapallon magneettikenttä sopivasti kaareutunut viimeisellä neljänneksellä pohjoisessa?
muita syitä? tai ajatuksia ?