Havaintopaikat Tampereen seudulla

Aloittaja Iiro Sairanen, 15.03.2007, 21:22:20

« edellinen - seuraava »

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: jlahtonen - 03.08.2012, 12:46:32
Mitenkä ihmiset yleensä suhtautuvat tällaisiin öisiin tähtientuijottajiin? Itse olen tähän mennessä havainnoinut lähinnä omalta pihalta ja appivanhempien mökiltä, joten ns. julkisista paikoista ei ole kokemusta kertynyt.

Hankaluushan tulee juuri siitä, että harvaanasutulla pimeällä paikalla on yleensä sitten tiheä metsä. Ja kun avointa paikkaa tarvitsisi löytää, niin sehän on tuolloin yleensä ihmisen tekemä aukio tarkoittaen peltoa ja asutusta. Näin maalla asuvana tiedän, että kyllähän se uteliaisuutta herättää, jos hämärän tullessa joku nurkkiin asettuu viuhtomaan kollimointilaserien kanssa yms. Voipa sitä joku vanhempi ihminen kenties hiukan arastellakin.

Itse pyrinkin parkkaamaan siten, että ihan suoraa näköyhteyttä ei taloista olisi. Tällöin ei sitten pimeässä ketään häiritse pieni otsalampun/auton sisävalon/laserin tuike. Ja vastavuoroon ihmisten valot eivät sitten häiritse minua. Eli semmoinen kohtelias jokamiehenoikeuden henkeenkin kuuluva etäisyys pihasta, niin eihän siinä mitään. Jokin mukava peltotienliittymä tai muu sopiva pisto tai levennys on hyvä niin pääsee mahdollinen liikenne ohi. Jos on vilkkaampi tie, niin sitten jonkin puskan tai muun suojaan ettei ohikulkijoiden valot häiki. Jokatapauksessa siis kun pysyttelee sopivan loitolla ihmisten pihoista, rakennuksista yms. ja parkkeeraa paikalle joka on ikäänkuin tiealuetta, esim. jokin peltotieliittymä/muu levennys, kuitenkin tukkimatta kulkuja, niin homma on ihan o.k.   Ja jos sitten kävelijöitä tms. sattuu paikalle, niin kohtelias tervehdys ja tarjotaan mahdollisuutta katsoa putken läpi. Paikan valintaan pätenee suunnilleen sama säännöstö kuin silloin kun pissahätä iskee autoilijalle yllättäen. Ainoa vaan, että silloin ei tarvita avointa näkymää etelään  :laugh:

Teenpä ajatusleikin, että tuossa peltoaukealla ikkunani alla menevällä pikkutiellä joku parkkeeraisi meidän tiehaaraan touhuamaan iltahämärissä, niin ihmetyttäisi se minua saatika edesmennyttä mummoani aikoinaan. Mutta jos tuolla 200m pidemmällä joku tuohon tielevikkeelle peltoliittymään parkkeeraisi, niin ajattelisin vaan että joku omilla asioillaan kulkee. Eli mitä hiljaisempi seutu ja mitä harvemmassa taloja, sen kauemmaksi parkkeeraan. Sitten taas jos on jopa jonkinlainen kylä ja useita taloja näköyhteydellä toisistaan, niin ihmisetkin ovat tottuneempia kulkijoihin ja puuhasteljoihin.

Meikäläisen suosikkejahan ovat sitten hakkuuaukeat. Niiltä löytyy sopivia umpiperä-metsäautoteitä ja liittymiä. Ainoa kriteeri oikeastaan on se, että hakkuut on jo päätöksessä ja puut viety pois, ettei pimeässä metsäkone yllätä ja mankeloi kaukoputkea ja havaitsijaa alleen. Samoin kaikenlaiset vanhat tienoikaisut, vanhat soranottopaikat ja syksyllä puintien jälkeen pellonpientareet ovat hyviä. Ja täällä meidän kylällä olen kyllä koittanut ihmisiä totuttaa putkeilijoihin, sen verran usein tulee tuossa pellolla oltua  :cheesy:

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

JiiHoo

Teimme kaverin kanssa tiedustelureissun Seitsemisen kansallispuiston suuntaan viime Juhannuksena ja kävimme asiaksemme etsimässä hyviä paikkoja kuvaamista varten. Matkan varrelta löytyi pari kolme varteenotettavaa paikkaa, mutta ehdoton helmi sattui silmiin Seitsemisen kulmalta.

Kyseinen paikka oli tien viessä oleva tasainen hakkuuaukea jonka poikki menee hyväkuntoinen hiekkatie. Näkyvyyttä piisasi joka ilmansuuntaan ja kunnolla. Näytti vielä olevan Valtion/Metsähallituksen maita, sen perusteella mitä onnistuin eilen netistä asiaa selvittämään. Toki autolla tuonne on vaikea päästä jos sattuu tulemaan runsasluminen talvi.

Aukean koordinaatit ovat:

lat: 61° 52' 30"
lon: 23° 27' 0"

Ja sama Google Mapsista (Jaulintieltä oikealle menevä tienpätkä):

https://www.google.com/maps/@61.8749201,23.4504419,1016m/data=!3m1!1e3?hl=en






LK

Onko tietoa uusista isoista hakkuuaukeista Pirkanmaalla? Yritän syksymmällä lämmitellä harrastusta uudelleen.

MaZa

Vastaan tänne, kun en ollut edellistä ketjua tehdessä huomannut tätä.

Lainaus käyttäjältä: tomppa - 22.05.2020, 17:45:09
Liuksialan uimarannalla Kangasalla olen käynyt pari kertaa kuvaamassa. Se on toki jo hieman kauempana.

Ei tuonne näytä olevan sen kauemmas, kun mm. Taivaanvahdissa olevaan Mäyriään. Mutta ainakin tuon sivuston mukaan Kangasalan suunnalla on selvästi pahemmin valosaastetta, kuin Lempäälän suunnalla. Siksi tuo Mäyriän lähialue voisi olla kiinnostavampi paikka. Itse Mäyriässä on lähinnä ongelmana rajoittunut näkyvyys etelään, mutta ennen kaikkea parkkipaikan valot, jotka ovat päällä yhteentoista asti.

https://darksitefinder.com/maps/world.html#10/61.3727/24.0202

Ari Haavisto

Jos pimeää haluaa, kannattaa ilman muuta kiertää toiselle puolelle Pyhäjärveä Vesilahti-Halkivaha - suunnalle. Etelän suunta pimenee kummasti. Jos haluaa pysyä tällä puolella Pyhäjärveä, täältä Säijästä on mukavan pimeä Etelä-Länsilounas-akseli. Mäyriässä Nurmen katuvalot alkavat jo painaa päälle ja toisessa suunnassa - Anjassa - on taas lentokenttä ja Pirkkala-Nokia-Tampere liian lähellä. Parhaat paikat lienee siinä välillä, juurikin tässä Säijän kohdilla, missä itsekin asustelen. Laitetaanpa siis hiukan paikallistietoa.

Paljon riippuu minkälaisen paikan haluaa. Mäyriän kaltaista julkista parkkipaikkaa, missä saisi suoraan auton vierestä soralta havaita,  ei Etelä-näkyvyydellä kyllä täältä löydy paitsi nuo pari uima/venerantaa. Vanhan Rantatien varressa toki bussipysäkkejä on, mutta ihan tien vieressä varmaan autot häiritsee jonkin verran. Mutta sitten voi pistää auton parkkiin pelto/metsäliittymään ja tallustella putken kanssa hiukan kauemmas tiestä.

Esim tässä kohtaa: https://goo.gl/maps/xtrRx8WYt1ruahqB8 on tien Eteläpuolen metsä hakattu hiljan pois ja tuohon jos jättää auton metsätien liittymään ja tallustelee hiukan kauemmas tiestä, saa varmaan aika rauhassa havaita. Ei ole talojakaan suoraan kohdilla.

Sitten minulla viljelyksessä olevia peltoja jonkinlaisella näkyvyydellä.
tässä https://goo.gl/maps/ebu9YuLUmgFBxX5F8
tässä: https://goo.gl/maps/TSaPajCwZVuL4nDk7
tässä: https://goo.gl/maps/uxA2gbrwTFBBUcJ17
tässä: https://goo.gl/maps/EshXHtFEfyrLJtqb9

Nuo on minulla viljelyksessä olevia peltoja, joiden liittymään saa ihan rauhassa mennä havaitsemaan tai piennarta pidemmälle ja puintien jälkeen pääsee tietenkin keskemmälle pellolle. Tuo viimeinen ehkä  alkaa olla turhan lähellä lentokenttää.

Sitten on Käenojan veneranta ja parkkipaikka täällä: https://goo.gl/maps/c9Yttb92NuWuGXKr7
Ja toinen vastaava täällä, Typynranta: https://goo.gl/maps/4xpV5jrFrRDePs8F9

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

MaZa

Kiitos neuvoista, varsinkin nuo venerannat kuulostavat lupaavilta, käyn vilkaisemassa noita kun illat alkavat taas pimetä!  :smiley:

Tosiaan Pyhäjärven toiselle puolelle mentäessä matkat pitenevät ikävästi, joten siksi mietin juuri Mäyriän tai Säijän suuntaa.

Pappis

Onko näitä suositeltuja paikkoja raportoitu URSA:n Havaintopaikka-tietokantaan?

MaZa

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 27.05.2020, 11:31:24
Onko näitä suositeltuja paikkoja raportoitu URSA:n Havaintopaikka-tietokantaan?

Ei näytä olevan, Mäyriää lukuunottamatta.

Pappis


MaZa

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 27.05.2020, 13:15:48
Kannattaisi!

Ehkä Ari voi laittaa ne, kun on paikallisia ja tiesi nuo neuvoa?  :smiley:

mistral

Jos nyt olisi 60-luku, nämä karttasurffailut olisi sciencefictionia. Tässä vaan istutaan ja käydään "lentokoneella" katselemassa paikkoja :)

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: mistral - 27.05.2020, 19:27:02
Jos nyt olisi 60-luku, nämä karttasurffailut olisi sciencefictionia. Tässä vaan istutaan ja käydään "lentokoneella" katselemassa paikkoja :)

Pääsin itsekin näköjään ikuistetuksi satelliittikuvaan tämän toisen harrastukseni parissa, lokkien kera (näkyy kun hiukan zoomaa) :)
https://goo.gl/maps/SvBygQirZFV2qDVZ8

Eräässä toisessa karttapalvelussa taas olen ikuisissa heinätöissä...

Menee hiukan offtopickiin, mutta Suomi100-vuonna suunnittelin kylväväni valtavan Suomenlipun peltoon käyttäen valkoisena ja sinisenä kukkivia pellavalajikkeita. Suunnittelin jo sopivaa vaihtokytkintä kylvökoneseen yhden työkaverin kanssa, kun tajusin että ne mokomat lajikkeethan kukkii hiukan eri aikaan, eikä lippua muodostu.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

mistral

Varmaan kivaa työtä maanviljely kun on vaihtelevat maisemat ja leppoisa ilma. Pellot on kauniita kun vilja varttuu ja muutenkin avara maisema näyttää jänikset ja peurat.

MaZa

Kävin eilen kokeilemassa Käenojan venerantaa. Muuten oikein hyvä havaintopaikka, mutta siellä oli joku lamppu, joka ilmeisesti toimii venerannan majakkana, tai jotain sentapaista. Onneksi lampussa oli kuitenkin alla jonkinlainen varjostin, jonka takia se ei valaise alle noin 5-10m päässä olevaa aluetta. Tällöin melkein lampun alle sijoittuessa se ei kauhean pahasti häiritse havaintoja, ja siten täysin tuhoa venerantaa havaintopaikkana. Osaako Ari sanoa, että onko tuo lamppu päällä myös veneilykauden päätyttyä?

Typynranta olisi muuten hyvä vaihtoehto, mutta siellä vaikutti olevan huomattavasti rajoittuneempi näkyvyys eri suuntiin, minkä takia kokeilin ensin Käenojaa.

Pekka Lehtelä

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 28.05.2020, 00:12:06
Pääsin itsekin näköjään ikuistetuksi satelliittikuvaan tämän toisen harrastukseni parissa, lokkien kera (näkyy kun hiukan zoomaa) :)
https://goo.gl/maps/SvBygQirZFV2qDVZ8
Eräässä toisessa karttapalvelussa taas olen ikuisissa heinätöissä...
Sinusta on tullut julkkis... :cheesy: