Uutta putkea miettimässä.

Aloittaja Viive, 26.09.2020, 14:35:09

« edellinen - seuraava »

Viive

Keväällä iski itseenkin sitten tämä harrastushuuma. Ja ensimmäisenä laitteena hankin Celestronin Nexstar 5SE Goto laitteen. Valintaan päädyin kun rajallinen budjetti ja kun ei uskaltanut jos ei sitten hommasta tulekkaan kuin kahden illan kokeilu.
Toisin kävi, innostus nousi heti toiseen potenssiin kun okulaarin läpi katseli kuuta muutaman illan niin kuinka ollakkaan pian oli jo sitten verkkokauppoja selailemassa että saisi myös näkymiä talteen kuvaamisella.
No tuostahan homma lähti lapasesta että tuli hankittua parempi jalusta, guidescope ja siihen ASI120mm ZWO ohjauskamera. Ja vielä Celestronin Starsense kohdistamiseen. Kuvauskamerana ihan normi kuvauskäytössä jo pitkään palvellut Canon EOS 650D digijärkkäri.

Visuaalisen katselun sijaan olen siis kuitenkin innostunut tuosta kuvaamisesta enemmän ja koska tuo putki nyt ei ole ihan paras vaihtoehto DS kohteisiin noin pienenä niin hakusessa nyt jotain parempaa tähän tarkoitukseen.
Kohteina edelleen olisi siis galaksit, nebulat ja tähtiryppäät mitä haluaisin kuvailla. Toki en halua unohtaa myöskään kuuta ja muita planeettoja. Kameraa ajattelin myös päivittää mutta tämä tulisi vähän myöhemmin ja nyt jatkaisin vielä tällä Canonilla. Uutta putkea miettiessä kuitenkin ajatuksena mahdollisen jäähdytetyn kameran hankinta tulevaisuudessa.
Yleisesti olen tykännyt tuosta nykyisestä Celestronista mutta haluaisin kuviin lisää terävyyttä ja yksityiskohtia näkyviin. Näitä toki tulee myös pidemmillä kuvausajoilla, paremmalla paikkalla ja paremmin ohjelmistojen käytöillä, mutta myös tuo skoopin pienuus jo yleisesti edes ohjauskoopin kiinnityksen suhteen ei ole kovinkaan hyvä (kun koittaa Starsensen ja ohjausskoopin liittää yhtäaikaa näin pieneen putkeen niin pitää soveltaa aika rankasti :D).

Budjetti mahdollisen uuden putken suhteen olisi noin 1000€ mutta kun en oikein osaa päättää että mikä se olisi hyvä vaihtoehto tässä hintaluokassa.
Jalusta on Celestron AVX joten tuolle painorajat ja guidescope on 60mm/260mm mallinen.
Olisiko se isompi tuollainen Celestronin Schmidt putki vai linssiputki kertokaa ettei eksy tieltä.

Yksi malli mitä katselin oli Skywatcher Apochromatic refractor AP 80/600 EvoStar ED OTA mutta onko tämä sitten hintaluokaltaan jo sen verran edullinen että siinä on jotain mitä en ole taas ymmärtänyt ja pilaa koko putken. Isompaa valovoimaa tähän nähden ajattelin myöskin että 102:sta tjsp. esim.TS Optics Apochromatic refractor AP 102/714 Photoline OTA.

Toinen mitä kattelin mutta menee jo budjetissa jonkinverran yli on Celestron Schmidt-Cassegrain telescope SC 203/2032 C8 OTA. Tässä taas tuos polttoväli alkaa olla niin iso että pelkään pystyykö jalusta oikein pitämään tuota hyvin kuosissa.

Laitteista niin vähän tietoa itsellä että pelkään tekeväni jotain vääriä hankintoja taas äkkiseltään. Kaikkia vinkkejä otetaan vastaan mielellään.
Liitteenä kuva mitä nykyisellä kalustolla sanut aikaan Whirlpool galaksista ja tuosta eteenpäin haluaisin päästä parempaan tulokseen.


wm-x

Hieno juttu kun uusia kuvaajia tulee nyt paljon.

Budjettisi on tuossa kahden eri tason välissä.

Vaihtoehdot:
-asiallisen 2 linssisen ED putken + kentän tasoittaja (galaxit+tähtijoukot)

-Vähän 100e lisäämällä saa 80mm 3 linssisen putken(sumut)

-haastavampi vaihtoehto on kuvaus newton.(galaxit, tähtijoukot ja sumut)

-50(redcat) tai 72mm(tsapo) tripletti. (Sumut)


Haluatko helppoutta. Linssi vai newton? Oletko katsonut paljonko haluaisit polttoväliä?

Viive

Kiitos viestistäsi wm-x.

Olen vähän ajatellut että joko linssiputki tai sitten isompi Schmidt-Cassegrain olisi ne vaihtoehdot. Newtoniin en oikein vielä ole saanut sydäntäni sykkimään.
(varmaan tuo tähtien ristinäkymä mikä tulee näissä aina ei sytytä minua). Isommassa schmidt:ssä taas polttoväli kasvaa ehkä jo liikaa vaikka korjaimilla ottaisi takaisinpäin mutta jotenkin epäilen että joudun liian paljon kikkailemaan eri linsseillä että saisi tuon kombon hyväksi.

Polttoväliä varmaan jokin 600-800mm olisi sellainen millä saisi suoraan ilman reducereita ja barloweita kohteista sitä kokoluokkaa mitä eniten kaipaisin.
(Mitä tuolla nyt telescope simulaattorilla kokeillut). Onko tässä sitten paljon eroa tuohon Nextstar 5SE:hen 0.63 reduceriin mutta olisiko linssiputkella sitten parempi kuvanlaatu samalla polttovälillä?. (5SE se on 1250mm * 0.63=787mm)

Budjetti ei ole siis täysin lukkoon lyöty mutta en halua yli 1500€ mennä kuitenkaan juuri nyt.

wm-x

AVX kanssa menee nätisti juurikin tuollainen 600-1000mm kevyehkö putki.

Mainitset erikseen nuo galaxit, jotka minustakin mukavia järkkärillä kuvattavia. Laaja spectri ja suhteellisen voimakas signaali.

Tällöin ehkä itse kääntyisin tuonne 800-1000mm polttoväliin. Uskon että tuollainen kevyt SC putki reducerilla voisi olla hyvä vaihtoehto.

Timpe

Tuollainen kaavailemasi linssiputki olisi helppo ja toimiva laite tähtikuvauksen aloittamiseen. Olikohan kyse tästä?
https://www.astroshop.eu/telescopes/ts-optics-apochromatic-refractor-ap-102-714-photoline-ota/p,61222

Melkein samanlainen laite olisi nyt myynnissä foorumillakin (lyhentimellä ja Losmandy-kiskolla):
https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=18900.0

Jyrkin WO FLT110 linssiputki olisi myös foorumilla myynnissä täällä kohtuulliseen lisähintaan: https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=18661.0

Isompi Schmidt-Cassegrain kuvausputkena tuo sitten mukanaan pidemmän polttovälin ja ne mirror flop -ongelmat ts. helpommalla selviät linssiputken hankkimalla, mutta tässä häviät polttovälissä esim. noita galakseja kuvatessa. Kannattaa kiinnittää noissa huomio tarkennuslaitteeseen ja googlata muutoinkin heikot ja hyvät puolet tuon hintaluokan putkista ennen lopullista hankintaa.
Lisähintaa tuollaiseen 4" linssiputki-kuvauskalustoon saattaa tehdä kamerallesi tarvittava kentäntasoitin (1.0x field flattener tai 0.7x...0.8x reducer) ja mahdollinen OAG-laitteisto. Nuo kun virittää kohdalleen, niin myöhemmin hankittavalle CMOS kameralle suotimineen olisi hyvä runko, mitä ei tarvitse heti vaihtaa pois. Ts. kannattaa miettiä valmiiksi eteenpäin asioita.

Tätäkin voisi käyttää avuksi valintaan:
http://astronomy.tools/calculators/ccd_suitability
- Timo Inkinen