Heijastus tähden laidassa

Aloittaja J Piira, 19.09.2020, 13:21:45

« edellinen - seuraava »

J Piira

Testailin tuota uutta Newtoniani ja kuvailin  3 min valotuksia. Tuossa  kuvassa näkyy selvästi kirkkaaammissa  tähdissä tuo "heijastus" yhdellä laidalla alemmassa  valotuksessa. Ylempi on otettu siten, että peitin aika reilusti putken aukkoa yhdeltä laidalta. Kokeilin monelta puolelta, mutta vain yhdeltä suunnalta vaikutti tuohon heijastumaan. Peilissä näkyi sillä puolella tuo toisessa kuvassa näkyvä kirkas "tähti" kun  lampulla valaisi. Se varmaankin on edellisessä pesussa jäänyt  iso pisara. Voisiko tuollainen saada nuo heijastukset aikaan?  Pesin peilin ja tuo lähti pois. Toivottavasti illalla pääsee testaamaan.
- Jukka -

Murtsi

Moi, en usko, että lika peilissä aiheuttaa häiriötä kuvaan, pikemminkin jotakin on valon kulkureitillä, joka vaikuttaa häiritsevästi. Voisiko mahdollisesti tarkennusputki tulla vähän putken sisäpuolelle? Kun varjostit putkea, oliko tuo heijastuksen väheneminen silloin, kun varjostit juuri tarkentimen puolelta? Asia on helppo todeta myös päivävalossa tarkennuksen ollessa oikeassa kohdassa, että tuleeko sieltä jotain putken sisäpuolelle.

Sellainen ongelma oli itselläni harrastuksen alkuaikoina yhden putken kanssa, se aiheutti tähtien "häntimistä" kuvattaessa, asia korjaantui, kun lyhensin tarkennusputkea, ettei se enää mennut putken sisään.

J Piira

Minullakin oli jossain  vaiheessa Boren Simonissa fokuseri joka tuli putken sisälle ja aiheutti tähdille hännät kuten Arto edellä totesi, mutta tässä putkessa fokuserin pää (ja komakorjain) jäävät aika pitkälle putken ulkopuolelle. En oikein hyviä heijastus kanditaatteja putkestani löytänyt. Apupeilin pitimen laidat ja apupeilin laita toisella puolella voisivat ehkä jotain heijastuksia aiheuttaa. Pitää testailla ja yrittää paikallistaa tuo.
- Jukka -

J Piira

Olenko oikeassa, kun kuvittelen että tähden häntä syntyy siten, että ko. tähdestä tuleva valo heijastuu vähän jostain  putkessa ennen pääpeiliä olevasta pinnasta (tai ruuvista) ja aiheuttaa tuon tähden venymisen.  Esim. pääpeilin liian tiukat kiristykset  näkyisivät kaikkien (piemempienkin) tähtien muodossa? Tuossa minun putkessa apupeilin pitimien levyt ovat 40 mm  leveitä ja jotenkin kuvittelen, että ne eivät ole  olleet täysin putken  suuntaiset ja ovat voineet aiheuttaa nuo hännät. Peilin pesu ei tuohon vaikuttanut kuten Arto jo mainitsikin.
- Jukka -

Timpe

Yksi ajatus on pimentää erityisesti tarkentimen putkesta apupeilin vastapuolella näkyvä putken osuus mahdollisimman hyvin. Minulla oli joskus tuolla apupeilin takana putken seinässä erikseen täysmustaa sametti-kangasta noin 25x25cm pala antamassa kontrastia kuvaan. Tuo ei tosin välttämättä paranna noita "huntuja" kirkkaiden tähtien kyljessä, jos siitä oli kyse.
Tähän liittyen kysyn vielä, että onko putken etuosa riittävän pitkä ts. ulottuu riittävästi tarkentimen etupuolelle? Putken etupuoleltakin pääsee näet Newtoniin tarpeetonta hajavaloa, mutta tuossakin liika on liikaa (=liiallinen putken pituus alkaa varjostamaan tehollista apertuuria).

Apupeilin varret aiheuttavat sen sijaan noita pitkiä, melkein rinnakkaisia diffraktiopiikkejä, jolleivat nuo varret ole keskenään täysin linjassa. Mutta lyhyttä huntua? Ei kai.  En osaa sanoa aiheuttaako peilin varsien fyysinen leveys tuota.
- Timo Inkinen

J Piira

Vähän tuo heijastus pieneni, kun säädin toissapäivänä apupeilin pitimet putken suuntaisiksi, mutta tähdet jäivät vielä venyneiksi (vasemman puoleinen). Tänään otin pääpeilin irti ja laitoin hyvin löysästi kiinni. Ehdin pilvien raosta ottaa yhden 10 sekunnin kuvan tarkentamattomalla putkella ja sen perusteella näyttäisi, että tuon pääasiassa aiheutti liian tiukka kiinnitys pääpeilissä.
- Jukka -

J Piira

Yöllä yhdenajoissa näytti melko selkeältä ja ehdinkin ajamaan autofokuksen ja paksunevan sumun läpi muutaman kuvan, joissa vielä jokunen tähti näkyy. Noitten perusteella putki näyttäisi olevan ihan kohtuullisessa kunnossa. Nyt vaan pitää odotella kirkkaita kelejä.
- Jukka -

einari

Todellakin. Hyvältä näyttää.
___
Tapio

J Piira

Ei nuo tähdet pysyneet pyöreänä, mutta kun tarkistin pääpeilin kireyden olivat taas melko ok.  Katselin netistä pääpeilin kiinnitys keinoja ja kävin rakentelemaan kuvan mukaista jossa nuo alumiinilevyt on pienellä nivellaakerilla kiinni ja sivuttaistuenta tuollaisilla kuvan mukaisilla kahdella  keinuvarrella. (Valmiina vasta toinen) . Ei oikein itsellä ole tietoa toimivatko nuo tällaisella 10" peilillä vai ei. Jos on jotain vinkkejä, niin olisi mukava kuulla.

- Jukka -

wm-x

Ai sulle tulee ihan kiikku sinne.

Laitahan projektista tarkempaa kuvausta ja kuvia.

J Piira

Joo tuollaista  ajattelin kokeilla. Tänäänkin oli vähän aikaa suhteellisen selkeää ja yritin tuolla entisellä systeemillä testailla eri dekliaatioilla tähtien muotoja. Ainakin ylhäällä olivat taas ihan ok, mutta pienillä dec-arvoilla jotain  epämääräistä tosin sumua alkoi nousta ja ehkä kuvauksen tiellä oli jotain esteitä. Kunhan tuo rojekti (näin kainuulaisittain) etenee pitää laittaa kuvia.
- Jukka -

wm-x

Ilmeisesti aika moni raportoi savua olevan ilmassa.

Minkälainen reunatuenta sinulla on nyt?

J Piira

Noissa tukien ja peilin välissä on jotkin pahvin palat, mutta on aika vaikea saada sellaiseksi, että olisi yhtä löysässä jokaisen tuen kohdalta. Ylhäältä päin kiinnityksen ei pitäisi painaa. Estää vain peilin kaatuminen jos putki sattuu kallistumaan.
Minkähän laiset tallat tuossa rakenteilla olevassa pitäisi noihin alumiini paloihin laittaa. Pitäisikö niiden olla liukkaammat vai mieluummin nihkeämmät. Olisiko jollain tuosta tietoa?
- Jukka -

Timpe

Lainaus käyttäjältä: J Piira - 03.10.2020, 07:41:39
Noissa tukien ja peilin välissä on jotkin pahvin palat, mutta on aika vaikea saada sellaiseksi, että olisi yhtä löysässä jokaisen tuen kohdalta. Ylhäältä päin kiinnityksen ei pitäisi painaa. Estää vain peilin kaatuminen jos putki sattuu kallistumaan.

Simppeli kikka:
Kallista peiliä siten, että se lepää kahden sivutuen varassa tasaisesti.
Kiristä kolmas sivutuki paikalleen sopivaksi katsomallasi rakotulkilla ja pyöräytä peilintuenta takaisin vaakaan. Nyt peili on tuon raon verran väljästi pitimessään kiinni ja pitäisi siis pyörähtää pitimessään vapaasti, mutta liikkumatta liikoja sivuille päin.

Silloin kuin näpräsin 300/1500mm Newtonin parissa, minulla oli tuennassa sivuittainkin kiikut (joissa kontaktipintana teflon-palat) ja itse peilintuenta oli lukittuna kollimoinnin jälkeen sivuttaispulteilla putken runkoon. Kaiva lisää tietoa vaikka foorumin ATM-lokerosta 300/1500mm Newton aiheella, sillä dokumentoin tuolloin tuon putkeni rakennusvaiheet varsin hyvin  :grin:
- Timo Inkinen

J Piira

Kiitoksia Timolle. Kokeilen tuollaisella kuvan mukaisella  pitimellä. Sivuttaistukina toimii (toivottavasti) nuo kaksi kiikkua jonka varassa peili lepää. Kuvittelen että pysyy kohdillaan kun kuvaa vaakatasosta ylöspäin.
- Jukka -