Työpaikka Leibniz-Institute for Solar Physics (KIS) 1.5.2020 lähtien

Aloittaja PetriKe, 24.04.2020, 10:59:16

« edellinen - seuraava »

PetriKe

Hei,

Oli pitkään mielessä hankkia aurinkoputki kaikkinen härpäkkeineen ja filttereineen, mutta yllättäen avautuikin mahdollisuus siirtyä töihin Euroopan johtavaan aurinkotutkimus-instituuttiin.

Aloitan uudet työt siis vapunpäivänä. Oma roolini on 50% ajasta tukea ja kehittää observatorioita, joihin kuuluu mm. Euroopan suurin aurinkoteleskooppi GREGOR Teidellä. Teidellä sijaitsevat myös instituutin omistamat VTT (Vacuum Tower Telescope) sekä ChroTel (Chromoshpere Telescope). Lisäksi vastaan kahden uuden observatorion pystyttämisestä, joista toinen tulee Teidelle ja toinen toimistorakennuksen katolle Freiburgiin, instituutin kotikaupunkiin Saksassa. Toisen 50% ajasta käytän uuden datakeskuksen suunnitteluun. Tänne tullaan tallentamaan kaikki havaintolaitteiden ottamat kuvat sekä muut havainnot eli tietokantamielessä puhutaan petatavuista. Läheisessä yhteistyössä toimitaan myös Cernin, ESAn sekä Saksan teknisten instituuttien kanssa.

Nyt korona-aikana matkustaminen on luonnollisesti kielletty, mutta kunhan rajoitukset joskus poistuvat, niin tulen keikkailemaan säännöllisesti Teidellä sekä Saksassa. Pääosan työstä teen kuitenkin Suomesta käsin etänä eli Saksaan ei tarvitse muuttaa.

Harrastuksesta on ainakin osittain tulossa työ, ja osittain jatkan vanhoja IT-hommia toki vähän mielenkiintoisemmassa ympäristössä. Intoa täynnä kohti uusia haasteita siis!
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

mistral


PETK

Pekka Kokko

Ransu

Rauno Päivinen
Imatra
C14, Meade10" LX200 OTA,Tal100RS, Vixen 81SD, EQ8.
http://pellervo-observatory.blogspot.com/

JoRy

Mahtava homma, pitkän linjan harrastusosaamisen ja IT-ammattitaidon yhdistäminen, onnea !

T:Jorma

naavis


Murtsi

Onneksi olkoon, hyvä että edes joku saa tuollaisen mahdollisuuden  :smiley:

vehnae


Mare Nectaris

Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Timo Kuhmonen

Lainaus käyttäjältä: PETK - 24.04.2020, 14:21:10
Missä se tykkäysnappi on. Onnea!
Jos olisi kyseinen painike, niin käyttäisin sitä itsekin :-) Onnittelut täältäkin !

PetriKe

Kiitos. On kyllä tietyllä tavalla "dream come true" eli unelmat todeksi homma.

Aion ottaa tästä pestistä kyllä kaiken irti, ja oppia uusia asioita työskennellessäni tähtitieteen ammattilaisten keskellä. Aurinko ja tähdet tulevat varmaan aivan uudella tavalla tutuiksi.
Voi olla, että alan pitää jonkinlaista blogia tästä kokemuksesta.
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Pappis

Tosi hieno juttu, niin sinulle henkilökohtaisesti kuin myös suomalaiselle (amatööri-) tähtitieteen osaamisellekin!

tila

Teppo Laitinen

PetriKe

Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Tertsi

Tero Hiekkalinna
GSO Dobson 250/1250, Celestron EdgeHD 8 + 0.7x reducer, Sky-Watcher 80ED 600mm/F7.5 + 0.85x reducer/corrector + ASI2600MC Pro + iOptron CEM60 + Orion ShortTube 80/ASI120MM Mini 
http://www.astrobin.com/users/Tertsi/