Back focus ja harrastuksen aloitus

Aloittaja Teukka, 23.04.2020, 10:18:21

« edellinen - seuraava »

Teukka

Hei,

hieman taustaa ennen "vaikeita" kysymyksiä.
Olen siis hankkimassa ensimmäistä kaukoputkea ja välineistöä deep sky kuvaukseen. Nyt käytössä full spectrum nikon D90 + linssiin uv/ir cut filtteri Hoyalta.
Nyt olen yli kuukauden tutkinut joka päivä eri välineitä ja lukenut foorumeja jotta osaisin tulevaisuudessa hankkia sopivat tuotteet.
Jalustaksi on nyt ensiksi tulossa Star Adventurer ja jatkan kuvaamista ensin objektiiveilla. Ajatus on kuitenkin hankkia pian kotiin kunnon goto jalusta ja isompaa putkea sitten tulevaisuudessa, siksi tulen panostamaan tuohon jalustaan (ehkä EQ6-R PRO tms.).

Alkuun ajattelin kuitenkin myös pientä refractoria joka voisi käydä niukka naukka myös Star Adventurerin kanssa. Tämä siksi objektiivien sijaan että siihen saisi light pollution filtterin(samalla uv/ir), jota tällä alueella tarvitaan.

Päätin lopettaa miettimisen ja kysyä asiantuntijoilta, joten laitoin viestiä astroshop.eu ja kysyin heidän tuotteistaan, että mitä tarvitsen jotta saan tällaisen setupin toimimaan.
Vastaus oli nopea, selkeä ja asiallinen, mutta hämmensi vielä enemmän.

En ole nyt ihan ymmärtänyt ainakaan tätä back focusta käytännössä.

Tässä vastaus astroshop.eu:sta:

Tähän
https://www.astroshop.eu/telescopes/ts-optics-apochromatic-refractor-ap-60-360-photoline-fpl53-red-ota/p,56055

Tarvitaan:

https://www.astroshop.eu/flatteners-correctors-reducers/ts-optics-flattener-photoline-1-0x/p,56056
+
https://www.astroshop.eu/t2-rings-lens-mounts/ts-optics-adapter-m48-nikon-bajonett/p,61441

Ilmeisesti ja heidän mukaan tämä olisi täydellinen kombo jossa olisi 55mm back focus.
Ilmoitin haluni käyttää vielä filtteriä niin sanoivat että 2" onnistuu mutta voi muuttaa tähtien kuvanlaatua. Luin kuitenkin ettei välttämättä 1-2mm ero haittaa kaikissa putkissa !?

-Mikä sen siis määrittää onko se back focus 55mm vai 70mm tms?
-Jos putki sanoo back focuksen olevan 135mm niin se on tuon putken päästä asti mitattuna kennoon!?
-Kun tähän tulee field flattener joka sanookin back focuksen olevan 55mm niin se on sitten siitä flattenerista 55mm kennoon jolloin aiempi 135mm kumoutuu?

-Miten lasken siis tämän setin back focuksen? Mitä jos siihen lisää sen 2" filtterin? (esim. Optolong L-Pro)

Löytyipäs vielä lisää sekottajia: Telescope Focal Length 350 mm = 70 mm back focus. Eli jos putki on 360mm ja leikitään että se olisi sama asia kuin 350mm niin mun pitäisi hankkia vielä extension tube ja laskea se filtteri sinne väliin jotta tulee tuo 70mm täyteen?
Lasketaanko tuohon mm mukaan kennon croppikerroin 1,52? Silloinkin tulisi Focal Length 510-600 mm: 58 mm jolloin mahtuisi myös filtteri väliin?

paljon kysymyksiä joita yritin etsiä myös täältä foorumilta moneen kertaan, mutta kokemattomana fooruminkäyttäjänä en löytänyt vastauksia juuri omiin kysymyksiini.
Saa ehdottaa muitakin ratkaisuja! Tahtotilana vain päästä palelemaan pimeässä ja kuvaamaan DS.

-Teukka

vehnae

Tässä tosiaan menee hieman eri termit nyt sekaisin. Kaukoputkista ilmoitetaan yleensä "working distance", eli paljonko tarkentimen pinnalta on matkaa polttotasolle. Tämä määrää kuinka paljon tavaraa siihen väliin voi ripustaa, eli esimerkiksi voiko (/pitääkö) käyttää kulmaprismaa visuaalikäytössä tai mahtuuko väliin minkälaisia kuvakentän tasoittajia, suodatinpyöriä sun muita kuvauksen apuvälineistöä.

Kuvauskäytössä lisämausteensa tuovat erilaiset korjauslinssistöt kuten tässä mainittu kentän tasoittaja. Korjauslinssistö pitää saada aina tietyn etäisyyden päähän polttotasosta jotta korjaus toimii kunnolla, yleisin on tämä 55mm. Väärällä etäisyydellä tähdet voivat jäädä venkuroiksi kuvakentän reunoilta. Haluttu etäisyys saadaan aikaan sopivan mittaisella välipalikalla joka myös usein tekee sovituksen kameran bajonettiin. Eli kameraan kiinnitetään tuo välipalikka ja siihen tuo tasoittaja, ja koko paketti sitten ruuvataan tarkentimen perään (tai joskus jopa osittain upotetaan tarkentimen sisälle).

Ja tämä suhteutuu tuohon working distanceen siten, että kameran kennon pitää edelleen sijaita samassa kohtaa kaukoputken polttotasolla. Kun väliin laitettiin tasoittaja, niin tarkenninta pidetään vastaavasti tasoittajan fyysisen pituuden verran enemmän sisään vedettynä, jotta kamera saadaan oikealle kohdalle. Lisämausteena jotkut korjaimet muuttavat polttotason sijaintia, mutta linssiputkien kanssa tästä ei yleensä tarvitse murehtia kun tarkentimessa on hyvin tilaa. Tuossa nimenomaisessa korjaimessa siirtymää ei tapahdu, ja tarvittava backfocus on 72,5mm, mutta mukana tulee 17,5mm mittainen välipalikka jolla se saadaan tuohon yleiseen 55mm mittaan eli noilla tarjotuilla adaptereilla homman pitäisi pelittää.

Valmistajan huoli suodattimen suhteen tulee siitä, että suodatin (käytännössä tasolasi) siirtää polttotasoa noin kolmanneksen paksuudestaan kauemmaksi jolloin korjaus ei välttämättä ole enää paras mahdollinen. 2mm paksulla L-Prolla tämä tarkoittaa n. 0,7mm siirtymää. Tätä voi kompensoida siirtämällä kameraa vastaavan mitan kauemmaksi tasoittajasta laittamalla kierteiden väliin sopivan paksuisen metallirenkaan. 1mm tarkkuuteen on hyvä tähdätä, useampien millien ero näkyy varmasti jo kuvanlaadussa.

Sivumainintana en muuten äkkiseltään huomannut mihin väliin suodatin tuossa ruuvattaisiin, tasoittimen tai kameran adapterin kuvauksissa ei ole mainintaa että niissä olisi 2" suodinkierrettä. Mutta varmaan (toivottavasti) myyjä tietää paremmin mitä myy :-).

Niin ja nuo lopussa olevat polttovälilaskusi eivät oikein auenneet. Croppikertoimella ei ole tässä mitään tekemistä, kennon koko vaikuttaa vain taivaalta näkyvään kuva-alaan.

Toivottavasti näistä oli apua!

  ++ Jari

Teukka

#2
Lainaus käyttäjältä: vehnae - 23.04.2020, 12:51:53

Kiitos paljon vastauksesta! Tässä on kyllä termit, puurot ja vellit hyvin sekaisin. Tämä kyllä selvensi asiaa paljon ja samalla sekoitti hieman lisää  :laugh: .
He vastasivat astroshopista, että tuo 2" filtteri tulisi flattenerin ja T rinkulan väliin, mutta varmistan tämän toki vielä. (Edit: vastaus tuli: M48 is the common tread at 2" filters)

Yksi kohta jäi itselleni tuosta vielä epäselväksi. Koitin tätä piirtää paperillekkin mutta aivot ei vaan hahmota.
" Tätä voi kompensoida siirtämällä kameraa vastaavan mitan kauemmaksi tasoittajasta laittamalla kierteiden väliin sopivan paksuisen metallirenkaan. 1mm tarkkuuteen on hyvä tähdätä"

Eli jos flattener+T2 on hyvä kombo. Sitten lisätään niiden väliin tuo filtteri eli 0.7mm kuten sanoit. Tästä tulee siis 55 + 0,7 = mahdollisesti epätarkka kuva.
En ymmärrä/sisäistä miten tuo filtterin paksuus saadaan "korjattua" optimaalisemmaksi sillä että lisätään lisää mittaa lisärinkulalla kun se on lisääntynyt jo tämän filtterin takia.
Tämä voi olla ihan simppeliä matematiikkaa mutta olen ne tunnit koulussa tehnyt jotain ihan muuta.

Kiitos vielä!

vehnae

Lainaus käyttäjältä: Teukka - 23.04.2020, 14:23:44
Eli jos flattener+T2 on hyvä kombo. Sitten lisätään niiden väliin tuo filtteri eli 0.7mm kuten sanoit. Tästä tulee siis 55 + 0,7 = mahdollisesti epätarkka kuva.
En ymmärrä/sisäistä miten tuo filtterin paksuus saadaan "korjattua" optimaalisemmaksi sillä että lisätään lisää mittaa lisärinkulalla kun se on lisääntynyt jo tämän filtterin takia.

Viilaanpa taas vähän termejä, tarkennuksestahan tässä ei ole kyse sillä tarkennus saadaan kohdalleen aina fokkaria siirtämällä. Haaste on tuo ideaali 55mm optinen etäisyys korjaimesta parhaan korjauksen aikaansaamiseksi. Filtterilasin taitekerroin eroaa ilmasta, joten sen kanssa polttotason 55mm etäisyys korjaimesta onkin nyt yhtäkkiä 55,7mm eli polttotaso on nyt vähän kennon takana. Lisäämällä sopivan kokoinen spacer väliin saadaan kameraa siirrettyä fyysisesti kauemmaksi korjaimesta halutulle etäisyydelle.

Täältä löytyy kaaviokuva aiheesta, jossa mustalla viivalla näkyy tuo valon taittuminen filtterilasin läpi kulkiessaan. Katkoviiva edustaa valoa ilman filtteriä.

Teukka

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 23.04.2020, 21:36:13

Iso kiitos viilauksesta, nyt aukesi tämäkin. Termistöä(kin) täytyy opetella selvästi lisää.

-Teukka

Teukka

Kyselin vielä varmistuksen varmistusta myyjältä että miten hänen mielestään tuo M48 T rinkula + haluttu 2" filtteri liitetään flatteneriin kun filtterissä on vain toisella puolella kierteet.
"Yes, that could be a problem." oli hauska vastaus eikä hänellä ollut mahdollisuutta tuota tarkemmin testata.
Myyjä kertoi kuitenkin että vastaavan lainen olisi saatavana, jossa on molemmin puolin kierteet eli IDAS Nebelfilter LPS-P2 2"
(https://www.astroshop.de/breitbandfilter-cls/idas-nebelfilter-lps-p2-2-/p,57014)

Tässä kuitenkin paksuus 2,5mm (2mm sijaan kuten L-Prossa) joten edellisistä viesteistä toivottavasti oppineena tuo tarkoittaa 0,8mm kameran siirtoa kauemmaksi tasoittajasta.

Otsoone

Noissa tasottajien ja lyhentäjien backfocuksessa yleensä kyllä riittää se +-1mm tarkkuus useimmilla laitteilla

Teukka

Lainaus käyttäjältä: Otsoone - 24.04.2020, 17:50:08
Noissa tasottajien ja lyhentäjien backfocuksessa yleensä kyllä riittää se +-1mm tarkkuus useimmilla laitteilla
Juu ei tuossa iso ero ole mutta käytäntöä kun en vielä tunne niin kiva ottaa varmanpäälle. Nappaan varmaa samalla jonku rinkulan varuks ku ne ei paljoo maksa :)

vehnae

Huomaa, että jos filtteri ruuvattaisiin tuolla tavalla adapterien väliin, niin se toki siirtää kameraa kauemmaksi suodattimen kehyksen paksuuden verran. Filtterin sisäkierre on myös todennäköisesti kovin lyhyt, en lähtisi laittamaan suodatinta mekaaniseksi osaksi.

Monista suodattimista on tarjolla ns. clip-in versioita jotka saa suoraan järkkärin sisälle peilin eteen. Mä lähtisin ehkä katsomaan joko sellaista, tai sitten erillistä suodatintaskusysteemiä (filter drawer) jolla suodattimien vaihtaminen on kätevää. Backfokusmielessä tilaa sille saa ottamalla tasoittajan perässä olevan 17,5mm loiton välistä pois.

Teukka

Lainaus käyttäjältä: vehnae - 24.04.2020, 19:55:06
Huomaa, että jos filtteri ruuvattaisiin tuolla tavalla adapterien väliin, niin se toki siirtää kameraa kauemmaksi suodattimen kehyksen paksuuden verran. Filtterin sisäkierre on myös todennäköisesti kovin lyhyt, en lähtisi laittamaan suodatinta mekaaniseksi osaksi.

Monista suodattimista on tarjolla ns. clip-in versioita jotka saa suoraan järkkärin sisälle peilin eteen.

Okei, tuo on kyllä hyvä pointti. Tarviikin sitten miettiä tuota suodatintaskua tai kokonaan muuta ratkaisua mihin saa järkevästi vastaavan filtterin. Nikonin D90 runkoon ei ole noita clip-in filsuja ollenkaan. Etsin niitäkin pitkään netistä pari viikkoa sitten.
Katsotaan millaisen setin saan kehiteltyä :)

Teukka

#10
Tilaus tuli vihdoin perille. Kuvissa kaikki näytti helpolta mutta nut mulla on monta eri osaa joita en osaa kiinnittää toisiinsa. Lähinnä tämä kyseinen flattener teleskooppiin. Ihan kuin puuttuisi jokin pienennin tai sitten tulisi irroittaa teleskoopin perästä koko punainen osa jotta pääsisi naaraskierteille kiinnittämään. Onko tietoa miten tuo onnistuu? Manuaaleja näihin ei taida olla ja netissäkään ei tähän vastausta löytynyt.
Tilasin jotainT2 1mm ja 1.5mm renkaitakin mutta en niidenkään sijoituksesta tiedä kun ei näytä loogisesti sopivan mihinkään. Tilasin myös sellaisen filter drawerin mistä oli puhetta mutta se ei ihan ole saman paksuinen kuin tuo flattenerin "lisäpalikka".

Teukka

Lainaus käyttäjältä: Teukka - 12.05.2020, 19:13:02

Saisko täältä viä tähän koko prosessiin jeesiä että kattois mun kanssa mitä tarkalleen pitää tehdä että saa homman toimimaan? :D tai onko mitään tahoa missä joku pitäis vähän kädestä ja opettaisi? Mun on näemmä tosi vaikee sisäistää pelkkää tekstiä.

jahas se lähtikin voimalla mitä ei uskaltanu tällä kertaa käyttää. Löyty kuvia missä se oli irrotettu mutta se ei meinannu millään irrota. Koitan kikailla noilla fir ringeillä jos saisi sen 55mm aikaan kun tuo filter drawer on sen 15mm.

Timpe

Kuva noista kaikista osista voisi olla paikallaan. Tai jos et saa jaettua kuvaa, niin sitten sanallinen listaus noista hankituista osista mielellään linkkeineen niiden tuotesivuille auttaisi hahmottamaan missä menee pieleen ja mitä osia puuttuu kokoonpanostasi.

Tässä on pitkälle edistynyt systeemi, jossa on sovitettu Teleskop Servicen myymä TSFLAT25 ZWO ASI183MM kameran eteen. Ja tässä on vastaava kuva, kuinka vastaavasti QSI 583ws kamera ja Riccardi M82 kokoinen lyhennin sopivat yhteen. Samasta aiheesta hiukan erilainen variaatio löytyy tästä. Ja tässä edellisten lisäksi ties kuinka mones kuva. Loppukuvassa näkyy joku vm.2012 sovitus erilaisella optisella osalla (Baader RCC1 komakorjain).

Sulla on nyt jokin flattener (kentäntasoitin), jossa on speksinä joku backfokus-lukema, mikä vaaditaan. Tämä backfokus-lukema määrää siis etäisyyden kameran kennon ja tuon lyhentimen/tasoittimen/komakorjaimen/tjsp. välille. Käytännössä tarvitset siis vain erilaisen kasan erilaisia peräkkäin/sisäkkäin meneviä kierreosia tuon optisen osan jatkoksi kiinnittämään kamera lisäkilkkeineen kiinni. Ei tuossa T-2 sovituksessa ole mitään muuta taikaa, kuin että löydät sopivat keskenään yhteensopivat osat, millä tuo haluttu backfokus-etäisyys saavutetaan. Käytännössä Baaderin kehittämä T-2 astro systeemi on se standardi, jonka avulla (ja jonka ympärille) löydetään ne yhteensopivat adapteriosat tilanteeseen kuin tilanteeseen. Ja joskus noita adaptereita hankkiessa tulee tehtyä virhehankintoja, mutta edistyneemmillä harrastajilla on yleensä varalla jonkinlainen T-2 miljoonalaatikko eri tarpeita varten, mihin nuo virhehankinnat päätyvät... :tongue:

Edellinen raapustus selventänee näitä sovite-asioita hiukan lisää ts. käytä aikaa noihin asioihin/adaptereihin perehtymiseen. Matematiikka noiden takana on yksinkertaista vähennys/summauslaskua ja naaras/uroskierteiden ymmärtämistä, ei sitä kannata pelätä.
- Timo Inkinen

Teukka

#13
Kiitos Timo!
Tää on jostain syystä todella vaikeaa hahmotettavaa kun oma oppimistapa ei toistaiseksi suosi tekstistä lukemista vaan itse laitteiden räpläämistä ja videoita :D
Onneksi sain tuon kasaan ja jälkikäteen ihan naurattaa kaikki ärräpäät ja vähäisten hiusten halkomiset kun kerrankin olis pitäny alusta asti vaan käyttää voimaa enemmän ku mietitä liikaa.

Tällä hetkellä haasteena vain tuo back focuksen saanti siihen 55mm. Eli tällä hetkellä tilanne on seuraava:

https://www.astroshop.eu/flatteners-correctors-reducers/ts-optics-flattener-photoline-1-0x/p,56056

https://www.astroshop.eu/filter-wheels-filter-sliders/ts-optics-m48-filter-holder-for-mounted-2-filters/p,63651#tab_bar_1_select

https://www.astroshop.eu/telescopes/ts-optics-apochromatic-refractor-ap-60-360-photoline-fpl53-red-ota/p,56055

https://www.astroshop.eu/l-rgb-filters/optolong-filters-l-pro-2-/p,59435

https://www.astroshop.eu/extension-tubes/ts-optics-extension-tube-fine-tuning-ring-for-t2-thread-thickness-1-0mm/p,48169
Näitä 1mm ja 1,5mm

https://www.astroshop.eu/t2-rings-lens-mounts/ts-optics-adapter-m48-nikon-bajonett/p,61441

Eli kuten aiemmin vehnae ehdotti niin "Backfokusmielessä tilaa sille saa ottamalla tasoittajan perässä olevan 17,5mm loiton välistä pois."

Tähän vaan jää nyt vajaata ja mietin että voiko sen esim tällä: https://www.astroshop.eu/extension-tubes/ts-optics-t2-extension-ring-optical-path-3mm/p,43677

Vai mikä olisi viisautta?

Edit: Tuossa lueskelin netistä että +-2 back focus olisi vielä ihan siedettävä!?. Eli ehkä tuo 3mm extenderi kävisi tuohon.
Edit2: näemmä olin siis hommannut vain vääriä fine tunung ringejä. Pitää olla M48 joten tarvii hommata niitäkin samalla. Tulee varmaa joskus käyttöön kuitenkin.

Timpe

Lainaus käyttäjältä: Teukka - 12.05.2020, 21:49:41
Tällä hetkellä haasteena vain tuo back focuksen saanti siihen 55mm. Eli tällä hetkellä tilanne on seuraava:
https://www.astroshop.eu/flatteners-correctors-reducers/ts-optics-flattener-photoline-1-0x/p,56056

Öööh.. tähän tyhmä kysymys: oletko huomioinut kameran sisälle menevän osuuden tuossa backfokus-laskennassa?

Lainaan tähän alle verkkokaupan tiedot ja kommentoin tuonne konekäännöksen (saksa-englanti) sekaan:
---clip---
This fieldfloor is calculated for the 60mm Apos of the series PhotoLine.
>> Tuo on siis yleiskorjain tietyille linssiputkille

Connection to the telescope side via the M54x0.75 external thread. The corrector fits directly into the internal thread of these extracts. No sticking and therefore no tilting.
>> kierrekiinnitys tuollaisen linssiputken perään M54x0.75 kierteellä, OK

Including 360 ° rotation system with M54 connector on both sides for a perfect positioning of the camera to the object. The flattener can also be screwed directly to the pullout without a rotation system.
>> Kameraa voi käännellä irroittamatta sitä tasoittimesta, hyvä.
>> Kameran saa kiinni tasoittimeen myös ilman tuota kääntelymahdollisuutta

The corrector is calculated especially for the compact and bright Reiseapos with 60 mm opening and brings optimal results with these telescopes.
>> "Reiseapo" taitaa tarkoittaa ns. reissu-putkia eli noin 60mm apertuurin pieniä linssiputkia. Ei kerro mitään olennaista ts. tasoitin toiminee noiden pienien APO-linssiputkien kanssa.

M48x0.75 photo connector on the camera side provides 15% better illumination than T2 and also allows the use of full-format sensors.
>> Kameran liitännässä on M48, mikä on avarampi aukko kuin T-2, sallisi siis täyskennoisen kameran käytön tuon suhteen, mutta on eri asia antaako tuo systeemi korjatun kuva-alan tuollaiselle täyskokoiselle 36x24mm kennolle.

Working distance of 55 mm from the M48 thread. With a suitable T-adapter, you can automatically reach the correct distance with a DSLR.
>>Työskentelyetäisyys (= backfokus-etäisyys) olisi tuolla tasoittimella 55 mm, mikä on tyypillinen etäisyys tuollaiselle pikkutasoittimelle. Tyypillinen, koska esim. Canonissa kameran sisälle (bajonetin pinnasta kennon pintaan) jää 44 mm. Tuolloin tarvitaan tuo T-adapteri Canonin ja tuon lyhentimen väliin. Esimerkkinä tällainen kapea malli, mikä veisi 1 mm etäisyyden tuosta backfokuksesta:
https://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/language/en/info/p6527_TS-Optics-Optic-ultrashort-Adapter-from-M48-to-Canon-EOS-EF-Bayonet---only-1-mm-optical-l.html
Tuon ja tasoittimen väliin menisi siis enää vain ja ainoastaan lyhyt 10mm M48 jatkorengas.
Vaihtoehto B olisi tämä T-2 kokoinen sovitus (pituus 11mm): https://www.teleskop-express.de/shop/product_info.php/language/en/info/p194_TS-Optics-T2-Adaptor-for-CANON-EOS-Cameras.html

Backfokus-laskentaa:
44 mm (kameran sisällä) + tuo sovitin 11 mm = 55 mm (eli se määrä, mikä halutaan tuon tasoittimen perään  :smiley:).
Kiinalaisille on loogista suunnitella tuollaiset tasoittimet/lyhentimet käymään noin helposti yhteen sen yleisimmän kameramallin eli Canon EF järkkärirungon kanssa yhteen. Jos käytät eri kameravalmistajaa, niin sen kamerarungon sisälle jää jokin muu millilukema kuin tuo Canonin 44 mm ja tarvitset siksi erilaisen sovituksen ja erilaiset adapterit tuohon väliin.

If you remove the intermediate ring, you increase the working distance to 70 mm and can thus adapt to any astro cameras.
>> Tuo taitaa kertoa sen, että kun otat sen kääntelyrenkaan *) pois tasoittimesta, saat 55 mm tilalle 70 mm backfokuksen. Canonin tapauksessa voidaan laskea tuohon väliin 70 mm - 55 mm = 15 mm pituinen lisälaite (esim. tuo mainitsemasi filter holder: https://www.astroshop.eu/filter-wheels-filter-sliders/ts-optics-m48-filter-holder-for-mounted-2-filters/p,63651#tab_bar_1_select)

*) Vai oliko se tämä? En nyt jaksa miettiä tuota enempää, kun en ole ollut tässä ketjussa mukana alusta lähtien.
"Backfokusmielessä tilaa sille saa ottamalla tasoittajan perässä olevan 17,5mm loiton välistä pois."
- Timo Inkinen