Kirja kosmologiasta ja kvanttifysiikasta

Aloittaja Maupe, 05.12.2019, 10:11:09

« edellinen - seuraava »

Maupe

Hei,

Olen ursalainen jo 70-luvulta ja seurannut tähtitiedettä ja kvanttifysiikkaa tiiviisti sieltä asti. Olen kirjoittanut kirjan "Fyysikon kanssa treffeille". Se käsittelee kosmologiaa, kvanttifysiikkaa, ajan luonnetta ja muita samaa aihepiiriin liittyviä asioita modernilla tavalla sisältäen hieman huumoriakin. Kirjan lukeneet ovat siitä pitäneet (joukossa useita professoreja ja kirjallisuuden harrastajia). Uskoisin, että se kiinnostaa ursalaisia laajemminkin. Kirja perustuu aivan parina viime vuonna julkaistuihin lähteisiin, joita suurinta osaa ei ole käännetty suomeksi.

Olen lähettänyt kirjan Tähdet ja Avaruus-toimitukseen, mutta yksittäisen omakustanteen on vaikea saada jalansijaa kustanteiden maailmassa. Kirjan lukeneet henkilöt ovat olleet sitä, mieltä, että kirja tarvitsisi laajempaa julkisuutta. Kirja on tiukasti huuhaan vastainen ja kunnioittaa fyysikoiden saavutuksia. Alla linkkejä kirjaan.

Kvanttiterveisin

Maunu

(Jos tämä postaus on moderaattorin mielestä väärällä palstalla, sen voi siirtää. Mielestäni kirjan aihepiiri sopii tähän tai kosmologiaosastoon parhaiten.)

Elisan kirjakauppa:
https://kirja.elisa.fi/ekirja/fyysikon-kanssa-treffeille-aika-avaruusmatka-hiukkasmeren-pyorteissa

Amazon:
https://www.amazon.de/dp/B07W4RDYBJ

Bod:
https://www.bod.fi/kirjakauppa/fyysikon-kanssa-treffeille-maunu-penttinen-9789515684769

mistral

BoD:in linkistä lainaus:
On tuttua, että fysiikka on mielessämme ajan, gravitaation ja kvanttifysiikan kaltaisissa ilmiöissä. Fysiikkaa on myös elämän synnyn, DNA:n rakenteen ja tietoisuuden takana, usein yllättävän syvällä.

Hmm...tietoisuuden takana? Yritätkö sanoa että materialla on tietoisuus? Toki materia vaikuttaa tietoisuuteen, vaikkapa unilääke rauhottaa unen saamiseksi, mutta kun tietoisuus vaipuu uneen kyse ei ole perimmältään materiasta vaikka materia on osa ketjua. Onko elektronilla tietoisuus, ei. Entä kvarkilla, ei. Ketjua voi jatkaa vaikka kaikki hiukkaset läpi, ollaan samassa tilanteessa. Tekoälyä kehittävät ei ole löytäneet tietoisuuden salaisuutta :)

jussi_k_kojootti

Taitaa kuitenkin tarkoittaa vain tietoisuuden mahdollistavia tai siihen liittyviä prosesseja, siis vaikkapa jotain hermoimpulssin kaltaista.
jussi kantola / oulun arktos
CG-5 GOTO + KWIQ-guiding + SW80ED  // 10" dobson // canon eos 450d mod & 400d / ASI 120MM
http://astrobin.com/users/jussi_k_kojootti/
http://oulunarktos.fi/

mistral

Hermosto välittää fysiikan tasolla mutta jossain vaiheessa fyysinen lakkaa ja siirrytään tietoisuuden puolelle. Perustelen sitä juuri sillä ettei kuollut aine tai kenttä voi omata itsetajuntaa. Eli ihminen tai lintu ym. on perimmältään ei-fyysinen. Tai sitten fysiikka ei vielä ole päässyt niin pitkälle että tavoittaisi itsetajunnan.

Maupe

Kirjassa käydään läpi useita tietoisuuteen liittyviä näkemyksiä ja teorioita. Sama pätee moniin varsinaisen fysiikankin suurin kysymyksiin, niissäkin on erimielisyyksiä, joita kirjassa tuodaan esiin.

Tietoisuuden osalta täytyy heti sanoa, että kukaan ei tiedä vastausta varmasti. Voimme kuitenkin lähestyä asiaa erilaisilla teorioilla ja jopa tutkimuksilla. Tietoisuus joka tapauksessa häviää esimerkiksi anestesiassa tai muussa voimakkaassa tapahtumassa aivojen alueelle eli se on riippuvainen fysikaalisen systeemin tilasta, jota fysiikka juuri kuvaa.