Kirjoittaja Aihe: Kysely Ursan harrastusyhteisötoiminnasta - VASTAUKSESI ON MEILLE TÄRKEÄ  (Luettu 1368 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa VeikkoM

  • Moderaattori
  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 1243
    • kotisivu
Maailma kehittyy ympärillämme. Muun muassa uudet teknologiat ja viestintämuodot ovat muuttaneet toimintaamme, myös tapoja harrastaa tähtitiedettä. Uskomme Ursan harrastusryhmissä silti, että tarve yhteisölliseen ja jollain tapaa organisoituneeseen harrastustoimintaan on edelleen olemassa.

Haluamme sen vuoksi selvittää, mikä yhteisötoiminnassa tähtiharrastajia kiinnostaa. Siksi olemme Ursan harrastustoimikunnan toimesta järjestäneet lyhyen kyselyn. Siihen vastaaminen vie vain noin viisi minuuttia. Tuloksien avulla voimme kehittää Ursan harrastusyhteisöjen toimintaa toivottuun suuntaan.

Toivomme mahdollisimman monen tähtiasioita harrastavan vastaavan kyselyyn. Olit sitten mukana Ursan harrastusryhmissä, seuraat Taivaanvahtia, foorumeita tai some-kanavia tai muuten vaan harrastat tähtitaivaan ja ilmakehän kohteita, vastauksesi on meille tärkeä.

Kyselyyn voi vastata nimettömänä, mutta yhteystietonsa antaneiden kesken arvomme kolme 30 euron arvoista Ursan kirjalahjakorttia. Ensimmäisen näistä arvomme nopeasti vastanneiden kesken heti vuodenvaihteen jälkeen, loput myöhemmin keväällä.

Kysely löytyy osoitteesta www.ursa.fi/harrastuskysely

Terveisin

Ursan harrastustoimikunta:
Veikko Mäkelä, Mika Aarnio, Jani Helander,
Juha Ojanperä ja Matti Salo
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Poissa Octopus

  • Periodinen komeetta
  • **
  • Viestejä: 93
Toi Ursan uusi nettitähtikartasto on ihan kiva. Ei tartte tihrustaa.

Poissa VeikkoM

  • Moderaattori
  • Rinnakkaisuniversumi
  • *****
  • Viestejä: 1243
    • kotisivu
Tiedotimme joulukuun alussa Ursan harrastustoimikunnan järjestämästä harrastusyhteiskyselystä. Olemme saaneet jo paljon vastauksia. Kiitoksia jo vastanneille!

Otamme kuitenkin vielä tammikuun ajan lisävastauksia. Jos et ole vielä ehtinyt vastamaan, vastauksesi on edelleen meille tärkeä.

Vastauksien suuren määrän vuoksi päätimme aikaisemmasta tiedosta poiketen arpoa vuoden 2019 aikana vastanneiden kesken kaksi 30 euron arvoista Ursan kirjalahjakorttia. Kyselyyn voi vastata edelleenkin nimettömänä, mutta tammikuun aikana vastaavien ja yhteystietonsa antaneiden kesken arvomme vielä yhden lahjakortin.

Kysely löytyy osoitteesta www.ursa.fi/harrastuskysely


Terveisin

Ursan harrastustoimikunta:
Veikko Mäkelä, Mika Aarnio, Jani Helander,
Juha Ojanperä ja Matti Salo
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät