Noh, kirjoitetaan tänne lyhyt sepustus reissusta Teneriffalle.
Kelien suhteen kävi yllättävän huono tuuri. Neljä yötä kuudesta oli ylhäällä Teiden kalderassakin joko täysin pilvistä, tai oli ohuita yläpilviä häiritsemässä. Mutta kun pilvet olivat poissa, Teiden kaldera on erinomainen havaintopaikka. Linnunradasta erottui rakenteita aivan eri tavalla kuin Suomesta käsin, myös täälläkin korkealla näkyvien tähdistöjen kuten Joutsenen alueella. Myös monet kohteet suorastaan hyppäsivät esille, sen sijaan että niitä etsiessä joutuisi pitkään tihrustamaan etsimen ja/tai kiikarien läpi. Mutta kuten aiempi kirjoittaja mainitsi, liikenne kalderassa on yllättävän vilkasta myös illalla, ja parkkipaikalta havainnoidessa ajovalot vievät hämäränäön ellei ehdi peittää silmiään. Tämän saa kuitenkin ratkaistua kävelemällä hieman syrjempään tiestä. Ensimmäisenä havaintoiltana menin Teiden köysiradan lähistöllä olevan hiekkakukkulan päälle, mutta se sattui olemaan juurikin kohdassa jonne kauempana olevalla tiellä ajavien autojen ajovalot osoittavat. Olihan se silti parempi kuin parkkipaikalle jääminen, mutta toisena havaintoyönä käyttämäni Minas de San Josen alue oli paljon parempi. Alueella oli paljon kivenmurikoita, jotka suojasivat tieltä tulevalta valolta, ja kukkulalle kiipeämisen sijaan riitti kävellä noin sata metriä tavaroiden kanssa.
Itse havaintokohteet myös yllättivät positiivisesti, erityisesti M22:sta näkyi helposti yksittäisiä tähtiä vain 120mm kaukoputkella. Voisi melkein sanoa, että näkymä vastasi sitä, mitä M13 on täällä 200mm kaukoputkella. Valitettavasti Skorpioni oli jo tähän aikaan vuodesta vajonnut sen verran matalalle horisonttiin auringonlaskun aikaan, että M4:ää ei päässyt katsomaan kunnolla.