Taitaa arki koittaa tännekin tuon uuden kuvausputken kanssa. Tälle illalle oli näet normaalia epäonnea noin puolentoista tunnin ajaksi, kun ihmettelin mistä tulee vaaleampi kehä pidempään kuvattuihin testiruutuihin. Ensimmäinen ajatus oli että kyseessä on QSI:n kennon huurtuminen, mistä on ollut vastaavaa kokemusta aiemminkin. Pyörittelin kennon lämmitystä päälle ja sitten jäähdytin tuon jälkeen kennoa vähitellen viiden asteen portaissa +5...0...-5...-10...-15....-21°C normaalipakkaslukemiini, missä dark-kuvat on otettu. Vaalea kehä pysyi vain näkyvissä monesta lämmitys-syklistä huolimatta

Olin paria viikkoa aikaisemmin ottanut myös QSI:n kuivatuspatruunan pois ja paahtanut sitä +270 asteen uunissa viitisen tuntia. Kennokammiossa ei pitäisi olla siis kosteutta, joten höh?

Sitten piti nousta pukin päälle kurkkimaan linssiputken etulinssin kuivuutta. Minulla on sielläkin lämmityspanta (samoin kuin QSI:n ympärillä), joten huurtumista ei pitäisi esiintyä. Laskettuani huurresuojan alas linssin keskeltä löytyi sinne lähikoivuista pudonnut ruskea lehti. Jaahas, tällaista on siis kuvata linssiputkella, ajattelin ja noukin lehden pois tuolta. Taas lisää testikuvia...
Ja edelleenkin kuva-alalle keskustaan tuli tuo vaaleampi rengas... grrr!

Nyt piti ottaa kamerasta virrat pois (lämmittää se tietysti ennen virtojen katkaisua) ja irroittaa se T2-kierrekiinnityksestään tarkemmin tutkittavaksi. Virrat uudelleen päälle ja muutaman sekunnin testikuvan jälkeen voin todeta kennoon valoa tarjoamalla, että tuolla oli normaalin kuivaa. Ei huurretta missään, wtf?
No, nyt ainoa paikka mihin en ollut vielä kurkistanut oli putken tarkentimeen ja tarkemmin sanottuna kilon painoiseen Riccardi M82 lyhennin-mutikkaan. Ja kas kummaa, sinne oli kertynyt huurretta keskelle noita suuria linssielementtejä (linssien reunat huurussa), joten se piti tuoda sisätiloihin hiustenkuivaimella varovasti lämmiteltäväksi. Tässä oli käynyt OAG-ohjaimen puutteen takia sellainen tilanne, etten ollut lämmittänyt pannalla tuota lyhennintä lainkaan ja kameran ympärillä oli kumminkin lämmityspanta. No, senhän tietää mihin lämpö kameran tienoilta sitten kertyy eli tuon "ympäristökylmän" Riccardin ympärille pitää jatkossa riittää osa lämmityspannan pituudesta tasaamaan lämpöjä tuolla kamera-lyhennin -välillä. Kaikkea sitä oppii kantapään kautta!
Nyt päästiin (puolentoista tunnin tuhertamisen jälkeen) taas asiaan eli kamera/linssiputkiyhdistelmä kuvaa (ilman TS-tilauksessa olevaa OAG-ohjaintaan) mitä kykenee eli viiden minuutin guidaamattomia valotuksia tuosta Murtsin esille nostamasta tähtijoukko/galaksi-parista Kefeuksessa. Tuota ennen olen kuvannut tällä putkella CCDT67 lyhentimellä ja TSOAG9:llä Perseuksen kaksoistähtijoukkoa. Nämä kaikki ovat vielä sellaista testiaineistoa, mitä en oikein pidä tämän kuvausputken virallisena ensivalona (mm. seuranta tuottaa ilman guideria 5min valotuksilla lievästi soikeita tähtiä tuolta DEC 60 asteen korkeudelta). Tuleepahan testattua putkea kunnolla ennen kuin pilvisakot tulevat oikeasti päälle ja virallisen ensivalon saa otettua *****kuuhun mennessä

PS. Tämä on toinen ilta tuon kohteen parissa, jos joku ihmettelee noita sekvenssilukemia. Se menee puolen yön tienoilla lähikoivujen taakse piiloon, joten ei tarvitse kovin pitkään valvoa. Jatkan tuon kuvailua, kunnes saan TS:n OAG-paketin käsiini asennettavaksi ja testattavaksi (custom adapterille luvattiin 3-5 viikon toimitusaikaa, mutta pyysin erillistoimitusta muille tarvike-roinille).