Tähtitieteilijän työllisyys

[Denniina]

Tähtitiede sen verran kiinnostaa, että tahtoisi sitä tehdä ihan ammattina. Epäröin kuitenkin heidän työllisyystilannetta, etenkin suomessa. Netistä ehdinkin jo hieman asiasta selailla, ja löytyi tälläinen artikkeli:

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/97459-tahtitieteilijasta-tuli-pysakoinninvalvoja-kaytannossa-en-tee-koulutuksellani-mitaan

Voisin olettaa, että tältä sivulta saattaisi löytyä henkilöitä, jotka asiasta enemmän tietäisivät. Voisiko tohtoreille löytyä töitä (millaisia?) vai onko se viisainta pitää tähdet harrastuksena ja harkita ammattia esm. meteorologina? Myös hiukkasfyysikoiden tilanteesta mielelläni kuulisin.

Kiitos.

[Lauri Kangas]

Tunnen useita. Osa on vaihtanut alaa kesken opiskelujen, osa vasta tohtorintutkinnon jälkeen. Osa taas on tyytyväisinä oman alansa töissä, mutta useimmat muualla kuin Suomessa.

Jos multa kysytään niin kannattaa ruveta insinööriksi, mutta multapa ei kannatakaan kysyä.  Meteorologialle vahva suositus.

[Denniina]

Ikävää kylläkin. Nuo ''eksoottisemmat'' fysiikan alat olisivat nimenomaan se ehdoton #1 mitä tahtoisi tehdä. Uskoisin, että vaihto-oppilaaksikin uskaltaisi lähteä muualle, mutta jos töiden löytyminen on oikeasta hyvinkin kivinen tie, niin kyllä saa miettimään muita vaihtoehtoja, vaikka eivät olekkaan yhtä kiinnostavia. Peruskoulun opettajaksikaan ei ehkä innostaisi lähteä.

Lääkäriksi sitä haki opiskelemaan tänä vuonna, mutta varasijalle 8 joutui. Olettaisin, että ensi vuonna pääsisi sisään, mutta rehellisyyden nimessä alassa aika suurena motiivina taloudelliset syyt. Päivä päivältä kiinnostus kyseistä ammattia kohtaan hupenee, kun taas kiinnostus fysiikan aloja kohtaan nousee voimakkaasti.

[dronir]

Moi. Itse olen yksi noista Laurin mainitsemista. Aloitin tähtitieteen opinnot 2004, väittelin 2016. Väikkäri koski asteroidien valonheijastusominaisuuksia ja olen tosi vahvasti aurinkokuntatyyppi; unohtanut suurimman osan galakseja ja tähtiä ja tähtienvälistä ainetta jne koskevan mitä joskus aineopintojen kurssilla oppi.

Nykyään olen töissä tutkijana Maanmittauslaitoksen alla toimivassa Paikkatietokeskuksessa, avaruusgeodesian tutkimusryhmässä. Tutkin yhä avaruusjuttuja mutta ihmisen tekemiä: satelliittien ja avaruusromun ratoja ja havainnointia. Meillä on töissä aika monta tähtitieteen tohtoria (aurinkokunta- ja dynamiikkapuolelta sekä geofysiikkaan suuntautuneita), mutta uusia työpaikkoja ei aukea ihan joka vuosi. Tosin jos olet nyt aloittelemassa niin tietysti vasta joskus 20-luvun lopussa se on sinulle relevanttia eikä mitään voi ennustaa niin kauas, paitsi tuskin ihan valtavia mullistuksia.

Itse tuntemistani suunnilleen olan sukupolveni tähtitieteen tohtoreista arvioisin että ehkä vähän alle puolet on vaihtanut alaa, vähän alle puolet on ulkomailla oman alan tutkijoina ja pieni vähemmistö (minä mukaanlukien) on Suomessa tutkijoina.

[Denniina]

Moi. Itse olen yksi noista Laurin mainitsemista. Aloitin tähtitieteen opinnot 2004, väittelin 2016. Väikkäri koski asteroidien valonheijastusominaisuuksia ja olen tosi vahvasti aurinkokuntatyyppi; unohtanut suurimman osan galakseja ja tähtiä ja tähtienvälistä ainetta jne koskevan mitä joskus aineopintojen kurssilla oppi.

Nykyään olen töissä tutkijana Maanmittauslaitoksen alla toimivassa Paikkatietokeskuksessa, avaruusgeodesian tutkimusryhmässä. Tutkin yhä avaruusjuttuja mutta ihmisen tekemiä: satelliittien ja avaruusromun ratoja ja havainnointia. Meillä on töissä aika monta tähtitieteen tohtoria (aurinkokunta- ja dynamiikkapuolelta sekä geofysiikkaan suuntautuneita), mutta uusia työpaikkoja ei aukea ihan joka vuosi. Tosin jos olet nyt aloittelemassa niin tietysti vasta joskus 20-luvun lopussa se on sinulle relevanttia eikä mitään voi ennustaa niin kauas, paitsi tuskin ihan valtavia mullistuksia.

Itse tuntemistani suunnilleen olan sukupolveni tähtitieteen tohtoreista arvioisin että ehkä vähän alle puolet on vaihtanut alaa, vähän alle puolet on ulkomailla oman alan tutkijoina ja pieni vähemmistö (minä mukaanlukien) on Suomessa tutkijoina.

Ahaa, suuret kiitokset tästä. Mielenkiintoista oli lukea tuo.

[Lauri Kangas]

Ikävää kylläkin. Nuo ''eksoottisemmat'' fysiikan alat olisivat nimenomaan se ehdoton #1 mitä tahtoisi tehdä. Uskoisin, että vaihto-oppilaaksikin uskaltaisi lähteä muualle, mutta jos töiden löytyminen on oikeasta hyvinkin kivinen tie, niin kyllä saa miettimään muita vaihtoehtoja, vaikka eivät olekkaan yhtä kiinnostavia.

Olin itse saman valinnan edessä 14 vuotta sitten. Valitsin teknillisen fysiikan. Sielläkin sai luonnontiedettä kyllä ihan kerrakseen, mutta jos kutsumusammattina on juuri sen luonnontieteen tutkiminen, niin ei ole ihan oikea paikka. Muutaman moduulin verran tähtitiedettä onnistuin opiskelemaan sivuaineeksi naapuriyliopistossa, nyt harmittaa ettei tullut hyödynnettyä mahdollisuutta lukea myös hieman sitä meteorologiaa. 

Itselle mielekkään aiheen opiskeleminen on tärkeä juttu, mutta niin on myös töiden saaminen mielekkäältä alalta. Jälkimmäisen parissa joutuukin sitten viettämään elämästään niin suuren biitin, että se nyt sitten painoi vaakakupissa eniten.

Tutkimuspuolella lisäriesaa aiheuttaa että vaikka sattuisikin löytämään mielekkään työn itselle sopivasta maasta, niin työsuhde on yleensä jatkuvasti katkolla eikä vakituisia työsuhteita juuri harrasteta. Lisäksi postdoc-paikkoja haravoidessa kannattaa muistaa että tapana on lähteä postdociksi jonnekin muualle kuin missä väitteli. Eli jos kiinnostaisi tehdä tohtorin hommia Suomessa, pitäisi se jatko-opiskelu käydä hoitamassa ulkomailla. 

Edit: Tuli vielä mieleen yksi juttu. Vaikka itsekin toisinaan noiden luonnontiedehommien perään haikailenkin, niin on teollisuudessa muutama hyvä puoli lisää. Siellä nimittäin käytetään ihan samanlaisia kameroita ja mittareita ja antureita kuin tähtitieteessäkin, ja harrastuksesta voi hyvällä tsägällä saada paljon hyödyllistä oppia työelämään. Ja päinvastoin. Kohteena mulla on vapaa-ajalla galakseja, töissä ihosyöpiä.

[Jyri Lehtinen]

Käskettiin tähän vastaamaan, niin kirjoitetaanpa sitten muutama sana.

Minäkin olen näitä Laurin mainitsemia oman alan töissä pysyneitä tähtitieteilijöitä. Väittelin muutama vuosi sitten Helsingistä ja pian tämän jälkeen tieni johti Saksaan jatkamaan käytännössä saman tutkimusprojektin piirissä. Näitä töitä kestää vielä jokunen vuosi lisää, jonka jälkeisistä töistä ei vielä osaa sanoa mitään. Suomeen olisi varmaan ennen pitkään mukava palata, mutta tämä riippuu täysin sekä senhetkisistä työmarkkinoista että elämäntilanteesta. Ainakaan toistaiseksi akateemisessa maailmassa niin yleinen kahden kappaleen ongelma ei ole käynyt ajankohtaiseksi. Tällä viitataan tilanteeseen, jossa pariskunnan molemmat puoliskot ovat kyllä saamassa oman alansa töitä, mutta eri puolilta maailmaa.

Perustutkimukseen keskittyvillä aloilla (kuten tähtitiede tai hiukkasfysiikka) koulutukseen ja työmarkkinoihin voi suhtautua muutamalla eri tavalla, mikä on harjoitus, joka kannattaa ehdottomasti tehdä suunnitellessaan opiskelupaikkansa valintaa. Kapeasti ajateltuna näillä aloilla on yksi koulutuksen mukainen työ, nimittäin tutkimuksen tekeminen ja sen kylkeen yliopistoissa kuuluva opetusvelvollisuus. Tästä poikkeaminen merkitsee siis alan vaihtoa. Raadollinen tosiasia on, että tutkimusrahoitus on maailmanlaajuisesti ja etenkin pienemmissä piireissä rajallista. Lisäksi urakehityksen jälkivaiheen pestejä on tarjolla aina vähemmän kuin alkuvaiheen paikkoja. Jos siis mielii tutkijan uralle, on syytä pitää mielessä, että itse tutkimuksen lisäksi se käsittää jatkuvan rahoitus- ja projektihakemusrumban ja joka projektin lopussa koittavan alanvaihdon riski. Homma vaatii vähän samanlaista jääräpäistä kutsumusta kuin minkäkin munkkiveljeskunnan jäseneksi liittyminen.

Toisaalta on myös sanottava, ettei tutkimusalojen yliopistollinen koulutus oikeastaan valmista opiskelijoita suoraan yhtään mihinkään työhön. Se, mihin opinnot varsinaisesti kouluttavat, on kriittiseen ajatteluun ja luovaan ongelmanratkaisuun. Esim. erinäisten fysiikan alojen tutkimusta voi pitää tähän tarkoitukseen hyvin käyvinä esimerkkisovelluksina. Nämä taidot ovatkin sitten sellaisia, joista on pienellä soveltamisella huomattavaa hyötyä teollisen puolen työmarkkinoilla, varsinkin jos niiden höysteenä on tuhti annos luonnontieteellistä yleissivistystä. Paljon on merkitystä sillä, minkälaisilla sivuaineilla itseään opintojen kuluessa sivistää ja mitä kontakteja vuosien aikana kerää. Tutkijoiden ja koodareiden lisäksi Helsingin yliopiston fysiikan ala on tuottanut vähän kaikkea AY-virkailijoista pankkiireihin.

[Denniina]

Vastauksista kiitokset. Selventää asiaa huomattavasti kun kuulee teidän suusta vähän tilannetta.

[Jyri Lehtinen]

Tuli kommenttia, ettei vastaukseni ollut järin myyvä.

Sen verran ainakin voin tähtitieteen opintoja myydä, etteivät ne millään tavalla edusta urakehityksen umpikujaa, vaikka pahat kielet niin väittäisivätkin. Koska yliopistoon tullaan joka tapauksessa lukemaan laajempia ainekokonaisuuksia, joista sitten omalla ajallaan erikoistutaan tähtitieteeseen ynnä muille erikoisaloille, on opintojen kuluessa hyvää aikaa tutkailla, mihin suuntaan oma mielenkiinto kehittyy. Yksi mahdollisuus on siis esimerkiksi suorittaa tutkimuspuolen opintoja jatko-opintoihin ja tohtorin tutkintoon saakka ja tässä vaiheessa miettiä, jatkaako akateemisella alalla vai hyppääkö teollisuuden puolelle. Tällöin taskuun jää omista opintovalinnoista riippuen melko tekninenkin koulutus ja vaikka jättäisikin tässä vaiheessa akateemisen alan, on ehtinyt silti kokemaan useamman jatko-opintovuoden verran tutkijan uraa. Tohtorintutkinto on myös sellainen valtti, joka voi kääntää myöhemmissä työnhakutilanteissa valinnan omaksi eduksi kilpailijoiden kustannuksella.

[Pappis]

Fyysikko tässä, aloitti 1990, valmistui 1995 ja väitteli 2000. Vastaan, koska kuvittelen, että minullakin on tähän jotakin sanottavaa.

Opinnot meni mukavasti,  gradu ja väikkäri saivat hyvät arvosanat, mutta ei niitä tutkijan töitä Suomessa "maailmantappiin" riittänyt. Tässä on mielestäni pari periaatteellista ongelmaa. Ensiksikin, ei kaikille koulutetuille löydy Suomesta, eikä aina edes "toivemaista" tutkijan töitä. Opintojen aikana meille puhuttiin paljon, että parhaat saavat suorastaan valita mitä haluavat tehdä ja minne mennä. Käytännössä tilanne on se, että ollakseen "riittävän hyvä" valitsemaan, on lähdettävä tutkimaan jotain uutta ja/tai erikoista, tai tuotettava uutta ja jotenkin merkittävää tieteellistä tietoa, joka nostaa muiden kiinnostuksen itseesi. Tämä ei taasen takaa lopputulosta, siis että löytyykö aiheesta jotakin jatkamisen arvoista. Näin kävi itsellenikin: Pistin eräälle pitkään vaivanneelle ongelmalle pisteen, mutta kokeelliset tulokseni olivatkin erittäin hyvin mallinnettavissa teoreettisesti (eli joku muu sai tästä lisätekemistä). Toinen on sitten se, että tarpeeksi erikoistunut tutkija poraa jo niin pientä reikää, että sinne samaan reikään ei välttämättä mahdu kovin montaa kollegaa, mikä jälleen kaventaa työllistymispotentiaalia. Toki aina voi yrittää perustaa oman ryhmän vaikka näiden parin kollegan kanssa ja hakea sille rahoitusta, mutta tässä törmäämme pian taas ensimmäiseen ongelmaan, eli oletko rahoittajille osoittanut jo kyntesi (heille riittävän vakuuttavalla tavalla). Uusien ja esoteeristen alojen kohdalla tämä on ongelma vielä pitkään, ennen kuin ala tunnustetaan yleisemmin.

Minä tähtäsin alunperin muualle, mutta atomi-/säteilyfyysikko minusta sitten tuli. Reilu vuosikymmen kului yliopistolla tutkijana yli 30 määräaikaisuuden putkessa. Lyhin pätkä oli viikon (proffien hallinnollisen sekoilun takia), ja pisin 7 kk (opetusta lukukauden ajan). Käytännössä muidenkin mainitsema opetuksen ja tutkimuksen välinen jako toteutui, vaikka en vakinaista virkaa erinäisistä syistä saanutkaan ja jouduin sinnittelemään osan vuotta tutkimusrahoituksella. Omalta kannalta näin jälkikäteen sanoen tapahtui onnenpotku, kun joku demarihallitus päätti, että perustutkimukseen ei kannata satsata kun se ei tuota myytävää, ja leikkasi Akatemian tutkimusrahoja reippaasti, jonka seurauksena minun palkkani suurelta osin maksaneet tutkimushankkeet jäivät ilman riittävää jatkorahaa. Kun mulla ei ollut virkaa, jouduin jäämään työttömäksi.

Olin ensin 7 kk noin vuoden ikäisen likan kanssa kotona, mikä oli raskasta, mutta isä-tytär-suhteelle aivan mahtavaa aikaa. Sitten löysin koulutusta erittäin hyvin vastanneen säteilyfyysikon vakityön teollisuudesta, ja tuolla tiellä ollaan edelleen. Enkä vaihtaisi pois. En kaipaa takaisin yliopistolle tai tutkimusmaailmaan tuon jatkuvan tienestin epävarmuuden takia. Pankkilainasta on aivan turha haaveilla ilman virkaa. Nyt tienestit on vakaat ja taloa maksellaan. Tiedettä luen, seuraan ja harrastelen edelleen aktiivisesti monessakin eri muodossa. Ja teen myös työkseni sitä, mihin kouluttauduin, mutta vähäsen eri muodossa, käytännöllisemmin.

Erään meemin mukaan tiedemies on henkisesti lapseksi jäänyt aikuinen, joka jäi jumiin "miksi?"-kyselyvaiheeseen. Tällä kriteerillä olen itsekin edelleen "tiedemies", vaikka leivän pöytään tuokin kapitalismi. Näin on parempi, ainakin omalla kohdalla. Suosittelen siis: Älä luovu unelmistasi, mutta anna niille tilaa löytää tapa toteutua myös perinteisen/kovan tieteentekemisen ulkopuolelta.

[T. Öhman]

Paljon tuossa edellä jo olikin oikein fiksuja kommentteja, mutta heitetään nyt kuitenkin yksi vähemmän fiksu vielä mukaan, ihan sillä että planeettageologejakin joskus tituleerataan tähtitieteilijöiksi, kuten tuossa linkatussa ex-kollegan haastattelussakin oli tehty. Planeettageologiahan on Suomesta jo vuosia sitten tutkimusalana lakkautettu, eli sikäli asia ei ole relevantti, mutta kuitenkin.

Poikkeuksellisen älykkäille yksilöille yleensä löytyy töitä, joskus harvoin jopa Suomesta. Helpompaa tietysti on, jos käy hirveän hyvä mäihä, tai jos riittävän hyvä supliikki. Suhteillahan akateemisessa maailmassa(kin) pitkälti pelataan, etenkin Suomessa, jossa piirit ovat äärimmäisen pienet. Jos on kuitenkin ihan vaan tavallisen keskiverto tapaus, pitää elää sen kanssa, että väitöksen jälkeen seuraavat kymmenen vuotta menee 1+1 (tai hyvässä lykyssä jopa 2+1) -vuotisissa post doc -paikoissa. Koskaan ei siis voi tietää, mistä maasta itsensä seuraavana vuonna löytää, vai päätyykö takaisin Suomeen kortistoon. Sen jälkeen sitten jossain vaiheessa saattaa saada jostain peräti viran, mutta tuskin kuitenkaan Suomesta.

Arvovalinnastahan tuossa siis loppupeleissä keskivertoimmeisen kohdalla on kyse. Eli täytyy funtsia, haluaako pitää n vuotta hauskaa (eli tehdä väikkärin jostain aiheesta, jota kohtaan toivottavasti tuntee jopa intohimoa, ja siihen päälle sitten pari-kolme post doc -vuotta jossain), vai haluaako jossain vaiheessa esim. elää virallisen köyhyysrajan yläpuolella. Itse valitsin tuon hauskanpitolinjan enkä pätkääkään ole missään vaiheessa valintaani katunut, mutta eihän sitä vaihtoehtoa kenellekään voi suositella. Yhteiskunnankin kannalta nuo edellä olleet Laurin ja Pappiksen sanat/valinnat ovat paljon suositeltavampia. Kaltaisiani täysin turhia tohtoreita on kuitenkin tässäkin maassa ihan liikaa, ja tohtoritehtaista meitä yhä kiihtyvällä tahdilla tuotetaan lisää.

Teemu

[Lauri Kangas]

Itse valitsin tuon hauskanpitolinjan enkä pätkääkään ole missään vaiheessa valintaani katunut, mutta eihän sitä vaihtoehtoa kenellekään voi suositella.

Toisaaltapa, vaikka joku mun kaltainen suosittelisi esim. tuollaista insinöörihommiin suuntautumista, niin sepä on vain yhden sellaisen polun valinneen näkökanta eikä sellaisesta voi kauheasti kukaan muu kostua kun suunnittelee uravalintojaan. Itse ne valinnat joutuu kuitenkin tekemään sitten kun tietää mitä haluaa yrittää. Hyödyllisyydestä yhteiskunnalle suosittelisin olemaan stressaamatta silloin kun on pelissä oma tulevaisuus. Niitä hyötyjä saa poliitikot laskea keskenään.

Muuten, sellainen tyyppiesimerkki ihan todella huonosta uraneuvonnasta on menestynyt artisti joka neuvoo että follow your dreams. No onneksi tutkijanhommissa menestyminen on edes vähän helpompaa kuin vaikkapa filmitähtenä. 

Lopuksi motivaatiota eräältä astronautilta: https://zenpencils.com/comic/106-chris-hadfield-an-astronauts-advice/

[Lithos]

Ja ylipäätänsä hieno asia on että näitä asioita jo tuossa vaiheessa elämää vielä ajattelee, omat uravalinnat tuli tehtyä aika mutupohjalta kenenkään mielipiteitä kyselemättä ja eihän siitä aina ole hyvää seurannut. Se on jo hyvän elämän merkki että pääsee tällaisia valintoja tekemään, olen varma että asiat tulevat sujumaan lopulta hyvin päätyipä op mihin valintaan tahansa.

Luonnontieteisiin sentään liitty paljon niitä ns. tuottaviakin vaihtoehtoja joten kauas halutusta polusta ei joudu harhautumaan vaikka haluaisi pitää raha-asiat tiukasti mielessä, kuten edellisissä postauksissa on jo todella hyvin ja kattavasti perusteltu. Perustutkimus - niin sen tekeminen kuin ehkä jopa rahoittaminenkin ovat usein enemmän periaate asioita kuin mitenkään taloudellisesti järkeviä, varsinkaan lyhyellä tähtäimellä, mutta tärkeitä silti.

[mistral]

Perustutkimus - niin sen tekeminen kuin ehkä jopa rahoittaminenkin ovat usein enemmän periaate asioita kuin mitenkään taloudellisesti järkeviä, varsinkaan lyhyellä tähtäimellä, mutta tärkeitä silti.

Kyllä, on kaksi hyvin erilaista tahoa: teollisuus joka toimii taloudellisten lakien mukaan ja perustutkimus joka toimii altruismin mukaan. Tutkimuksessa on varmaan haettu niin pitkää jänneväliä ettei teollisuus katso sitä kannattavaksi. Jos teollisuuden jänneväli on pisimmillään vaikkapa 10 vuotta, voi tutkimuksen olla vaikka 30 vuotta eli vasta sen jälkeen alkaa kassavirta kääntymään plussalle.

Heikossa taloudessa eletään teollisuuden "kädestä suuhun" tai "kvartaali" periaatteella, hyvässä taloudessa panostetaan pitkään jänneväliin. Tietysti voidaan kysyä, koska kaikki asiat on tutkittu eikä ole syytä enää perustutkimukselle, ehkä jonain päivänä?

[kjj]

Jos teollisuuden jänneväli on pisimmillään vaikkapa 10 vuotta,

Normaalisti joo. Oli melko hämmentävää istua asiakaspalaverissa, kun asiakkaan edustaja läväytti taululle roadmapin, joka ylettyi pitkälle 2100-luvulle. Onneksi saatiin laskutusaika sovittua kuitenkin 30 päivän netoksi