Tähtipäivät Virossa 8.-12.8.2018

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 01.08.2018, 21:58:26

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Tähtipäivät pidetään Viron eteläosassa Lüllemäessä 8.-12.8.2018 eli keskiviikosta sunnuntaihin. Tähtipäivien vironkielinen nimi on Astronoomiahuviliste Üle-Eesti Kokkutulekud. Päivät pyritään aina pitämään perseidien meteoriparven aikaan. Päiviä on pidetty vuodesta 1996 lähtien.

Kaikki tähtipäivät ovat osoitteessa http://www.obs.ee/kokkutulekud/
Tulevat tähtipäivät ovat osoitteessa http://www.astronoomia.ee/kokkutulekud/lullemae-2018/
Jälkimmäisessä osoitteessa on myös virolaisten tähtiharrastajien verkkolehti.

Tähtipäivät alkavat klo 17 keskiviikkona 8. päivä. Torstaina aamupäivällä on kävelyretki Lüllemäen ympäristöön. Aamu- ja iltapäivisin pidetään esitelmiä mikäli ei ole muuta ohjelmaa. Esitelmistä osa on harrastuksesta ja osa tieteellisiä. Lauantai klo 11-13 on varattu auringonpimennyksen katseluun. Pimennys näkyy klo 12.00-12.40. Pimennystä näkyy täällä äärimmäisen vähän, ehkä 1-2 prosenttia.

Lauantai-illan päätteeksi virolainen nykysäveltäjä ja tähtiharrastaja Urmas Sisask esittää tähtitieteellistä musiikkia. Hän on esiintynyt melkein jokaisella Viron tähtipäivillä. Hän asuu nykyään Suomessa.

Tällä kertaa on joka ilta sauna. Virossa ei ole joka talossa saunaa niinkuin Suomessa.

Itse olen pitänyt suomen kielellä yleensä esitelmän Suomen tähtiharrastuksesta, ja se on käännetty viroksi. Lähes kaikki virolaiset ymmärtävät suomea, ja aika moni myös puhuu suomea. Minulla ei ole milloinkaan ollut kielivaikeuksia. Olen ollut melkein kaikilla Viron tähtipäivillä.

Hinnat ovat hieman halvemmat kuin Suomessa.

Seppo Linnaluoto
linnaluo(a)ursa.fi