Haastavissa olosuhteissa (kantakaupunkimiljöö, jatkuvat ylikiitävät pilvilautat, puuskainen kova tuuli, surkea seeing) sain jonkinlaiset ensivalot vedettyä. Alkuillan pilvisyyden takia putki sai jäähtyä ulkona puhaltimet huutaen pari kolme tuntia, eli taatusti saavutettiin ambientti lämpötila - aklimaationopeuden testaaminen jää siis vielä odottelemaan parempia kelejä.
Positiivinen havainto sen sijaan oli, että ainakin tällaisessa lämpötilaltaan leppoisemmassa nollakelissä putken sisäinen eristys vaikutti täysin riittävältä, eli siinä vaiheessa kun pilvien raosta pääsi testailemaan, ei putkivirtauksista ollut tietoakaan, eikä niitä parin tunnin session aikanakaan ilmaantunut. Toki pitää taas kunnon pakkaskeleissä tuota alijäähtymistendenssiä edelleen pitää silmällä, ja voipi olla että ulkoista alumiinieristepeittoakin silloin vielä tarvitaan, aika näyttää...
Myöskään minkäänlaista astigmaattisuutta ei tähtitestiin ollut ilmaantunut, vaikka puhaltavan tuulettimen ilmavirta osuukin pääpeiliin epäsymmetrisesti toiseen laitaan. Tulevat testit osoittavat, saattaisiko sellaista epätasaisen jäähtymisen aiheuttamaa ilmiötä olla havaittavissa aklimatisoitumisen alkuvaiheessa ennen lämpötasapainon saavuttamista.