CCD-kameran argon täyttö

Aloittaja JoRy, 28.03.2018, 23:21:02

« edellinen - seuraava »

JoRy

Syksyllä käytettynä hankkimassani CCD-kamerassa oli satunnaisia mutta turhan usein toistuvia huurtumisongelmia. Huurtumista tapahtui usein kesken kuvauksen eri sääolosuhteissa kun kamerakennoa jäähdytti -20C tai kylmemmäksi. Sisätiloissa testaten en saanut huurtumista toistumaan. Enkä itse asiassa ollut ihan varma oliko huuru kamerakammion lasin sisä- vai ulkopuolella, mutta päätin että kamerakammiossa oleva kuivauspatruuna pitää tuorestaa ja samalla tehdä uusi argon täyttö.

Kuivauspatruunan tuorestus tapahtuu QSI:n manuaalin mukaisesti uunissa 500F/260C lämmössä 4-5 tunnin ajan, ja se on suoraviivainen tehtävä.

Argon täyttö oli ongelmallisempi kun en halunnut lähettää kameraani jenkkeihin ties kuinka pitkäksi aikaa. Kuulin että Komakallion tiimissä argon täyttöjä on tehty itsekin, ja tällä palstallakin on ollut juttua. Argonia saakin kohtuuhintaan kertatäyttöpulloissa rautakaupoista MIG/TIG hitsauskäyttöön ja hankin pienen 1kg argon-pullon paineentasaajalla, Puuilossa argon+venttiili-setti maksoi yhteensä 60eur. Rautakauppojen argon ei ehkä ole superpuhdasta, mutta taatusti parempi kuin kameran vuosien mittaan laimentunut argon.

Argon on hieman ilmaa painavampaa (tiheys 1,8g/l ja ilma 1,3g/l) joten se pysyy esim ämpärin pohjalla. Kameran voi siten "upottaa" kaasuun jolloin siinä oleva kevyempi ilma korvautuu raskaammalla argonilla.

Ongelmana oli että kuinka voin varmistaa että ämpärissä tosiaan on argonia riittävästi. Mietittyäni eri ratkaisuja keksin että ilmapallon pitäisi kellua argonin päällä. Painoero ilmapallon ja argonin välillä voi kuitenkin olla vain vajaa gramman, pallon kumikin painaa ja liian painava ilmapallo saattaisi syrjäyttää argonin ämpärissä. Hommasinkin väsähtäneen pienen heliumpallon ja tasapainotin sen lisäpainolla niin että se juuri ja juuri oli ilmaa raskaampi. Olikin hauska seurata kun ämpäriin argonia laskiessa pallo nousi samaa tahtia ylöspäin ja tiesin että argonia on ämpärissä sopivalla korkeudelle kameraa varten.

Sitten CCD-kamera kennokammio auki olevana muutamaksi tunniksi argon-kylpyyn, välillä kameraa käännellen ja aika ajoin argonia ämpäriin lisäillen. Lopuksi kiinnitin uunitetun&tuorestetun sormille sopivasti jäähtyneen kuivauspatruunan paikoilleen kameraan argon-ämpärissä ja homma valmis. Jää nähtäväksi jatkuuko huurtumisongelmat. Ohessa pari kuvaa menetelmästä.

T:Jorma

JVO

heliumpallon puutteessa sytkäri tai tulitikku lienee helppo tapa varmistua argonin paikallaolosta

Timpe

Lainaus käyttäjältä: JoRy - 28.03.2018, 23:21:02
Syksyllä käytettynä hankkimassani CCD-kamerassa oli satunnaisia mutta turhan usein toistuvia huurtumisongelmia. Huurtumista tapahtui usein kesken kuvauksen eri sääolosuhteissa kun kamerakennoa jäähdytti -20C tai kylmemmäksi. Sisätiloissa testaten en saanut huurtumista toistumaan. Enkä itse asiassa ollut ihan varma oliko huuru kamerakammion lasin sisä- vai ulkopuolella, mutta päätin että kamerakammiossa oleva kuivauspatruuna pitää tuorestaa ja samalla tehdä uusi argon täyttö.

Tuollainen huurtuminen on tuttu juttu QSI 583ws:n kanssakin. Tuota tapahtuu ainakin silloin, jos ajaa kennon lämpötilan syyskosteissa illoissa nopeasti esim. +5 C -> -21 C yhdellä kertaa.
Olen huomannut, ettei huurtumista tapahdu, jos teen tuon jäähdyttämisen hitaammin +5 C -> -5 C, tauko, -5 C -> -12 C, tauko ja viimein -12 C -> -21 C. Tuota kuivauspatruunaa olen kuivatellut suunnilleen kerran kaudessa elokuussa. Näin kuivilla talvipakkasilla selviää hyvin esim. -2 C -> -12 C -> -21 C sekvenssillä ilman huurtumista. Noissa jäähdytysjaksoissa ensimmäinen lämpötila on siis se ympäristön lämpötila.

Olen joskus avannut huurtuneen kameran ja sen kennolasin sisäpuoli on ollut selvästi huurussa. Kosteutta on siis kameran jossain uumenissa ja se tiivistyy lasiin huurteeksi kennoa liian nopeasti jäähdytettäessä. En ole kokenut tuota ongelmaksi sen jälkeen kun huomasin tuon hitaamman jäähdytyksen edut. Ai niin, omassa on pysyvästi kiinni AP:n CCDT67 lyhennin ja joskus sen ja kameran väliin tiivistyy kosteutta. Siitä ei pääse eroon muutoin kuin tuomalla kameran huonelämpöön vuorokaudeksi tai hiustenkuivaimella tuonne kennon/lyhentimen väliin tohottamalla.
- Timo Inkinen

JoRy

Hyvä vinkki Timpe tuo vaiheistettu jäähdytys, tuota täytyy käyttää jatkossa. Kamerani on QSI690wsg jonka mekaaninen rakenne näyttää olevan identtinen QSI583ws:n kanssa.

Olen tähän asti päässyt huurusta eroon antamalla huurtuneen kameran lämmetä takaisin ulkoilmalämpöön ja sitten taas uusi jäähdytys, käyttökelpoista valotusaikaa siihen vaan tuhraantuu. Ja tosiaan syksyllä huurtumista esiintyi minullakin useammin kuin nyt talvipakkasilla. Samoin eräänä kosteana syysiltana oli MPCC:n kameranpuoleisessa sisälinssissäkin kosteutta, hiustenkuivaajalla silloin kuivatin. Nyt on argonia kameran filtteri+guideri -kammiossakin MPCC:n sulkemana, se vaan karkaa varmaan nopeasti kun ei ole varsinaisesti tiivistetty.

JVO:n sytkärin käyttöä mietin myös argonpinnan mittarina, alkoi vaan mietityttämään että sytkärin butaanista saattaa tulla ainakin teoreettisesti epäpuhtauksia argonin joukkoon.

T:Jorma