Ongelmia Starlight Xpressin filtteripyörän kanssa

Aloittaja naavis, 18.01.2018, 01:52:14

« edellinen - seuraava »

naavis

Olen jo useamman vuoden käyttänyt SX:n filtteripyörää ihan onnistuneesti, mutta nyt olen törmännyt siihen, että filtteripyörä ei asetu aivan samaan kohtaan joka kerta.

Useampi vuosi sitten kun otin filtteripyörän käyttöön, huomasin että kuvien vinjetointi muuttuu paljon riippuen siitä kummasta suunnasta filtteripyörä kääntää filtterin paikalleen (pyörä tukee siis molemminsuuntaista liikettä). Otin kaksisuuntaisen liikkeen pois päältä filtteripyörän asetuksista, ja ongelma katosi, enkä ole ajatellut asiaa sen jälkeen.

Nyt olen noin vuoden verran törmännyt enemmän tai vähemmän sattumanvaraisesti ilmeneviin flättiongelmiin. Flättikalibroinnin jäljiltä kuviin on jäänyt kaarimaisia epätasaisuuksia. Ajattelin aluksi kyseessä olevan hajavalo-ongelma, jota yritin korjata laittamalla kaukoputken suulle pitkän hajavalosuojan. Ongelma ei kuitenkaan kadonnut. Lähdin etsimään erilaisia taipumia, jotka voisivat aiheuttaa sen, että flättikuvat eivät aina täsmää kohdekuvien kanssa.  Muutamia taipumia sainkin korjattua, mutta ongelma ilmeni edelleen.

Tänään muistui mieleeni vanhat ongelmat filtteripyörän kanssa, ja ryhdyin heti tutkimaan asiaa. Otin muutaman flättikuvan EL-paneelin kanssa siten, että pyöräytin filtteripyörää 360 astetta joka flättikuvan välissä. Sitten yritin korjata yhdellä flättikuvalla kaikkia muita. Jos flättikuvat olisivat identtisiä, lopputuloksena olisi täysin tasainen kuva. Toisin kävi! Lopputulokseen jäi samanlaisia kuvioita, joita olin havainnut aiemmin kohdekuvien kanssa. Alla näkyy tällainen flättikuvalla korjattu flättikuva:



Toistin testin vielä niin, että en koskenut filtteripyörään kuvien välillä. Lopputulos näyttää siltä mitä odottaisikin:



Johtopäätös on siis, että filtteripyörä ei asetu tarkasti samaan kohtaan joka kerta. Ongelmia on ollut noin vuoden verran, mutta sitä ennen pyörä toimi minusta ihan moitteetta, elleivät flättiongelmat ole sitten muista syistä jääneet huomaamatta. En ole vielä ehtinyt avata filtteripyörää ja tutkia onko näkyvissä mitään selviä mekaanisia ongelmia. Laitoin kuitenkin SX:n Terrylle sähköpostia asiasta, josko hän olisi törmännyt vastaavaan aiemmin. Raportoin tänne jos selviää jotain.


naavis

Terryltä tuli muutama ehdotus:

Lainaa
It's possible that the drive wheel is slipping, or that the carousel is not turning as easily as it should. I suggest that you check for greasy surfaces on the carousel underside – wiping the edge zone with acetone is a good method of cleaning. I would also wipe the silicone rubber tyre on the drive wheel. A small drop of light oil on the centre brass axle is also a good idea.

Also check that the motor mounting spring plate is offering a reasonable amount of force against the carousel.

Käyn lähipäivinä Komakalliolla hakemassa filtteripyörän tutkittavaksi.

Ari Haavisto

Kannattaa katsoa ettei ole sama luistamisprobleema kuin minulla oli vastaavassa suodinpyörässä. Tuo pyöritysmoottorin tuenta kun on hiukan susi, ja moottori pääsee kiilamaan kiinnitysjousensa varassa itsensä niin, ettei vedä kunnolla. A.o. ketjussa tietoa, mistä kyse ja miten tuon korjasin liimalla ja parilla o-renkaalla. Sen jälkeen toiminut hienosti.

https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=14369.msg151494#msg151494

Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

naavis

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 18.01.2018, 20:52:13
Kannattaa katsoa ettei ole sama luistamisprobleema kuin minulla oli vastaavassa suodinpyörässä. Tuo pyöritysmoottorin tuenta kun on hiukan susi, ja moottori pääsee kiilamaan kiinnitysjousensa varassa itsensä niin, ettei vedä kunnolla. A.o. ketjussa tietoa, mistä kyse ja miten tuon korjasin liimalla ja parilla o-renkaalla. Sen jälkeen toiminut hienosti.

https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=14369.msg151494#msg151494

Kiitos vinkistä, en olisi hoksannut tuota ketjua muuten!

naavis

Avasin filtteripyörän enkä silmällä löytänyt mitään ihan ilmeistä vikaa.

Moottorin ja suodatinkiekon välissä oli tosiaan hyvin pieni marginaali, mutta ainakaan huoneenlämmössä hankausta tai törmäystä ei tapahtunut. Laitoin kuitenkin nyt moottorin päälle pari pientä tarrapohjaista kumityynyä (tarkoitettu kai alunperin huonekalujen jalkojen alle) päällekäin, jolloin suodatinpyörän kansi painaa moottorin peräpäätä vähän alaspäin kun pyörä on kiinni. Eli sama ratkaisu kuin Arilla tuossa linkkaamassaan ketjussa. Kiitos vinkistä! Katsotaan katosiko ongelma.

naavis

Kävin tänään taas viemässä romppeet takaisin torniin, mutta filtteripyörän ongelma ei valitettavasti vieläkään ollut korjautunut. Mailailin SX:n Terryn kanssa, ja hän ehdotti firmiksen päivittämistä/uudelleenlataamista. Minulla oli jo uusin firmis, tällä hetkellä 1.042, mutta jostain syystä sen uudelleenlataaminen näyttää korjanneen ongelman. En ainakaan lyhyellä testailulla saanut sitä enää toistettua. Seurailen tilannetta, katsotaan miten käy!

naavis

Taisin mennä vähän asioiden edelle. Ongelma ei vieläkään korjautunut täysin. Jostain syystä se ei vain ilmennyt heti firmispäivityksen jälkeen. Filtteripyörän piirilevyllä on potikka, jota säätämällä voi hidastaa filtteripyörän pyörimistä. Koetin säädellä sitä, josko hitaampi pyörimisnopeus auttaisi fillaria pysähtymään tarkemmin. Luullakseni se hieman auttoi, mutta ei vieläkään poistanut ongelmaa kokonaan.

Lopulta valaistuin, ja ymmärsin, että yritän ehkä korjata väärää ongelmaa. Koska filtteripyörän pysähtymispaikan epätarkkuus muuttaa vinjetointia, se tarkoittaa sitä, että filtterit pääsevät ylipäätään vinjetoimaan kennoa. Minulla on tällä hetkellä filtterit aika kaukana kameran kennosta, jotta saan filtteripyörään integroidun off-axis guiderin tarkentumaan. Ennen OAGin käyttöä tätä ongelmaa ei ilmennyt, koska filtterit olivat merkittävästi lähempänä kameran kennoa. Nyt koetan järjestää asian niin, että saisin filtterit takaisin kennon läheisyyteen, mutta OAGin silti tarkentumaan.

naavis

Päädyin lopulta tekemään 8 mm paksun prikan OAGin ja filtteripyörän väliin. Koska OAG on suoraan "sisäänrakennettu" filtteripyörään, väliin ei voinut iskeä vain tavallista T2-loittorengasta tai vastaavaa. Tilasin Ebaysta alumiinipalikan sopivilla mitoilla. Palikka oli laserleikattu koneistamisen sijaan, joten sitä piti aika runsaasti siistiä vielä viilalla. Sen jälkeen porasin palikkaan samanlaiset reiät kuin OAGissa, jotta kiinnitysruuvit pääsevät kiinni filtteripyörään loittopalikan kanssa.



Nyt saan OAGin edelleen tarkentumaan, mutta filtterit tulevat mahdollisimman lähelle kennoa. Huomiselle povataan selkeää keliä, pääsen toivottavasti testaamaan systeemiä hetimiten. Jos mitään yllätyksiä ei tule, filtteripyörän aiheuttamat flättiongelmat on viimein ratkaistu.  :cool: