Muutimme avovaimoni kanssa keskeltä Tamperetta Helmikuussa vuonna -95 tänne Akaaseen (entinen Viiala) haja-asutusalueelle. Seuraavana syksynä syyskuussa marssin jakkararepun kanssa keskellä yötä tihkusateessa parin kilometrin päähän kaikesta asutuksesta metsään. Laitoin jakkaran puuta vasten ja olin aivan hiljaa. Muutaman minuutin päästä alkoi kuulumaan hiirien ja myyrien rapinaa, sitten peurojen töminää, koska täällä niitä on paljon. Istuin 45min paikallani ja koko ajan erilaisten eläinten ääniä alkoi kuulumaan lisää. Mitään pelkoa tai "pahaa" pimeää kohtaan en kokenut vaan aivan päinvastoin, olin paljon turvallisemmassa paikassa kuin jonkun valaistun ison kaupungin keskustassa yöaikaan. Oli oikeastaan vastenmielistä sytyttää otsalamppu ja lähteä kävelemään kotia kohden. Millähän tällaisen kokemuksen saisi siirrettyä niiden ihmisten mieleen, jotka pitävät pimeää "pahana" ja yrittävät öisin valaista kaikkea mahdollista pimeän poistamiseksi? Pimeys ei ole pahaa, se on vain pimeyttä. Yöllinen kokemus metsässä oli niin upea, että muistan sen hyvin vieläkin.
Pekka
Aihe: #valohaaste (Luettu 10113 kertaa)