Törmäyskraatteri pääkaupunkiseudulla?

Aloittaja marduiz, 07.03.2017, 16:21:35

« edellinen - seuraava »

marduiz

Nyt tarvitsisin viisaampien mielipiteen. Tutkin paikkatietoikkunassa maastonmuotoja ihan toisen harrastuksen takia, kun silmään sattui pyöreä muoto. Siitä zoomaamaan kauemmas ja sehän oli lähes täysi ympyrä!

Eli mahdollisen kraatterin sisäreuna menee lännessä Bodom-järven rantaa, pohjoisessa Seutulan ja Helsinki-Vantaan lentokentän paikkeilla ja idässä jossain Tattarisuon/Jakomäen nurkilla, toinen muodostelma mahdollisesti Vuosaaren rantaa. Eteläosa jäikin sitten ulkosaaristoon, eikä siitä saanut selvää, siksi siis ei täydellinen ympyrä. Näkyi jo pelkällä vinovalovarjosteella hyvin, mutta kun siihen lisäsi korkeusvyöhykkeen niin jo näkyy. Eli muut tasot nollille, korkeusvyöhyke 100 % ja vinovalovarjoste 25 %.

Onko pääkaupunkiseutu siis törmäyskraatterin sisällä?

Markus

marduiz

Satuin sitten zoomaamaan vielä isommalle näkymälle ja äskeisen kraatterin ISOVELI sattui silmään. Eli tämän kaverin länsireuna (murtumavyöhyke?) Porvoonjokilaaksossa ja itäreuna Summanjoki/Sippolanjokilaaksossa joka lähtee Haminasta. Pikkuserkku näkyi sitten aeromagneettisessa matalalentokuvassa tämän isomman kraatterin pohjoispuolella tummana sirppinä, Enonvesi Heinolan ja Mäntyharjun välissä. Mulle riittää tälle illalle, jos joku viisaampi vois katsoa ja varmistella "havaintoja".

EDIT: Sen isoveljen keskuskohouma on Loviisan ja Pyhtään välissä, Tuomas Huovinen oli toisessa ketjussa jo näemmä laittanut siitä kuvankin. Samoin hän oli bongannut ensin tuon Enonveden eli pikkuserkun.

Markus

marduiz

Juu ei pitäisi innostua mistään liikaa tai käy huonosti...

Tuossa nyt ympyröitynä muutama kraatteri punaisella, vihreät merkinnät ovat mahdollisia keskuskohoumia mitä löytyi. Ja tuo sininen ympyrä on sitten kaikkien kraattereiden isoäiti...

marduiz

Tuo yrmynaama on muuten puhdas sattuma, huomasin vasta nyt  :cheesy:

Tässä kraatterit korkeusvyöhykekartassa ja aeromagneettisessa kartassa. Tuo Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon alueella oleva kaksoiskraatteri on mielenkiintoinen, koska Suvasveden todettu kraatteri jää niiden kainaloon. Eli kaksoiskraatterista kyse mutta hieman eri mittakaavassa...

Toivotaan asiallisisa kommentteja, ja tutkikaa paikkatietoikkunasta itse ennen kuin tyrmäätte.

Pappis

Lainaus käyttäjältä: marduiz - 07.03.2017, 18:28:43
Ja tuo sininen ympyrä on sitten kaikkien kraattereiden isoäiti...
Tuo sinisen reunavalli on lounais- ja eteläosiltaan "sopivasti" Salpausselän ja muiden harjumuodostelmien kohdilla, joten tällä perusteella tuo sininen on omasta mielestäni hieman kyseenalainen...

marduiz

Lainaus käyttäjältä: Pappis - 07.03.2017, 19:00:10
Tuo sinisen reunavalli on lounais- ja eteläosiltaan "sopivasti" Salpausselän ja muiden harjumuodostelmien kohdilla, joten tällä perusteella tuo sininen on omasta mielestäni hieman kyseenalainen...

Se sininen ei erotukaan korkeuskartassa, kannattaa katsoa sitä aeromagneettista kuvaa, mielestäni aika selvä tapaus.

Markus

marduiz

Yksi noista Keski-Suomen ympyröistä liittyy ilmeisesti Keurusselän kraatteriin, tai on muuten vaan sattunut just samalle kohdalle. Mun hahmotelma on vaan suurempi kuin Keurusselän kraatterin oletettu koko.

Se sininen on valtava, yli 300 kilometrin magneettinen anomalia. Siinä ei Salpausselät vaikuta mitenkään, koska ne vaan leikkaavat kraatterin reunaa vähän, ja menevät jopa sisäpuolelta. Onhan tuo Pohjois-Karjalan suurempi kraatteri myös Salpausselän jatkeen kohdalla kaakkoisosaltaan, sattumaa vai ei?

Jokainen voi vapaasti vetää omat johtopäätöksensä, noista kuvista pystyy lähinnä hahmottelemaan kraatterin paikkaa. Ei muuta kuin paikkatietoikkuna auki ja annetuilla ohjeilla katsomaan. Se korkeusvyöhyke kannattaa muuten valita ensin ja vinovalovarjoste vasta sitten.

Jarmo Moilanen

En nyt vielä tarkemmin tutki noita kohteitasi mutta pari kommenttia.

Hauskaa että muutkin etsivät näitä. Näitä törmäyskraatteriehdokkaita on useammankin hengen voimin etsitty ja haettu jo vuosikymmeniä. Lupaavimmilla on käyty kenttätutkimuksiakin tekemässä. Ehdokasluetteloita on pitänyt ja jopa julkaissut mm. Pesonen, Abels ja muutama muukin. Allekirjoittanutkin on kerännyt ensimmäisen ehdokaslistan jo 1990-luvun alkupuolelta alkaen.

Eräät merkkaamasi kohteen ovat jo kauan tiedostettuja kehärakenteita, joista ei vain valitettavasti löydy mitään todisteita törmäyksistä. Muun muassa tuo sininen 300 km kehä on yksi tällainen. Se menee melko hyvin yksiin Keski-Suomen granitoidin reunojen kanssa. Sitä ehdoteltiin kraatterin jäänteeksi kai jo joskus 1970-luvulla. Minkäänlaista perustetta pitää sitä törmäyskraatterina ei ole tullut vastaan. Vastaavanlainen ehdokas on Lapissa oleva 160 km Marras-rakenne joka myös liittyy Keski-Lapin granitoidiin. Maailmallahan tunnetaa yli 200 km läpimittaisia ja noin 2 miljardia vuotta vanhoja törmäysjälkiä eli Vredefort ja Sudbury. Kumpikaan näistä Suomen isoista rakenteista ei muistuta mainittuja tapauksia. Vredefortista ja Sudburystä kun löytyy selviä shokkimetamorfoosin merkkejä kallioista.

Keurusselän ympärillä on useampikin kehärakenne. Se miten ne liittyvät Keurusselkään vai liittyvätkö lainkaan on täysin auki. Tästä oli juttua jokin aika sitten Tähdet ja avaruus -lehdessä. Mitään kytköstä ei voida pelkkien jokseenkin samankeskisiltä vaikuttavien kehien perusteella tehdä. Todisteet pitää löytää kalliosta ja se voi olla nykytietämyksen valossa lähes mahdotonta. Törmäyskraatteri kun aiheuttaa ympäristöön kehämäisiä ruhjeita vielä kauas kraatterin ulkopuolelle eikä niin kaukana törmäyskohdassa tapahdu enää shokkimetamorfoosia.

Ainoa tapa todistaa törmäyskraatterin olemassa olo on kivistä tehtävät havainnot shokkimetamorfoosista. Käytännössä tämä tarkoittaa joko selviä pirstekartioita kalliossa ja/tai shokkilamelleja (PDF:iä eli Planar Deformation Features) esim. kvartsirakeissa. Pirstekartiot ovat ainoita jotka voi tunnistaa ilman mikroskooppitutkimuksia. Törmäyskivet eli impaktiitit ovat yleensä breksioita eli murskekiviä, mutta niitä syntyy myös tektonisesti ja vulkaanisesti, joten breksia sinällään ei riitä todisteiksi, shokkilamelleja pitää myös löytyä. Pelkällä kartalla kraattereita ei voi todistaa.

Jos törmäyskraattereita Suomesta on vielä löytymättä niin ne ovat luultavasti pieniä, alle 2 km kraattereita. Ehkä jälkiä jostain 10 km tai suuremmasta lymyilee vielä jossain, mutta ne ovat luultavasti niin iäkkäitä rakenteita ettei niistä välttämättä löydy enää sitäkään mitä Keurusselältä löytyy. Maastossa rakenne voi olla jo täysin kadonnut. Esim. ulkomailta tunnetaan muutamia törmäyskraattereita joista käytännössä tunnetaan muutamia kalliopaljastumia joiden kivistä löytyy jälkiä shokkimetamorfoosista. Jos Suomessa olisi iso kohtalaisen nuori törmäyskraatteri jossain niin se olisi melko varmasti jo tunnistettu sellaiseksi. Olkoonkin että geologisten todisteiden löytäminen kohteesta ei yleensä ole helppoa.
Jarmo

marduiz

Kiitos kommenteista Jarmo.

Tuli semmoinen ajatus mieleen, että maapallo oli kuuman laavan täyttämä sen pikku törmäyksen jälkeen, jonka seurauksena Kuukin syntyi. Kiertorata oli täynnä tavaraa joka tuli takaisin pinnalle. Kun jäähtymisvaiheessa, pinnan ollessa sopivan jähmeää mutta ei vielä kovaa, tuli kappaleita maahan, törmäys tuskin on aiheuttanut shokkimetamorfoosia. Maapallon pintaan on voinut muodostua kyllä kraatteri joka on jähmettynyt, ja törmäyksestä olisi voinut jäädä renkaan muotoinen anomalia. Koska pudonnut kappale on ollut samaa tavaraa kuin pintakerros, ei se erottuisi erilaisena materiaalina. Sama teoria toimii jos jähmettymässä olevaan betoniin tiputetaan betonin kappale, siitä jää "kraatteri" ja aaltokuvio. Jos se hiotaan tasaiseksi, ei tiputettua kappaletta erota alkuperäisestä materiaalista. Mikäli betonissa olisi ollut ohuita erivärisiä kerroksia, tulisi hiottaessa pintakerroksen alla olleet värit esiin pyöreänä kuviona. Vähän hankalasti selitetty mutta toivottavasti sen ymmärtää. Tämä voisi selittää sen suuren sinisellä merkitsemäni kraatterin. Pudonnut kiviaines ei juurikaan eroaisi alkuperäisestä, eikä normaaleja törmäyksen jälkiä olisi.

Löysin jälkiä vielä isommasta rengasmaisesta kuviosta joka voisi olla aiemmin syntynyt. Se lähtee Lahden seutuvilta ja kulkee Hyvinkään kautta Hankoniemeen. Pienellä mielikuvituksella sen voi kuvitella kulkevan korkeimpia saaria pitkin Ahvenanmaan ohi Ruotsin rannikolle ja sieltä sitten takaisin Suomen puolelle. Jäljen kohdalla kulkee tie joten se on helppo nähdä ihan peruskartaltakin, vaikka löysin sen nimenomaan samalla tavalla kuin aiemmat. Se voi olla toki jääkauden aikana syntynyt muodostelmakin, mutta se vaatisi jo tarkempia tutkimuksia.

Se pääkaupunkiseudun kohdalle esittämäni kraatteri voisi olla jopa melko nuori, pinnanmuodot ovat kuitenkin selvästi näkyvillä. Malminkartanon kohdalla on parikin korkeampaa kohoumaa, toinen erityisen selvä ja jyrkkä. Ne voisivat olla osa kraatterin keskuskohoumaa. Ehkä se on malmipitoista, siitä Malminkartanon  nimikin, vaikka tämä onkin vain spekulaatiota.

Porvoon ja Haminan välille hahmottelemani taas on todennäköisesti vanha, koska selkeitä pinnanmuotoja ei ole ja mahdollisen törmäyksen jäljet erottuvat kallioperän repeäminä. Sitä on hankala kuvitella jääkauden muodostamaksi, koska jokilaaksoja jatkamalla ne muodostaisivat kauniin puoliympyrän. Meren pohjan muotoja tutkimalla voisi erottua onko siellä ympyrälle jatkoa.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleen, pitänee jatkaa pinnanmuotojen tutkimista jos uskaltaa...

Markus

Jarmo Moilanen

Niin sanotun myöhäisen suuren pommituksen (engl. Late Heavy Borbardment) aikana, 4,1 - 3,8 miljardia vuotta sitten maanpallon kuorikerros oli vielä hyvin ohut ja lämmin ja siihen tapahtuneet törmäykset sulatti sitä toistuvasti. Törmäykset tuolta ajalta on aiheuttanut shokkimetamorfoosia kiviin, mutta koska kiviaines on ollut kuumaa tai jopa sulaa, niin nämä merkit ovat kadonneet. Shokkilamellit esimerkiksi uudelleenkiteytyvät ajan kanssa muutenkin ja lämpö vain nopeuttaa tätä. Noilta ajoilta on kuitenkin säilynyt hyvin vähän kallioita meidän päiviimme.

Suomen kallioperä on yleensä 2,7 - 1,8 miljardia vuotta vanhaa. Tuon ikäistä on Itä- ja Pohjois-Suomen kallioperä. Tosin Pudasjärven Siurualla on gneissiä jonka sisältämien zirkonien iäksi on saatu 3,5 miljardia vuotta. Se on Suomen ellei EU:n vanhinta kalliota. Suomussalmelta on löytynyt myös yli 3 miljardin vuoden ikäisiä zirkoneita. Etelä- ja Länsi-Suomen kallioperä on syntynyt pääasiassa Svekofennisen vuorijonopoimutuksen aikaan eli 1,8-1,9 miljardia vuotta sitten. Näiden lisäksi on paikoin pienempiä kallioperän alueita jotka ovat vanhempia tai nuorempia kuin tässä rajattu 2,7 - 1,8 miljardia vuotta.

Koska koko Suomen kallioperä on noinkin vanhaa meiltä on hyvät mahdollisuudet löytää vanhoja törmäyskraattereita. Paremmat ne olisivat jos ei olisi eroosiota. Etelä-Suomen kallioperän päältä on eroosio syönyt eräiden arvioiden mukaan paikoin jopa yli 10 km kalliota. Tämän voi todeta kivien metamorfoosiasteesta. Metamorfoosia tapahtuu lämmön ja paineen vaikutuksesta kun kivi on syvällä maankuoren sisällä. Tietyt paine ja lämpötilaolot muuttavat mineraaleja hyvinkin tunnistettavin tavoin. Käytännössä kaikki kalliot jotka meillä on maanpinnalla tänä päivänä ovat olleet aikoinaan kilometrien syvyydessä. Jos kauan sitten (yli miljardi vuotta) on tapahtunut törmäys tällaiseen kallioon niin on hyvin todennäköistä että kraatteri on kadonnut täysin. Jos isompi törmäys on tapahtunut viimeisen 1000 Ma vuoden aikana niin sellaisesta saattaa merkkejä näkyä kallioperässä vieläkin. On huomattava että meilläkin on ollut paksu sedimenttikivikerros nykyisten kallioiden päällä, mutta joka on erodoitunut pois. Siihen tapahtuneen pienemmän törmäyksen jäljet ovat voineet kadota täysin. Keurusselkä on toistaiseksi vanhin tarkasti ajoitettu kraatterimme, tai oikeammin törmäysjälki, ja sen ikä on noin 1140 Ma vuotta. Alkuperäinen Keurusselän kraatteri on sijainnut kokonaan nykyisen kallioperän yläpuolella, mutta on kulunut pois. Nyt näemme kalliota joka oli aikoinaan kraatterin pohjan alapuolella. Onneksi sieltä vielä on löydettävissä shokkimetamorfoosin merkkejä kivistä.

Suurten kehärakenteiden liittyminen todella vanhoihin jättiläistörmäyksiin on vaikea ellei mahdoton todistaa. Esim. 160 km Marrasrakenteen selityksenä voisi olla se että massiivinen törmäys on puhkaissut valtavan reiän Maapallon kuorikerrokseen ja siihen on noussut materiaalia syvemmältä nopean maanpinnan takaisinmuotoutumisen aikana. Äkkiä ajatellen tämä onkin ihan hyvä selitys. Vika on siinä että edellisessä kappaleessa kuvaavien metamorfoosimuutosten perusteella kyseinen graniitti ei ole tullut syvältä maankuoresta. Törmäysselityksen mukaisessa kivessä tuskin on shokkimetamorfoosia, mutta siinä pitäisi näkyä tavallista metamorfoosia jonka kiviaines on kokenut kymmenien kilometrien syvyydellä. Toki, voidaan väittää että syvältä tullut kiviaines on ollut sulaa ja nekin merkit ovat nollautuneet. Tämä on mahdollista, mutta samalla se tarkoittaa että rakenteen törmäyssyntyisyyttä ei voida todistaa oikein mitenkään. Lisäksi, sen tarkemmin yksityiskohtiin menemättä, totean vain että AM-anomaliakartta kertoo meille suoraan että Marras-rakenne on maan sisäsyntyinen intrusiivinen granitoidi.

Kuten Marras, niin valtaosa Suomen kallioperän suurista ja pienistäkin kehärakenteista liittyvät vanhoihin maansisäisiin geologisiin prosesseihin ja rakenteisiin kuten graniitti ja gabbro intruusioihin. Jos Malminkartanon seudulla olisi niin nuorehkon törmäyskraatterin jälki että keskuskohouma olisi havaittavissa niin se olisi jo löydetty. Olen itsekin katsellut Helsingin seudun vinovarjostekarttaa ja siellä on useitakin kehärakenteita.

Kraattereiden keskuskohoumat ovat geologialtaan sen verran erikoisia ettei sellainen Malminkartanolla olisi kyllä pystynyt piilottelemaan. Nuorissa törmäyskraattereissa kuten Lappajärvellä kalliopaljastumissa on näkyvillä törmäyssyntyisiä kiviä jotka on aika helppo tunnistaa törmäyssyntyisiksi. Helsingin alueen kallioperä on myös hyvin tarkoin tutkittua. Kannattaa aina tarkastaa myös geologiset karttat ennen kuin tekee ehdotuksia kraattereista. Geologisissa kartoissa jotku breksiat ja pienialaiset vulkaaniset intruusiot voivat olla riittämättömästi tutkittuja törmäyskiviä. Gabbro- ja granitoidi-intruusiot eivät. Lappajärven törmäyssulakiveä eli kärnäiittiähän pidettiin sata vuotta laavakivenä (dasiittina) ennen kuin siitä löydettiin shokkimetamorfoosin merkit 1960-luvun lopulla. Ei mitenkään noloa geologeilta sillä kärnäiitti on koostumukseltaan andesiitti/dasiittia ja shokkimetamorfoosin merkkit opittiin tunnistamaan 1950-luvulla.
Jarmo

marduiz

Kiitos taas tiedoista Jarmo  :cheesy:.

Geologiakin on aina kiinnostanut minua, monia muiden asioiden ohessa. Syvempää tietämystä en vaan ole ehtinyt kartuttamaan vaikka tarkoitus on ollut, siksi on hyvä kuunnella asiantuntijoita.

Menihän siinä vuosikausia ennenkuin Jukatanin kraatterinkaan kokoa pystyttiin todentamaan, ellen väärin muista. Siksi on kai parempi kertoa mielenkiintoista pinnanmuodoista kuin jättää kertomatta, ehkä joku sokea kana löytää sen jyvän joskus. Pitää tutkia sitä geologista karttaakin mielenkiintoisten kohteiden kohdalla, huono puoli on vaan se ettei oikein tiedä mitä pitäisi etsiä. Ehkä kannattaa aloittaa tunnettujen kraattereiden kohdalta ja katsoa mille ne näyttävät.

Hieman asian vierestä, muistan kun joskus nuorena ajoin moottorikelkalla Paasselän jäällä kaverin kanssa, ja ihmeteltiin mitä porukkaa siellä keskellä järvenselkää on. Selvisihän se sitten vähän myöhemmin että pohjan kairauksia siellä tehtiin. Nimimerkillä kraatterin reunalla nuoruutensa asunut  :grin:.

Jarmo Moilanen

On oikein hyvä ajatus tutkia miltä tunnetut kraatterit näyttävät erilaisissa aineistoissa. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle.
Jarmo