Cloudy Nightsin foorumilla oli esillä tässä hetken aikaa sitten kuusta otettuihin valokuviin perustuvia 3D-esityksiä kuvina ja videona. Ajattelin, että pitää meidän tehdä kotimaisin voiminkin vastaavaa. Ja ehkä nokittaakin hieman

Lähtökohdaksi otin siis Haaviston Arin kuvia, Arin suostumuksella toki. Toinen lähtökohta oli LRO-luotaimen DEM-malli (digital elevation model). Näistä saa georeferencingillä sitten yhdistettyä valokuvan ja siihen liittyvän korkeustiedon. Tuloksena saadaan 3D-esityksiä omiin (tai tässä tapauksessa Arin) valokuviin pohjautuen. Staattisten kuvien tai videon lisäksi tein interaktiivisen esityksen, jota pystyy itse zoomailemaan ja pyörittelemään haluamallaan tavalla selaimessa.
Video on Arin Ptolemaeus-kuvaan pohjautuva - klikkaamalla pääsee Flickriin ja video siellä käyntiin:

Paremman kokemuksen saa, kun lataa renderöinneistä paketit (zip) omalle koneelleen. Tarjolla on tässä vaiheessa Ptolemeus ja Kopernikus. Homma toimii niin, että kun lataa paketit koneelleen, purkaa ne ja sen jälkeen käynnistää hakemistoista löytyvän html-filun, niin selaimeen aukeaa esitys. Voi olla, että esitykset vaativat JRE:n pohjalle, mutta todennäköisesti edes ei.
Esityksien tarkasteleminen:
- Hiiren vasen + liikutus = pannaus
- Hiiren oikea + liikutus = siirtää kuvaa
- Hiiren rulla = zoomaus
- Painamalla "R":ää, lähtee kuva pyörimään automaattisesti. Samaan aikaan edellä mainitut zoomit yms toimivat. R myös pysäyttää autorotaation.
Ptolemaeus:
https://drive.google.com/open?id=0BwRm8n5Sb6kWclY0NG9FbEtUMHMKopernikus:
https://drive.google.com/open?id=0BwRm8n5Sb6kWT3lHbUwzZ2kweEUValitettavasti paketit ovat nyt vain ladattavissa, sillä minulla ei ole serveritilaa käytössä eli en saa ladattua noita toimivaksi suoraan selaimeen intterwebsistä. Jos jollain on serveritilaa tarjolla, saa tarjoutua.
Edit: Ari kaivoi serveritilaa, joten nyt näitä voinee pyörittää jo lataamatta niitä koneelle (mutta toimivat hitaammin - suosittelen lataamista edelleen omalle koneelle). Tässä on viimeisin nippu, joiden laatu on parempi kuin yllä olevissa linkeissä. Kun näitä tulee lisää, ne löytyvät viestiketjua eteenpäin selaamalla.
http://www.elisanet.fi/astropages/Hadleyrille15x/Hadleyrille15xhttp://www.elisanet.fi/astropages/Clavius15x/Clavius15xhttp://www.elisanet.fi/astropages/Kopernikus15x/Kopernikusfinalhttp://www.elisanet.fi/astropages/Theophilus15x/Theophilus15xbr0http://www.elisanet.fi/astropages/Aristarchus15x/Aristarchus15xhttp://www.elisanet.fi/astropages/Ptolemaeus15x/Ptolemaeus15xNäiden toimivuus testattu myös Android-kännykällä, jonka ruudulla kuvaa voi myös pyöritellä ja zoomailla.
Lisäkaneettina: Kuvissa korkeusskaala on 1.5-kertainen todelliseen nähden. Täytyy tutkia asiaa lisää ja kokeilla miltä todellinen eli 1x korkeusskaala näyttää, kunhan tässä ehtii.