Aurinko 2017

Aloittaja MarkoM, 07.01.2017, 00:51:59

« edellinen - seuraava »

Kuulapaa

Ei se mahdoton spektaakkeli ollut:

Ilmansuunnat, tai no, suunnat ovat vähän sekaisin, mutta en jaksanut pyöritellä kameraa nyt kun renkaat ovat poissa. Seeing vaihteli aika voimakkaasti ja välillä oli monen minuutin jakso täysin sumeata.
Kun itse tekee niin saa sellaisen kun tulee.
http://www.kuulapaa.com/

cmas

Seeing oli kyllä muhjua. Itsellä tarttui kennolle alla olevat kuvat. Tein pienet animaatiotkin, vaikka pilvilautat muutteli valaistusta ikävästi. Animaatioissa on esitetty 57 minuutin ajalta pinnan muutoksia. Kuvat saa klikkaamalla hitusen suuremmaksi, mutta parhaimmillaan nuo melkeinpä tuossa koossa ovat.









einari

Tuossapa näyttäisi olevan pieni flare-purkaus.
Joskus sain itsekin sellaisesta videon. Ei ihan jokapäiväistä.
___
Tapio

Pappis

Aurinko sunnuntain päivätaivaalta. Pari pientä pilkkua oli näkyvissä.

cmas

Eilisen kuvaussessiosta yksi stilli ja muutama animaatio. Putken kääntyessä näemmä optinen akseli hieman liikkuu ja flatit ei korjanneet kaikkia kuvia animaatiossa. Täytyy ensi kerralla lukita tuo akseli paremmin kohdalleen, nyt systeemi oli vain tarkentimen moottorin varassa. Täytyy kiristää ruuvilla tuo fokuser, niin pysynee akseli paremmin suorana. Heitin maan mukaan kuvaan summittaiseksi mittakaavaksi. Kuvan saa klikkaamalla hieman isommaksi. Animaatioista on pari eri versiota väritettynä ja ensimmäisestä mustavalkoversiokin.









VP

Olipas komeaa leimuntaa tänään. Seeing kohtalaisen rauhallinen, muttei valkeasta valosta vieläkään oikein saa tolkkua. Visuaalisesti erottui hyvin pienissä hetkissä jopa granulaatiota.

-V

cmas

W1lleM voisi hyötyä kapeamman kaistan suodattimesta. Eli joku sopiva continuum tai sitten vaikka tuollainen CaK-suodin (siis tuollainen wannabe-malli, ei oikea CaK-moduuli). Ainakin tuo oma CaK rauhoitti kummasti ja granulaatio näkyy kohtuu hyvin jo pienelläkin optiikalla. Jäänyt käyttö vaan kovin vähälle, kun ei jaksa purkaa H-alpha-setuppia CaK:n vuoksi.

Espoossa oli eilen pilvistä ja kateellisena katselin, kun täällä oli päästy kuvaamaan noita näyttäviä protuja. Tänään aamu valkesi kirkkaana, joten säntäsin heti aamupalan jälkeen kentälle ennen kuin päivän kohotessa lämpövirtaukset taas sotkee seeingin. Keli oli varsin mainio, selvästi paras tältä vuodelta (eli paras kolmesta kuvauskerrasta  :rotfl: ) Koetin vähän säädellä taas setuppia, että saisi siitä kaiken irti ja siinä hässäkässä osa videoista tuli vedettyä talteen niin, että Quarkin nuppikaan ei ollut ihan optimaalisessa asennossa. Lopputulosta katsoessa tuo ei paljon tunnu, oisko edes parempaa saanutkaan, vaikka nuppia olisi pyörittänyt miten. Tässä alla kuitenkin kolme kuvaa aiheen tiimoilta hieman erilaisin käsittelyin - koetin saada samasta valotuksesta nuo protut ja pinnan rakenteet näkyviin yhtäaikaa. Uskaltaisin väittää jopa onnistuneeni. Kuvat saa hieman isommaksi taas klikkailemalla niitä.







einari

Nämä on kyllä varsin maukkaita otoksia. Hienoa että näin minimiä lähestyessäkin on nähtävää.
___
Tapio

VP

Cmas:in otokset on kyllä komeita. Nuo minun räpellykset nyt on mitä sattuu. Ei ole edes oma putki, vaan seuran vermeillä poislukien kamera. Onhan sitä suunniteltu että saisi Huuhallekkin Quarkin ja vaikka 120mm linssiputken niin erotuskykyä saisi lisää. PST on aika mopo kun apertuuri on niin pieni.

Valkeassa valossa veikkaisin että isoin haaste on tarkennus, sen ei paljoa tarvitse olla pielessä niin granulaatio häviää. Torni on myös asutuksen ympäröimä, joten seeingit tuppaa olemaan aika usein kuraa. :sad:

-V

CSB

Eilen Aunrinko kuvaus onnistui hyviin. SkyWatcher 127+ Canon 2x telejatke, Canon EOS 100D. 15 ruuttu pinottu RS5, pilkku 2665

Pappis

#25
Heinäkuun alussa näkynyt suuri auringonpilkku AR2665 palasi "tälle puolen" numerolla AR2670. SpaceWeather:ssa oli myös protu-kuvia tästä.

AstroSolar, Celestron C6N, ES FE 2x, Astronomik L-1, Canon EOS 1000D. Prosessointi DPP, GIMP, Paint.Net.

Edit: Lisäsin kuvan samasta pilkusta mutta edelliseltä kierrokselta.

Pappis

Aurinko eilen iltapäivällä. Auringonpilkku AR2670 näkyy jo kivasti liittyvine rakenteineen.

Pappis

Aurinko ja auringonpilkku AR2670 tänään iltapäivällä.

CSB

Kaksi min video EOS 100D ja SkyWatcher 127 + 1.4 converter (tuntematon). Pinottu AS

CSB

Aurinko eilen, Skywatche7 127 + 1.4 ja 1.6 tuntematon ja Nikon telejatke, pilkut 2674 ja 2673. Pari min video, PIPP ja AS, väri Irfanview