Kameran ja guiderin saaminen fokukseen

Aloittaja JiiHoo, 25.02.2020, 22:33:51

« edellinen - seuraava »

JiiHoo

Olen tuskaillut talven mittaan useampaan kertaan uuden kuvauskameran (ASI1600) ja guidauskameran (Lodestar X2) saamisessa fokukseen samaan aikaan OAG:ia (TOAG9) käytettäessä. Yritin sitä alunperin pariin otteeseen tähtien kanssa mutta en saanut kuin sormeni jäähän, joten kokeilin muutama viikko sitten saada ne parfokaaleiksi päiväsaikaan kohdentamalla OTA:n kauempana olevaan puuhun.

Onnistuin säädössä omasta mielestäni niin hyvin kuin se oli mahdollista, joskin TOAG9:n säätäminen oli edelleenkin yhtä tuskaa, sen kanssa pienen pienet säädöt ovat hankalia. Mutta kun tänään pääsin viimein kokeilemaan paraniko tulos, niin kameroiden fokuksen välillä oli vieläkin pienen pieni mutta silti riittävän suuri ero; kun ASI1600 on fokuksessa niin guideri on juuri sen verran ulkona siitä että se ei pysty erottamaan tähtiä.

Autofokuseri antoi kameroiden fokuksien paikoiksi nämä:
-ASI1600: 189000
-X2: 195000

Käytettävä OTA on EdgeHD8 ja sen kanssa autofokuserin asento 0 tarkoittaa Edgen oman fokuserin kääntämistä loppuun asti vastapäivään.

Kysymys kuuluu; mihin suuntaan (lähemmäs optista akselia vai poispäin) guidekameraa pitäisi liikuttaa varovasti hienosäätölekalla jotta saisin sen samaan fokukseen kameran kanssa? Arvelin että OAG:n säätöruuvin varovainen höllentäminen ja yhtä varovainen OAG:n koputtelu voisi auttaa asiaa, mutta koko illan mietittyäni en keksinyt oikeaa suuntaa enkä oikein viitsi yrittää sitä summamutikassa. Joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi kysyminen itseään viisaammilta.  :grin:

Myös OAG:n vaihtaminen on käynyt mielessä jos muu ei auta, helpomminkin säädettäviä malleja on. TOAG9 vaan on muuten OK kunhan sen saa ensi kohdalleen.

Lauri Kangas

Ei nyt millään pysty muistamaan miten päin tuollaisen kaukoputken pääpeili liikkuu kun fokuseria käännetään. Tuo täytyy joko tietää tai selvittää (katsomalla putkeen).

Oletetaan että vastapäivään kääntäminen siirtää pääpeiliä taaksepäin eli pois päin korjauslasista. Silloin oikea tarkennustaso siirtyy kaukoputken takana eteenpäin eli kohti kohdetta, siis OAGin huudeilla kohti akselia.

Kun ASI on tarkka, niin noiden lukemien perusteella tarkennusnuppia pitäisi siis kääntää myötäpäivään, jotta fokuserin lukema kasvaisi ja guideri tarkentuisi. Silloin tarkennustaso siirtyisi guiderin luona poispäin akselista.

Siispä jos tarkoitus on pitää tarkennustaso siinä kohtaa missä ASI on tarkka, niin guideria on otettava sisäänpäin eli kohti optista akselia.

Eli ei muuta kuin katsomaan putkeen ja tutkimaan pääpeilin liikettä. Mikäli vastapäivään kääntäminen siirtääkin pääpeiliä eteenpäin, niin tee kaikki päinvastoin kuin sanoin.

JiiHoo

Kiitos avusta, täytyy käydä tuijottelemassa putkeen huomenna.   :cheesy: En itsekään muista kummimpäin tuo peilin liike meni ja eikä tärpännyt kun netistä etsin.

Timpe

Jotenkin tulee sellainen fiilis, että tuossa mietitään asiaa liian vaikeasti...  :huh:
Miten olisi tällainen ratkaisu, jossa OAG:n saa kuvauskameran kanssa parfokaaliseksi parissa minuutissa?



Tarvitaan T2-kierteestä 1.25" kokoon adapteri, johon tuollainen Lodestar OAG pujotetaan paikalleen. Tarkennat pääkameran kohdalleen moottorifokuksellasi ja sitten vaihdat OAG-kameran näkymän päivittymään ruudulle. Säädät Lodestarin asennuskorkeutta tuossa adapterissa käsipelillä, kunnes tähdet tuossa OAG-näkymässä ovat teräviä (jolloin kumpikin kamera on parfokaalinen keskenään). Helppoa ja nopeaa, eikä tarvitse miettiä tuollaista insinöörimatematiikkaa pätkän vertaa... :grin:

Itselläni on tuon Lodestarin ympärillä vielä 2" - 1.25" adapteri, joka toimii OAG:n lukitusrenkaana. Voin siksi ottaa OAG-kameran pois paikaltaan milloin tahansa ja sujauttaa sen takaisin samaan tarkennukseen silmänräpäyksessä, koska tuo 2" adapteri estää Lodestarin uppoamisen liian syvalle tarkentimeen. Mutta saatan toki olla tyhmyyttäni tekemässä tuollaista OAG-tarkennusasiaa liian helposti eli jos ymmärsin ongelmakuvauksen väärin, niin oikaiskaa :wink:
- Timo Inkinen

Lauri Kangas

Mun ymmärtääkseni ongelma oli sen tyylinen että ensin on yritetty juuri tuota mitä Timpe kuvailee, mutta käytetyn OAG:n mekaniikka ei mahdollista onnistumista kerrasta, ennenkuin hermot menee. Siispä päiväsäätö jonka tulos tarkistettu autofokusoimalla, ja koska ollaan enää pienen säädön päässä, niin kannattaa etukäteen miettiä sen suunta ennenkuin menee pilaamaan työn tulokset.

Timpe

Unohdin vielä mainita, ettei omassa käytössäni tuon OAG-kameran kuvan edes tarvitse olla 100% terävä, koska vanha Lodestar 1-versiokin löytää 1-3s valotuksilla tähtiä aina guidattavaksi ilman lisäsäätöjä ja PHD2 osaa guidata hiukan epämääräisen muotoisilla pikseliklönteilläkin (pl. viivat tähdenmuotona). SCT:ssä saattaa toki olla käytössä niin kapea kuva-ala, että tuohon ahtauteen tarvitaan 100% tarkka fokus edes jonkin guide-tähden esille saamiseen. Tuolloin heikkolaatuinen OAG-fokus tiputtaa näet osan guidaustähdistä pois OAG-näkökentästä. (Ai niin vielä; sitä guide-kuvaa kannattaa OAG-käytössä 2x binnata, niin saat himmeämpiä/tiukempia guidetähtiä käyttöösi.)
- Timo Inkinen

JiiHoo

Jep, kyse on tosiaan siitä että en tahdo hukata täysin nykyistä fokusta siirtämällä kameraa vahingossa väärään suuntaa. Kun se kerran häviää niin sitä ei enää tähtien kanssa saa kovin helposti takaisin kohdalleen. Sen tosin unohdin mainita että X2 on kiinni OAG:ssa juurikin vastaavalla adapterilla, joten yritän siirtää kameran fokusta sitä adapterissa liikuttamalla jos mahdollista (teipin pala kylkeen merkkaamaan nykyistä paikkaa). En vaan muista oliko kamera jo täysin adapterin pohjassa kiinni vai ei, joten voi olla että sitä ei pysty adapterin kanssa säätämään jos huonosti käy.

Binnaus on hyvä idea, sitä en ole tainnut vielä kokeillakaan. Ja pieni tähtien epätarkkuus oli toki hyväksikin guidauksessa jos oikein muistan, mutta tässä tapauksessa ollaan niin paljon ulkona fokuksesta että lukitus tähteen ei enää toimi.

Timpe

Tuosta yllä näkyvästä kuvasta näkyy hyvin kuinka tuota "OAG-tötteröä" voi liikuttaa ylös/alas eli tuossa rakenteessa on kirkaskantainen lukitusruuvi ja mustakantainen lukitusruuvi tuota perussiirtoa varten. Asemoin yleensä kulmaprisman mahdollisimman vähän valon kulkutielle ts. tuolla mustakantaisella ruuvilla lukitaan tuo prisman asento. Sitten siirrän "OAG-tötterön" sopivaan kohtaan kulloiseenkin kuvauskokoonpanoon nähden ja lukitsen tuolla kirkaskantaisella ruuvilla. Tuon jälkeen pikasäätö voidaan tehdä Lodestaria siirtämällä tuossa 1.25" adapterissa.

Omassa tapauksessasi kuulostaa siltä, että tuon OAG:n ruuvilukitteinen perussäätö on nyt niin paljon sivussa, ettei Lodestaria saa siirrettyä enää riittävän alas. Jos tuo "OAG-tötterön" oma perussäätövara on käytetty loppuun (="OAG-tötterö" on kiinni tuossa TSOAG9:n rungossa, eikä sitä voi siirtää yhtään alemmaksi), niin silloin joudut siirtämään TSOAG9:n sijaintia kuvausjunassasi lähemmäksi kaukoputkea. Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy nyt omassa setupissa kaksi M48-loittoa (5 mm ja 12 mm) ennen tuota TSOAG9:iä, joista esim. tuon 5 mm korkean voisi ottaa pois ja tehdä vastaavan 5 mm korotuksen T2-loitolla ennen kameraa (TSOAG9:n jälkeen). Tuossa täytyy aina pitää kennon backfokus-etäisyys pysyy oikeana, mutta OAG:n kannalta on suhteellisen vapaa valinta, missä kohtaa valon kulkutietä tuon valon kääntämisen tekee sivulle.

Jos sinulle on epäselvää mitä tehdä vielä tuon selityksen jälkeen, niin ota kuvaussetupistasi tuollainen sivuttaiskuva, niin pähkäillään asiaa lisää. Omissa kuvauskokoonpanoissani en ole koskaan törmännyt "...en tahdo hukata täysin nykyistä fokusta siirtämällä kameraa vahingossa väärään suuntaan..." ilmiöön, sillä yleensä tuon OAG-fokuksen saaminen on ollut minulle helppoa, kun nuo OAG:n mekaaniset perussäädöt ovat kohdallaan. Ks. vielä tämä linkki siltä varalta, että TSOAG9:n kulmaprisman kollimointi on sivussa: https://www.avaruus.fi/foorumi/index.php?topic=11237
- Timo Inkinen

JiiHoo

No niin, nyt nuo molemmat ovat viimein fokuksessa samaan aikaan. Mietin vielä pitäisikö korkata pikaliima ja varmistaa ettei se liikahda siitä enää kuin väkivaltaa käyttäen.   :cheesy:

Aikani pääpeiliä tirkisteltyäni päädyin siihen lopputulokseen että kun fokuseria käännettiin vastapäivään, niin peili siirtyi ulospäin kohti korrektoria. Aivan varma en tästä ole, koska peilin liike oli hyvin huomaamatonta vaikka sitä ajoi 100000 steppiä edes takas.

Ja kun naapuri oli ystävällisesti mennyt äskettäin hakkaamaan puuston nurin tonttini ympäriltä, pääsin suuntaamaan putken hänen muutaman sadan metrin päässä olevan talonsa savupiippuun ja kattoon. Sen jälkeen guiderin tarkennus oli varsin helppoa. Tosin jostain syystä jouduin liikuttaamaan guideria optista akselia kohden, enkä ulospäin kuten olin odottanut. Tarkennus oli vain pari milliä pielessä.

Nyt ovat systeemit viimein tulilla ja guidaus pelaa hienosti. Tosin jouduin vielä kaupan päälle tappelemaan ASI1600:sen USB-ongelmien kanssa. Syyksi paljastui (ilmeisesti) äskettäin osatamani USB3 kaapeli jonka piti olla laadukkaampi kuin paketin mukana tullut versio. Eipä ollut.

Kiitokset kommentoijille avusta.  :azn: