Älypuhelimien kameroista

Aloittaja oratira, 26.10.2016, 19:58:50

« edellinen - seuraava »

oratira

Näille ei vielä omaa ketjua taida olla, olisikohan tässä sellainen?

Viime aikoina moni älypuhelinvalmistaja on tuonut markkinoille puhelimia, joiden kameroissa on ainakin paperilla hyviä ominaisuuksia. ISO-lukemissa on päästy ainakin 12800 saakka, ja valovoimassa on vilahdellut jopa f/1,7 lukemia, pikseleitäkin on enemmän kuin tarpeeksi. Myös säätömahdollisuudet ovat toisinaan hyvinkin monipuolisia. Kennokoot tosin ovat sangen pieniä, mikä tietysti on rajoittava tekijä.
Harrastukseni on visuaalipainotteinen, joten erityisiä tähtikuvausominaisuuksia en varsinaisesti kaipaakaan, mutta kun puhelimeni jonkun epämääräisen ajan sisällä on menossa vaihtoon, niin ajattelin kysäistä, että onko niiden kamerat missään mallissa vielä sellaisella (pokkariin rinnastettavalla) tasolla että okulaarin läpi voisi napata aina jonkun päiväkirjanomaisen otoksen muustakin kuin Kuusta (tai suoraan revontulista)? Puhelimen kamera kun olisi kuitenkin aina mukana...
Ari R.
Bresser Messier 127/635 + Messier MON2
Baader Hyperion Zoom Clickstop 8-24mm

Timpe

Oma käsitykseni on yhä, että älykännykän kamerasta ei ole yökuvauksessa mihinkään. Mainitsit jo pienen kennokoon (kohinaisen kuvan vielä sietäisikin), mutta kun kameraan usein mukaan ympätty järjetön kohinanvaimennus siloittaa kaikki kuvan yksityiskohdat pikselipuuroksi ja arpoo mukaan ihan omia tulkintojaan. Tarkennuskin olisi hyvä saada manuaalille, samoin valotus ja kaiken muun pahan lisäksi puhelimesta ei saa ulos mitään raakakuvan tapaistakaan. Lyhyesti: kyllä nuo vaativat enemmän valoa kuin mitä yötaivaalta on saatavissa. Tilanne on tietysti toinen, jos kuvataan oikeasti valosaasteista keinovaloympäristöä, jonka saattaa valottaa tilanteesta jonkinlaisen kuvan omalla valosaasteen määrällään (väritasapaino voi olla tietysti pielessä sekin), muttei sieltä kaupunkiyökuvasta taida saada esiin kuin kirkkaimmat tähdet (<5 kpl)...

Edellinen oli parin vuoden ikäisen Moto X luurin takaa nähtyä, joten kannattaa kuunnella uudempien laitteiden omistajia ennen tuomion julistamista. Liitteenä tyylinäyte pilviselle yötaivas-pihalle kuvattuna (taivas näkyy valosaasteen vaaleana paljain silmin) ja kuvan sisältö PixInsightin näyttövenytyksellä esiin kaivettuna... (valotin kameran kuvaa käsisäädöllä niin paljon "yli" kuin sinällään kelvollinen kameraohjelma salli).
- Timo Inkinen

Jhmt


Lauri Kangas

Mahtaako vieläkään olla Lumia 1020:n voittanutta noissa yöhommissa?

einari

Jep, kuten Timpe sanoi niin eipä noilla kovin kummoista sovi odottaa.
ISO:n kasvattaminen ei noissa paljon auta kun tuloksesta tulee niin kauhea.
Piti hieman googlettaa että jo viime vuoden puhelimista löytyy jopa 30+sekunnin valotusaikaa, jolla jo pitäisi jotain näkyä.
http://www.phonearena.com/news/Battle-of-the-shutter-speeds-the-longer-the-better_id70328
Ja raw-kuvaakin kyllä saa, muttei se noissa käynnykameroissa paljon pelasta.

Tuo Kodakin puhelin voisi olla aika makoisa juttu.
Aiemminhan oli muutamia yrityksiä jossa enemmän pokkarinoloiseen kameraan oli ympätty kännykkä mukaan mutta tuo konsepti ei oikein lähtenyt lentoon.

Tulipa katsottua että tuolla LG G4:llä saa ihan kohtuullisia yökuvia:
https://www.flickr.com/photos/poodz/galleries/72157657007066406/
___
Tapio

Jhmt

Mulla on muuten Lumia 1020 joutavana jos joku kaipaa. Hieno kamera, huono käyttis ja sovelluskauppa. YV. jos kiinnostaa.

oratira

Tässähän onkin jo mukavasti pureskeltavaa. Jotain tällaista odottelinkin, eli onhan parannusta tapahtunut mutta vielä on varaa parantaakin. Tuo mainittu LG:n G4 oli itse asiassa juuri se malli jonka perusteella tällainen asia ylipäätään tuli mieleen, testeissähän se on pärjännyt hyvin mutta eihän niissä yötaivaita testailla. Tuo Kodakin malli pitänee odotella että saa jonkinlaisia kokemuksia ja kuvia nähtäväksi.

Puhelinta käytän jonkin verran myös työjutuissa, joten sovellusten saatavuus on huomioitava seikka. Näin ollen Android tai iPuhelin, mutta i:tä vierastan jotenkin luontaisesti joten Android jää jäljelle. Nykyinen on jo viitisen vuotta palvellut, liitteenä paras mitä sillä olen saanut aikaan linssiputken läpi.

Tähän ketjuun voi jatkossakin laittaa huomioita, mietteitä tai kokemuksia näistä vehkeistä, tällaista ketjua ei vielä tainnutkaan olla.
Ari R.
Bresser Messier 127/635 + Messier MON2
Baader Hyperion Zoom Clickstop 8-24mm

JKyytinen

Kaikilla paremmilla kännyköillä saa kirkkaimmista revontulista mainioita dokumenttikuvia ainakin RAWina. Lumia 1020:stä muuten sellainen, että se on kyllä aivan umpisurkea pimeässä. Jopa vanha 920 suorastaan pieksee sen siinä.
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

RL

Latasin LG g3:seen jonkun kamerasovelluksen, jolla piti pystyä ottamaan monen sekunnin valotuksia. Maksoi 3€ eikä se ota pitkiä valotuksia, vaikka olevinaan ottaa.  :angry:

Lithos

LG G4 ottaa oikeasti pitkiä valotuksia ilmeisesti, olen nähnyt todella hyvää jälkeä sillä tehtynä. Ainakin reposten pitäisi onnistua. 30 Sekuntia on maksimi (toki pitkiin valotuksiin tarvitsee jalustan), ja optiikka on F/1.8. Tällä sivulla oli ainakin vähän tarinointia puhelimesta valokuvauksen kannalta:

http://www.colbybrownphotography.com/gear-review-a-photographers-take-on-the-lg-g4/
Mika Suoperä
Peilikaukoputket:
Sky-Watcher Explorer 200P, TAL-2M, Sky-Watcher Explorer 130PM
Linssikaukoputket:
Bresser Messier r102l, Celetron NexStar 102 SLT, Celestron 80ED
Jalustat:
2x EQ5, AZ4, HEQ5 Pro

oratira

G4:n kameraa on kyllä kehuttu. Se taisikin olla yksi suurimmista kehityksistä G3n ja G4n välillä, kun taas G5n kamera ei suorituskyvyn kannalta tarjoa juurikaan uutta, vaan sen sijaan sen kaksoiskameran jonka tarpeellisuutta tai käyttökelpoisuutta on monessa yhteydessä myös kritisoitu. Maksimissaan 30 sekunnin valotukset sillä onnistuvat.
Ari R.
Bresser Messier 127/635 + Messier MON2
Baader Hyperion Zoom Clickstop 8-24mm

Pappis

Mobiililaitteiden kameroiden kennot ovat niin pieniä, niin pikselikoon kuin myös kennon fyysisen koon takia, että ei niistä laatukuvaukseen kyllä ole! Kohina on tolkutonta, dynämiikka-alue kovin rahjallinen, jne. Mutta, kyllä niillä saa kuvia. Paljon on kiinni kuvien prosessoinnista. Tässä suhteessa laite- tai alustavalmistajien omat softat ovat kelvottomia. Itse käytän ProShot-ohjelmaa kuvaukseen, ja se tekee kyllä aika hyvää jälkeä niillä edellytyksillä, mitä mobiililaitteen kameran kenno tarjoaa. Olen kuvannut Lumian puhelimilla ja tällä softalla myös taivaan tapahtumia erinäisten optiikoiden läpi. Ohessa joitakin esimerkkejä.

http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=14099.msg143013#msg143013

http://foorumi.avaruus.fi/index.php?topic=14452.msg142216#msg142216


Javs86

Tässä ottamani kuva Microsoft Lumia 640 älypuhelimella. ISO3200 Valotusaika 4sec. Kuvaa on cropattu ja suoristettu Win10 käyttiksen, Valokuvat ohjelmalla. Jalustana toimi auton katto!
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

Jari Luomanen

Tottakai järkkärien ja puhelimien välillä on suuri ero. Puhelimet kuitenkin kehittyvät huimaa vauhtia. Ero tulee säilymään, en tällä tarkoita että se häviäisi. Mutta kuriositeettina:

http://petapixel.com/2016/11/01/capturing-milky-way-phone-compared-sony-a7r-ii/


VeijoT

#14
Kokeilimpa pikaisesti kuvata Samsung K Zoom puhelimella orionia.
Puhelimen oma objektiivi oli zoomattu 10 kertaiseen asentoon. + Tokina 300mm 1:28 jonka päässä 32mm okulaari.

Pilviä kulki kuvausalueella joten en viitsinyt ottaa kuin kaksi 15 sek valotusta tähän.

Imuroin puhelimesta infrapuna filtterin roskiin. Nyt siitä tuli infrapuna puhelin. No objektiivin eteen voi tarvittaessa lisätä korvaavan suotimen.
http://avaruus.kuvat.fi/Kuvausvalineet/Samsung-K-Zoom/index.html

Veijo T