Lienee melko selvää että hakulaatikko on tiedon hakemista varten

Googlen täsmähaku on helppo tapa tehdä koko sivuston kattava haku. Tässä tapauksessa näyttää kattavan itse asiassa useammankin sivuston (palauttaa tuloksia domaineista ursa.fi, avaruus.fi ja taivaanvahdistakin). Vastaavan systeemin tekeminen itse olisi huomattavan työteliäs homma.
Mitä googlen "urkkimiseen" tulee niin valitettavasti trendi siihen oli ja meni ja nykyään kaikenlainen käyttötapojen seuranta on jo vakiintunut käytännöksi. Sitä voi väistää blokkaamalla niitä kohteita joiden epäilee käyttävän tietoa jollain tapaa "väärin" mutta kokonaan seurannasta pääsee irti vain nyppäämällä verkkopiuhan irti ja sulkemalla puhelimen. Foorumisofta itsekin seuraa mistä verkko-osoitteesta olet täällä ja kertoo jopa muille käyttäjille että viimeksi kävit katselemassa viestejä tänään klo 10:24.
Vaikka tietoturva on tärkeää, niin turha noista on liikaa vetää vihanneksia henkitorveen koska väärinkäytösten tietojen määrä kerättyyn tietomäärään nähden lienee melko mitätön. Eikä kukaan OIKEASTI ole kiinnostunut siitä milloin kävit lukemassa viimeisimmän uutisen elämästä avaruudessa.
