Janna Levin: Mustan aukon blues (suom. Markus Hotakainen, Ursan julk. 147)

Aloittaja Mare Nectaris, 25.05.2016, 21:07:17

« edellinen - seuraava »

Mare Nectaris

Markus Hotakaisen suomentama, Janna Levinin kirja "Mustan aukon blues ja muita ääniä ulkoavaruudesta" (Ursan julkaisuja 147, 2016) tuli tänään (25.5.16) postin mukana. - Kirjassa on 213 tekstisivua, jaettuna 16 lukuun ja epilogiin. Se kertoo painovoima-aaltoja metsästävän LIGO-instrumentin tarinan.

Hypistelin kirjaa ensin tuttuun tapaan: kovakantinen, mukavan kokoinen, kiinnostava kansikuva. - Sitten ajattelin, että lukaisenpa vähän alusta. - Tätä kirjoitettaessa - tuntikausia myöhemmin - on kirja luettu; lähes yhtä soittoa.

On kyllä poikkeuksellisen mukaansa tempaava kirja. Oudon kiehtova. - Tavallaan samaa sarjaa kuin Dennis Overbyen "Kosmoksen yksinäiset" tai Simon Singhin "Big Bang". Tämä on kuitenkin kirjoitettu ilman faktojen vyörytystä ja pedanttisuutta. Faktat tuodaan luonnollisena osana bluesin kulkua - niiden äärellä lukijasta tuntuu, kuin nappaisi vain tiskiltä suolapähkinän. Ja pian uppoutuu taas nuotteihin, joista koostuu haikea, lopulta koskettava kokonaisuus. Pelkästään kahden viimeisen luvun vuoksi kirja kannattaa lukea alusta loppuun. Jotenkin tarina on blues niin paljon enemmästä, kuin vain yhdestä instrumentista.

Ursa on kyllä jälleen tehnyt kulttuuriteon julkaistessaan tämän kirjan näin nopeasti (se on julkaistu englanniksi 2016). Suomentajana Markus Hotakainen nousee tämän bluesin tulkkina kotimaiseen kärkeen.
Timo Keski-Petäjä


SW Evostar 120 ED APO*TAL 250K*C8-N*SW 150 Pro*TAL 1 (Mizar)*Celestron Ultima 80*EQ6 Pro Eqmod + TS dual mount*CG-5 GOTO*TV: Nagler Type 4 17 mm, Panoptic 24 mm*Baader Hyperion Clickstop-Zoom 8-24*17 mm UWA-70*TV BIG 2x Barlow*Celestron 2x Barlow Ultima SV Series*TAL 3x Barlow*TS 5 x APO Barlow*TS CCD lunar camera

Kaizu

Tuo on myös minulla iltasatuna. Pääsen tosin vain 20-30 sivua kerrallaan ennen kuin teksti vaihtuu uneksi. Mielenkiintoinen kirja.

Kaizu
Kai Forssen

Pekka Lehtelä

Tein kirjastoon ennakko varauksen ja sain kirjan viime perjantain, nyt 50 sivua luettu ja teksti mukaansa tempaava, juuri sellaista mistä pidän. Hyvin on Hotakainen taas kerran suomentanut!

Pekka

Pekka Lehtelä

#3
Poistin tämän arvostelun turhana kun  huomasin Tähdet ja Avaruus lehdessä n:o 5 olevan Tiera Laitisen paljon omaani paremman arvostelun. En osannut poistaa juttuani kokonaan joten tein näin.