GOTO-jalusta sekaisin?

Aloittaja deltauser, 21.08.2015, 10:23:00

« edellinen - seuraava »

deltauser

Omistan seuraavanlaisen jalustan: Skywatcher EQ3 Pro SynScan GoTo Equatorial Mount & Tripod  SynScanin ohjauskapulalla. On täysin mahdollista, että olen käyttänyt pari vuotta putkea kelvollisesti "hullun tuurilla", mutta nyt tuli ongelmia. Laitoin kameran kuvaamaan Canonilla 80ED putken läpi Andromedaa muutama  yö sitten. Laiskuuksissani en viitsinyt herätä aamuyöllä pysäyttämään kuvausta ja aamulla klo 6.30 putki oli jumiutunut yhteen asentoon kameran ottaessa kiinni kolmijalkaan. Kun laitoin putken "Park scope" toiminnolla parkkiin, palautuminen alkuasentoon ei osunut aivan kohdalleen. Muuten kaikki tuntui toimivan. Eilen illalla yritin kohdistaa putkea, jolloin huomasin ongelmat. Aiemmin ensimmäinen kohdistustähti ei osunut 25 mm kuva-alaan (heittoa noin 01 astetta), mutta seuraavat kaksi kyllä. Nyt kohdistus ei ollut sinne päinkään eli kaikissa kohdistustähdissä heitot ovat melkoiset. Ja vaikka kapula ilmoittaa kohdistuksen onnistuneen, ei kohteet kyllä osu pienelläkään suurennoksella kuvakenttään. Mitäköhän siis on tapahtunut? Onko kyseessä ohjauskapulan vai moottorin ongelma? Voiko ongelman resetoida?
Ja sitten ihan alokasmainen kysymys: kun nyt on daylight savings, niin onko aikavyöhyke nyt +3 h ja talvella +2 vai miten tämä nyt menee? Kummallakaan tavalla tuo ensimmäinen kohdistustähti ei osu oikein kohdalleen vaan heitto on samankokoinen, mutta eri puolilla tähteä.

RL

Kokeilitko palauttaa kapulasta tehdasasetukset? Oma eq6 on käynyt sekoilemaan kun akussa on virta vähissä, mutta kuullostaisi että sinulla on kiinteä pystytys. Vaihtelen silloin tällöin kuvaus paikkaa, niin tuntuu että aina ennen kuvausta kun laittaa tehdasasetukset niin toimisi paremmin..

Olen laittanut ympäri vuoden aikavyöhyke +2 ja kesällä daylightsaving yes, talvella no.

deltauser

Pystytys on tilapäinen, eli näitä upeita kelejä varten. Virran vähyys saattaisi ollakin mahdollinen, silla akkupakissa paloi punainen valo tuolloin jumiutumistilanteessa. Kokeilen tehdasasetusten palautusta. Kiitos vinkistä!

naavis

Lainaus käyttäjältä: deltauser - 21.08.2015, 11:09:27
Pystytys on tilapäinen, eli näitä upeita kelejä varten. Virran vähyys saattaisi ollakin mahdollinen, silla akkupakissa paloi punainen valo tuolloin jumiutumistilanteessa. Kokeilen tehdasasetusten palautusta. Kiitos vinkistä!

Goto saattaa tosiaan ruveta oikuttelemaan jos sitä ajaa esim. liian alhaisella jännitteellä. Jos käytät akkua virtalähteenä, sen jännite laskee kun akun varaus pienenee.

deltauser

Lainaus käyttäjältä: Roope - 21.08.2015, 10:58:55
Kokeilitko palauttaa kapulasta tehdasasetukset? Oma eq6 on käynyt sekoilemaan kun akussa on virta vähissä, mutta kuullostaisi että sinulla on kiinteä pystytys. Vaihtelen silloin tällöin kuvaus paikkaa, niin tuntuu että aina ennen kuvausta kun laittaa tehdasasetukset niin toimisi paremmin..

Olen laittanut ympäri vuoden aikavyöhyke +2 ja kesällä daylightsaving yes, talvella no.

Tehdasasetusten palauttaminen korjasi ongelman eli lämpimät kiitokset avusta. Ei tullut otettua 12 voltin sovitetta mökille mukaan, eli mukana on samainen jump starteri. Puustosta johtuen jouduin kokeilemaan turhaan monien kohdistustähtien osumista ja tuo soutu/huopaus alkoi taas jo aiheuttamaan virhettä. Muutaman resetoinnin ja kohdistustähtien pudottaminen kahteen tuottivat lopulta kelvollisen kohdistuksen. Tulevaisuudessa pitää siirtyä verkkovirta/12 v sovitin-versioon roikan kanssa aina kun on mahdollista.

RL

Itsellä on myös ollut vähän virta ongelmaa. Jalustan powervalo vilkutti eilen ihan hulluna vaikka jalusta oli vaan tunnin päällä, voiko tuo johtua mistään muusta kun alhaisesta jännitteestä? Latasin kyllä tuon uuden 20ah geeluakun eilen. Tänään laitoin tuon akun uudelleen latautumaan ctekillä, mittasin yleimittarilla niin näytti 12.7v latauksessa eli tuo ctekki on varmaan rikki.
Voi olla että viime kevään ongelmat on johtunut siitä että olen rikkinäisellä laturilla ladannut noita akkuja ja kuvannut tyhjällä akulla :realmad: Taidan siirtyä käyttämään autonakkua ja normilaturia. En suosittele kenellekkään noita älylatureita, itsellä jo 2kpl hajonnut normi käytössä. Bilteman älylaturi pimeni parin kerran jälkeen ja luultavasti tähän ctekkiin tullut jo vika viimevuonna..