Kauden 2015-2016 visuaalihavainnot

Aloittaja Celest1al Sphere, 30.08.2015, 23:23:22

« edellinen - seuraava »

VP

Tattista, korjasin tuon. Copypaste ja univajeinen havaitsija ei ole ihan tarkin mahdollinen kombinaatio... :azn:

-V

kjj

Hähä, Io ja Europa aiheuttivat tänään ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Jupiteria havainnoidessani ko. kuut olivat täältä katsoen lähestulkoon päällekäin ja näytti siltä, että putkessa on pahemman kerran jonkinlaista vikaa, kun en saa tarkennettua yksittäiseen kuuhun sitten mitenkään.

Onneksi pikainen Stellariumiin vilkaisu ns. purki tilanteen  :azn:

Pappis

Illalla oli nätti kuunsirppi auringonlaskun aikaan läntisellä taivaalla.

Celest1al Sphere

Moi,

tässä pientä koostetta helmikuun ja maaliskuun tähän asti tekemistäni havainnoista (jokaisesta havaintokerrasta malliksi yksi kuva ja linkki blogikirjoitukseen):

15.-16.2.2016

Olimme Karhunvartijoiden aktiivien kanssa havaitsemassa Nakkilan Leistilänjärvellä. Puolikuu möllötti korkealla taivaalla, eivätkä olosuhteet olleet aivan ihanteelliset muutenkaan, sentään taivas oli selkeä. Illan aikana katsoimme muun muassa Jupiteria Galilein kuita - havaitsimme muun muassa Ion ylikulkua illan aikana.

Itse jatkoin DS -havaintoprojektieni parissa puurtamista heikoista olosuhteista huolimatta. Illan aikana listalla olivat planetaarinen sumu NGC 1535 Eridanuksessa ja NGC 2539 Peräkeulassa. Havainnot piti lopettaa noin klo 22 pilvien vyöryessä päälle..

blogikirjoitus: https://celest1alsphere.wordpress.com/2016/03/12/observing-in-leistilanjarvi-15-16-2-2016/


NGC 1535 - planetaarinen Eridanuksessa

28.-29.2.2016

Olin havaitsemassa Ulvilan Friitalassa, jälleen 25 cm Newtonillani. Tänä iltana listallani oli kaksi kohdetta: NGC 2126 ja NGC 1857, molemmat avoimia tähtijoukkoja Ajomiehessä. Tälläkertaa Kuu ei häirinnyt.

blogikirjoitus: https://celest1alsphere.wordpress.com/2016/03/12/observing-in-friitala-28-29-2-2016/


NGC 2126 - avoin joukko Ajomiehessä

1.-2.3.2016

havaitsemassa Ulvilan tähtitornilla Porin Karhunvartijoiden kerhoillan jälkeen. Listalla NGC 2281 (avoin joukko Ajomiehessä), NGC 2158 (avoin joukko Kaksosissa M35:n vieressä), NGC 2129 (avoin joukko Kaksosissa) ja NGC 2440 (planetaarinen sumu Peräkeulassa). Keli: OK talvikeli, Kuu ei häirinnyt.

blogikirjoitus: https://celest1alsphere.wordpress.com/2016/03/12/observing-in-ulvila-observatory-1-2-3-2016/


NGC 2440 - planetaarinen Peräkeulassa

2.-3.3.2016

jälleen havaitsemassa Ulvilan Friitalassa. Tälläkertaa listalla neljä avointa joukkoa Kaksosissa: NGC 2266, 2304, 2395 and 2355. Keli: OK -talvikeli, ei Kuuta. Pilvet pakottivat lopettamaan havaitsemisen klo 23.30.

blogikirjoitus: https://celest1alsphere.wordpress.com/2016/03/12/observing-in-friitala-2-3-3-2016/


NGC 2266 - avoin joukko Kaksosissa

Tämmöistä tälläkertaa,

Juha

CSB


VeskuP

Hyvä blogi Juhalta ja hienot piirrokset jälleen! Sama tuo CSB:n blogi, vaikka ei paljoa ymmärrä kuvat tosi hienot!
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

Javs86

Hienoja havaintoja Juhalta! Itsekin olen viimeaikoina miettinyt, että voisin jättää tuota kuvaamista pienemmälle vähäksi aikaa... Kuvaamiset suorittaisin lähinnä tuolla ASI120MC kameralla ja tornilla (aina kun sinne asti pääsen).

Sitten olisi aikaa visuaalihavaitsemiseenkin jälleen. Muutenkin tuolla Leistilänjärvelläkin kun oltiin, niin iso osa havaintoajasta meni laitteiston säätelyihin.
Jarkko Suominen
--------------------
Porin Karhunvartijat ry
https://karhunvartijat.fi/

--------------------
TS-Optics ED Apo 80mm f/7,
HEQ5 Pro Syntrek,
Canon eos 700D (Astro-mod), ZWO ASI120 MC, Atik 16IC

VP

Aurinkokuntatapaamisessa kelit suosivat, joten Astrofoxiahan sitä piti päästä kokeilemaan. Hirveän kömpelö käyttää ja kohteen etsimiseen meni ilman GoToa melkoisesti aikaa mutta odotus palkittiin komeilla näkymillä. Eskimosumusta erottui hienosti sisälmykset keskustähtineen päivineen, M42 oli törkeän hieno ja liekkisumukin löytyi vaivatta. Liekin löydyttyä seuraava kohde oli luonnollisesti heppa ja aikani tuskasteltua oikean paikan löytymiseen se löytyikin.

Tähtien paikat ja muodot on sitten vähän mitä on, syynä se ettei kierot savolaiset meinaa pysyä A-tikkailla kurkotellen okulaariin. :azn:

-V

Pappis

Pitkästä aikaa taivaalla näkyy muutakin kuin "sitä harmaata". Silti Kuu "tappoi" taivaan! Kohtuu rauhallinen mutta ei niin läpinäkyvä keli länsirannikolla. Beehive erottui juuri ja juuri Kuun läheltä 8x56 kiikareilla, mutta Jupiterin kuut eivät antautuneet tänään.

jperala

Olihan huikea näkyvyys tänään, jupiterista näkyi jo sävyjä vöiden välissä. Teräväreunainen pallo eikä mikään sumuinen pläntti. Kuu oli viedä silmästä näön kun oli niin kirkas :)
SW 72mm ED Pro refractor + AZ Merlin SynScan GoTo
Bresser Messier AR 102/1000mm
Sky Watcher 76/300mm Dobson

Tane

 Mitä okulaaria käytit?

Onhan näkyvyys parempaan suuntaan kevättä kohti mennyt. Toissa yönä näin Jupiterista kahden isomman vyön lisäksi muutaman ohkaisemman rannun ja isojen vöiden sisäisiä rakenteita. Nyt paremmalla kelillä sai laittaa 5mm orthon ja suurennusta 240x.

Jupiterille on muuten täällä ollut yön paras seeing aina kun se on etelästä lounaaseen. Aikalailla korkeimmalla kohdallaan. Jo useammalta talvelta huomattu tämä ilmiö...Ilmakehä on siinä totta ohuempi ja nämä kerrostalo-olosuhteet... Idänpuolelta seinät parvekekessuttelijoineen huokuu lämpöä.
Celestron C14,

jperala

Lainaus käyttäjältä: Tane - 21.03.2016, 21:20:21
Mitä okulaaria käytit?

Jupiterille on muuten täällä ollut yön paras seeing aina kun se on etelässä, korkeintaa lounaassa. Eli korkeimmalla kohdallaan. Jo useammalta talvelta huomattu tämä ilmiö...

Hyperion 21mm + 2x barlow, LV 5mm katsoin myös mutta ei ihan ollut yhtä hyvä.
SW 72mm ED Pro refractor + AZ Merlin SynScan GoTo
Bresser Messier AR 102/1000mm
Sky Watcher 76/300mm Dobson

VeskuP

#132
Siis äkkiä vaan pienet hehkutukset kelistä!! Jupiterista näkyi rakenteet pilvivöistä samoin mielestäni näin selvät värierot/pyörteet suuressa punaisessa pilkussa!! Suurennokset 180x ja 360x

Edit: Kun aloitin havannoinnin noin klo 21.10 Kuu ja Jupiter olivat molemmat naapuritalon yläpuolella, ja selvästi oli vaikutusta kuvaan. Jupiterista ei saanut oikeen mitään ensin irti, joten keskityin kuuhun. Käytin aluksi maltillisia suurennoksia 180x ja luoteiskulmasta löytyikin aivan mahtavat maisemat. Lopulta kuu ohitti naapuritalon ja kuva jämähti okulaariin kun valokuva. 2.25x barlow kiinni ja ihailemaan, hetken mielijohteesta ajattelin raapustaa jotain muistiinkin!

Suurennosta tässä 405x ja kuvaamataidon numero 6:

10 pistettä ja papukaijamerkki sille joka arvaa mikä tuo on :grin: (vasen ja oikea ovat peilikuvana)

Piirtelyyn menikin sitten reilut 1,5 h, joten kun alkoi olla sormet tarpeeksi jäässä ajattelin katsastaa Jupiterin. Toisaalta jopa harmitti kun keli oli niin loistava, sormet oli niin kohmeessa etten millään pystyisi tekemään toista piirrosta. Kuu ja Jupiter lähestyi uhkaavasti jo seuraavaa taloa. Joten päätin vaan tyytyä seuraamaan "esitystä". Ja en oikeasti ole uskonut, että noin hyvin voi nähdä yksityskohtia. Onko nyt vaan ollut siis aivan todella mahtava keli! Saapa nähdä mitä kuvausporukka on saanut aikaan, innolla odotan :wink:
Vesa Pennanen

SW 254/1200 Newton, NEQ6 Pro

avanti

Olisiko tuossa piirustuksessa Pythagoras kraateri?

ML
Lammisen Matti
Galileoscope
Baader Planetarium 15 x 80 kiikari
7 x 50 kiikari
Omegon 2,1x42 kiikari

Oskari

Jahas, Veskupa olikin piilottanut tänne tuollaisen hienon piirustuksen! :cool: Arvaushommat jätän suosiolla muille.
Oskari Syynimaa

SW 350P GoTo Flextube - Nikon D750 - ASI290MM