Joulukuun 19. päivänä 2003 ESA:n
Mars Express –luotaimesta irtautui kohti Mars-planeetan pintaa Beagle 2-laskeutuja (Wikissä
suomeksi ja
englanniksi). Hieman yli 33 kiloisen luotaimen oli tarkoitus laskeutua joulukuun 25. päivä, avata aurinkopaneelinsa ja ottaa yhteyttä. Laite kuitenkin katosi, ja sen luultiin tuhoutuneen.
NASAn Mars Reconnaissance Orbiter (MRO) on nyt onnistunut löytämään Beagle 2:n ja paikallistamaan sen laskuvarjon ja suojakuoren. Tämä merkitsee, että laskeutuminen onnistui, eli laskuvarjo ja pomppusuojat toimivat tarkoitetulla tavalla. Luotain myös laskeutui hyvin tarkasti aiotulle alueelle. Avautuvista aurinkopaneeleista kuitenkin vain 2 tai korkeintaan 3 on osittain auennut. Luotaimen radioantenni oli sijoitettu aurinkopaneelien alle niin, että niiden kiinnijääminen esti radioviestinnän.
Laite oli aikanaan valmistuskustannuksiltaan erittäin edullinen, ja sen kadottamista seuranneessa tutkinnassa mm. arvosteltiin mekanismien vähäistä testaamista. Projektin onnistuminen on kuitenkin nyt tehdyn löydön perusteella ollut erittäin lähellä.
Katoamisen seurauksena laskeutumisprotokollaa muutettiin yleisesti niin, että luotaimeen säilytetään radioyhteys koko laskeutumisen ajan. Nyt löytynyt laite on ollut Marsin pinnalla jo vähän yli 11 vuotta, joten sen heräämisestä tai yhteyden saamisesta siihen ei ole enää toiveita.
Asiasta
uutisoi BBC.