VI CCD / DIGI KAMERA Tapaaminen HAUHOLLA Helmikuun 6-8 2015

Aloittaja tähti_ville, 29.08.2014, 22:25:12

« edellinen - seuraava »

tähti_ville

Heippa,

Kiitokset aktiivisille luennoitsioille jotka ottavat asiakseen taas ensivuodenkin ohjelmiston suunnittelua sekä toteutusta. Ilman teitä ei nämä tapahtumat olisi niin opettavaisia ja antoisia hetkiä eikä jatkumoa olisi jollei teidän opit ja luennot olisi ajankohtaisia, sekä myös yksityisesti uusien tulokkaiden kysymyksiin vastailu sekä neuvonta erilaisissa asioissa. Tapahtuman jatkuvuudesta kunnia ja suuret kiitokset kuuluvat juuri teille.

terveisin Antti

Murtsi

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 10.02.2015, 16:30:36
Tähtikuvauksen ihan perusasioista on tainnut viimeksi olla juttua 2010, joten eiköhän yritetä järjestää sellainenkin ohjelmanumero.

Tuossa on ideaa, tämä aihe palvelee erityisesti aloittelevia harrastajia varsinkin kuvankäsittelyn osalta joten Samulille lienee jälleen tiedossa kovasti töitä. Samaan aikaan kokeneemmille voisi olla muuta ohjelmaa, esimerkiksi kollimointia tai mahdollista muuta virittelyä, eikä asioiden kertaaminenkaan yleensä hukkaan mene.

naavis

#62
Lainaus käyttäjältä: Murtsi - 10.02.2015, 18:50:23
Tuossa on ideaa, tämä aihe palvelee erityisesti aloittelevia harrastajia varsinkin kuvankäsittelyn osalta joten Samulille lienee jälleen tiedossa kovasti töitä. Samaan aikaan kokeneemmille voisi olla muuta ohjelmaa, esimerkiksi kollimointia tai mahdollista muuta virittelyä, eikä asioiden kertaaminenkaan yleensä hukkaan mene.

Tämä sopii mainiosti. Voin mielelläni esitellä myös ihan perusjuttuja kuvankäsittelystä. Tänä vuonna esittelin aika edistyneitä juttuja, kun olen perusjuttuja esitellyt aiempina vuosina.

PetriKe

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 10.02.2015, 16:30:36
Tattikset vain kaikille. Söin juuri ensimmäisen aterian reissun jälkeen.

Ensi vuodelle toivottiin esitystä etäkäytön (läheltä ja kaukaa tapahtuvan) ratkaisuvaihtoehdoista, josta lupasin höpöttää. Lisäksi tässä vuoden aikana on toivottavasti kertynyt vähän lisää kokemusta taivaskameroinnista ja esim. taivaan kirkkauden anturoinnista, joten tuollaisenkin aiheen voi pistää muistiin.

Tähtikuvauksen ihan perusasioista on tainnut viimeksi olla juttua 2010, joten eiköhän yritetä järjestää sellainenkin ohjelmanumero.

Ensi vuonna toivottavasti pääsen paikalle. Voisin esitellä etäkäytön ratkaisut New Mexicon ja Chilen osalta. New Mexicon olen itse rakentanut (toisten rahoilla)  :smiley:
Selkeitä kelejä,

Petri Kehusmaa

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: PetriKe - 10.02.2015, 22:06:34
Ensi vuonna toivottavasti pääsen paikalle. Voisin esitellä etäkäytön ratkaisut New Mexicon ja Chilen osalta. New Mexicon olen itse rakentanut (toisten rahoilla)  :smiley:

Jees, sittenhän voidaan jakaa aihe niin että ensin esitellään mistä hommassa on kyse ja ratkaisuja tyypilliseen takapiha <-> kotisohva väliseen etäkäyttöön, ja toisessa osassa siirtyä pohtimaan mitä tarvitaan kun välissä on valtameri.