Kuvitusta Tähdet 2015 -vuosikirjaan

Aloittaja VeikkoM, 09.06.2014, 23:35:06

« edellinen - seuraava »

VeikkoM

Keräämme jälleen kuvitusta Tähdet-vuosikirjan seuraavan vuoden painokseen. Toimitustyö on vielä kesken, joten tällä hetkellä tiedämme vasta kansien kuva-aiheet.

Kirjan pääteema on tähtienvälinen aine, joten ajattelimme etukanteen

Orionin sumua (M42)

Tarvitaan kohtuullisen suuriresoluutioinen kuva, koska tuo tulee noin 15 x 15 cm kokoiselle alalle.  Kansi on luonnollisesti värikuva.

Koska ensi vuonna näkyy pitkästä aikaa auringonpimennys Suomessakin, takakanteen voisimme ottaa kuvan

Osittaisesta auringonpimennyksestä

jossa yli 50 % Auringosta on peittyneenä.   Mielellään reilumminkin.  Kuvan ei ole ihan pakko olla Suomesta, vaikka se olisikin kiva.  Voi tarvittaessa olla myös täydellisen pimennyksen osittaisesta vaiheesta.

Lisää kuvapyyntöjä kirjan sisäsivuille tulee muutaman viikon sisällä, kunhan taitto etenee ja tiedämme tilatarpeen.

Kuvaehdotukset tai linkit galleriakuvaan minulle sähköpostina veikko.makela ät ursa.fi tai foorumin privaattiviestinä.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Seuraa pitkä lista kuvapyyntöjä.  Erityisinä teemoina tähtisumut ja maisemakuukuvat.
Suluissa paikka, johon kuva tulee kirjassa.  Kuvan yhteydessä voi olla toiveita kúvan
muodosta. Syvän taivaan kuviin voi ehdottaa myös piirroksia.  Muistutettakoon, että
kuvat tulee kirjaan mustavalkoisina eli värikuvien on toimittava myös mv-kuvina.

- Kohtaamiskuva: Kuu+Venus, Kuu+Jupiter tai Kuu+Hyadit/Plejadit  (Vuosikatsaus)
- Talvinen nouseva täysikuu (tammikuu)
- Hevosenpääsumu (helmikuu)
- Talvinen kuunsirppi+maatamo maisemalla, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Jääsumuhalo, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Joku tähtisumu kevättalven taivaalta (maaliskuu)
- osittaisen auringonpimennyksen kuvasarja, esim. 3-5 kuvaa, kuva-ala leveä ja matala, voi olla   erillisinä kuvinakin (maaliskuu)
- vaihtoehto: yksi osittainen pimennys ja yksi täydellinen (näihin periaatteessa on ehdokkaitakin jo) (maaliskuu)
- revontulia, rajaus, matala vaakakuva (maaliskuu)
- Venus+Plejadit tai Merkurius kevättaivaalla (pitää näkyä kuvassa hyvin) (huhtikuu)
- pääsiäinen täysikuu, mikä tahansa huhtkuinen täysikuu kelpaa (huhtikuu)
- Lyridi tai keväinen halo tai varhainen siiteplykehä, rajaus neliö (huhtikuu)
- Aurinkokuva 5.-8.7.2015 (=paljon pilkkuja ja isoja ryhmiä), valkoinen valo (toukokuu)
- Kuun viimeinen neljännes keväällä (toukokuu)
- Siitepölykehä tai keväinen haloilmiö (toukokuu)
- Venus ja Jupiter lähekkäin (kesäkuu)
- Kesäinen täysikuu (matalalla), rajaus melko neliö, lievästi vaakakuva (kesäkuu)
- Joku kesäinen valoilmiö: esim- kehä, hämäränsäde, ruskosäteet, piulvisäteitä (ei kuitenkaan halo, yöpilvi tai kangastus) (kesäkuu)
- Päiväkuu kesällä, puolikas tai pienempi (heinäkuu)
- Ukkospilvi, salamakuva tai sateenkaari, rajaus melko neliö, lievästi vaakakuva (heinäkuu)
- Nostopainosumu (elokuu)
- Nouseva Kuu elokuussa (elokuu)
- Sumukaari tai ukkoskuva tai perseidi (elokuu)
- Pohjois-Amerikkasumu (syyskuu)
- Syksyinen vähenevän kuun sirppi (syyskuu)
- Sumuilmiö: esim. glooria/sumukaari autonvaloissa (syyskuu)
- Joku sumu myöhäissyksy taivaalla, esim. Cep-Cas-Per-alueella (lokakuu)
- Jupiter+Kuut, kuun varjo pinnalla on bonus, useampikin kuva kelpaa  (lokakuu, marraskuu, joulukuu)
- Joku perinteisen pikkuplaneetan liikkeen kuvasarja (lokakuu)
- Tähdenlento: orionidi, draconidi (lokakuu)
- Syksyinen kuun ensimmäinen neljännes matalalla (marraskuu)
- Rapusumu (joulukuu)
- Joulukuinen täysikuu (joulukuu)
Näistä kolme:
- Plejadien heijastussumuja (artikkeli)
- Suuri repeämä tai vaihtoiehtoisesta joku galaksi, jossa selvä EDL (artikkeli)
- Lyyran rengassumu (artikkeli)
- Harsosumu (artikkeli)
- Eläinratavalo (artikkeli)

Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Kiitoksia tähän mennessä kuviaan tarjonneille.  Tällä päivitetty tilanne:

- Kohtaamiskuva: Kuu+Venus, Kuu+Jupiter tai Kuu+Hyadit/Plejadit  (Vuosikatsaus)
- Talvinen nouseva täysikuu (tammikuu)
- Hevosenpääsumu (helmikuu)
- Talvinen kuunsirppi+maatamo maisemalla, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Jääsumuhalo, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Joku tähtisumu kevättalven taivaalta (maaliskuu)
- osittaisen auringonpimennyksen kuvasarja, esim. 3-5 kuvaa, kuva-ala leveä ja matala, voi olla   erillisinä kuvinakin (maaliskuu)
- vaihtoehto: yksi osittainen pimennys ja yksi täydellinen (näihin periaatteessa on ehdokkaitakin jo) (maaliskuu)
- revontulia, rajaus, matala vaakakuva (maaliskuu)
- Venus+Plejadit tai Merkurius kevättaivaalla (pitää näkyä kuvassa hyvin) (huhtikuu)
- pääsiäinen täysikuu, mikä tahansa huhtikuinen täysikuu kelpaa (huhtikuu)
- Lyridi tai keväinen halo tai varhainen siitepölykehä, rajaus neliö (huhtikuu)
- Aurinkokuva 5.-8.7.2015 (=paljon pilkkuja ja isoja ryhmiä), valkoinen valo (toukokuu)
- Kuun viimeinen neljännes keväällä (toukokuu)
- Siitepölykehä tai keväinen haloilmiö (toukokuu)
- Venus ja Jupiter lähekkäin (kesäkuu)
- Kesäinen täysikuu (matalalla), rajaus melko neliö, lievästi vaakakuva (kesäkuu)
- Joku kesäinen valoilmiö: esim. kehä, hämäränsäde, ruskosäteet, pilvisäteitä (ei kuitenkaan halo, yöpilvi tai kangastus) (kesäkuu)
- Päiväkuu kesällä, puolikas tai pienempi (heinäkuu)
- Ukkospilvi, salamakuva tai sateenkaari, rajaus melko neliö, lievästi vaakakuva (heinäkuu)
- Nostopainosumu (elokuu)
- Nouseva Kuu elokuussa (elokuu)
- Sumukaari tai ukkoskuva tai perseidi (elokuu)
- Pohjois-Amerikkasumu (syyskuu)
- Syksyinen vähenevän kuun sirppi (syyskuu)
- Sumuilmiö: esim. glooria/sumukaari autonvaloissa (syyskuu)
- Joku sumu myöhäissyksyn taivaalla, esim. Cep-Cas-Per-alueella (lokakuu)
- Jupiter+Kuut, kuun varjo pinnalla on bonus, useampikin kuva kelpaa  (lokakuu, marraskuu, joulukuu)
- Joku perinteisen pikkuplaneetan liikkeen kuvasarja (lokakuu)
- Tähdenlento: orionidi, draconidi (lokakuu)
- Syksyinen kuun ensimmäinen neljännes matalalla (marraskuu)
- Rapusumu (joulukuu)
- Joulukuinen täysikuu (joulukuu)
Näistä kolme:
- Plejadien heijastussumuja (artikkeli)
- Suuri repeämä tai vaihtoiehtoisesta joku galaksi, jossa selvä EDL (artikkeli)
- Lyyran rengassumu (artikkeli)
- Harsosumu (artikkeli)
- Eläinratavalo (artikkeli)
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Viimeisin päivitys ja puuteliste:

- Kohtaamiskuva: Kuu+Venus, Kuu+Jupiter tai Kuu+Hyadit/Plejadit  (Vuosikatsaus)
- Talvinen nouseva täysikuu (tammikuu)
- Hevosenpääsumu (helmikuu)
- Talvinen kuunsirppi+maatamo maisemalla, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Jääsumuhalo, rajaus suunnilleen neliö (helmikuu)
- Joku tähtisumu kevättalven taivaalta (maaliskuu)
- osittaisen auringonpimennyksen kuvasarja, esim. 3-5 kuvaa, kuva-ala leveä ja matala, voi olla   erillisinä kuvinakin (maaliskuu)
- vaihtoehto: yksi osittainen pimennys ja yksi täydellinen (näihin periaatteessa on ehdokkaitakin jo) (maaliskuu)
- revontulia, rajaus, matala vaakakuva (maaliskuu)
- Venus+Plejadit tai Merkurius kevättaivaalla (pitää näkyä kuvassa hyvin) (huhtikuu)
- pääsiäisen täysikuu, mikä tahansa huhtikuinen täysikuu kelpaa (huhtikuu)

Kiitoksia kaikille tähän mennessä kuviaan tarjonneille.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Vielä yksi päivitys: