Digijärkkäritesti uusimmassa T&A:ssa

Aloittaja einari, 16.06.2007, 14:44:24

« edellinen - seuraava »

einari

Uusin T&A tulikin jo perjantaina ja kannen perusteella yksi mielenkiintoisimmista artikkeleista tuntui olevan digijärkkäritesti.
Kuitenkin, minusta jutusta jäi jotenkin ylimalkainen vaikutelma.
Kameroilla oli annettu erilaisia numeroita mutta ei kuitenkaan selvitetty että miten ne numerot oli saatu.
Erityisesti olisi kiinnostanut tietää että mistä varsinkin kohina arvosanat oli kehitetty;
oliko käytetty 'Stetson-Harrison'-menetelmää voi jotain muuta tietolähdettä ?
Mitäs mieltä muut jutusta ?
Ja jos jutun kirjoittaja on täällä niin kiinnostaisi tosiaan tietää nuo arvosteluperusteet.
___
Tapio

Che Guevara

#1
Hei. uusi jäsen, uudet kujeet.
Haukoin henkeä huomatessani lehden yläosassa olevan järkkäreitten kuvia ja että lehdessä olisi järkkäreistä juttua. Tunsin lehden olevan kuin jumalan lahja minulle, se ei olisi parempaan aikaan voinut sattua. Olen itsekkin järkkäriä hankkimassa, ajattelin että lehden asiantunteva väki hälvettäisi alta aika yksikön mikä olisi hyvä järkkäri minulle. Vaan toisin kävi... :-[ Lehden luettuani olen vain enemmän ymmälläni. Se ei todellakaan osannut kertoa kameroista muita kuin niitten tietoja, ne löytyvät muualtakin. Mielestäni lehdessä vain lueteltiin esimerkkejä tähän harrastukseen sopivista kameroista, eikä kerrottu miten he olivat tuloksiinsa päätyneet (piste arviot). Nikon D80 yllätti, tiesin kyllä että Nikonin kaikki D-sarjan järkkärit oisivat sopivia, mutta mikä niistä? Ja kohina..Nikonin D80:ssä oli parhaat kohina ''pisteet'',10 ???... Olen penkonut netin ylös alaisin eikä tämä lehti ollut muuta kuin sekottamaan päätöstä, Canonin eos 400D:kin on ollut testeissä hyvä, vaikuttanut testi kuvissa siltä että siinä olisi isoilla ISO:oilla parempi kohina kuin D80:ssä... >:( Olen hyvin pettynyt, Olen ajatellut 400D:tä tai D80:tä, mutta ei niin ei. Pahoitteluni viestin epämääräisestä kirjoitus asusta, ja kirjoitus virheistä, kerroin vain että lehden ''järkkäri osio'' oli POHJANOTEERAUS. Näin minä tuumin. Pyydän keskustelua aiheesta. (Sis uusimmasta t+a lehdestä, ''järkkäri osiosta'')
Tässä linkki http://www.skynews.ca/PDF/SLRcameras.pdf jossa Canon selvityi niukin naukin voittajaksi, kannattaa lukea!
Canon Powershot A540
Bresser skylux
Dörr meteor...
8x40

Spaca

#2
Kiitti Che milenkiintoisesta SkyNewsin linkistä! Erohan on jopa yllättävänkin suuri, kun vertaa noita ISO 1600 otettuja kuvia. Canonin kuvassa näkyy enemmän tähtiä ja terävämmästi. Tämä linkki taisi ratkaista kerralla minkä kameran tulen ostamaan. Todella hyvä artikkeli, kerrankin kamerat on testattu oikeasti tähtikuvaajan kannalta. Ei tähtikuvaajaa kiinnosta niinkään tuo teknisten tietojen luetteleminen, jotka voi poimia netistä muualta, vaan tuollaiset käytännön testit ovat kaikesta antoisimpia. Tosin en tuomitse vielä T&A:n artikkelia etukäteen, koska lehti tulee minulle todennäköisesti vasta maanantaina.

Uusimmassa Tekniikan Maailmassa oli testattu neljä 1000e:n hintaluokan järkkäriä, mukana olivat Nikon D40x, Olympus E-510, Pentax K10D ja Sigma SD14. Testin voitti Pentax, pienimmät kohinat oli testin mukaan Nikonilla. TM:n testi "yllättäen" todella huono, siinä keskityttiin vaan kertaamaan yleisesti kameroiden ominaisuuksia, joka oli varmaan suoraa kotisivuilta poimittua tietoa. Todellisia käytännön testejä oli ainoastaan kohinatesti ja testitaulu. Ei näin...
Putki:SkyWatcher Dobson 200/1200mm Classic Telescope
Kamerat: Canon EOS 6D, iPhone 5S, Logitech Quickcam Pro 9000
Oma blogini: Tähtitaivas

Riqis

Lainaus käyttäjältä: Che Guevara - 16.06.2007, 17:56:28
Pahoitteluni viestin epämääräisestä kirjoitus asusta, ja kirjoitus virheistä, kerroin vain että lehden ''järkkäri osio'' oli POHJANOTEERAUS. Näin minä tuumin.

Hei vaan,

Jutun kirjoittaja ja tekijä on Jukka Tikkanen (kuten jutussa lukee). Hän on 35 vuoden ajan kirjoittanut kameratestejä ja -juttuja Suomen johtaviin alan lehtiin. Tällainen saavutus ei ole mahdollinen mikäli tavara oikeasti olisi alta lipan. "Tikkis" on Astronetin jäsen. Esimerkiksi optiikan asiantuntija Hannu Määttänen voisi täällä ottaa kantaa ko. artikkelin laatuun.

Se että juttu sisältää myös ominaisuustaulukon ei ole yleensä haitaksi, vaan lisää niille jotka eivät niitä ehdi/halua itse metsästää jostain.

Parhain terv.

Marko
Marko Pekkola / www.avaruus.fi

Che Guevara

Lainaus käyttäjältä: Riqis - 16.06.2007, 22:16:48

Se että juttu sisältää myös ominaisuustaulukon ei ole yleensä haitaksi, vaan lisää niille jotka eivät niitä ehdi/halua itse metsästää jostain.

Oikeassa olet, joten siitä nöyrä anteeksi pyyntöni sekä sinulle että kirjoittajalle  :-[
Canon Powershot A540
Bresser skylux
Dörr meteor...
8x40

MarkoM

#5
Lainaus käyttäjältä: Spaca - 16.06.2007, 21:09:46
Kiitti Che milenkiintoisesta SkyNewsin linkistä! Erohan on jopa yllättävänkin suuri, kun vertaa noita ISO 1600 otettuja kuvia. Canonin kuvassa näkyy enemmän tähtiä ja terävämmästi. Tämä linkki taisi ratkaista kerralla minkä kameran tulen ostamaan.

Ehkä tähän voi lisätä, että meillä Sahannevan observatoriolla kävi Aurinkopäivänä Ilkan lehtikuvaaja, joka on työssään käyttänyt pääasiassa Nikonin kameroita. Hän kuitenkin piti Canonia parempana nimenomaan niiden CMOS-kennon vuoksi, koska CMOS-kennon kohina on vähäisempää kuin CCD-kennoissa (joita esim. Nikon käyttää), minkä lisäksi CMOS-kenno olisi CCD:tä herkempi. Digital Photography Review -sivustolla olevan taulukon mukaan esim. ISO1600 vastaisi todellisuudessa ISO2000 Canon 30D/5D -kameroissa, joten ilmeisesti asiassa on jotain perää?
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Timo-Pekka Metsälä

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 17.06.2007, 11:59:37
... CMOS-kennon kohina on vähäisempää kuin CCD-kennoissa (joita esim. Nikon käyttää), minkä lisäksi CMOS-kenno on CCD:tä herkempi.
Kameran kohinan määrä riippuu eniten kameran toteutuksesta kokonaisuutena eikä niinkään kennon tyypistä. Yleisesti ottaen CCD:t ovat vielä huomattavasti CMOS-kennoja herkempiä ja vähäkohinaisempia. Tästä syystä varsinaisissa tähtikameroissa käytetään pelkästään CCD:tä ainakin toistaiseksi.
Lainaa
Digital Photography Review -sivustolla olevan taulukon mukaan esim. ISO1600 vastaa todellisuudessa ISO2000 Canon 30D/5D -kameroissa.
Eli toisin sanoen Canonit ylivalottavat noin 1/3 aukon verran. Tuo ei kerro mitään kennojen herkkyyseroista vaan valotusmittarien säädöstä.

Horus

Itsekkin innostuin kun näin kannessa digikameratestin. Itse kun jo aiemmin kyselin Nikonin D40:stä tällä foorumilla. Täytyy sanoa, että olin hieman pettynyt, kun teksti on hieman ylimalkainen, eikä oikein anna mahdolliselle kameran ostajalle apua ostopäätökseen (siis kuten minulle). Testejä oli tehty ja niistä olikin koottu erinoimainen taulukko. Se mistä ne numerot oikein tulivat, jäi kyllä ihan kokonaan hämärän puolelle. No itse olen päättänyt (jos on varaa) ostaa Nikonin D40:n ihan vain hinta/laatu -suhteen perustella.
Härkämäen observatorio - Tähtitiedettä Itä-Suomessa
Mars MetNet Mission - Kohti Marsia!
Avaruusinsinööri-blogi - Avaruustekniikkaa ja -tutkimusta

Harri Haukka

Spaca

Nyt voin itsekin kommentoida, kun lehti kolahti luukusta. Sinällään juttu on ihan asiallinen ja selventää aloittelevalle harrastelijalle hyvin järjestelmäkamerakuvauksen periaatteita ja ongelmia. Itse testi onkin sitten vähän ylimalkainen, jotenkin jää sellainen kuva kuin tiedot kohinasta olisi revitty hatusta tai valmistajilta. Esimerkiksi Olympuksen kameran arviossa sanotaan seuraavasti: "Uusimmat Olympuksen järjestelmärungot ovat vielä niin tuoreita, että niiden käytännön ominaisuuksista ei ole kokemuksia" ja "Arvosanat näille upouusille laitteille on annettu varauksin." Tuosta jää sellainen kuva, että kirjoittaja ei ole päässyt edes käsittelemään kameraa vaan arvosanat on annettu kuulopuheiden ja muiden arvosteluiden perusteella. Itsekkiin jään odottamaan kirjoittajan kommenttia, millä perusteella arvosanat ja  arviot on annettu.

Se ajatus, mitä tässä olen miettynyt jo muutan päivän vahvistui tuon testin myötä. Eli yleensäkin ottaen tuossa hintaluokassa oikeastaan kaikki järkkärit soveltuvat tähtikuvaukseen, toiset vaan hieman paremmin kuin toiset. Jos tarvitsee järjestelmäkameraa lähes pelkkään tähtikuvaukseen, niin kannattaa valita ehdottomasti vähäkohinaisin malli, mutta jos vähintäänkin tasapuolisesti kamera tulee muuhunkin käyttöön ja esimerkiksi muunkin perheen käyttöön, niin kannattaa kiinnittää huomio myös muihinkin ominaisuuksiin, kuten tärinän poistoon tai esimerkiksi mahdollisuuteen käyttää LCD-näyttöä etsimenä. 
Putki:SkyWatcher Dobson 200/1200mm Classic Telescope
Kamerat: Canon EOS 6D, iPhone 5S, Logitech Quickcam Pro 9000
Oma blogini: Tähtitaivas

MarkoM

#9
Eiköhän se asia kuitenkin loppujen lopuksi ole niin, että hyvä valokuvaaja pystyy saamaan hyviä valokuvia aikaan vaikka neulanreikäkameralla, jos vain taidot riittää... Tosin en ole vielä nähnyt yhtäkään neulanreikäkameraa kiinnitettynä kaukoputken perään, voisi olla aika extremeä ;)

Mitä sitten itse T&A:n kameratestiin tulee niin mielestäni se jäi hieman turhan "laihaksi", koska mukaan oli kelpuutettu ainoastaan kuluttajatason kameroita. Mielestäni testiin olisi pitänyt ottaa mukaan myös alemman hintaluokan ammattilaiskameroita (Canon 20D/30D/5D, Nikon 200D etc.), joilla melko monet tähtiharrastajat kohteitaan kuvaavat. Se on tietysti toinen juttu, että olisivatko testin tulokset enää sen jälkeen olleet täysin vertailukelpoisia (todennäköisesti eivät).
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Juha R

Kuinka pahana asiana pidätte tuota canonin automaatista kohinana vaimmenusta ? Juuri nyt on kova järkkä kuume ja puntarissa ovat Canon EOS 400D, Nikon D40 ja D40X. On vain niin mahottoman vaikeaa löytää sitä oikeaa vaihtoehtoa  :-\ Ajattelin,että se kumpi valmistaja tarjoaa  parhaat lisukkeet niin se olis siinä, mutta Canonilla onkin cash back tarjous ja Nikonilla tulee lisä salama mukaan. Että näin,ei paljoa helpottanut sitten tuokaan   ::)

Timo-Pekka Metsälä

Siinä T+A:n artikkelissa puhutaan 'kohinanvaimennuksesta' kun tarkoitetaan sekä automaattista pimeäruutua (autodark) ottamista pitkien valotusten jälkeen että varsinaista kohinanvaihennusta (softa-alipäästösuodin). Alipäästösuodin on se paha juttu, joka vie himmeimmät tähdet mennessään luullessaan niitä kohinaksi. Sellaista ei kai ole kuin Nikoneissa käsittääkseni? Ja eikös sen autodark-toiminnonkin saa kytkettyä pois Canoneistakin?  Autodarkin tarkoitus taas ei ole vähentää kohinaa ollenkaan vaan kennon pimeävirtaa ja kuumia pikseleitä kuvista. Tapa, jolla pimeäruutu on toteutettu kameroissa, itse asiassa lisää kohinaa kuvissa, koska pimeäruudun kohina lisätään varsinaisen ruudun kohinaan. Oikeaoppisesti pimeäruutuja pitäisi olla vähintään 10-20, jotka pinotaan kuvankäsittelyohjelmassa, ja saatu 'master-dark' vasta vähennetään kuvasta.

Jarska

Lainaus käyttäjältä: Timo-Pekka Metsälä - 27.06.2007, 08:25:38
Ja eikös sen autodark-toiminnonkin saa kytkettyä pois Canoneistakin?

Kyllä pystyy.

Terv.Jari Ylioja

MarkoM

Lainaus käyttäjältä: Timo-Pekka Metsälä - 27.06.2007, 08:25:38
Ja eikös sen autodark-toiminnonkin saa kytkettyä pois Canoneistakin?

Itse asiassa se on oletuksena pois päältä, muut vaihtoehdot ovat "automaattinen" ja "päällä", jotka toimivat kun valotusaika on vähintään sekunti. Automaatilla kohinanpoisto tiettävästi toimii silloin, mikäli kuvasta löytyy pitkästä valotusajasta johtuvaa kohinaa, ja päällä -asetus poistaa kohinan silloinkin kun automaatti ei sitä tekisi. Tosin eipä tuolle ainakaan 30D:ssä tuntuisi ensikokemusten perusteella kovin paljon tarvetta olevan (kohinanpoistolle siis).
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

Vesa Kankare

Lainaus käyttäjältä: MarkoM - 27.06.2007, 13:13:14
Itse asiassa se on oletuksena pois päältä, muut vaihtoehdot ovat "automaattinen" ja "päällä", jotka toimivat kun valotusaika on vähintään sekunti. Automaatilla kohinanpoisto tiettävästi toimii silloin, mikäli kuvasta löytyy pitkästä valotusajasta johtuvaa kohinaa, ja päällä -asetus poistaa kohinan silloinkin kun automaatti ei sitä tekisi. Tosin eipä tuolle ainakaan 30D:ssä tuntuisi ensikokemusten perusteella kovin paljon tarvetta olevan (kohinanpoistolle siis).
Jep, ja niinkuin Timo-Pekka asian ilmaisi, ei sitä edes kannata käyttää. Kahdestakin syystä: Timo-Pekan mainitsema kohinan käyttäytyminen ja kuka viitsii haaskata hyvää valotusaikaa pimeäkuvien ottoon valotusten välissä? Darkit ehtii valotella mukavasti sillä aikaa kun purkaa kalustoa, tyhjentelee muistikortteja, juo kahvia jne. Parhaan tuloksen saa, kun jättää kylmään talliin tai katokseen kameran räpsimään niitä kunnes akku hyytyy :)

Laitetaans vielä pari kommenttia omista näkökulmista:

Nikonin mediaanifiltteri estää tehokkaasti oikeaoppisen Dark ja Flat kalibroinnin, joten siitäkin pisteet Canonin suuntaan.

Tähtikuvauksessa Canonin puolesta puhuu myös se, että sillä on jonkin verran inertiaa harrastuspiireissä (hieno ilmaisu, jonka bongasin jostain...). Kaikki softat tukee ainakin Canonia, sitten ehkä Nikonia ja lähes poikkeuksetta muut on unohdettu. Niitä saa valmiiksi modattuina ja vaikka jäähdytettyinä. Canoniin löytyy T-renkaita, joissa on 2" suodinkierteet, 12V virtalähteitä, objektiivin ja kameran väliin asetettavia front filttereitä jne. jne.

Tällaiset on aika ratkaisevia, jos kameraa valitaan tähtikuvauskäyttöön. Kaikilla noilla saa varmasti korkealaatuisia mummokuvia, mutta jos taivasta haluaa kuvata, erot on aika selviä.
Vesku
www.vkastronomy.com