Sään seurantaa 2014

Aloittaja MarkoM, 01.01.2014, 10:42:33

« edellinen - seuraava »

kjj

Minulle on tästä syksystä jäänyt tähän mennessä positiivisempi kuva kuin viime syksystä, mutta se taitaa olla puhtaasti havaintokelien kannalta vähän harhainen muistikuva. Viime syksynä täällä omalla havaintopaikallani oli nimittäin parin kuukauden pätkä, jonka aikana satoi joka ikinen päivä - tänä syksynä sadepäiviä on ollut huomattavasti vähemmän, mutta pilvisyys lienee silti viime syksyn kaltaista.

JKyytinen

Jahas, nyt on viikonlopun ennuste vaihtunut pilviseksi, ja maanantai selkeäksi. Saa nähdä...
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

Olen tullut siihen tulokseen että, ei kannata säätiedoitusta katsoa.  Olen tässä vertaillut 4 eri säätennustetta. Kaikki päivittävät tunnin välein erillaiseksi sääennustukset ja yksikään ei ole verrannollinen toiseen. Katselee 18:00 jälkeen taivaalle jos näyttää kirkastuvan. 3 viikkoon ei olekaan päässyt kuvaamaan, joten kai tässä vielä muutaman viikon voi odotella.

JiiHoo

Samaa mieltä. Niin kauan kun sää on näin epävakainen ei päivää pidemmistä sääennusteista tunnu olevan yhtään mihinkään (hyvä jos niistäkään).

MarkoM

Joo, ei ne (sääennusteet) kyllä ollenkaan enää pidä paikkaansa. Aamulla hiukoi lunta, vaikka oli ennustettu pelkästään pilvistä. Kahdeksaan mennessä sitten Ilmatieteenlaitos oli sen lumisateenkin saanut päivitettyä ennustesivuilleen.... Iltapäivällä taasen pilvisyys jopa rakoili, vaikka taivaan piti olla täysin pilvien peitossa... Nähtävästi tässä ei enää kannata uskoa kuin omiin silmiinsä (ehkä)...
Marko Myllyniemi
"Koskenkorvan kivennäisvesi on valmistettu kirkkaasta, vähänatriumisesta lähdevedestä, siksi sen maku on niin päähännousevan raikas. Maista Koskenkorvan kivennäisvettä. Tulet hyvälle tuulelle!"
astro.kuvat.fi
Kuvagalleria
Lakeuden Ursa ry

JKyytinen

Tuo ennuste maanantain slekeydestä kesti huimat 10 tuntia. Nyt näkyy pilveä ensi sunnuntaille asti (toivottavasti sekin ennuste on väärä)
Jesse Kyytinen

jessekyytinen.wordpress.com

Bresser 10x50 kiikarit
EQ-3
EOS 5D3, 50D, suljinvammaiset 450D, 70D
FD 300mm f/2.8L,Samyang 14mm f2.8,24mm f1.4,85mm f1.4,Sigma 30 1.4Art
Fuji X100s
Nokia Lumia 920
GoPro2

wm-x

Juu parempi kun lupaa pilvistä niin parempi mahdollisuus kirkkaaseen keliin! :cheesy:

Tane

 Toden totta, normaali marraskuu. Juuri illalla ihmettelin, mikäs nyt kun ennusteet näytti ensi viikolle kolmea selkeää yötä. Ja hupsis, päästiin aamuun niin jo muutettiinkin kaikki pilviseksi....Ymmällään nuo ilmatieteenlaitoksenkin tutkijat kun vaihtavat kokoajan. Mutta mikä varmaa se pysyy, marraskuu on yleensä se pilvisin kuukausi. Poikkeuksia vuodet 1994 ja 1995 jolloin hyviä havaintoöitä marraskuussa 15 ja 18. Tavallisesti vain kourallinen.
Mutta nollille ei jääty nytkään sillä yksi selkeä yö ennätti jo olla tällä viikolla.
Celestron C14,

A r c t u r u s

Lainaus käyttäjältä: Tane - 15.11.2014, 12:43:09
Toden totta, normaali marraskuu. Juuri illalla ihmettelin, mikäs nyt kun ennusteet näytti ensi viikolle kolmea selkeää yötä. Ja hupsis, päästiin aamuun niin jo muutettiinkin kaikki pilviseksi....Ymmällään nuo ilmatieteenlaitoksenkin tutkijat kun vaihtavat kokoajan. Mutta mikä varmaa se pysyy, marraskuu on yleensä se pilvisin kuukausi. Poikkeuksia vuodet 1994 ja 1995 jolloin hyviä havaintoöitä marraskuussa 15 ja 18. Tavallisesti vain kourallinen.
Se muuttuu, koska joka päivä numeerinen malli ajetaan useaan kertaan ja sen antamat tulokset muuttuvat myös useaan kertaan.


Tane

 Minun lapsuudessani säämallin antoivat Koivuniemen Janne ja Rajaojan äijä kahdesti vuoteen, keväisin ja syksyllä. Se ei muuttunut, säät muuttui.
Mutta tähän päivään; parhaan ennusteen saan kun katson täsmäsää karttaa. Se osaa kertoa tuleeko sadetta parintunnin sisällä, että otetaanko sadevarustus mukaan...
Celestron C14,

wm-x

Sehän oikein hemmottelee keleillä....


kjj

Hitto että pelästyin, kun jossakin säätiedotteessa tänne luvattiin ti-ke yölle suht selkeää ja minulla oli keskiviikkoaamuna viideltä herätys työreissuun. Onneksi ennuste petti, niin ei tullut missattua kirkasta yötä  :cheesy:

Jussi Koponen

Ei ole Kuopiossakaan ollut selkeitä öitä useampaan viikkoon. Onneksi on laitteistot nykyään kuvausvalmiudessa mökissään. En varmaan jaksaisi enää sitä tuntien valmistelua ja ajomatkoja, vain huomatakseen pilvimuurien palanneen, juuri kun laitteet on raahattu ulkoilmaan.

kjj

Hmm, tällä hetkellä Foreca ennustaa tänne sekä pe-la- että la-su-yöksi selkeää. Saas nähdä, missä vaiheessa ennuste muuttuu pilviseksi  :rolleyes:

JiiHoo

Saattaisi käydä muuten kateeksi (täälläpäin viikonlopun ennuste edelleen tasaisen harmaa) mutta ennusteiden paikkaansapitävyyden tuntien sille ei ole tarvetta.  :cheesy: