Aurinkokuntatapaaminen 2014

Aloittaja Jyri Lehtinen, 10.11.2013, 01:19:56

« edellinen - seuraava »

Jyri Lehtinen

Kuluneella viikolla heräsi keskustelua, josko olisi taas aika järjestää aurinkokuntatapaaminen tulevaksi kevääksi eli kokoontua yhdeksi viikonlopuksi Auringon, planeettojen ja aurinkokunnan pienempien kappaleiden havaintojen pariin. Kevääseen on vielä aikaa, mutta on parasta aloittaa keskustelu hyvissä ajoin ja rauhassa.

Tapaamiselle on mietitty ajankohtaa helmi-maaliskuulta ja yksi mahdollinen viikonloppu on 7.-9.3. Jos tämä koetaan huonoksi, on vielä aikaa miettiä paremminkin sopivaa ajankohtaa. Tapaamisen paikkana olisi tavan mukaisesti Tähtikallio.

Aurinkohavaintojen puolella on noussut esiin ainakin seuraavia ajatuksia mahdollisesta ohjelmasta:
- Aurinkohavaintojen välinepuoli
- Havaitsijoiden omakohtaisia kokemuksia kuvaamisesta tyyliin "näin olen asiat havainnut hyväksi tehdä" ja "tätä suosittelen aloittelijoille"
- Työpaja tai kaksi kuvien pinoamisesta
- Kuvien jälkikäsittelyn syvempien salojen esittelyä

Olisi kiva kuulla, minkälaista ohjelmaa planeettapuolelta toivotaan. Kevään puolella ainakin komeetta ISON:sta lienee keskusteltavaa. Ja tietenkin eri havaitsijoiden ja heidän laitteistojensa näkemisessä on kosolti itseohjautuvaa ohjelmaa puhumattakaan porukalla havaitsemisesta.

Kirjoittakaapa vastauksia ohjelmatoiveista tai etenkin, jos olette valmiita itse jotain harrastuksen osaa esittelemään. Myös pelkkä kiinnostuksen osoittaminen on tervetullutta, sillä siitä muodostuu kuva tapaamisen kysynnästä.

KEW

Voisin tuoda paikalle ainakin neljä Aurinkoputkea, pari kameraa ja kuvauskoneen.

Kaj Wikstedt

Toni

Jos tapaamista tosissaan aiotaan järjestää, nyt olisi aika ryhdistäytyä. Joko järjestetään tai ei järjestetä, mutta tällainen epätietoisuudessa eläminen ei voi jatkua.
T. Veikkolainen, Järvenpää
Ursan havaintokeskus Tähtikallio, Syvä taivas - ja Aurinko-harrastusryhmät

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)

VeikkoM

Ilmeisesti tässä vaiheessa näyttää, ettei mitään organisoitua tapaamista ole näköpiirissä, joten ehdotan seuraavaa aurinkokuntatapaamisen suhteen:

Mennään paikalle sillä porukalla, jota aurinkokunta-asiat (aurinko, Kuu, planeetat, pienkappaleet) kiinnostaa.  Ainakin itse olen varannut viikonlopun kalenteriin, joten lähden jos kyyti järjestyy.  Tietenkin näkisin mielelläni mahdollisimman monen aurinkokunnan kohteiden harrastajan paikalla.

Sisältönä voitaisiin nostaa niitä aiheita, jotka paikalletulevia kiinnostaa ja joihin oma asiantuntemus riittää.  Lisäksi voidaan puuhastella laitteiden kanssa ja jos oikein hyvä tuuri säiden kanssa sattuu, myös havaita.   Näkisin mielelläni ainakin osa ko. jaostojen veätjistä myös.

Joitain aiheita on noussut esiin:
- komeettakatsaus viime vuodesta, lisäksi voitaisiin tutkiskella tulevia kohteita
- itse voisin pyöritellä JUPOS-ohjelmaa ja kertoilla, mitä sillä voi tehdä
- aurinkokuvaajia olisi kaivattu paikalle kertoilemaan kuvaamisesta
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Pieniä tiedustelua sinne ja tänne tehneenä totean, että jonkun verran kiinnostusta tapaamiseen on tullut ja paikalle olisi tulossa ainakin kourallinen porukkaa (toivottavasti enemmänkin viime hetken päätöksillä).  Uskaltaisin luvata, että 7.-9.3. kokoonnutaan Tähtikalliolla.

Uusia esilletulleita aiheita, joista saatettaisiin saada esityksiä tai keskustelua:

- Auringon radiohavainnot
- aurinkoputkien vertailua
- aurinkokuvaamisen perusasioita

- aurinkokunnan luotainmissiot, mm. tulevat Mars-ohjelmat

- tähdenpeittokatsaus (mm. Hyadien peitot alkaa)
- USA:ssa nähtävä pikkuplaneetan aihuettama Reguluksen peitto
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

Toni

Pidän tapahtumassa esityksen aiheesta Komeettavuosi 2013.
T. Veikkolainen, Järvenpää
Ursan havaintokeskus Tähtikallio, Syvä taivas - ja Aurinko-harrastusryhmät

"Toisinaan, milloin Venus yksinään hallitsee noin 45 astetta horisontin yläpuolella, se säteilee niin voimakkaasti, että melkein voi lukea sen valossa ja esineistä, joihin se sattuu, jää huomattava varjo."
- Afrikka-kirja (A. Gallen-Kallela, 1931)

VeikkoM

Laitoin toivomuksesta alustavan rungon tapahtumasta wikiin osoitteella:
https://www.ursa.fi/wiki/KPK/Aurinkokuntatapaaminen2014

Tällä hetkellä sidottuna on vain Harri Haukan lupaama esitys Rosetta-luotaimesta.  Muita lupailtuja aiheita ovat:

* Komeettavuosi 2013 ja kuvia (Toni Veikkolainen)
* Reguluksen peitto pikkuplaneetan taakse USA:ssa (Matti Suhonen)
* Hyadien tähdenpeitot alkavat (Matti Suhonen)
* Merkuriuksen havaitseminen (Seppo Linnaluoto)
* Auringon radiohavainnoista
* Aurinkoputkien esittelyä ja kokeilua
* Auringon kuvaamisesta jotain
* JUPOS-ohjelman demoilua (Veikko Mäkelä)
* Harrastaja-ammattilaisprojekteista (Veikko Mäkelä)

Näitä voidaan sijoittaa ja ottaa esille esittäjien ja  osallistujienn toiveiden mukaan.

Lämpimästi toivotan edelleenkin alan harrastajan tervetulleiksi paikalle.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

VeikkoM

Tapaaminen on ohi.  Minusta onnistui ihan tyydyttävästi.  Lopulta paikalle sentään tuli 18 henkeä.  Enemmällekin tietty oli ollut tilaa.

Kirjoitin vähän uutisointia verkkoon
https://www.ursa.fi/blogit/jaostot/index.php/bS4

Yritän saada esitysmateriaaleja ja linkkejä verkkoon.  Voi olla, että tapaamisen aihepiireistä tulee vielä jotain myähemminkin.

Jos teillä on kuvia, niin laittakaa linkkejä.
Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät

tähti_ville

Kiitokset Veikolle ja muillekin luennoitsijoille,

Tapahtuma oli minulle ensimmäinen kerta kun pääsin mukaan ja paljon uusia asioita tuli harrastuksen puitteissa mukaan mietintämyssyn alle ja myös monta hyvää ideaa sain matka evääksi tulevaisuutta ajatellen.

Terveisin Antti Auvinen

tila

Kiitokset järjestäjille. Ensimmäinen kerta kun kävin, muttei viimeinen.
Teppo Laitinen

VeikkoM

Nyt vihdoin olen saanut koottua kaikki esitysmateriaalit ja linkit esitysten aiheisiin, jotka oli helposti saatavissa.

Ohjelma ja linkit löytyvät wikisivulta:
https://www.ursa.fi/wiki/KPK/Aurinkokuntatapaaminen2014

Veikko Mäkelä
Kuu ja planeetat, Asteroidit ja komeetat, Tieteellinen yhteistyö, Tietotekniikka sekä Kerho ja yhdistystoiminta -harrastusryhmät