Eivät vastaa toisiaan, koska visuaalihavainnoissa sopiva tarkennus riippuu käytettävästä okulaarista ja käytettävästä silmästä.
Kaukoputken objektiivi muodostaa näkemästään maisemasta kolmiulotteisen kuvan kaukoputken takaosaan. Kun tähän kolmiulotteisen kuvan sekaan laitetaan kameran kenno, saadaan kuva jossa jollain tietyllä etäisyydellä näkyvät kohteet näkyvät terävinä. Tähtikuvauksessa kenno yritetään saada ääretöntä etäisyyttä vastaavaan paikkaan, ja siihen voi sitten käyttää apuna vaikka Bahtinovia.
Kun halutaan katsella visuaalisesti, voi ottaa kennon pois ja kurkkia millainen kuva kaukoputken taakse muodostuu. Katselun helpottamiseksi on tapana laittaa silmän eteen okulaarilinssi, jolla putken taakse muodostunut kuva suurennetaan isommaksi ja projisoidaan näennäisesti sellaiselle etäisyydelle jolle silmä osaa ennestään tarkentaa.
Normaalinäköiselle tämä kuvan etäisyys voi olla äärettömässä, mutta silloin kaukoputkeen katsova likinäköinen ei näe kuvaa tarkkana. Muuttamalla okulaarin paikkaa kaukoputken tarkennuslaitteella voidaan tuoda okulaarin muodostama kuva lähemmäs (esim. metrin päähän), johon likinäköinenkin silmä osaa tarkentaa. Lisäksi jos kuva (tai siis kolmiulotteisen kuvan se osa, jossa on tarjolla kohteita eli ääretön) on sopivalla etäisyysvälillä, niin kuvan pystyy tarkentamaan ihan käyttämällä omaa silmää koskematta tarkennusruuviin. Tämä ei tietenkään toimi jos okulaari projisoi tähtien kuvat esim. äärettömän taakse tai liian lähelle silmää - tai jopa silmän taakse.
Tietysti on mahdollista virittää okulaariin jotain prikkoja sillä tavalla, että vaihdettaessa se kameran tilalle on fokus valmiiksi sopiva omille silmille. Jos prikat on mitoitettu oikein huolellisesti, niin silloin voi tietysti käyttää bahtinovia joko kameralla tai visuaalisesti ja yrittää luottaa siihen että kuva on tarkka myös sillä toisella. Mutta mitenkään yleispätevästi ei siis voi sanoa noiden fokusten olevan samassa, lähinnä siksi että mitään yksikäsitteistä oikeaa tarkennusta visuaalikatselussa ei ole.