Uusi kamera planeetta/guidauskäyttöön

Aloittaja einari, 20.01.2013, 21:04:54

« edellinen - seuraava »

Ari Haavisto

APM:n komakorjaava 2,7x barlow saapui aikoja sitten, mutta kelit eivät saapuneet. Tänään sitten tuskastuin ja ajattelin kuvata maakohdetta eri barloweilla ja ADC:lla sekä ilman ADC:ta. Näin saisin eroteltua mahdolliset komat ja poissuljettua ADC:n astigmatismit F10:n tienoilla. Teippasin laudanpätkään ilmakiväärin maalitaulun ja pystytin sen pellolle sadan metrin päähän sekä valaisin voimakkaalla led-valaisimella. Sitten kaukoputkitallin ovi auki ja kuvaamaan taulua. Muutama kulkija tiellä ihmetteli pellolla pimeässä hohtavaa maalitaulua (eikä uskaltautunut sen taka-alalle...).

Vaan tietysti myrsky alkoi pauhata jälleen kerran ja heilutteli maalitaulua. Lisäksi tallista kumpuava lämpimämpi ilma ja kenties pyörteilyt pellon päällä aiheuttivat aivan tolkuttoman turbulenssin. Kuvista tuli aivan suttua eikä mitään johtopäätöstä voinut tehdä. Paitsi että APM barlow vaikutti lupaavalta ja kuvanlaatu saattoi olla parempi kuin 2,5x powermatella. Täytyy vaan jäädä kärsivällisesti odottamaan keliä tai sitten toistaa harjoitus putki ulkosalla, päivänvalolla, kun uteliaisuus edelleen polttelee.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

Tänään sain filsupyörän takaisin Englannista ja taivaskin kirkastui, joten ei kun virittämään uutta setuppia kohdilleen (ASI178MM + APM 2,7X Barlow + muut hilppeet). Ensin pelkkä putki kollimaatioon, sitten apm barlow-adc-korjain-filsupyörä-tilttisäädin- yhdistelmä paikalleen ja uusi kollimointi myös niiden läpi barlowed-laser menetelmällä, tilttisäätimellä säätäen. Sen jälkeen kamera kollimaattorin tilalle ja fokusoimaan. Kas kummaa, APM barlow vaatii sen verran enemmän back fokusta, että fokuserin liike sisäänpäin loppuu millin murto-osan verran kesken (kuva melkein fokuksessa). Ähh!

No, ei kun purkamaan koko viritys ja etummainen sovitepala hiomakoneeseen jotta sen saisi menemään fokuseriin millin syvemmälle. Varttia myöhemmin koko komeus on koottu takaisin paikalleen ja hienosti fokusoituu ja nyt koko kuva-ala näyttää liveruudulla skarpilta skaala tosi hyvältä. Ja seeingkin näyttää hyvältä. Ei muuta kuin kuvaamaan...ja silloin pilvilautta vyöryy Kuun eteen... Räääääähhh! Naurattaisi jos ei itkettäisi nämä Suomen säät.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

TeroP

Vaikkei tätä kuvausta olekaan viime vuosina tullut harrasttettua juuri ollenkaan (yksi kevätkuukausi per vuosi) jatkuvien pilvipeitteiden takia, voisin silti kysäistä ja harkita uutta värikameraa (helppouden takia, vaikka mv-kuvaus värifilsuilla olisi luultavasti parempi idea). Mikähän olisi "paras" värikamera tällä hetkellä, jonka nyt pitäisi piestä ainakin tuo IS dbk21 618 versio? Luin tätä threadia hieman ja huomasin mainintoja ZWO ASI kameroista, joten ehkä jokin sellainen voisi olla sopiva? Eli herkkähän sen kameran pitäisi olla ja mielellään myös myös nopeampi kuin 60fps, resoluutiolla ei niin väliä kun tämä tulisi puhtaasti planeettakuvaukseen.
Celestron CPC 1100 GPS (XLT) SCT (279mm/2800mm)

Baader Hyperion Clickstop Zoom 8-24mm
Celestron E-lux 40mm plössl, Omni Barlow 2x, Focal Reducer F/6.3

Imaging Source DBK21 AU618.AS
Baader UHC-S, UV/IR-cut, Neodymium

William Optics 1.25" Dielectric Diagonal

Ari Haavisto

Vaikka on kesä tulossa ja kuvaaminenkin ollut kohta kuukauden tauolla työkiireiden takia, ei sitä silti pidä tavoistaan poiketa  :angel: Niinpä laitoin jälleen kameran tilaukseen, tällä kertaa ASI290MM. https://astronomy-imaging-camera.com/products/usb-3-0/asi290mm/

Ajattelin tuolla korvata ASI224MC:n joka jäi hyvin vähälle käytölle (en oikein koskaan päässyt värikameran makuun). ASI290MM:ssa on erittäin hyvä herkkyys infrapunassa ja punaisella ja alhainen lukukohina. Ja pikselikooltaan käy hyvin yhteen ASI178MM:n kanssa, voi vaihtaa lennossa keskenään ilman barlowien vaihtoa saaden kuitenkin hivenen eri skaalan. Tästä voisi olla syksyllä Uranukseen ja Neptunukseen hyvä kamera ja Kuuta kuvattaessa ehkä toimisi sitten detaljikamerana ja kenties kesätaivaalta saisi myös Kuusta jotain irti.

Aika taajaan näitä tulee nykyään, tuleekohan seuraava jo ennen kuin tällä saa yhtään kuvaa?

Lainaus käyttäjältä: TeroP - 05.04.2016, 19:25:10
Mikähän olisi "paras" värikamera tällä hetkellä, jonka nyt pitäisi piestä ainakin tuo IS dbk21 618 versio?
No tuo ASI224MC, kohta saattaa tulla vähän käytetty tarjolle...
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Pappis

Onko ZWO:n kameroille nykyään mitään järkeviä vaihtoehtoja?

wm-x

Guidauskäytössä altair astron gpcamit. Samat kennot ja pienempi hinta.

Ari Haavisto

ZWO:lla (ASI) kilpailija, RisingTech.

https://risingcam.aliexpress.com/store/group/Telescope-Camera/1918400_506690055.html?spm=2114.12010612.0.0.lKa4gm

Aika lailla vastaavat kamerat löytyy kuin ZWO:lla, 178, 174, 224, 290, 1600. Ilmeisesti samalta pajalta kuin ToupTekin kamerat. Hinnat alle ZWO:n tason. Sharpcapin kanssa ovat näitä saaneet toimimaan, Firecapturessa ei taida vielä tukea olla. Sen mitä eri palstoilta lueskellut, niin ilmeisesti ihan toimivia kameroita. Cloudy Night:sta löytyy kahdeksan sivua tarinaa: https://www.cloudynights.com/topic/560368-risingtech-cheap-imx224-imx290-icx829-alternatives/


Katselin tuolta tätä: https://www.aliexpress.com/store/product/20MP-USB3-0-Long-time-exposure-astronomical-telescope-camera-with-Sony-sensor-and-ST4-Guide-port/1918400_32770351640.html?spm=2114.12010612.0.0.eSPLYl

Eli 20Mpix värikamera, vastaava kuin QHY183C, mutta jäähdytys pelkällä puhaltimella. Hinta aika houkutteleva eikä ZWO:lla vielä vastaavaa tuotetta ole. 2,4um pikselikoko, eli tämä on ikään kuin ASI178MC kolme kennoa liimattu yhteen.

Hetken pohdin josko tällä ir-filtterin läpi voisi kuuta kuvailla, mutta sitten jatkoin penkomista ja löysin hyviä uutisia: Sony on tekemässä tästä kennosta myös mono-versiota! SVS-Vistek ensimmäinen kameravalmistaja joka mainosteli jo tästä tehtyä kameraansa (ei sovellu astrokäyttöön): http://machinevisionstore.com/Catalog/Details/1718#Details  http://machinevisionstore.com/Catalog/Details/1704#Details
Nyt täytynee hetki odotella, että mieluummin ZWO tai vaikka sitten tämä RisingTech tekaisee siitä astrokameran ja siinä sitten voisi olla ASI178MM:n korvaaja "kuisemakuvauksessa" .  Laskeskelin, että uuden 1,6x komakorjaavan telesentrisen APM barlowini perässä tällä syntyisi alta kymmenellä videolla 200 Mpix koko Kuun mosaiikki 0,15"/pix tarkkuudella (150Mpix Kuu + kulmat pyöreän Kuun ympärille jatketaan mustalla).  :tongue:

Hienoa, kehitys kehittyy ja uusia kameroita tulee tiheämpään kuin Suomessa kuvauskeliä  :tongue:
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

No niin, nyt se 20 Mpix monokamera Sony IMX183CLK-J kennolla on tulossa markkinoille. ZWO:n versio tulossa mallimerkinnällä ASI183MM, betatestitietoa löytyy täältä:
https://www.cloudynights.com/topic/599475-sony-imx183-mono-test-thread-asi-qhy-etc/

QHY183M tulossa samoihin aikoihin.
FLIR:n versio teknisine tietoineen: https://eu.ptgrey.com/blackfly-s-mono-200-mp-usb3-vision-sony-imx183-2

Tämä kiinnostaa ASI178MM:n korvaajaksi kovasti.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Ari Haavisto

Kas, mikä tänään saapui ovelle  :cool:






Ennakkotilasin ASI183MM:n Joulun aikaan ja tänään se saapui. Mukana tuli normaalit T2-1,25" nokkapala, USB3 piuha, ST4 piuha ja lisäksi T2-1,25" suodinsovite. Mitään objektiivia ei tullut mukana. 2" suojahattu oli mukana. Uutuutena kameran 2" nokkaosa, jossa on normaaliin tapaan T2-sisäkierre, onkin T2-sisäkierreholkki, jonka voi kiertää pois ja alta paljastuu T2 ulkokierre kameran etuosassa.

 


Heti piti kameraa kokeilla ja hetken ehdin säikähtää, kun Firecapture ei saanut yhteyttä kameraan vaikka kaikki ajurit ja versiot oli varmasti päivitetty. Sitten tuli mieleen josko kamera on niin uusi, ettei Firecapture vain vielä tue sitä, ja näinhän se oli. Asensin Sharpcap 3.1:en ja johan alkoi pelittää  :azn:  Toivottavasti tämän takia ensi viikon kirkkaita ei nyt peruuteta...
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Lauri Kangas

Tuon kameran väriversiota ollaankin jo odoteltu kokotaivaskameraprojektia varten. Pitänee kohta pistää tilaukseen.

Mikä tuo pienin kierre on joka on tuossa mustassa palassa heti kennon edessä, 1.25" suotimille vai C-kierre? Tuo mustakin biitti taitaa lähteä irti?

einari

Mun ASI120-kamerassa ainakin oli 1.25" kierre jossa PST:n kanssa olen käyttänyt barlowin lasia (jotta ylipäätään saa PST:n fokukseen).
___
Tapio

Lauri Kangas

ASI120:ssä oli muistaakseni niin että punaisen osan pohjassa on 1.25" kierre, siis siellä ihan kameran rungossa. Ja sitten siihen T2-sisäkierteeseen saa ruuvattua mustan palikan jossa on C-kierre (johon mukana tullut kalansilmä menee).

Onko samanlainen järjestely 183:ssa?

Ari Haavisto

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 04.01.2018, 12:48:25
ASI120:ssä oli muistaakseni niin että punaisen osan pohjassa on 1.25" kierre, siis siellä ihan kameran rungossa. Ja sitten siihen T2-sisäkierteeseen saa ruuvattua mustan palikan jossa on C-kierre (johon mukana tullut kalansilmä menee).

Onko samanlainen järjestely 183:ssa?

Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 04.01.2018, 10:15:33
Mikä tuo pienin kierre on joka on tuossa mustassa palassa heti kennon edessä, 1.25" suotimille vai C-kierre? Tuo mustakin biitti taitaa lähteä irti?

Ei ole samanlainen systeemi. Laittamani kuva on aika huonolaatuinen, mutta tuossa mustassa biitissä heti kennon edessä ei ole kierteitä kumpaankaan suuntaan. Se on heijastuksenestopinnoitettu kirkas suojalasi kehyksineen, joka on kiinni ristipääruuveilla alla olevassa punaisessa kameran rungossa, jossa olevassa keskireiässä ei siinäkään ole kierrettä (jos tuon suojalasin siis edestä poistaisi). Sen vuoksi mukaan onkin laitettu tuo irtonainen T2-1,25" suodinkierresovite, joka sopii tuon T2-sisäkierremuhvin sisään, kun ei suodinta muuten enää kiinni saa. Alkuperäisessä ASI120MM:ssa oli paljas kenno ja sen edessä tosiaan suodinkierre rungossa, johon sitten myöhemmin alettiin laittamaan kirkasta suojalasia kun pölypallerot olivat iso ongelma.

T2-C-kierrepalikka taas aiemmissa kameramalleissa on osa sitä objektiivilinssikokoonpanoa, jota siis ei tässä tullut mukana => ei C-kierre sovitetta. Mutta uutuutena siis tuo T2-sisäkierre onkin irroitettava muhvi, jonka irroittamalla käytössä on myös T2 ulkokierre.


Huomasin muuten, että Firecapturesta oli saatavissa 2.6 beta-versio, ja sillähän tuo kamera pyörikin jo. Ja olisihan sitä mahdollisuus ajaa ascom-ajurillakin, mutta tuolla beta-versiolla siis pyörii natiivisti. Kuvasin kokeeksi ihan ilman mitään objektiivia yhden koevideon täydellä resolla. Kun laittoi Firecapturessa RAM-bufferin käyttöön, sai kaapattua kuvaa 19 fps:n nopeudella ja tallennus laahasi korkeintaan 1-2 framea jäljessä, jonka asettamani 80 framen RAM-bufferi hoiti hienosti. Minuutin AVI:lle kertyi kokoa 1098 ruutua ja 20,6 gigaa  :rolleyes: 

Kun Kuukuvissa olen pyrkinyt pinoamaan 1500-3000 ruutua, tulisi tällöin pinota jopa 60 gigan videoita. Täytyypä kokeilla millainen ääni AutoStakkert 3:sta lähtee, kun tarjoan sille tämän kameran videoita.
Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"

Lauri Kangas

Lainaus käyttäjältä: Ari Haavisto - 04.01.2018, 20:22:27
T2-C-kierrepalikka taas aiemmissa kameramalleissa on osa sitä objektiivilinssikokoonpanoa, jota siis ei tässä tullut mukana => ei C-kierre sovitetta. Mutta uutuutena siis tuo T2-sisäkierre onkin irroitettava muhvi, jonka irroittamalla käytössä on myös T2 ulkokierre.

Okei, kiitos noista tiedoista. Pitää siis tuon kameran kanssa ostaa se erillinen T-kierteinen sovitin jolla saa C-kierteen.

Siinä kalansilmäobjektiivikokoonpanossa on irroitettava se kaulusosuus, sillä saa muitakin C-kierteisiä linssejä kuin sen mukana tulevan kalansilmän.

Ari Haavisto

Kokeillaanpa taas välillä värikameraa, laitoin juuri ASI462MC:n tilaukseen.

Kyseessä uunituore, erittäin ir-herkkä kamera https://astronomy-imaging-camera.com/product/asi462mccolor

Oikeastihan tässä odotellaan josko tuosta tulisi mono-versio saataville, mutta Marsin oppositioon ja syksyn Uranukseen/Neptunukseen tällä on nyt mentävä.



Rebel 600S (Newton 600mm F4)
SW 400P Flextube Synscan GOTO (400/1800mm)
SW300P & NEQ6 Pro
Celestron C8, RET45
ASI183MM

Pierro Astro ADC-korjain
Televue Powermate 2.5x, 4x ja 5x, APM 2,7x & 1,5x comacorrecting barlow
Starlight Xpress suodinpyörä 7x1 1/4"