Esitelmä Algolista 11.12. Kirkkonummella

Aloittaja Seppo Linnaluoto, 10.12.2012, 14:06:08

« edellinen - seuraava »

Seppo Linnaluoto

Kirkkonummen Komeetan esitelmäsarjassa on vuorossa dosentti Lauri Jetsu, jonka aiheena on Tiesivätkö muinaiset egyptiläiset Algolin jakson? Esitelmä pidetään tiistaina 11.12. klo 18.30 Kirkkonummen koulukeskuksen C-talon ruokalassa Asematien varrella Kirkkonummen rautatieaseman pohjoispuolella. Käynti ruokalaan on koulukeskuksen sisäpihalta.   

Algol on pimennysmuuttujakaksoistähti, jonka kirkkaus vaihtelee 2,867 päivän jaksolla. Sen jakso on aivan hyvin havaittavissa paljain silmin, jos vain tähteä havaitaan jäjestelmällisesti.

Lauri Jetsu kumppaneineen on tullut siihen tulokseen, että vuonna 1224  eKr Egyptissä havaittiin Algolin jaksoksi 2,85 päivää. Jakso on siis hieman kasvanut yli 3000 vuodessa. Tähän asti on luultu, että Algolin jakson määräsi ensimmäistä kertaa englantilainen John Goodricke vuonna 1783.

Dosentti Lauri Jetsu työskentelee tällä hetkellä Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksella Kumpulassa tähtitieteen yliopistonlehtorina kolmatta vuotta. Sitä ennen hän toimi Tähtitieteen laitoksen johtajana vuodet 2001-2009. Hänen tutkimusalansa on tähtitieteen ja geofysiikan datan aikasarja-analyysi. Algolia koskevassa tutkimuksessa Jetsu  sovelsi samoja menetelmiä muinaiseen egyptiläiseen kalenteriin. Netistä löytyy muutama sata juttua hakusanoilla "algol jetsu" tai "algol ancient egypt".

Tähtikirkasta alkutalvea!
--------------------------------------------------
Seppo Linnaluoto, fil. kand.
puh. (09) 2977001, 040-5953472
Framnäsintie 2 E 21, 02430 Masala
sähköposti: linnaluo(a)ursa.fi
http://www.ursa.fi/~linnaluo/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Seppo_Linnaluoto
http://www.ursa.fi/yhd/komeetta/
--------------------------------------------------