Red Bull Stratos - freefall from the edge of space

Aloittaja papiaani, 14.10.2012, 14:18:35

« edellinen - seuraava »

avanti

Lainaus käyttäjältä: Tertsunen - 10.12.2012, 21:00:22
Jos nyt en ihan väärin muista, niin pallo kävi jonkun verran ylempänä ennen hyppyä, mutta laskettiin tarkoituksella hieman alemmas vähentämällä kaasua.
Palloa ruettiin tuomaan heti hypyn jälkeen alaspäin, ettei vaan vahingossa karkaa käsistä.

Seurasin aikanaan suorilta tempun tekemistä, ja olikohan siinä vaiheessa kun laskettiin alaspäin ennen hyppyä, sulkivat äänen ja pitivät sen kriisipalaverin, joka näytettiin tässä tv-ohjelmassa?

Oli pitkästä aikaa jotain samaa tunnelmaa, kun aikoinaan näytettiin suorana ensimmäinen kuukävely, ym aivan uusia tapahtumia avaruudessa. Muistui jopa se, kun keräännyimme katsomaan Sputnik 1:n lentoa taivaalla. Muistan hyvin vaikka olin pieni poika silloin vielä, 6-vuotias. En osannut erottaa sitä, vaikka näytettiin.

Areenan taltioinnista taas, että oli syvällisempiä tarkoituksia tai ei, tämäkin oli minusta aivan yhtä merkittävää ja kiehtovaa. Siinä oli kuitenkin mies, joka pystyi siihen, ja mistä taaskaan tietäisimme mitä käytännön hyötyä tästäkin saattaisi vielä olla?

ML
Lammisen Matti
Galileoscope
Baader Planetarium 15 x 80 kiikari
7 x 50 kiikari
Omegon 2,1x42 kiikari