Tulipallo 24.3.2007 klo 3:36 ?

Aloittaja Iiro Sairanen, 24.03.2007, 05:20:03

« edellinen - seuraava »

Iiro Sairanen

Eli sattuiko kukaan näkemään samaan aikaan mitään mielenkiintoista? Itse havahduin kaverin kanssa kahteen kirkkaaseen välähdykseen, aivan kuin joku olisi ottanut valokuvan selkäni takaa. Satuin juuri katsomaan okulaarin ohi kohti maata, kun havaitsin kaksi todella kirkasta välähdystä, jotka valaisivat erittäin selvästi maiseman. Välähdykset olivat salaman nopeita. Kaverini peitti silmänsä refleksin omaisesti, koska luuli minun väläyttelevän taskulamppua. Epäilen aiheuttajaksi pohjoisella taivaalla palanutta tulipalloa. Tarkempaa suuntaa en osaa antaa, koska en nähnyt valon aiheuttajaa. Havaintopaikkana Ruokolahden Härskiänsaari ja kellonaika noin 3:36 (24.3.2007). Seitsemän minuutin kuluttua kuului kaksi paukahdusta ja epämääräistä  meteliä, mutta nämä varmistuivat jonkin ajan kuluttua jäiden aiheuttamiksi. Aluksi spekuloimme olisivatko äänet voineet liittyä valoilmiöön. Muuten oli todella hyvä havaintokeli, RJM yli 6.5 mag, lämpötila nollassa ja tyyntä. Harmi vaan, että Aurinko nousee näin aikaisin.
Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Celest1al Sphere

Lainaus käyttäjältä: Iiro Sairanen - 24.03.2007, 05:20:03

Itseasiassa luulen nähneeni juuri tuon samaisen välähdyksen Ulvilassa. Olin silloin ajamassa Tampereelta Ulvilaa kohti, ja olin piakkoin saapumassa perille, kun sivusilmällä näin luoteisella/pohjoistaivaalla jonkin välähdyksen, joka minusta näytti putoavalta ilotulitusraketilta. Tämä siis tapahtui suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Iiron havainto. Arvioisin itse välähdyksen kirkkaudeksi ~ >6mag.

Timo Kantola

#2
Kävin vasta eilen katsomassa naapurissa olevan länsikamerani kuvat toisen tulipallo ilmoituksen johdosta, kuinka ollakkaan siellähän oli tarttunut kuviin tämä Iiron havainnon aiheuttaja!
On yksi kirkkaimmista tulipalloista  joka on kameroihini tarttunut, viimeisimmän 3 vuoden aikana, 

Kamera joka tämän kuvasi on Pieksämäellä ja näkee suuntaan Atz noin :197->293. Tulipallo oli siis  jossain Vaasan suunnalla ehkä meren yllä ( etäisyyttä alustavasti noin 350-450km pieksämäeltä ) . Välähdys on ollut niin kirkas että se on sekoittanut Skypatrolin tunnistuksen, ja osa lennosta jäi ilman videoframeja - tässä on kuitenkin summakuva koko lennosta - Skypatrol sai kestoksi noin 2sek..

Horisontti on pilviverhossa, Vaasassa on saattanut olla pilvessä tuolloin - olisi ollut unohtumaton näky!

Tulipallo 24.3 2007  klo 03:36
Timo Kantola

Iiro Sairanen

Lainaus käyttäjältä: Timppa - 25.03.2007, 05:28:33
Kävin vasta eilen katsomassa naapurissa olevan länsikamerani kuvat toisen tulipallo ilmoituksen johdosta, kuinka ollakkaan siellähän oli tarttunut kuviin tämä Iiron havainnon aiheuttaja!
Korkea hatunnosto, että sait tämän kameraan! Vuosien varrella olen nähnyt satoja meteoreja, mutta tämä oli "ohi nähtynä" kaikkein kirkkain. Mietin vaan, että miltähän se olisi näyttänyt livenä?

Iiro Sairanen
--> http://deepsky.arkku.net <--

Riqis

Lainaakiuinka ollakkaan siellähän oli tarttunut kuviin tämä Iiron havainnon aiheuttaja! On yksi kirkkaimmista tulipalloista  joka on kameroihini tarttunut, viimeisimmän 3 vuoden aikana [...] Horisontti on pilviverhossa, Vaasassa on saattanut olla pilvessä tuolloin - olisi ollut unoutumaton näky!

Wow! On kyllä todella mahtava. Jopa noin -16 magnitudia Eskon mukaan, ihan hirveä kirkkaus. Onneksi olkoon Iirolle havainnosta ja kuvasta Timolle.

Haastattelin tänä aamuna Esko Lyytistä sähköpostitse (kiitos Esko pikaisista vastauksista näin su-aamuna) ja tein uutisen tulipallon hajoamisesta Ruotsin suunnalla T+a:n uutissivulle.

Parhain terveisin,

Marko
Marko Pekkola / www.avaruus.fi

astro_juhis84

Taas jäi minulta näkemättä huippukirkas tulipallo. Itse asiassa en ole nähnyt ainuttakaan tulipalloa, joista on ollut netissä tai T&A lehdessä juttua, lukuisia vaatimattomia kylläkin. Parhaimmat tulipallot jotka olen nähnyt ovat noin 8-9 vuoden takaa (pitkä vana, hidas lento, kesto useita sekunteja). Minullakin on suunnitteilla meteorikamera lähitulevaisuudessa, luultavasti jo ensi kesänä.

Onnittelut tulipallon nähneille!
EQ3 SkyScan jalusta, modattu Canon 550D
Sky-Watcher Evostar 80ED DS-Pro, Atik 314e mono ccd-kamera
https://www.instagram.com/astro_juhis84/
https://www.tiktok.com/@pyro_juhis84