Avaruus.fi - keskustelualue

Muut havaintolaitteet => Havaintosuojat ja tähtitornit => Aiheen aloitti: Ransu - 12.06.2011, 17:02:49

Otsikko: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.06.2011, 17:02:49
On tullut nyt reilu pari viikkoa rakenneltua pihalle havaintosuojaa joten laitetaan tänne vähän kuvakertomusta rakennuksen vaiheista.
Itse olen ainakin mielenkiinnolla aina lukeskellut rakennuskertomuksia ja toivottavasti tästä on iloa ja apua muille kuvaussuojaa suunnitteleville.

Talven aikana taivasta kuvaillessa tuli selväksi että pitää saada kiinteä tolppa ja siihen ympärille havaintosuoja jossa voi säilyttää nuo kuvauslaitteet turvallisesti.
Observatorioksi rakennusta ei oikein voi nimittää, koska kupoli puuttuu :cheesy: , olkoon siis havaintosuoja.

Vanhan viisikymmenluvun talon takapihalta katselin kevättalven aikana kohtaa josta näkisi taivasta mahdollisimman paljon ja paikka valikoitui aika lähelle taloa.
Luoteis-koillissuunta on aika tarkkaan pois laskuista puuston ja talon tekemän esteen takia ja eteläsuunnassakaan ei ole horisonttiin asti näkymiä.
Mutta näillä mennään, parempi että kynnys lähtemiseen on pieni ja kuvauksen aikana voi olla vaikka torkkumassa sisällä.

Alusta asti oli selvää että vajan pitää olla mahdollisimman huomaamaton, ja päädyn nettiä selattuani roll-off roof tyyppiseen rakenteeseen.
Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja pihalle harppomaan kädet tuulimyllyn lailla mittoja viittilöiden, mahtoi ohikulkijat ja naapurit olla taas ihmeissään talon isännän performanssiesityksista.
Kopin mitoiksi tuli tarkan tieteellisen selvityksen jälkeen 2,5x2,5m ja sitten suunnitelemaan perustuksia. Päätin tehdä nurkkiin pilariharkoista tolpat ja tolpan alapäähän aina betonilaatan (n.60X60cmX10cm). Putken pilarin perustukseksi valikoitui biltemasta 30cm halkaisijainen valuputki jolle kaivoin n. metrin verran reikää savimaahan. Siinä on samanlainen rakenne kuin nurkkatolpissa, pohjalla ensin valettu 60X60X20cm betonimöykky ja näkvyiin jätettyihin rautoihin on sitten valettu tuo pahviputki.

Perustusreikien kaivaminen savimaahan tuli tehtyä parissa päivässä ja valut oli tehtynä noin viikon kuluttua aloittamisesta. Betonit sotkin käsipelilla isossa muovipaljussa, kuntoilusta kävi tuokin homma.
Tässä kuvassa on nurkkapilarit tehtynä ja putken pilarin pohjamurikka pilkottaa montusta. Noihin pohjalle on luonnollisesti laitettu hiekkaa ja pintamaat kaivoin vielä tuon kuvan jälkeen pois.

(https://lh3.googleusercontent.com/-ONU312Lv0U4/TfJS2ZgbBbI/AAAAAAAAGIM/tLGI-orSzik/s720/IMG_8071.JPG)

Putken pilarirakenteeksi sain tutusta metallifirmasta jätekappaleista pikaisesti kasatun metallitolpan. Rakenne on 150x150mm RHS putkea, jonka päähän on hitsattu n.300 mm laippa.
Porasin putken yläpäähän reiän ilman poistumista varten ja istutin tuon rakenteen n. 60cm matkalta pahviputken sisään tehtyyn valuun.
Valutouhujen jälkeen tasasin maan hiekalla ja lisäsin 100mm routastyroksia hidastamaan roudan tunkeutumista, talvi näyttää miten tuo toimii.
(https://lh3.googleusercontent.com/-C_iZpUrI5Pw/TfJS7Aa4QCI/AAAAAAAAGIQ/n7f6K8d768o/s640/DSC05866.JPG)

Tämän jälkeen olikin vuorossa hiekan kärräys styroksien päälle, pintaan pihahommista jäänyttä kiveä. Rakennuksen pohjarunko on tehty 2"X5" mitallistetusta tavarasta.
(https://lh3.googleusercontent.com/-qIjxeupjBSg/TeuoYzbkrgI/AAAAAAAAGEo/5fLNfoEzR-A/s720/IMG_8208.JPG)

Jatkuu..
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.06.2011, 17:39:40
Osa 2, jiirisaha laulamaan.

Pohjan valmistuttua aloin sovitella seinärunkojen palkkeja paikalleen. Runko on tehty 2"x4" mitallistetusta tavarasta.
Alunperin ajatuksenani oli laittaa katto avautumaan talon seinän suuntaan, jolloin olisin saanut yhden tukipisteen talosta ja sivussa oleva katto ei veisi avointa taivasta. Lisäksi rakennuksen katto olisi ollut samansuuntainen talon kanssa. Sovittelin rungon nurkkatolpat ruuveilla kiinni ja kokeilin katon kannakepalkiksi tulevaa 2"x6" palkkia kohdalleen. Ei näyttänyt hyvältä.
Jotenkin ei istunut taloon kiinni tuo palkki ja vinosta maasta johtuen palkin alapuoleinen tila näytti ahtaalta.
Jos olisin tupakkamiehiä, niin tässä kohdassa olisi savu noussut. Nyt piti tyytyä tuumaamiseen hien valuessa ja vettä hörppien. Kokeilin seuraavaksi kääntää kattoa kasvihuoneen suuntaan alapihalle, ei hyvä sekään. Pystytolpat olisivat tiellä ja inhottavia kierrellä ruohoa leikattaessa.
Sitten välähti, käännän katon vaimon kasvimaan suuntaan, jolloin katto peittää kaupungin valojen kajon ja viereisen puiston puut rajaavat joka tapauksessa näkymät tuolta suunnasta pois.
Vaimolta piti tietysti kysyä mielipidettä ja keksin bonukseksi että voidaan laittaa avomaan kurkut kasvamaan jatkossa noiden pystytolppien väliin tehtävään verkkoon :cheesy:
Nyt oli hyvä mieli ja tuntui että homma käy, ei muuta kuin pilkkomaan tavaraa sopiviksi pätkiksi , naulaamaan ja ruuvaamaan.
Rakennushommassa ei sinäänsä mitään ihmeellistä. Muistaa vaan mitata kahdesti ja katkaista kerran.

Tässän rakennuksen muoto alkaa jo hahmottua. Tuon viimeisen vasemman puolen 6"x6" nurkkatolpan laitto jäi seuraavaan päivään. 30 asteen helle vei miehestä mehut totaalisesti kolmen aikaan iltapäivällä ja totesin paremmaksi jatkaa uusilla akuilla.

(https://lh5.googleusercontent.com/-UF4yA73N-EY/TfJRtmPY35I/AAAAAAAAGHs/vIDVZacsxJ4/s720/IMG_8221.JPG)

Jatkoin lauantaina 11.6 rakennuksen pystytystä, vuorossa olivat viimeisen 6x6 tolpan pystytys ja seinien sekä katon rullausradan vinotuennat. Hillitön helle paahtoi vieläkin niskaa ja vettä meni litratolkulla. On muuten kumma juttu miten ruokahalukin häviää helteessä hikoillessa, ei ollut tippaakaan nälkä koko päivänä.
Iltapäivällä oli rakennus saatu siihen malliin että oli aika laittaa taas mietintämyssy päähän katon pyörien istuttamiseksi..
Tässä runko alkaa olla kasassa.
(https://lh6.googleusercontent.com/-HqZ5cmNIG9s/TfNLtkIE3_I/AAAAAAAAGIk/LVrL02Felys/s720/IMG_8236.JPG)

jatkuu..
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.06.2011, 18:09:49
Osa 3: Karkaako katto kasvimaahan?

Illalla saunoessa mietin vielä katon pyöriä ja liikkumista. Minulla oli tallissa 4kpl 125mm pyöriä, jotka on kulkeneet mukana vuosia. En kuollaksenikaan muista mistä nuo olen hankkinut.
Päässä risteili ajatuksia pyörien upottamisesta kattokehikon palkin sisään, pienempien pyörien käytöstä. Kulkeeko kunnolla, jääkö jumiin, kestääkö kehikko.
aamukahvin jälkeen sunnuntai aamuna ei muuta kuin tulta päin. Kehikko kasaan ja istutan pyörät siihen yhksinkertaisesti loveamalla palkin ja lisäämällä lisätukea sivulle.
Porasin ensin kahteen palkkiin reiät akselia varten sopivaan kohtaan ja lovesin puolet 2x4:stä pois sahan, taltan ja puukon avulla.
(https://lh3.googleusercontent.com/-gj9mHQvddwQ/TfS1BlH4FGI/AAAAAAAAGJM/y4Gq-IA9yRQ/s720/IMG_8237.JPG)

Kasailin kattokehikon valmiiksi, istutin pyörät ja kilautin kaverille nostoavun tarpeessa. Hikeä ja vettä tähän vaiheeseenkin meni taas ihan riittävästi, mutta mukavaahan tuo on touhuta.

Koitti jännät hetket kaverin saapuessa ja punnertaessa kehikkoa ylös.. ei peeveli seis.. Tuonne radan takapäähän on syytä laittaa ensin topparit ettei katto karkaa vahingossa kasvimaahan.

Kehikko ylös kahden miehen voimin, ja avot, sehän sopi :afro: Olin tehnyt tuon kehikon n 1cm leveämmäksi kuin rakennuksen rungon, jotta sivuohjureina toimivien lautojen ja rungon väliin jää välys. Kattokehikko kulki sopivan herkästi ja rakentelin vielä kattotuolit paikalleen. Tuossa vaiheessa kaupasta haettu 2x4 loppui ja katosta puuttuu vielä yksi kattotuoli ja keskimmäisten tuolien poikkipuut kehikkoon.  

Tässä kuvassa näkyy katokehikko ja pyörän kiinnitys.
(https://lh5.googleusercontent.com/-r-MLwcD8AKU/TfS1NZAffvI/AAAAAAAAGJg/Z_JGtz7oSYU/s720/IMG_8241.JPG)

Ja tässä tämänhetkinen tilanne. Ensin katto kiinni.
(https://lh4.googleusercontent.com/-CRrPj7iYafY/TfS1E0TwGhI/AAAAAAAAGJQ/hgW4YhjMd70/s512/IMG_8238.JPG)

Ja sitten katto auki:
(https://lh3.googleusercontent.com/-8E2OUb62phA/TfS1IsNkLbI/AAAAAAAAGJU/32yKD_kzzcg/s512/IMG_8239.JPG)

Homma jatkuu seuraavaksi taas rautakauppiaan ilahduttamisella, eli 2x4:sta ja kattotarpeita hankkimaan. Katemateriaali voisi olla palahuopaa, mutta rakenteesta tulee sen kanssa aika raskas. Kirkas valokate tuohon ei oikein käy ulkonäöllisesti joten saattaa olla että peltikatto olisi paras vaihtoesto. Sille tosin pitää asentaa aluskate kondenssin takia. Onko kenellä mitään muita hyviä ideoita katemateriaaliksi?

edit:kirjoitusvirheitä korjailtu.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Tikkes - 12.06.2011, 19:09:19
Näppärästi käy rakentaminen, kun sen osaa. Onnea vain valmistuvalle havaintosuojalle  :cheesy: . Hienolta näyttää ja on mukavaa luettavaa vaihe vaiheelta. Laitahan lisää kuvia ja tekstiä, kuinka projekti etenee  :tongue:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: JariP - 12.06.2011, 20:31:54
Terve! Hieno havaintosuoja tulossa, onnittelut siitä. Itsellä vastaavan oloinen, tosin valmiista pihavarastosta "modifoitu". Omassa katto tehty pitkittäislaudoituksella, katteena rullahuopa. Raskas on mutta liikuttelun ratkaisin kahdella vinssillä, toinen vetää katon pois ja toinen takaisin päälle. Käsipelillä ei ainakaan talvipakkasilla liiku mitenkään.

Kondensio ongelmaa ei ole ollut.

Olet varmaan mitannut kaukoputken korkeuden tuohon katon poikittaisen alapalkin korkeuteen, jotta mahtuu liukumaan pois. Oma putkeni tuli sen verran korkealle tolpan päälle, jouduin tekemään toiseen päätyyn kovalevystä saranoidun "lipan".

Tolpan eristys itsellä täysin vastaava kuin sinulla, ei ole routa väännellyt.

tjari
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.06.2011, 21:38:33
Lainaus käyttäjältä: JariP - 12.06.2011, 20:31:54

Olet varmaan mitannut kaukoputken korkeuden tuohon katon poikittaisen alapalkin korkeuteen, jotta mahtuu liukumaan pois. Oma putkeni tuli sen verran korkealle tolpan päälle, jouduin tekemään toiseen päätyyn kovalevystä saranoidun "lipan".

tjari
Terve ja kiitokset, seinien korkeus on n 190cm lattiasta ja jalusta+putki mahtuvat olemaan paikallaan kattoa siirrettäessä. Tosin Newton ei mahdu osoittamaan taivaannapaan, vaan pitää kääntää osoittamaan alemmas katon siirron ajaksi. Olisin voinut tuon tolpan tehdä matalammaksikin, mutta hain kompromissia Newtonin ja linssiputken välillä. Toiseen kun kurkitaan kontallaan ja toisen jakkaralta :cheesy:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Timpe - 12.06.2011, 22:17:33
Hyvältä näyttää näin kokemattoman "rakennusmestarin" silmiin :tongue:
Tuollainen takapihaobservatorio on tontin reunojen peitteisyydestä huolimatta ihan yes-juttu, koska sen läheisyys taloon tuo mukanaan monta plussaa havintojen teon ja kuvaamisen kannalta. Lisäksi vuodenaikojen vaihtuminen tuo mukanaan koko ajan uusia tähdistöjä saataville, joten tekeminen ei ihan heti lopu kesken vaikka jotkin taivaan suunnat ovat saavuttamattomissa.

Myös tuo kompromissi tolpan korkeuden kanssa kuulostaa tutulta, sillä itselläni on käytössä matala Newton-tolppa 300/1500mm putkelle ja jo 7" Maksutov-Cassegrain kakkosputken käyttö sellaisen päällä tuottaa tarpeetonta akrobatiaa (linssiputken ollessa jo kokonaan poissuljettu vaihtoehto). Myrskytuuliin kannattaa sitten varautua katon kiinnityksissä nykysäätilat huomioiden ja samoin pyörien esteetön kulku on turvattava (talven lumituiskut eivät saa kinostaa tuonne "pyöräkiskon" päälle).
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Meade-mad - 12.06.2011, 23:11:21
Miten olisi katoksi muottifaneri sellaisenaan? Koirankopin kattona on palvellut mallikkaasti jo kymmenen vuotta. Ei tarvitse mitään alusrakenteita. Harjalle pelti tai kattohuopasuikale ja valmista tulee vikkelästi.

jk
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 13.06.2011, 06:34:45
Kiitos Jarmo vinkistä, täytyy tutkia tuo vanerivaihtoehto. Ulkopintaan tervaus niin saa nostalgiaa mukaan :grin:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Mika H - 13.06.2011, 15:19:05
Terve Rauno, hyvältähän tämä sinun tuleva havaintosuoja näyttää näin kokeneemmankin rakennusmestarin silmissä. Pientä sanottavaa olisi ehkä routasuojauksesta rungon osalta, saisi ulottua hieman pidemmälle. Tämä on tarkeä asia varsinkin kylmissä rakenteissa ja savimaalla, (tässä tapauksessa ei ole niin suurta väliä). Pilari pysyy kyllä paikallaan, jos nyt ei suuria painumia synny ajan kanssa.

Katon materiaaliksi suosittelen profiilipeltiä, jos hyvän haluat, laita myös aluskate. Jos kondenssi ei ole sinulle ongelma, aluskatteen voit jättää poiskin. Katosta tulee kevyt ja talvellakaan ei lumesta ole haittaa. Samalla peltikate jäykistää kattorakenteen ja liikuttelu ei ole sellaista kitkuttelua. Eipä sitten muuta kuin työn iloa.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 16.06.2011, 21:22:28
Kattokassisen töissä
Tämän viikon ohjelmana kahtena iltana on ollut katon teko, löin umpeen raakaponttilaudoituksella. Tuohon päälle tilasin pellin, alle olisi riittänyt harvalaudoituskin, mutta nyt ei ainakaan kondensoi tippoja niskaan ja nuo räystäänaluset tulee samaan rahaan. Huomenna homma jatkuu otsalautojen tekemisellä ja maalaamisella. Pitää myös mennä taas pelastamaan rautakauppiaan päivää vaakavuorilaudan muodossa. Tekisi mieli lyödä samanlainen vinovuorilauta kapeampana kuin talossa, on vaan vietävän työläs laitettava, koska joka nurkka on aina kahteen suuntaan vino jiiri. Sitä varten voisi tietysti tehdä yksinkertaisen sahausjiirilaatikon. Normaalilla laudoituksella tai panelilla selviäisi helpommalla.
Tässä tämänhetken etenemä:
(https://lh6.googleusercontent.com/-Gcu0FjAwfNY/TfpDaXQKGiI/AAAAAAAAGLA/J91NhI4mzvc/s512/IMG_8244.JPG)

Ja katto kulkee vieläkin :cheesy:
(https://lh3.googleusercontent.com/-UtezVv2NfBo/TfpDf9PdLhI/AAAAAAAAGLE/4uv-89oVrtc/s512/IMG_8245.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Kaizu - 16.06.2011, 23:06:53
Voihan sen vinolaudoituksen tehdä seinä kerrallaan niin että ensin lyö laudat paikoilleen niin että päät menevät reunoilta yli. Sen jälkeen viimeistelee käsisirkkelillä reunoja myöten.
Hieno observatorio näkyy olevan tulossa. Joko elokuun pimeille öille meinaat keritä?

Kaizu
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 17.06.2011, 06:19:07
Kiitokset Kaizu, noinkin sen voi tehdä, silloin vaan jää nurkka erilaiseksi kuin vanhassa talossa, jossa kulmat on tehty jiiriin. Kyllä tämä elokuulle valmis on, loma alkaa ensi viikon jälkeen ja sitten joutaa tekemään viimeistelyjä ja laiteasennuksia.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: mistral - 17.06.2011, 12:57:43
Nätin näköinen havaintosuoja. Sen avulla pystyy paremmin havainnoimaan ääripakkasillakin, ei tarvitse olla niin paljoa ulkona virittelemässä. Meinaatko laittaa kattoon myrskylukot?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 17.06.2011, 14:30:51
Kiitos, työn allahan tuo on vielä, joten lopputuloksen näkee vasta myöhemmin. Myrskylukot meinaan laittaa, ei kannata ottaa riskiä että katto erkanee tuulella rakennuksesta. Ne minulla onkin jo hommattuna, täytyypä ruuvata kiinni tänään.
Mitä mieltä olette, pitäisikö laittaa tuohon rossipohjaan juoksujen väliin esim runkoleijona tuulilevyä lautalattian alle. Tarkoitushan ei ole tehdä tuosta lämmintä tilaa, mutta olisiko tuosta mitään hyötyä esim maakosteuden nousun estäjänä. Alunperin meinasin lyödä lattian laudoituksen suoraan kiinni juoksuihin ilman mitään eristeitä alapuolella, ja hyvinhän tuon tilan pitäisi tuulettua kun on kokonaan auki.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: JariP - 17.06.2011, 17:24:34
Morjens!

En laittaisi alle mitään, eikös periaatteessa aina parempi mitä lähempänä ulkoilman lämpötilaa ollaan. Itsekin käyn oma kopperon avaamassa ennen kuvauksia jotta
lämpötila tasaantuu ulkoilman kanssa.
tjari
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Kaizu - 17.06.2011, 20:39:08
Rossipohja on yleensä alta tuuletettu joten kosteuden pitäisi kadota tuuletuksen myötä. Eli levyt siinä mielessä ovat tarpeettomat.
Toisaalta jos haluat joskus talvisaikaan tehdä jotain säätöjä lämmitetyssä tornissa, levyt saattavat olla hyödyksikin. Tähtitornin pitää olla ulkoilman lämpötilassa havaitessa mutta säätö ja korjaushommia on mukavampi tehdä lämpimässä.
Omassa havaintosuojassani ei ole eristystä muualla kuin kuin kopin kyljessä olevassa konehuoneessa. Siellä on talvisaikaan pakkasvahti huolehtimassa ettei tietokone palellu.

Kaizu
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 17.06.2011, 21:16:32
Jätän eristeet laittamatta lattiaan, eipä tuota tilaa ole tarvetta lämmittää. Tuli tänään haettua reilu 200m vinovuorta, huomiseksi vaan on taas luvattu vesisadetta, toivottavasti ei ennustus pidä paikkaansa. Tänään en saanut muuta näkyvää aikaiseksi kuin oven ja myrskyhaat asennettua paikalleen.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 18.06.2011, 16:58:43
Toiveet toteutui ja sadetta ei ollut kuin tunnin verran päivällä. Vinovuoren asennus on siis hyvällä mallilla ja huomenna saan tuon tehtyä loppuun jos sää sallii.
Jiirisaha on kyllä hyvä apu tässä hommassa. Hidasta tuo on silti, mitat on saatava aika tarkasti osumaan. Ihan täydellistä en tuosta saa, mutta enpä ole kyllä puuseppäkään.
Ihan tyytyväinen kuitenkin olen päivän aikaansaannokseen. Maali peittää pienet nurkkien raot.

Tässä kuva materiaalista mistä tuo on tehty. Ostin tuon siis eilen paikalliselta sahayrittäjältä, hinta oli yli 40% halvempi kuin k-raudan tiukka tingitty hinta.
Täälläpäin ainakin näkyy k-raudan hinnoissa venäläislisä..
(https://lh5.googleusercontent.com/-BT9Ub8yEunM/Tfyr7qG2seI/AAAAAAAAGLs/JmeV0h0BiCA/s720/IMG_8248.JPG)

Ja tällaista jälkeä syntyi nurkkiin.
(https://lh6.googleusercontent.com/-2GqxFnzCEiE/Tfyr6zB62-I/AAAAAAAAGLo/v6uy1HHqgls/s720/IMG_8247.JPG)

Ja vielä kuva koko päivän aikaansaannoksesta, ovena on vanha vessan ovi. Pitäisiköhän tuo kyltti poistaa :cheesy:
(https://lh4.googleusercontent.com/-8YHnJZnbDPQ/Tfyr4xc4-wI/AAAAAAAAGLk/liUNoTxM75o/s720/IMG_8246.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Timpe - 18.06.2011, 21:39:50
Lainaus käyttäjältä: Ransu - 18.06.2011, 16:58:43
Ja vielä kuva koko päivän aikaansaannoksesta, ovena on vanha vessan ovi. Pitäisiköhän tuo kyltti poistaa :cheesy:

Tai ainakin vaihtaa sellaiseen, jossa poika katselee ylös taivaalle...  :laugh:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 19.06.2011, 16:56:08
Tämänpäivän aikaansaannos, sain ulkopuolen puutyöt lähes valmiiksi. Jatkuu seuraavaksi lattian laitolla.
Tältä näyttää nyt:
(https://lh5.googleusercontent.com/-SCR_N0gcwr4/Tf3-cjEpHvI/AAAAAAAAGM8/F0JDg8xzQ4Q/s512/IMG_8257.JPG)

Ja laajempi näkymä katto avattuna
(https://lh4.googleusercontent.com/-G6F3P_GlyKs/Tf3-Z9IrxxI/AAAAAAAAGNM/f-mfYhk4xJs/s720/IMG_8256.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Lauri Kangas - 19.06.2011, 17:35:11
Mahtavan näköistä. Pitäisköhän muuttaa omakotitaloon..
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Kaizu - 19.06.2011, 18:43:31
Lainaus käyttäjältä: Lauri Kangas - 19.06.2011, 17:35:11
Mahtavan näköistä. Pitäisköhän muuttaa omakotitaloon..
Ei kannata, talvella joutuu lumitöihin ja kesällä pitää leikata nurmikkoa. :rolleyes:

Kaizu
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: DarkSide - 22.06.2011, 19:01:15
Hieno projekti Ransulla ja siisti observatorio tulossa. Kuvia ja edistymistä on ollut mukavaa seurata.
Onnittelut jo tässä vaiheessa uudesta havaintopaikasta.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Timi - 22.06.2011, 19:19:09
Lainaus käyttäjältä: Kaizu - 19.06.2011, 18:43:31
Ei kannata, talvella joutuu lumitöihin ja kesällä pitää leikata nurmikkoa. :rolleyes:

Kaizu

Niin mutta laiskat töitään luettelee... :grin:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Meade-mad - 22.06.2011, 19:53:05
Onko laitesuojien lisääntymisellä ja vesisateiden määrällä jokin korrelaatio?

jk
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: KEW - 22.06.2011, 20:24:26
LainaaOnko laitesuojien lisääntymisellä ja vesisateiden määrällä jokin korrelaatio?

Ei välttämättä, mutta lumimyrskyt saattavat lisääntyä?

Oikeesti taitaa sääolosuhteet olla suurempien voimien vallassa :smiley:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 22.06.2011, 20:51:17
Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 22.06.2011, 19:01:15
Hieno projekti Ransulla ja siisti observatorio tulossa. Kuvia ja edistymistä on ollut mukavaa seurata.
Onnittelut jo tässä vaiheessa uudesta havaintopaikasta.
Kiitoksia, koitan laittaa uutta päivitystä huomenna Juhannuksen kunniaksi. Saa nähdä alkaako kunnon monsuunisateet kun saan jalustan ja laitteet tuonne sisään :grin:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 23.06.2011, 19:08:09
päivitystä tilanteeseen.

Ulkopuoli on suurimmaksi osin maalattu, räystään aluset ja otsalaudat vetäisen vielä valkoisella.

Lattia tuli laudoitettua umpeen, aiemmilta talon omistajilta oli jäänyt vanhoja leveitä lattialankkuja jotka tuli nyt käytettyä pois, ei ihan riittäneet joten jouduin ottamaan kaupasta hiukan lisää.
Samaa leveää ei tietenkään ollut varastotavarana joten piti tyytyä normaaliin. Lattiassa on nyt siis kahta eri leveyttä mutta eiköhän tuon kanssa jotenkin voi elää :grin:

Tänään asensin peltikaton paikalleen joten monsuuni saa nyt vapaasti tulla.
Pientä hommaa on vielä siis rakennuksen kanssa, mutta eiköhän kohta pääse jo asentelemaan jalustaa tuohon tolpannokkaan.
Betonitolppaan pitää myös vielä kehittää jotain pintaan.

Ulkopuoli 23.6
(https://lh6.googleusercontent.com/-Ejddy9GMMi0/TgNWDJEGboI/AAAAAAAAGOE/CiAwSrFmbRI/s720/IMG_8259.JPG)

Lattia
(https://lh6.googleusercontent.com/-OuWyXijITpM/TgNWFHLuz7I/AAAAAAAAGOI/j4RPqJoWAiM/s512/IMG_8260.JPG)

Katto osittain avattuna
(https://lh5.googleusercontent.com/-QNKWdVtYlss/TgNWGXA0tsI/AAAAAAAAGOM/G0vdlqOIns0/s512/IMG_8261.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 26.06.2011, 19:34:57
Pientä etenemää taas, räystäänaluset ja otsalaudat maalattu ja tein tänään loppuun tuon jalustan adapterin.
Rakenneltu 3 DN50 putkilaipasta ja M20 kierretangosta. Hitsailin kiinni tuohon levyyn.
Seiniin pitää keksiä sisäpuolelle vielä joku sopiva levytys, helpompi ripustella roikkumaan tarpeellista tavaraa ja estää lumen tuloa sisään kun tekee kaksinkertaisen rakenteen.
(https://lh4.googleusercontent.com/-05I9xexWV5A/Tgdc2z45nZI/AAAAAAAAGPc/ges4BarKGqs/s720/IMG_8294.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 01.07.2011, 22:53:46
Suuri päivä koitti tänään ja sain kaiken siihen malliin että kalustoa pystyi siirtämään sisään, seiniin tuli sisälle vielä 6mm havuvaneri siniseksi valtattuna.
Sähköistä huolehtii edelleen powertank, mutta altaan tolpasta saa vedettyä kaapelin jos haluaa myöhemmin sähköt koppiin, on valmiiksi vikavirtasuojan päässä oleva linja.
Jotain pientä puuttuu, kuten portaat, sisäkaton maalaus, vahän tiivistyksiä ja listoja, mutta muuten alkaa olla havaintokunnossa. Kattoon pitää vielä kehittää joku vinssisysteemi tai vastaava avaamista helpottamaan, katossa on painoa aika lailla ja liikkeelle laittaminen vaatii turhan paljon voimaa.

Tässä tolpannokkaan kiinnitetty jalusta,Celestronin cgem. Satularauta on itse värkätty losmandy tyypin kiskosta, 100x10 alumiinilatasta ja sky-watcherin valmiista säädettävästä seurantaputken jalustasta, hommasin tuon telescope serviceltä.
(https://lh3.googleusercontent.com/--0RZ5wc13X8/Tg4YZ36Fa8I/AAAAAAAAGQY/fN7ueYYHj9g/s512/IMG_8327.JPG)

Yksi pääinstrumenteistä, odottaa kunnon pineän taivaan ensivaloa. TS:n 250mm f5 kuvausNewton
(https://lh5.googleusercontent.com/-2vJraU0fa0U/Tg4X-hXIKvI/AAAAAAAAGP0/kq0jC39Zdrc/s512/IMG_8309.JPG)

Toinen set up:
Equinox 120 ja 80mm seurantaputki
(https://lh6.googleusercontent.com/-9enXLy-IWTc/Tg4YJvDxByI/AAAAAAAAGQA/ovFA-dKnU20/s512/IMG_8319.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Jyrki - 02.07.2011, 08:12:01
Hyvännäköistä kuvauskalustoa, varsinkin Newton on tosi muhkean näköinen peli  :cool: , jaksaako cgem pyörittää sitä ihan hyvin ?

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 02.07.2011, 09:07:55
Kiitoksia, ainakin testiajoissa pyöritteli ihan hyvin. Joudun vielä laittamaan hiukan lisäpainoa tuohon akselille Newtonin kanssa, ei ole vielä noilla aivan tasapainossa.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: einari - 02.07.2011, 13:25:19
Kattelin että TS:n 10" Newton painaa 15.5 kg etsimen kera ja CGEM:n kapasiteetti olisi 20 kg.
Sen puoleen pitäisi suunnilleen onnistua.
Meinaatkos käyttää etsinguidausta tuon kanssa ?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Timpe - 02.07.2011, 17:15:44
Lainaus käyttäjältä: Ransu - 01.07.2011, 22:53:46
Satularauta on itse värkätty losmandy tyypin kiskosta, 100x10 alumiinilatasta ja sky-watcherin valmiista säädettävästä seurantaputken jalustasta, hommasin tuon telescope serviceltä.
Yksi pääinstrumenteistä, odottaa kunnon pineän taivaan ensivaloa. TS:n 250mm f5 kuvausNewton

Mukava nähdä, että projekti valmistuu vähä vähältä.  :smiley:
Tervetuloa samalla Newton-kuvaajien "valovoimaiseen" joukkoon manailemaan kuvauskokoonpanon tasapainotusongelmia (putken eri asennoissa rinnakkaissatulalla) ja muita taipumamahdollisuuksia, jotka ilmenevät ensi-ihastuksen jälkeen, kun systeemistä halutaan ottaa irti "vielä-pikkuisen-aiempaa-parempia" valotusaikoja yms. Muistuttelen näistä jo tässä vaiheessa ennen ensivaloja, niin nuo eivät tule yllätyksenä. Mikään muu ei ole pysyvää, kuin muutos näissä kuvioissa... (vaikka tämän jo varmaan tiesitkin :wink:).
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Lauri Kangas - 02.07.2011, 17:48:01
Lainaus käyttäjältä: Timpe - 02.07.2011, 17:15:44Mikään muu ei ole pysyvää, kuin muutos näissä kuvioissa... (vaikka tämän jo varmaan tiesitkin :wink:).

"No tämän jälkeen en kyllä tartte pitkään aikaan uusia kuvaustarvikkeita."
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Teemu - 02.07.2011, 22:04:21
Hyvännäköistä settiä Rauno, kerralla reilu päivitys! Kyllä CGEM jaksaa tuon Newtonin hyvin kantaa, ainakin jaksaa oman kiinalaisen vastaavan putken vermeineen.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan vastausta einarin esittämään guidaustekniseen kysymykseen...muun muassa siinä mielessä että mikähän on Synguiderisi rooli noissa kokoonpanoissa.


Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 02.07.2011, 22:28:44
Kiitoksia, synguiderin kanssa meinasin tuota guidausta jatkaa, ja järkkärillä edelleen kuvailla. Katsotaan miten onnistuu.
Tuohon satularautaan on kaksi vaihtoehtoista guidausputkea, 80/400 ja 100/660 joista isommalla tuli kevät-talvella guidattua ne C8:n kanssa otetut kuvat.
Samankokoisen Newtoninkin olen aikoinaan omistanut, ennen ennen digiaikaa ja gotoja. Haasteita tuon ison putken kanssa varmasti riittää ja todennäköisesti muutenkin uuden kaluston ja havaintosuojan kanssa. Mutta siinähän tämän harrastuksen suola myös osittain on, aina löytyy jotain uutta ja opeteltavaa :azn:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Mare Nectaris - 02.07.2011, 23:13:51
Tulee kyllä hienoa jälkeä!

Lainaus käyttäjältä: Ransu - 02.07.2011, 22:28:44
... siinähän tämän harrastuksen suola myös osittain on, aina löytyy jotain uutta ja opeteltavaa ...

... tuossa on minunkin mielestäni yksi tämän harrastuksen hienoimpia puolia; ei tavallaan ole edes taivas rajana!

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 05.07.2011, 18:25:22
Katon avaus ja sulkeminen on nyt rakenneltu kevyemmin käytettäväksi. Ostin parin kympin vinssin, kolme köysipylpyrää ja köyttä josta tuon kasasin.
Toiseen suuntaan veivaamalla katto aukeaa ja toiseen suuntaan sulkeutuu. Lisäsin tuohon vinssiin välilaipan jolla avaus ja sulkupuolen köysi on erotettu toisistaan, köysi kelautuu vinssille eri suuntiin ja sillä saadaan kahteen suuntaan toiminto. Köysi on kiinni katon rakenteessa ruuveilla ja käy kääntymässä katon radan takaosan kakkosneloseen kiinnitetyssä pylpyrässä.
Kuvat kertonee paremmin:
Vinssi ja köyden kääntö
(https://lh4.googleusercontent.com/--I3w7KzNfjI/ThMplxcVU1I/AAAAAAAAGSE/7x5CpxSKCdk/s512/IMG_8332.JPG)

Köyden kiinnitys ja kelaus vinssille:
(https://lh6.googleusercontent.com/-ORCrymT3x0E/ThMpoMTms5I/AAAAAAAAGSI/1zF_lXAILHQ/s512/IMG_8333.JPG)

Takapää
(https://lh5.googleusercontent.com/-IvLIJiZwwHk/ThMprvgfAcI/AAAAAAAAGSM/LJzbYM1bLj8/s720/IMG_8334.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.07.2011, 17:46:04
Taas pientä edistystä.
Ulkopuolelle tuli porras.
(https://lh6.googleusercontent.com/-dxUBDxpTJdQ/ThxbYX4oqTI/AAAAAAAAGVw/uWJ0jGo8MD0/s720/IMG_8503.JPG)
Nostin tuota jalustaa vielä ylemmäs jatkamalla M20 kierretankoja jatkomuttereilla, laitoin noita jäykkyyden parantamiseksi koko matkalle.
Korkeus on nyt hyvä linssiputkille ja C8:lle. Peiliputkelle katseluun pitää ottaa avuksi jakkara, aina ei voi voittaa.
(https://lh6.googleusercontent.com/-l9Lfap_LeDU/Thxba0EGr2I/AAAAAAAAGV0/VrH67L-pAaE/s512/IMG_8504.JPG)

Samalla tuli sadepäivän kunniaksi tuunattua seurantaputket uuteen kuosiin 3M:n hiilikuitujäljennöskontaktilla, teinituningia :cheesy:
(https://lh6.googleusercontent.com/-1sNFOy01y70/ThxbdFoRkBI/AAAAAAAAGV4/HUNzTgOFKiw/s720/IMG_8505.JPG)

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.07.2011, 17:47:42
Ja lopuksi vielä kalansilmäkuva yläviistosta, hyllytkin olen saanut tehtyä tavaroille.
(https://lh4.googleusercontent.com/-6so20ManAVc/Thxbl9aQXYI/AAAAAAAAGWE/Afsj61YSYdI/s720/IMG_8511.JPG)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: pepa - 12.07.2011, 18:18:21
Lainaus käyttäjältä: Ransu - 12.07.2011, 17:47:42
Ja lopuksi vielä kalansilmäkuva yläviistosta, hyllytkin olen saanut tehtyä tavaroille.
Tuohan alkaa näyttää jo olohuoneelta.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: naavis - 12.07.2011, 20:42:07
Lainaus käyttäjältä: pepa - 12.07.2011, 18:18:21
Tuohan alkaa näyttää jo olohuoneelta.

Pieni nojatuoli tai sohva vain puuttuu. :cheesy:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ransu - 12.07.2011, 20:45:26
Ja jääkaappi+ evästä :azn:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Ransu
Kirjoitti: Ari Haavisto - 16.07.2011, 22:40:12
Ai että... Kyllä tuonne kelpaa pujahtaa kun havaintoikkuna aukeaa. Tosi hyvää jälkeä!