Miten hubble voi valottaa jotain kaukaista kohdetta useita tunteja? Kohdehan peityy maapallon varjoon reilun puolentoista tunnin välein. Siis maapallon taakse!
Käsittääkseni kohdetta valotetaan monen eri kierroksen aikana, tämän jälkeen valotukset yhdistetään ja saadan kuva. Olenkohan väärässä?
Sekoilin vähäsen, tuo reilu puoltoista tuntiahan on tietenkin koko kiertoaika. Mutta kuitenkin?
Ni, Onko tästä kenellään tietoa? Ajattelin, että jos valotukseen keskeytää ja aloittaa uudelleen niin eikö silloin pala taas lähtöpisteeseen???
...no ei. Täälläkin forumilla näet samaa tekniikkaa käytetyn tuntien valotuksissa. Tekniikkaa kutsutaan pinoamiseksi.
Selailepa noita syvän taivaan säikeitä niin näet huikeita kuvia ilman Hublea, mutta sitä varten kehitettyä tekniikkaa hyödyntäen kotioloissa.
jk
Itse olen kiinnostunut että mimmoinen seuranta tuossa hubblessa on kun se menee tuolla kiertoradalla aika haipakkaa ja
miten pitkiä valotuksia sillä saa.
Googlaamalla löytyi tämmöinen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Hubble_Ultra_Deep_Field) ja kannattaa katsoa tuo iso kuva (http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/2f/Hubble_ultra_deep_field.jpg) jossa on näkyvissä yli 10 000 galaksia. :shocked:
Edit: Tuosta wikipediasta saadun informaation mukaan laskin yllämainitun kuvan keskimääräiseksi valotusajaksi 28.44 minuuttia joten hubblen kamera näyttäisi voivan valottaa kuvaa kunnes maapallo ilmakehineen tulee kuvauskohteen ja hubblen väliin.
Hubblessa käytetään gyroskooppeja ohjailuun (ja niitä juuri viimeisellä huoltolennolla taas vaihdeltiinkin kun ovat kuluvia kapistuksia).
http://hubblesite.org/the_telescope/nuts_.and._bolts/spacecraft_systems/pointing/pointing2.php
http://hubblesite.org/the_telescope/nuts_.and._bolts/instruments/fgs/
Lainaus käyttäjältä: HenkkaM - 05.01.2010, 20:15:14
Itse olen kiinnostunut että mimmoinen seuranta tuossa hubblessa on kun se menee tuolla kiertoradalla aika haipakkaa ja
miten pitkiä valotuksia sillä saa.
Hubble tunnistaa asentonsa gyroskoopeilla ja muuttaa sitä reaktiopyörillä http://hubblesite.org/the_telescope/nuts_.and._bolts/spacecraft_systems/pointing/pointing2.php
Seurannan pitäisi mekaanisesti relaksoituneella avaruusteleskoopilla painottomuudessa olla "helpompaa" kuin EQ-jalustalla maan päällä, kunhan vain gyroskoopit toimivat ja reaktiopyöriin riittää mehua. Esimerkiksi PE:n, tärinän tai taipuman lähteitä ei ole, tai ainakin ne tunnetaan tarkasti ja voidaan käytännössä eliminoida valotuksista. Pääasiallinen rajoitus osavalotuksen pituudelle tulee maan joutumisesta kohteen ja teleskoopin väliin (tätäkään ei tarvitse tapahtua kaikille katselusuunnille ??).
Itse asiassa ohjauluun käytetään vauhtipyörää (no hyrrä se tietenkin on mutta huoltolennot eivät kohdistuneet tähän). Sitä kiihdytetään ja hidasteaan, jolloin hyrrän akselilla oleva teleskooppi kääntyy hyrrälakien mukaisesti.
Hublen avaruuskeskeinen asento mitataan kulmanopeushyrrillä. Asennon säilyminen varmistetaan seuraamalla ohjaustähtiä.
Auringon aseman määrittelyllä ohjataa objektiivin suojaluukkun, sulkimen, asentoa.
Lisäksi Hubble mittaa asemansa maan magneettivuon suhteen.
jk
Kiitoksia, tietoa tulikin varsin tyydyttävästi. :azn:
Miten muuten hublen ja muiden taivaallisten teleskooppien ohjauspolttoaine riitää kun ne koko ajan joutuvat asentoa korjaamaan ja kaiketi kiertoradan korkeuttakin silloin tällöin? En ole kuullut, että sitä olis koskaan lisää tankattu. Kaipa siitä jossain olis tietoakin mutta tuo lontoon kieli ei ole iskoistunu kompuutteriin kovinkaan hyvin.
Tuossa Hubblessa asennon korjaukset tehdään sähkön pyörittämällä suurella hyrrällä (reaktiopyörällä, vauhtipyörällä), jonka hyrrävoimat kääntävät koko hökötystä kun hyrrän nopeus joko kasvaa tai hidastuu. Sähköä saadaan aurinkopaneleista. Hublen ratakorkeus on niin suuri että ajopolttoainetta se ei tarvitse. radan korkeushan on niin suuri että kaikki avaruussukkulayksilöt eivät ole kyenneet nousemaan niin korkealle.
Noita hyrrävoimia voi kotioloissa testata vaikkapa sähköhöylällä. Kun höylän käynnistää sen asento muuttuu aina samalla tavalla.
jk