Avaruus.fi - keskustelualue

Muut havaintolaitteet => Havaintosuojat ja tähtitornit => Aiheen aloitti: Make - 03.09.2009, 19:33:30

Otsikko: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 03.09.2009, 19:33:30
Sain valmiiksi pitkään harkinnassa olleen havaintosuojan. Valoin kuistin alle jo pari vuotta sitten Ortkiven ruuviperustuksen lipputangolle. Tämän päälle pulttasin vankan tolppajan, jonka päälle laitoin EQ6 SkyScan Pro:n kiertokoneiston. Pitkään ylimääräistä työtä aiheutti jalustan ja laitteiston kuljettelu kellariin ja takaisin. Päätin ratkaista asian tänä syksynä siirrettävällä komerolla (pyörät alla), joka suojaa laitteistoani säässä kuin säässä. Laiskana halusin säilyttää alkuperäisen paikan ja kuitenkin taata keittiön kuistin normaalikäytön kesäaikana. Irroitan tolpan kesäksi ja siirrän komeron pois ja laitan tolpan kohdalle tasaisen kannen.

Materiaalivalinnasta (filmivaneri) ja muodosta johtuen vaimoni totesi välittömästi luomukseni nähtyään, että tuohan on ilmiselvä ulkohuussi  :grin:. Siitäpä havaintosuojani sai nimensä AstroHuussi  :laugh:

Ohessa hieman kuvia. Komero on alhaalta puoliksi auki. Olen miettinyt, että ehkä pitäisi laittaa vielä irroitettava pohjalevyn puolikas, jotta komeron saisi enemmän kiinni alhaalta lumen pöllyämisen estämiseksi sekä siksi, että komerossa olisi helpompi pitää hieman korkeampi lämpötila kuin ulkona. Lämmitysjärjestelmänä on 25 watin hehkulamppu, joka on koko ajan päällä. Komeron yläreunassa on poistoilmalle ritilä, jotta jonkinlainen tuuletus toimisi. Toistaiseksi laitteet ovat pysyneet kuivina, mutta todellinen testi on tietenkin talvella, kun 25 asteen pakkanen vaihtuu yhdessä yössä suojakeliksi.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 03.09.2009, 19:50:29
Tuohan on hauska paketti!

Laita vielä upotetut kiskot lumisuojilla tuohon terassiin niin se toimii hienosti.

Uteliaisuuttani kysyn jälleen hölmöjä, mutta kuinka korkealla on okulaari kun katsot havainnoit suoraan ylöspäin? Mitoitusteknisistä syistä kyselen. Ja mitkä strategiset mitat ovat newtonissasi, polttoväli ehkä riittää, mm/f?

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Timo Kuhmonen - 03.09.2009, 19:52:35
Lämpeneeko troikkavaisin kuinka paljon päällä ollessaan, ja oliko siinä se 25W lamppu ?
Joskus olen tuollaisia sulaneita troikkalamppuja nähnyt, tosin silloin oli kantaan kierretty vastoin ohjeita sallittua isotehoisempi lamppu (60W vs. 100W). Kunhan vain huolehtii ettei  valaisimen runko lämpene liikaa, kait se muuten passaa...

PS: enää pikku ikkuna oveen ja se on siinä. Sydämen muotoiseksi vielä... :cheesy:
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 03.09.2009, 20:03:44
Lainaus käyttäjältä: GaryP - 03.09.2009, 19:50:29
Laita vielä upotetut kiskot lumisuojilla tuohon terassiin niin se toimii hienosti.

Uteliaisuuttani kysyn jälleen hölmöjä, mutta kuinka korkealla on okulaari kun katsot havainnoit suoraan ylöspäin? Mitoitusteknisistä syistä kyselen. Ja mitkä strategiset mitat ovat newtonissasi, polttoväli ehkä riittää, mm/f?

Hyvä idea nuo kiskot, mistähän niitä saa lumisuojilla? Okulaari on noin 160 cm korkeudella, kun katson Pohjantähteen, zeniittiin katsoessa hieman matalammalla. Newtonin mitat: polttoväli = 750mm, halkaisija = 150mm eli F5-putki.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 03.09.2009, 20:07:13
Lainaus käyttäjältä: Timo Kuhmonen - 03.09.2009, 19:52:35
Lämpeneeko troikkavaisin kuinka paljon päällä ollessaan, ja oliko siinä se 25W lamppu ?
Joskus olen tuollaisia sulaneita troikkalamppuja nähnyt, tosin silloin oli kantaan kierretty vastoin ohjeita sallittua isotehoisempi lamppu (60W vs. 100W). Kunhan vain huolehtii ettei  valaisimen runko lämpene liikaa, kait se muuten passaa...

PS: enää pikku ikkuna oveen ja se on siinä. Sydämen muotoiseksi vielä... :cheesy:

Tuo roikkavalaisin on mitoitettu 60W lampulle, joten arvelin, että 25W lamppu ei varmaan kuumentaisi liikaa. Tässähän ei ole tarkoitus muuta kuin pitää sisäilman lämpötila kastepisteen yläpuolella. Runko ei ole ainakaan vielä tuntunut kuumalta. Se on ollut päällä nyt muutaman vuorokauden.

Sydämen muotoinen ikkuna, siinä se puuttuva osa  :afro: Tämähän on huussi  :cheesy:.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 03.09.2009, 20:34:53
Lainaus käyttäjältä: Make - 03.09.2009, 20:03:44
Hyvä idea nuo kiskot, mistähän niitä saa lumisuojilla? Okulaari on noin 160 cm korkeudella, kun katson Pohjantähteen, zeniittiin katsoessa hieman matalammalla. Newtonin mitat: polttoväli = 750mm, halkaisija = 150mm eli F5-putki.

Ajattelin jotain tällaista... tuleekohan kuva mukaan? Ideana siis ihan vain suoja ettei lunta sada kiskolle, ja niin että se menisi takaa reilusti laidan yli. Kuvastasihan ei tietenkään näe, mitä huussin takana on.

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: mistral - 03.09.2009, 20:41:33
           Hienoa työtä, kyllä helpottaa katselua. Yksi asia kuitenkin hirvittää. Mitä, jos myrsky kaataa sen? Tuulikuorma vaikuttaa melkoisesti noin korkeaan ja kapeaan rakennukseen. Tietysti, jos paikka on suojaisa, vaaraa ei ole (lukuun ottamatta trombia). Ehkä muutama pihalaatta kölipainona auttaisi :smiley:
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 03.09.2009, 20:54:08
Lainaus käyttäjältä: mistral - 03.09.2009, 20:41:33
           Hienoa työtä, kyllä helpottaa katselua. Yksi asia kuitenkin hirvittää. Mitä, jos myrsky kaataa sen? Tuulikuorma vaikuttaa melkoisesti noin korkeaan ja kapeaan rakennukseen. Tietysti, jos paikka on suojaisa, vaaraa ei ole (lukuun ottamatta trombia). Ehkä muutama pihalaatta kölipainona auttaisi :smiley:

Siinä ne kiskotkin olisivat hyötykäytössä, tekee samalla idealla kuin vuoristoradassa niin eiköhän pysy pailkallaan.

Hitsi kun ei ole vieläkään omaa pihaa mihin pääsisi rakentamaan, täytyy vaan haaveilla toisten siivellä.

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 03.09.2009, 22:33:30
Lainaus käyttäjältä: GaryP - 03.09.2009, 20:34:53
...Kuvastasihan ei tietenkään näe, mitä huussin takana on.

Katsoin vielä kuvat uusiksi.
No näkeehän sen viimeisestä kuvasta ettei takana ole tyhjää (alla), sellaiseen tuo sopisi parhaiten, mutta voiha sitä tehdä sitten vähän pidemmän joka ulottuu tyhjän päälle. Kaikenlaisia ratkaisuja ja hyötykäyttömahdollisuuksi tulee jo mieleen.

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 03.09.2009, 22:47:14
Lainaus käyttäjältä: mistral - 03.09.2009, 20:41:33
           Hienoa työtä, kyllä helpottaa katselua. Yksi asia kuitenkin hirvittää. Mitä, jos myrsky kaataa sen? Tuulikuorma vaikuttaa melkoisesti noin korkeaan ja kapeaan rakennukseen. Tietysti, jos paikka on suojaisa, vaaraa ei ole (lukuun ottamatta trombia). Ehkä muutama pihalaatta kölipainona auttaisi :smiley:

Joo, tämä on melkoinen "purje"  :cheesy:. AstroHuussi sijaitsee kuitenkin erittäin suojaisassa paikassa kahden talon välissä ja lisäksi pohjoisen puolella on korkea metsikkö 10 metrin päässä. Tällä kuistilla ei koskaan tuule kovasti. Toisaalta vara ei kaada venettä; aion tehdän jonkinlaisen helposti irroitettavan ankkuroinnin joko tolppaan tai kuistin runkoon, niin ei tarvitse jännätä syysmyrskyjä.

Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 03.09.2009, 22:50:51
Lainaus käyttäjältä: GaryP - 03.09.2009, 22:33:30
Katsoin vielä kuvat uusiksi.
No näkeehän sen viimeisestä kuvasta ettei takana ole tyhjää (alla), sellaiseen tuo sopisi parhaiten, mutta voiha sitä tehdä sitten vähän pidemmän joka ulottuu tyhjän päälle. Kaikenlaisia ratkaisuja ja hyötykäyttömahdollisuuksi tulee jo mieleen.

Kari, tuo piirtämäsi "kiskot + lumisuoja-konsepti" on hyvä idea. Takana on tosiaan tyhjää, mutta talveksi voin laittaa siihen pienen radanpätkän. Täytyy tutkailla parasta toteutustapaa; minulle jäi vielä filmivaneria ja erilaisia laudanpätkiäkin on riittävästi. Tuollaiset "apupyörät" takana tosiaan vakauttaisivat koppia myös tuulella. Hieno innovaatio :smiley:!
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 03.09.2009, 23:07:54
Innovaatiosta niin tiedä, mutta jos halvalla ja toimivan haluaa niin tuossa on lähtökohta ainakin.
:azn:

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: MarkoM - 03.09.2009, 23:09:01
Lainaus käyttäjältä: Make - 03.09.2009, 19:33:30
Materiaalivalinnasta (filmivaneri) ja muodosta johtuen vaimoni totesi välittömästi luomukseni nähtyään, että tuohan on ilmiselvä ulkohuussi  :grin:. Siitäpä havaintosuojani sai nimensä AstroHuussi  :laugh:

Hemmetti, ehdit sitten ensin... :grin:

Meinaan vaan, että meillä on hieman keskeneräisenä projektina ollut tekeillä "tähtitieteellinen mietiskelylaitos", ja oli tarkoitus huumorimielessä esitellä hieman myöhemmin syksyllä ko. rakennuksen (http://astro.kuvat.fi/kuvat/Tahtiharrastus/Sahannevan_observatorio/20090715-195545-astropuucee.jpg) monikäyttöisiä mahdollisuuksia... Mutta hyvältä heitolta leikkautui juuri siivet... :undecided: :grin:

No joo, mutta vakavasti puhuen tuo on sinänsä hyvä systeemi kaukoputken suojaksi eikä vie paljon ylimääräistä tilaa. Kuvista ei yhtäkkiä selvinnyt, että onko katto pelkästään filmivaneria vai onko siinä myös esim. huopakate päällä? Siitä huolimatta, että filmivaneri periaatteessa on suhteellisen hyvin säätä kestävää materiaalia, jonkinlainen kate olisi varmasti kannattavaa laittaa melko piankin...

Mitähän mahtaisivat muuten rivarissa tuumata jos alkaisi väsätä jotain vastaavaa takapihalle... :grin:
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 04.09.2009, 01:28:15
Hieno näkymä puuceestä, Marko, varmaan paras mahdollinen tähtiharrastajalle :azn:

Katto on pelkkää filmivaneria ja sellaisena ajattelin sen pitää. Kattolevyn läpi on muutama ruuvi aivan seinän vieressä ja ne kohdat ajattelin tiivistää sikaflexillä. Luulisin, että filmivaneri kestää talven rasitukset hyvin. Näin voisi ainakin päätellä siitä, että filmivanerista tehdyt skeittirampitkin kestävät useita vuosia taivasalla.

LainaaMitähän mahtaisivat muuten rivarissa tuumata jos alkaisi väsätä jotain vastaavaa takapihalle... grin

Kokeile  :cheesy:
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: GaryP - 04.09.2009, 06:50:13
Eikös voisi vakiinnuttaa havaintopaikkojen käymälän nimeksi vaikka "AstroCee", kaikki alan ihmiset ainakin tietävät mistä on sitten kyse? Astrohuussi olisi ollut kyllä aika kuvaava.
Kaikkea sitä miettiikin kun herää turhan aikaisin...

Pilkun ...:na olen jos ihmetellyt miksi ulkorakennuksessa lukee monesti "WC", vaikka sillä ei ole mitään huuhtelujärjestelmää. Hohhoijaa, ikkunat auki, hapenpuute vaivaa jo ihan ajatuksenakin, aivot ovat vielä nukkuma-asennossa.

Kari
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Kaizu - 04.09.2009, 08:06:34
Kun kävin Portugalissa COAA:ssa oli siellä juuri ollut myrsky. Isäntä oli irroittelemasa kuormaliinoja joilla kevytrakenteiset kupolit oli sidottu maahan kiinni. Perustuksessa ja kupolissa oli samanlaiset lenkit kuin peräkärryn pohjalla ja kuormaliina oli kiristetty niiden väliin. Kupolit eivät tietenkään olleet käytössä kovalla myrskyllä.

Kaizu
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 04.09.2009, 11:48:50

Tuossapa hyvä idea. Kuormaliina ei kyllä anna periksi.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Meade-mad - 04.09.2009, 11:54:37
Halvat kuormaliinat kovettuvat Auringon tuottamassa UV-säteilyssä.

LOMO kopin katto on varmistettu halvoilla autoteema -tyyppisillä liinoilla. Kesällä katon aukaisu ei tuottanut ongelmia. Liinat eivät vastustaneet vaikka kestivätkin vielä tuolloin oman painonsa.

jk
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 02.05.2010, 16:42:26

Tekaisin pienen animaation Astrohuussin toiminnasta. Päättyneenä talvena käyttöönottoajaksi muodostui 5-6 minuuttia, jonka jälkeen siirryin sisätiloihin etäohjaamaan miniläppäriä RealVNC:llä eli aika nopeasti pääsin itse asiaan. Animaatiosta selviää myös käyttämäni lämpötilan- ja kosteudenhallintatekniikat sekä miniläppärin pakkassuojaus. Kaikki on testattu toimivaksi -30C pakkaseen saakka. Oikein hävettää, miten helpolla olen päästänyt itseni, mutta minkäs sille voi, jos yksinkertaiset ratkaisut toimivat  :cheesy::

(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Astrohuussi-animaatio.gif)

Kesäksi keräsin observatorion pois, jotta kuistilla mahtuu grillaamaan jne:

(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Astrohuussi_23.jpg)
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 17.11.2010, 01:27:29
Päätin mennä virran mukana ja luoda blogin, josta voitte seurata Astrohuussin ja tähtikuvausharrastukseni kuulumisia http://makespacestation.blogspot.com/ (http://makespacestation.blogspot.com/). Tavaraa tulee sinne nyt hieman jälkijunassa ja ei-kronologisessa järjestyksessä, mutta koettakaa kestää  :grin: . Varsinkin uuden havaintoterassin rakentamisesta puuttuu suurin osa, vaikka se on jo ollut kuukauden valmiina.
Otsikko: Make's Space Station
Kirjoitti: Make - 19.11.2010, 11:50:43
Se on valmis nyt: Make's Space Station! Tai on se ollut valmis jo pari viikkoa, mutta nyt minulla on kuvat ja kertomukset valmiina. Tässä pari kuvaa eilisillalta ja lisää tarinaa sen rakentamisesta  blogissani (http://makespacestation.blogspot.com/). Kaikki havaintosuojaa koskevat jutut saat valitsemalla linkin "havaintosuoja" Kategoriat-otsikon alta.

Havaintosuoja edestä:
(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Havaintoterassi_016_800.jpg)

Suoja päällä:
(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Havaintoterassi_011_800.jpg)

Suoja pois:
(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Havaintoterassi_012_800.jpg)

Kohti ääretöntä ja sen yli! (Toy Story)
(http://kotisivu.dnainternet.net/markke/Havaintoterassi_015.jpg)

EDIT: lisäsin yhden kuvan
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: einari - 19.11.2010, 12:00:33
Näyttääpä komealta.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: DarkSide - 19.11.2010, 12:35:03
Ompa hieno suoja syntynyt, onnittelut Makelle. Tässäpä oiva esimerkki helposti tehtävästä havaintosuojasta. Eikä varmaan rakennuskustannuksetkaan päätä huimaa??
Yksinkertaista, mutta toimivaa..

Mitens tuo ohjaus, vieläkö sisätilosta tapahtuu? Kuvissa ei kaapeleita näy kuin tuo sähköjohto. Ja paljonko tulee matkaa kaapeleille?
Juu, selkeitä kelejä kaivattais..

t.Jyrki
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 19.11.2010, 12:48:58
Kiitos Tapio ja Jyrki!

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 19.11.2010, 12:35:03
Eikä varmaan rakennuskustannuksetkaan päätä huimaa??

En ole laskenut yhteen, mutta mielestäni 1000 euron kantturoissa. Itse koppi oli vain 200-300 euroa (filmivaneria).

Lainaus käyttäjältä: DarkSide - 19.11.2010, 12:35:03
Mitens tuo ohjaus, vieläkö sisätilosta tapahtuu? Kuvissa ei kaapeleita näy kuin tuo sähköjohto. Ja paljonko tulee matkaa kaapeleille?i

Session aluksi vien miniläppärin tolpan juureen, kytken USB:n ja virtalähteen ja laitan softat pyörimään. USB-kaapeli on 5 metrin mittainen, jotta voin säätöjä tehdessä sijoitella koneen vapaasti. Kuvaussessiota ohjaa MaximDL5, joka pyörii miniläppärillä. Sitten sisälle lämpöiseen ohjailemaan pöytäkoneelta käyttäen RealVNC:tä. Väillä langaton verkko (matkaa n. 10 metriä). Toisinaan seuraan kuvassessiota toisella miniläppärillä (jossa myös RealVNC viewer) olohuoneen sohvalta samalla, kun katson elokuvaa vaimon kanssa.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Lauri Kangas - 19.11.2010, 12:55:41
Hyvältä näyttää. Samanlaista ratkaisua käytetään Kirkkonummen Komeetan havaintopaikalla jonne olen nyt kotiutunut itse.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: DarkSide - 19.11.2010, 13:05:30
Lainaus käyttäjältä: Make - 19.11.2010, 12:48:58
Toisinaan seuraan kuvassessiota toisella miniläppärillä (jossa myös RealVNC viewer) olosuohuoneen sohvalta samalla, kun katson elokuvaa vaimon kanssa.
..Voiko asiat enään paremmin olla  :grin:  Hienoa.. Ja kustannuksetkin kevyet.

t.Jyrki
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: rintape - 19.11.2010, 14:23:12
Ylläpidon pitäisi puuttua tuollaisiin kommentteihin.

"olohuoneen sohvalta samalla, kun katson elokuvaa vaimon kanssa." Todella törkeää!

Samaan aikaan toisaalla tosiharrastajat ovat raahanneet tavaransa autolla parinkymmenen kilometrin päähän ja jäädyttävät varpaansa 15 asteen pakkasessa. Jos nyt ylipäätään on mahdollista lähteä kuvaamaan silloin kun se kirkas ilta sattuu kohdalle.Toivottavasti on hyvä leffa ja popcornit maistuu. Onneksi kuvista päätellen naapuri on sentään tajunnut kasvattaa metsän estämään kuvaamisen yhteen suuntaan. Sekin on kuitenkin sellaisessa ilmansuunnassa, että ei kauheasti haittaa.

Kateelliset ja katkeroituneet onnittelut astrohuussin valmistumisesta, toivotaan nyt vielä päälle kirkkaita kelejä. Ja jos se leffa on kauhean huono, niin voithan vaikka laittaa saunan lämpiämään.

Petri
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Jussi Koponen - 19.11.2010, 14:54:38
Lainaus käyttäjältä: rintape - 19.11.2010, 14:23:12

Tähän varpaiden jäätymiseen auttaa muuten viski ja nuotio, eriasia kannattaako sillä autolla ajella sitten takasin.

Tuosta avaruusasemasta tuleekin sitten lisää pilvisakkoa kaikille Kuopiolaisille. Saa ehkä ensi vuonna raahautua värkkien kanssa pihalle. Laitos on hieno ja kelpaisi itsellenikin tuommonen hienosti.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: rintape - 19.11.2010, 14:59:16
Epäilen tuon viskin kykyä estää varpaiden jäätymistä, mutta se varmasti tekee kokemuksesta hauskemman.

Petri
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Jyrki - 19.11.2010, 16:35:49

Onneksi olkoon uudesta "avaruusasemasta". Siistin näköinen ja toimiva rakennelma.
Oma viritelmä on hieman samaa sukua ulkonäöllisesti, mutta rakenneratkaisut poikkeavat melkoisesti. Pitää laitella jossain vaiheessa tännekin muutama kuva.

t. Jyrki
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 19.11.2010, 18:09:03
Lainaus käyttäjältä: rintape - 19.11.2010, 14:23:12
Ylläpidon pitäisi puuttua tuollaisiin kommentteihin.

"olohuoneen sohvalta samalla, kun katson elokuvaa vaimon kanssa." Todella törkeää!

Samaan aikaan toisaalla tosiharrastajat ovat raahanneet tavaransa autolla parinkymmenen kilometrin päähän ja jäädyttävät varpaansa 15 asteen pakkasessa. Jos nyt ylipäätään on mahdollista lähteä kuvaamaan silloin kun se kirkas ilta sattuu kohdalle.Toivottavasti on hyvä leffa ja popcornit maistuu. Onneksi kuvista päätellen naapuri on sentään tajunnut kasvattaa metsän estämään kuvaamisen yhteen suuntaan. Sekin on kuitenkin sellaisessa ilmansuunnassa, että ei kauheasti haittaa.

Kateelliset ja katkeroituneet onnittelut astrohuussin valmistumisesta, toivotaan nyt vielä päälle kirkkaita kelejä. Ja jos se leffa on kauhean huono, niin voithan vaikka laittaa saunan lämpiämään.

Petri

Tuo vuodatus oli huipputasoa! Kuuluu avaruushuumorin aateliin  :cheesy: . Toivottavasti et ollut tosissasi.

Ei kenenkään harrastus suju niin ruusuisesti, kuin näissä juhlapuheissa mainostetaan. Nyt on minun juhlapäiväni - "observatorio" on valmis :grin:. Tällaisina hetkinä sitä ei halua muistella raatamista pimeässä, mudassa ja kaatosateessa töiden jälkeen - tätä oli havaintopaikan rakentamisen arki tänä syksynä. Rakentamisen takia missasin syksyn parhaimmat kelit muiden paukutellessa foorumin täyteen hienoja kuvia. Ne kelit, joilla ehdin kuvata, menivät suurimmaksi osaksi pilalle kameran huurtumisongelman takia (lue blogista). Tällaisena päivänä en muistele myöskään pahalla niitä vuosia, jolloin olin vielä "tosiharrastaja" ja ajelin metsäautoteitä etsien pimeää visuaalihavainnointipaikkaa.Varpaatkin taisivat olla aika kohmeessa -28C:n pakkasessa. Välillä tuntui, että koko keho kangistuu, enkä pääse takaisin autoon  :laugh: . Tästä kaikesta huolimatta tämä on mahtava harrastus! Sen vaikeudessa piilee sen hienous.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Marko.J - 19.11.2010, 18:22:04
Lainaus käyttäjältä: Make - 19.11.2010, 12:48:58
Toisinaan seuraan kuvassessiota toisella miniläppärillä (jossa myös RealVNC viewer) olohuoneen sohvalta samalla, kun katson elokuvaa vaimon kanssa.

Toivottavasti popcornit ja palanpainike ei lopu kesken, jos on pitkä valotussarja meneillään!!!!  :grin:

Onnittelut observatoriosta ja menestyksekkäitä kuvaussessioita!!!
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Ransu - 19.11.2010, 18:26:22
Onnittelut, tuo on kyllä hyvä ja näppärä suoja havaintovälineille, maksaa varmasti uhratun työn ja vaivan takaisin jatkossa. Yksi silmäänpistävä puute tuossa kyllä on, ovesta puuttuu huussiin kuuluva sydämen muotoinen seeing-aukko :grin:
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 19.11.2010, 18:37:03

Kiitos kaikille onnitteluista!

Lainaus käyttäjältä: Ransu - 19.11.2010, 18:26:22
Onnittelut, tuo on kyllä hyvä ja näppärä suoja havaintovälineille, maksaa varmasti uhratun työn ja vaivan takaisin jatkossa. Yksi silmäänpistävä puute tuossa kyllä on, ovesta puuttuu huussiin kuuluva sydämen muotoinen seeing-aukko :grin:

Se puute täytyy korjata mitä pikimmin  :cheesy: . Havantosuojan ulkonäkö muistuttaa erehdyttävästi p**kahuussia, jollaiseksi vaimoni nimesi sen ensi kertaa nähtyään. Olenkin miettinyt, millaista olisi käydä kesällä "täysistunnolla" tällaisella korokkeella - varmaan aika kuninkaallinen kokemus :tongue: .
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: tiukkapipo - 20.11.2010, 07:48:13
Menestystä uudelle observatoriolle

Lainaus käyttäjältä: Meade-mad - 04.09.2009, 11:54:37
Halvat kuormaliinat kovettuvat Auringon tuottamassa UV-säteilyssä.

Peräkärryn kuormaliinojen sijaan voisi soveltua samanlainen haka, kuin peräkärryn peräludassa tai kuomussa.
Samaan hakaseen saisi riippulukon kiinni rehellisiä vieraita varten, niitä muitahan ei pidättele mikään!

"Oma torni kullan kallis"
t:Tiukkis
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 20.11.2010, 13:50:15
Kiitos vinkistä, Tiukkis! tuommoiset haat olisivat helpompia käsitellä kuin kuormaliinat.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 02.02.2012, 22:15:31
Näillä kovilla pakkasilla (lämpötila alle -25C) elektoniikan oikuttelut ovat haitanneet kuvaamista. Tyypillisesti USB-laitteet alkavat temppuilemaan. Nykyisestä laitteistostani suodinpyörän ja tarkennusmoottorin ohjaimet heittävät pakkasessa ensimmäisenä leikin kesken. Kirkkaan, mutta kylmän illan innoittamana väsäsin pikaratkaisun ongelmaan. Tein 30mm finnfoamin (tai se on itse asiassa joku kilpaileva merkki, mutta xps:ää kuitenkin) paloista ilmastointiteipillä noin 10 minuutissa laatikon kokeillakseni, miten pitkälle elektoniikan eristämisellä pääsee. Laatikosta tuli sen verran iso, että aikaisempi elektoniikkaboksi ja miniläppäri mahtuivat sen sisään helposti ja ylimääräistäkin tilaa jäi. Lämmitykseksi laitoin 25W roikkalampun ja tietenkin miniläppäri lämmittää myös jonkin verran.

Olin yllättynyt seuratessani lämpötilan tasaista nousua boksissa (Seletekin moottoriohjaimen sisäinen anturi). Kuvaus sujui hyvin, joten menin nukkumaan ja jätin laitteet tekemään tulosta omia aikojaan. Aamulla tarkastin tilanteen ja kaikki oli toiminut moitteettomasti. Suuri yllätys oli se, että boksin sisälämpötila oli aamulla +17, vaikka koko yön ulkolämpötila oli ollut -25 tai alle. Ohessa kuvia boksista.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Kaukinen - 04.09.2012, 19:19:35
Oma Astrohuussiprojekti on aloitettu. Tämä Maken versio näytti soveltuvan minulle parhaiten. Karkeat piirrustukset tehty, osat hankittu viimeistä ruuvia myöten, enää tarvitaan poutainen ilta kasaamiseen!
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Kaukinen - 13.09.2012, 17:48:53
Oma astrohuussi on valmis. Tolppajalkaa ei ole, mutta näin mennään tämä talvi.

(http://a7.sphotos.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc6/281867_4559261345400_1942430874_n.jpg)

Leveys 120 x syvyys 120 x oven/takaseinän korkeus 160 cm. Kiskoina 50 x 50 x 5 L-alumiiniprofiili. Runkona 48 x 48, pinnalla 9 mm vesivaneri. Ovi teljetään kolmella arkkusalvalla, jolloin paketti pysyy nätisti kasassa ja ryhdissä. Kustannusarvio kaikkinensa ~450€ (ompa muuten rosteriruuvit kalliita).
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 28.09.2012, 11:18:17
Onnittelut projektin valmistumisesta! Laita joku kuva huussistasi.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: kurppa - 29.09.2012, 01:15:52
Saiskohan tota vuokra isännältä luvan astrohuussin rakentamiseen??? :huh:
saattas vaan naapurit ihmetellä et mitä se poju rakentaa siellä. Hei Mut onneksi olkoon täältäki ja pilvettömiä iltoja ja öitä  :grin:
Otsikko: Ensivalo kaudella 2012-2013
Kirjoitti: Make - 30.11.2012, 01:10:06
Hei taas kaikille! Minulla kauden avaus venyi erinäisistä syistä ennätysmyöhään. Tänä iltana tuli kerättyä 8 x 20min elefantin kärsää Ha-suotimella (kauden ensivalo). Entisillä laitteillä mennään (Ikharos 102 ED + SBIG ST-8300 + Baader suotimet + EQ6 Pro). Johtosarjat ovat nyt uudet ja toimivammat, laitan niistä pian kuvia.
Otsikko: Vs: Ensivalo kaudella 2012-2013
Kirjoitti: Timo Kantola - 30.11.2012, 06:36:58
Lainaus käyttäjältä: Make - 30.11.2012, 01:10:06
Hei taas kaikille! Minulla kauden avaus venyi erinäisistä syistä ennätysmyöhään.

Nou hätä, et ole montaa kirkasta keliä missannut.
Hienosti kausi lähtenyt käyntiin, toivottavasti saadaan viellä yksi selkeä yö tälle vuodelle.
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: einari - 30.11.2012, 08:12:28
Hieno kuva Makella mutta olisikohan tälle parempi paikka kuin Astrohuussiketjun jatkeena ?
Otsikko: Vs: Astrohuussi
Kirjoitti: Make - 30.11.2012, 10:00:06
Lainaus käyttäjältä: einari - 30.11.2012, 08:12:28
Hieno kuva Makella mutta olisikohan tälle parempi paikka kuin Astrohuussiketjun jatkeena ?

Tämä oli tällainen pikavedos uuden kauden kunniaksi (ei ollenkaan Photoshopia käytetty, vain DDP tehty Maxim DL:ssä), laitan valmista projektia sitten Sumut-ketjuun.