Avaruus.fi - keskustelualue

Kaukoputket => Yleistä kaukoputkista => Aiheen aloitti: Tikkis - 08-10-2008, 00:07:45

Otsikko: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: Tikkis - 08-10-2008, 00:07:45
Hei,

Tarvitsen kokeneempien apua laserkollimaattorin kanssa. Ostin pari kuukautta sitten eräästä nimeltä mainitsemattomasta eteläsuomalaisesta kellokaupasta Sky-Watcherin laserkollimaattorin. Minulla ei ollut sille suoraa tarvetta, joten se jäi kaappiin lojumaan. No tuossa eräänä päivänä kaukoputkiviristysteni kanssa otin laitteen esiin ja aloin tutkailla sitä.
   Ensimmäinen havaintoni oli että sen kirkkauden säätö ei toimi oikein. Ensimmäiset kolme pykälää kirkastavat valoa tosi himmeästä hieman vähemmän himmeään. Seuraava pykälä kasvattaa valon määrää hurjasti ja seuraavat kaksi vielä hurjemmin. Toinen havaintoni oli että laite ei tuota valopistettä vaan pitkulaisen valokuvion. Suurilla kirkkauksilla laitteen tuottama kuvio näyttää lähinnä kirkkaan punaiselta karvaiselta pökäleeltä. Minua onkin laitteen toiminta alkanut epäillyttää oikein todella.
  Voisiko joku/jotkut laserkollimaattorin sielunelämään perehtyneet kanssaharrastajat lausua asiasta mielipiteensä ennenkuin lähetän laitteen takaisin kauppiaalle vaihtoon.

Kiitos etukäteen,

Tikkis
Otsikko: Vs: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: dirty - 08-10-2008, 07:20:45
Tietääkseni valopisteet ovat enemmän tai vähemmän ovaaleja kollimointilasereissa, ainakin halvemmissa malleissa jotka perustuvat kynälaseriin. Mulla on myös halpiskollimaattori samasta nimeltä mainitsemattomasta kellokaupasta ja siinä piste on myös ovaali. Ovaalissa on tosin siedettävän pistemäinen kirkas keskusta, jonka mukaan olen kollimaattorin sitten kollimoinut. Lisäksi olen modifioinut laseria hieman muutenkin.

En osaa sanoa, miten asiat ovat laadukkaammissa malleissa. Sellainen jäi mulla tulliin ja palautettiin myyjälle.
Otsikko: Vs: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: J-M - 08-10-2008, 09:15:17
Minulla on Zhumellin kollimaattori ja siinäkin on tuollainen pitkulamainen kuvio. Kokeilin tehdä oman maskin siihen kaventaakseni laserjälkeä, mutta se ei ollut oikein toimiva ratkaisu. Nyttemmin kollimoin vain sen pitkulan keskipisteen mukaan, ja ihan hyvä tulos silläkin tavalla on saatu.
Otsikko: Vs: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: Timpe - 08-10-2008, 22:37:38
Eh... itselläni on Howie Glatterin (http://www.collimator.com/coltext.htm) barlow laserkollimaattorin käyttämisen jälkeen sellainen käsitys, että tuollainen soikea diffuusi laservalo on ihan ok, jos kyseessä on barlowilla varustettu laserkollimaattori. Tällöin tuollainen leveä laserkeila heijastetaan pääpeilin keskusmerkin (itselläni rengas) päälle ja takaisin tuleva heijastus näyttää apupeilin kautta tarkentimeen (=laserkollimaattorin alapintaan) tuon pääpeilin keskusmerkin (mulla renkaan) varjon. Kollimointi on helppo tehdä, kun tämän renkaan varjon saa keskitettyä laserkollimaattorin laserkimpun reiän ympärille. Ei tarvitse ihmetellä onko se kapea, takaisin heijastunut laserkimppu juuri keskellä sen laservalon ulostuloreikää.

Kapealla laserkimpullahan kohdistus tehdään siten, että laserin säde kohdistetaan takaisin kollimaattorin laservalon ulostuloreikään ja säde näyttää katoavan, kun kollimointi on juuri kohdallaan. Käytännössä kirkkaan laservalon ympärillä on sen verran haloa, että on vaikea nähdä milloin säde on tarkasti keskellä. Barlowilla varustettu kollimaattori hajauttaa laservalon ja kohdistus tehdäänkin nyt himmeämmän valon ja keskusmerkin varjon avulla. Howiella on omassa kollimaattorissaan vakiolevyinen, kavennusmaskilla rajattu, 10x10 ristikkohilalla ja vielä tuolla barlowilla varustetut kollimaatiomahdollisuudet ja noista tuo barlowin käyttö on näppärin tapa tarkkaan työhön kaikista noista vaihtoehdoista.
Ai niin, jollei pääpeilissä vielä ole tuota keskusmerkkiä, niin sellainen kannattaa ehdottomasti tehdä laserkollimaattorin käyttöä varten.
Otsikko: Vs: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: Lauri Uusitalo - 09-10-2008, 00:06:15
Entas jos tuollaisella yrittaa kollimoida linssiputkea?
Otsikko: Vs: Vikaa laserkollimaattorissa?
Kirjoitti: Timpe - 09-10-2008, 22:05:51
Entas jos tuollaisella yrittaa kollimoida linssiputkea?

No problemo  8)
Howien sivuilta löytyy ohjeet tähänkin: http://www.collimator.com/coltext.htm#refractor (http://www.collimator.com/coltext.htm#refractor)
En viiitsi kopioida noin seikkaperäisiä ohjeita tähän, käy itse lukemassa tuolta...