Avaruus.fi - keskustelualue

Muut havaintolaitteet => Havaintosuojat ja tähtitornit => Aiheen aloitti: Tikkes - 11-08-2017, 18:30:29

Otsikko: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 11-08-2017, 18:30:29
Pistetään nyt tulevalle syyskaudelle esittelyyn tämä oma koppero...

Huuhkaja ei ole enää mikään poikanen, vaan on levitellyt siipiään jo vuodesta 2013. Pieniä yösaalistus lentojakin se on jo ehtinyt tehdä enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi. Tälle syksylle onkin sitten kynsiä yritetty viilata siihen kuntoon, että jotain tarttuisi kiinni, kun tulee iskun aika... No syksy näyttää  :rolleyes:.

Muutamia kuvatuksiakin tulee liitteeksi. Sekä ulkoa, että sisältä. Katto on siis tuollainen siipi konstruktio ja se piti silloin rakenteluvaiheessa kasata kiireellä, kun alkoi talvi jo puskea päälle. Hyvin se on kuitenkin sijansa pitänyt ja enimmät vedetkin ulkona. Tuohan ei ole millään mittarilla tiivis, vaan tuuli humisee mökin läpi räystäiden ja päätyjen kautta. Mutta ei ole ollut huolta kondensiostakaan. Pellin alla on tavallista paksua pakkauspahvia, joka kerää sattumaveden ja myös luovuttaa sen tuulen mukaan. Putket odottelee kirkkaita öitä grillipeitteen alla. Seinissä on halvinta venäläistä tuulensuojalevyä. Itse olen tykännyt siitä. Se jollain tapaa pitää mökin ilman tasaisena.

Laitteista sen verran, että jalustana on keväällä hankittu EQ8, jonka päällä 500mm SbS satulassa istuu WO ZenithStar 66 SD + Atik 314L+ ja myös ATIK EFW-2 (L-R-G-B-Ha-S2-O3-UHC) 1,25" suotimilla. Keskellä on niin ikään uusi TS:ltä ostettu 80mm Guidescope (FL 328mm), jonka perässä istuu Lodestar. Reunapaikalla onkin sitten Celestronin C8-SCT-XLT 8" ja sen perässä SBIGin ST-8300M sekä FW-8 8300 50mm suotimilla (L-R-G-B-Ha-S2-O3). Vielä siellä välissä on Optecin Pyxis rotaattori vähän liian suuren kuorman alla, mutta HEUREKA.. Se pyörii sittenkin  :laugh:

Koko orkesteria ohjailee RITTALin komero, jossa on 12V monitori ja Lenovon perus PC . Monitorin takana on kaksi akkua (60Ah / 65Ah), jotka antaa virran monitorille, jalustalle, lämmityspannoille ja Pyxikselle. Kamerat saa virtansa valtakunnan verkosta.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Ransu - 11-08-2017, 19:50:45
Hieno suoja! Tuosta on hyvä lähteä ottamaan kuvia.
Onko sinulla tuossa C8 paketissa erillinen fokuseri? Omassa C14:ssa lämpökompensoitu fokuseri on ihan välttämätön.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 11-08-2017, 19:59:17
Komea on! Sinulla näyttää kaikki hyvin laitetulta ja mietityltä.
Miten tuo katon limittäisyys menee?
Onko kaikkiin suuntiin  noin hyvä näkyvyys?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 11-08-2017, 20:06:23
Kiitokset Ransu. Ainakaan matka ei ole "työmaalle" pitkä.. n. 10m rappusilta  :rotfl:

Minulla oli alkuun erillinen focuseri, mutta tuo kuvausjuna on niin painava, että sen kanssa tuli ongelmia ko. Fokuserin kanssa. Hankin sitten sen tilalle Feather Touchin microfokuserin joka asentuu siihen celican tarkennin nuppiin. Siinä on nyt myös JMI autofocus ja omasta mielestä se on toiminut hyvin vaikkei olekaan stepperi ja lämpötilakompensointikin puuttuu. Olen jäähdyttänyt putkea pari tuntia ennen havaintojen aloittamista ja käytän telttapatjasta itse tehtyä valosuojaa, joka peittää myös tuubin lähes kokonaan. Luulen, että sillä saa tasattua tuota havaintoajan lämpövaihtelua.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 11-08-2017, 20:14:46
Komea on! Sinulla näyttää kaikki hyvin laitetulta ja mietityltä.
Miten tuo katon limittäisyys menee?
Onko kaikkiin suuntiin  noin hyvä näkyvyys?

Kiitokset.. Tuo hyvin laitettu on hieman kyseenalaista  :laugh:. Tänään taas pieniä paholaisia sinkoili, kun yritin niputtaa kaapeleita. Niitä vain on niiiin paljon ja joku jää aina johonkin jumiin.

Katon lappeet tulevat vain vastakkain ja toisessa lappeessa on tuollainen harjapelti, joka menee toisen lappeen päälle.

Paras näkyvyys on juuri tuo itä-etelä sektori. Muihin suuntiin tulee sitte pihan reunapuita. Idästä länteen toimii kuitenkin aika hyvin. Tuo kopin malli alkaa jo sitten rajoittaa näkyvyyttä puita enemmän. Tuossahan ei putkia voi nostaa kuin seinän ylätasolle maksimissaan.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 11-08-2017, 22:33:21
Hyvän näköinen havaintosuoja!  :cool: Ja mielenkiintoinen kattorakenne, jonka liikunnoista olisi varmaan hyvä saada lisätietoa. Kuinka herkästi liikkuu havaintoasentoon ja lukitukseen? Missä rajoittimet, ohjaimet yms. ovat?  Lukitukset, jottei tuuli vie? Katon yhden sivun painokin olisi mukava tietää eli taisi olla valokatetta pinnassa. Muutaman kuvan, jos saisi lisää, niin tulisi noista rakenteista parempi käsitys ja varmaan lisää ideoita monelle havaintokopin tekijälle, kiitooos! :wink:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 11-08-2017, 23:06:39
Hyvän näköinen havaintosuoja!  :cool: Ja mielenkiintoinen kattorakenne, jonka liikunnoista olisi varmaan hyvä saada lisätietoa. Kuinka herkästi liikkuu havaintoasentoon ja lukitukseen? Missä rajoittimet, ohjaimet yms. ovat?  Lukitukset, jottei tuuli vie? Katon yhden sivun painokin olisi mukava tietää eli taisi olla valokatetta pinnassa. Muutaman kuvan, jos saisi lisää, niin tulisi noista rakenteista parempi käsitys ja varmaan lisää ideoita monelle havaintokopin tekijälle, kiitooos! :wink:

Kiitokset Timpe.

Katon rakenne on tosiaan omintakeinen  :azn:. Koko laitoshan on täysin lihastehosteinen, eli molemmille lappeille on sisäpuolella kahvat joista saa työnnettyä katon auki ja vedettyä kiinni. Lappeessa on harjan puolella 70mm kalustepyörä ja räystään puolella vastaava pyörä hieman runkoon upotettuna, jotta saa kallistusta kattoon. (Idea taisi tulla Ransun katon pyöräupotuksesta). Kattohan kulkee ihan vapaasti ilman ohjureita2x4" lankun selässä. Tai on siellä reunassa kapea vanerisuikale. Vielä on hartiat sen verran kunnossa, että katon saa auki ja kiinni, vaikkei mitään kevennyksiä olekaan. Auki asennossa tuo katto pysähtyy, kun pyörät tavoittaa toisensa.  Turvalukitus tuohon pitää kyllä laittaa, ettei mene vahingossa yli. Pari kertaa on karannut, mutta tuo yksi lape painaa jotain 30-40kg, joten sen nostaa vielä melkein yksin paikalleen. Kiinni lukituksen hoitaa pari mustekalaa. Katemateriaali on alumiinipeltiä, jota sattui saamaan sopivasti jätepaloina voimalaitoksen kattilaremontista  :azn:. Pitää napsia muutama kuva, kunhan ehtii.. niin katon runkona on 2x4" lankusta tehty kehä  johon  naulattu pellin alle vaakalaudat. Äärimmäisen kevytrakenteinen siis, mutta hyvin on lumikuorman kantanut.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-08-2017, 10:50:02
Viime yönä sitten polkaistiin koneet tulille ja alkoi piilevät viat löytyä.. :realmad:. Ensimmäisenä lodestarin USB kaapeli, joka oli sanonut sopimuksen irti. No siitä selviää vaihtamalla. Sitten aloin suuntailla jalustaa. EQMOD-TheSkyX-PHD2 yhdistelmä kyllä käynnistyi ihan ok, mutta tuo PHDn driftalign ei vaan toiminut. Ihan sama vaikka jalustalta olisi pyörittänyt niskat nurin ei dec trendline muuttunut mihinkään suuntaan. Kerran sain sen heräämään hetkeksi, kun phd lukittui kuumaan pikseliin. Ei ole koskaan ollut kyllä näin vaikeaa suuntausta. Klo 3 löin pillit pussiin.

Nämä syntan jalustat on uusi tuttavuus, mutta onko kaikissa versioissa siinä jalusta adapterissa se napasuuntaustappi etelän puolella? Celestronissa se on pohjoisen puolella.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-08-2017, 18:28:12
Viime yönä kävin pari tuntia viettämässä tähtitaivaan alla. Pikkuhiljaa alkaa taas laitteiden toiminta muistua mieleen ja aina oppii jotain uuttakin. On vaan turkasen huonoa tuuria ollut tähän alkuun. Lodestarin kaapelivika löytyi sitten Moxan USB hubin portista. Yksi portti, joka sattui juuri Lodestarille, näkyy olevan vialla. No sen saa kierrettyä, kun ottaa loden piuhan eri reittiä. Pitää miettiä, lähettääkö koko laatikon takuuhuoltoon.

Seuraava vikaantunut asia olikin sitten toinen uutuus, eli TS:n guideriputki, jonka Helical fokuseri korkkasi. Ilmeisesti tehtaalla pistetty niin kiireellä kasaan, että on jäänyt lukkoruuvi löysälle. Lukitus pääsi karkaamaan urastaan ja sitten olikin koko tarkennin palasina käsissä. Sain tuon kuitenkin tänään korjattua. Jospa nyt kestää. Pidän tuosta Helical tarkentimesta. Se on varsin tarkka ja säätäminen tasaista. Omiaan juuri tuohon guideri käyttöön.

Jospa nyt alkaisi pikkuhiljaa päästä jo kohdistelemaan putkia ja kartoittamaan taivasta.  :shocked:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timo Kuhmonen - 16-08-2017, 13:02:14
Viime yönä kävin pari tuntia viettämässä tähtitaivaan alla. Pikkuhiljaa alkaa taas laitteiden toiminta muistua mieleen ja aina oppii jotain uuttakin. On vaan turkasen huonoa tuuria ollut tähän alkuun. Lodestarin kaapelivika löytyi sitten Moxan USB hubin portista. Yksi portti, joka sattui juuri Lodestarille, näkyy olevan vialla. No sen saa kierrettyä, kun ottaa loden piuhan eri reittiä. Pitää miettiä, lähettääkö koko laatikon takuuhuoltoon.
Kerrotko mikä malli hubista sinulla on ? Itselläni on myös MOXA hubi (Uport 407-T). Käyttöä on ollut aika vähän, joten vikaantumisia omassa laitteessa ei ole vielä ollut. Ymmärtääkseni niiden pitäisi olla luotettavia.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 16-08-2017, 15:00:30
Kerrotko mikä malli hubista sinulla on ? Itselläni on myös MOXA hubi (Uport 407-T). Käyttöä on ollut aika vähän, joten vikaantumisia omassa laitteessa ei ole vielä ollut. Ymmärtääkseni niiden pitäisi olla luotettavia.

Moi Timo.

Minulla on se Moxa Uport 207, seitsemän porttinen hubi. Muistakseni tuo sinun 407-T on nimenomaan suunniteltu ulkokäyttöön ja sen lämpötila käyttöalue on laajempi?
Tuo minun boxi vain on uusi, ettei se ainakaan käytössä ole hajonnut. ainoastaan yksi portti "fault" tilassa, enkä ole saanut millään laitteella sitä henkiin. Epäilin jo että on joku vika Lodestarissa tai kaapelissa.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 16-08-2017, 19:48:58
Morjensta jälleen kaikille..

Timpe kun kyseli niitä liikunta kuvia, niin laitan tässä pari yksityiskohtaa. Eli enimmäisessä kuvassa näkyy, miten katto stoppaa räystään puolen renkaaseen, kun se työnnetään auki. Samoin näkyy se renkaan upotus noin puoleen syvyyteen halkaisijasta. Toisessa kuvassa on sitten tuo pyörän juoksurata. Tuo systeemi on toiminut välttävästi, kun omat kädet on katossa kiinni aina kun sitä liikuttelee.. ne ulkopuolen tukipuut on 1x4" lautaa ja saranat on molemmissa päissä, eli kun katto menee kiinni, niin laudat nousevat seinää vasten. Mökkiä rakennellessa oli ehto, että ei tolppia pihaan..  :cheesy:.

Sitten vielä yksi kuva, tuosta sähkönjako pulpetista. ja sokerina pohjalla on sitten valvomohuone, josta etänä valvotaan silmä kovana, ettei mikään jumitu eikä kaadu  :shocked:.

Alimmalla seinähyllyllä näkyy musta laatikko joka on Buffalon 2x3Tb RAID levypalvelin. Kuvauskoneelta kuvat siirtyy Wi-Fin yli suoraan tuohon palvelimeen, josta niitä voi alkaa ihalailemaan  :cool:   tai kiroilemaan  :veryangry:  välittömästi..

Muuten pienenä lisänä, että Moxan ongelma taisikin löytyä toisesta USB hubista, jonka virransyöttö takkuili, eli niiltä osin asia kunnossa. Ainut mikä on ja pysyy on tuo Lodestar jota Moxa ei hyväksy parikseen.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 16-08-2017, 22:43:11
Timpe kun kyseli niitä liikunta kuvia, niin laitan tässä pari yksityiskohtaa. Eli enimmäisessä kuvassa näkyy, miten katto stoppaa räystään puolen renkaaseen, kun se työnnetään auki. Samoin näkyy se renkaan upotus noin puoleen syvyyteen halkaisijasta. Toisessa kuvassa on sitten tuo pyörän juoksurata. Tuo systeemi on toiminut välttävästi, kun omat kädet on katossa kiinni aina kun sitä liikuttelee.. ne ulkopuolen tukipuut on 1x4" lautaa ja saranat on molemmissa päissä, eli kun katto menee kiinni, niin laudat nousevat seinää vasten. Mökkiä rakennellessa oli ehto, että ei tolppia pihaan..  :cheesy:.

Ok, tattis, selveni rakenne paremmin, kun näki noiden renkaiden sijoittelun  :smiley: Niin, ja saahan tuon kattolipan pomppaamaan "yli", jos huolimattomasti hutkaisee sen auki. Luultavasti tuohon kannattaa ajan kanssa miettiä joku systeemi, mikä ei päästäisi kattopyörää nousemaan enää tiettyä tasoa ylemmäksi (ts. menemään runkopyörän yli... jokin koukku tms.?).
Lumet taidatkin ylettyä luomaan katolta pois ihan sivulta päin (esim. lumentyönnintä käyttäen) vai oliko tarkoitus, että lumet tyhjenevät kun kattoa siirtää sivulle/alas?
Ja pitää myöntää, kyllähän ne tolpat vievät aina tilaa pihalta pois (pitäisi oikeastaan ottaa oman kopin "maisemointikuva" nyt syksyllä, kun suojakasvit ovat juurtuneet paikalleen).
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 16-08-2017, 23:50:36
Luultavasti tuohon kannattaa ajan kanssa miettiä joku systeemi, mikä ei päästäisi kattopyörää nousemaan enää tiettyä tasoa ylemmäksi (ts. menemään runkopyörän yli... jokin koukku tms.?).
Lumet taidatkin ylettyä luomaan katolta pois ihan sivulta päin (esim. lumentyönnintä käyttäen) vai oliko tarkoitus, että lumet tyhjenevät kun kattoa siirtää sivulle/alas?
Ja pitää myöntää, kyllähän ne tolpat vievät aina tilaa pihalta pois (pitäisi oikeastaan ottaa oman kopin "maisemointikuva" nyt syksyllä, kun suojakasvit ovat juurtuneet paikalleen).

Juu, kyllähän tuohon pitää topparit laittaa. Ajattelin ihan vain narun kiinnittää katosta runkoon.

Olen kyllä lapioinut katon lumesta. On siellä parhaillaan ollut reilu 15cm tiivistä lunta. Jos lumi nuoskautuu, niin on aika tarttua lapioon, ja tietenkin aina, kun aloittaa kuvaukset. Muuten on liian raskas liikutella käsivoimilla.

Idea tuohon omaan kattoon lähti tästä sivustosta. http://harrysastroshed.com/observatory.html (http://harrysastroshed.com/observatory.html)

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: W1lleM - 17-08-2017, 16:54:07
Hieno koppero! Miten tällaisessa rakenteessa estyt siltä ettei avatessa lunta tule tupaan? Minulla ainakin katon reuna on lakaistava hienojakoisesta lumipölystä ennen aukaisua. Katon aukaisun aikana se muuten tippuisi tuurillaan kaukoputken ja kameran päälle, mikä luonnollisesti ei ole kovin toivottavaa.

Lumentyönnin on kyllä tässä maassa jokaisen observatorion työkalu, ilman sitä kuvaussession aloittaminen vaatisi aina kiipeämistä katolle lapion kanssa.

-V
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 17-08-2017, 17:59:14
Moi Ville. Kyllä se katto pitää tyhjentää lumesta, jos sitä on enemmälti. Alle 5cm jos on pakkaslunta, niin olen siitä harjapellistä vain kopistanut lumet pois. Vähän sitä tietenkin varisee sisäänkin avausvaiheessa, mutta tuollainen grillin suojahuppu suojaa laitteet hyvin.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 26-08-2017, 11:46:15
Tervehdys.
Huuhkajan pesässäkin päästiin jälleen viettämään star partya, kun taivas aukesi hieman ennen puoltayötä. Ei muuta kuin siivet auki ja lentoon. Ensin saatiin jatkettua napasuuntauksen hieromista, joka on nyt jo aika hyvä. Seuraavaksi C8 kimppuun, suunta vegaan ja tarkennus itsetehdyllä bahtinovilla, joka kyllä toimii ihan kivasti, vaikka on kartongista mattoveitsellä leikelty. Seuraavaksi guide putken säätö samaan pisteeseen. Kaikki näytti hyvältä. Ei muuta kuin TPoint käyntiin ja taivasmallinnusta tekemään, ajatuksena hieroa sen jälkeen napasuuntaus kohdalleen. Kun yöt on lyhyitä vielä tähän aikaan, valitsin vain 40 tähteä malliin ja jalusta surisemaan. Kaikki sujui kuin Strömsössä, mutta kun piti alkaa hieromaan napasuuntausta oli sbig kadottanut ajurin?? No syy löytyi USB kaapelista.. Hommat taas käyntiin, mutta miksi guidekameran kuva on valkoinen??? Vilkaisin ylös ja vastassa pelkkää mustaa. Taivas umpipilvessä. Siivet suppuun klo 3.

Saldona 2 putkea kolmesta toimii. C8 on tänä talvena 1120mm @f/5,5, resoluutio 0,99"/pikseliä Antares 0,63 reducerilla.Onpahan vara binnata SBIGin pikseleitä.  :rolleyes:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: einari - 26-08-2017, 12:33:53
Kiinnostaa kyllä millainen etäisyys sulla on Antakseksesta kennolle että saat f/5.5 ja millaiset reunatähdet saat.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 26-08-2017, 13:33:23
Tarkkaa mittaa en ole edes mitannut. Aikaisemmin oli 1022mm @ f/5 eikä tähdet nyt kamalan surkeita ollut.. laitteissa niin paljon muutakin väljyyttä, että redun väärä etäisyys hukkuu sinne  :rotfl:. Mutta tuossa junassa on sbig kamera ja suodinpyörä, rotaattori sekä erinäinen määrä väliholkkeja, joita en edes muista. Nuo polttovälilukemat tuli astrometry.net solvesta ja viimeyöltä image link solvesta. Ainut räikeä haitta tuosta väärästä etäisyydestä on ilmeisesti juuri tuon Antares reducerin järkyttävät heijastukset kun reuna-alueelle sattuu kirkas tähti. Reducer on siis suoraan kiinni putkessa ilman erillistä tarkenninta ja rojut siinä perässä.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 26-08-2017, 13:45:22
Löytyi vielä viimetalvelta joku raakakuva M42:sta. Kuvalle tein vain curves venytyksen ja muutin kokoa. muuten aito raakakuva. Näkyy nuo karmeat heijastukset aika selkeästi.  :shocked:  :rotfl:.

Kuva on 30s. guidaamaton otos.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: einari - 26-08-2017, 14:19:00
Hämmästyttävän hyvät reunatähdet jos tuo oli kroppaamaton otos.

Fiksu sananoikaisu muutti kroppaamaton  -> kelpaamaton.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 26-08-2017, 14:39:02
Ei niinkään kelpaamaton. Yritin väsätä hdr kuvaa yhdistämällä noita 30, 10, 5 ja 2s otoksia. Tulos näkyy tuossa mun avatarissa. Värit jäi tuollaiseksi ruskean sävyiseksi.  :afro:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 28-08-2017, 14:45:20
Juu ihan suoraan kamerasta leivottu oli tuo kuva  :azn:.

Sitten kuva, kuinka julman valvovan silmän alla joutuu hommia kopissa tekemään.   :evil:

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 02-09-2017, 19:45:40
Kelit näyttäisi lopultakin olevan korjaantumaanpäin. Säätöjä kuitenkin pitää Huuhkajaan vielä tehdä. Napasuuntauksen altitudi on ainakin n. 5 kaariminuuttia pielessä. Säätäminen jäi viimeksi vaiheeseen, kun pilvet jyräsi yli. Kunhan saa tuon suuntauksen tehtyä, niin taivasmalli pitää ajaa uudelleen.
Putken kollimointikin on pahasti pielessä. Viime syksynä kollimoin putken työhuoneen pöydällä tuijotellen peiliheijastumien symmetrisyyttä. Sillä puuhalla sainkin kollimaation aika kohdalleen. Virhettä oli 6 pikseliä. Tänä syksynä sitten koko touhu pääsi unohtumaan kaiken muun touhun alle ja nyt sitten CCDI ilmoittaakin 37 pikselin virheen. Tuon kyllä huomasi jo putkea tarkentaessa, miten epäkesko donitsi tähti oli fokuksen ulkopuolella.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 02-09-2017, 20:04:32
Onneksi muillakin riittää töitä observatoriolla. Tästä saa voimia omiin askareihin!

Oletko käyttänyt tuota sharpcappiä napasuuntaukseen? Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Todella hyvä käyttöliittymä ja saa parilla iteraatiolla todella tarkan napasuuntauksen. PHD polar-align ominaisuus jää aivan toiseksi tälle. Olen tuon pari kertaa tehnyt ja viimeisimmällä kerralla meni alle 10minuuttia todella tarkkaan napasuuntaukseen:
http://www.sharpcap.co.uk/sharpcap/polar-alignment (http://www.sharpcap.co.uk/sharpcap/polar-alignment)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 02-09-2017, 20:23:59

Oletko käyttänyt tuota sharpcappiä napasuuntaukseen?

Kokemusta ei ole tuosta sharpcapista, mutta lueskellut ja jokusen youtube pätkän katsonut.

Tein alkusuuntailun skeye mobiilisovelluksella ja siitä jatkoin phd drift alignmentilla. Nyt kun minulla on The Sky X taivasmalli, niin Tpointissa on accurate alignment työkalu jolla suuntaus pitäisi tulla kohdalleen. Homma on melko automaattinen..
https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.youtube.com/watch%3Fv%3D71GI7EO3IxM&ved=0ahUKEwjfuKWfgYfWAhVDJpoKHdzbBQEQwqsBCCEwAQ&usg=AFQjCNFedHj4bBU98limYziojMr8RHALPQ (https://www.google.fi/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.youtube.com/watch%3Fv%3D71GI7EO3IxM&ved=0ahUKEwjfuKWfgYfWAhVDJpoKHdzbBQEQwqsBCCEwAQ&usg=AFQjCNFedHj4bBU98limYziojMr8RHALPQ)
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 05-09-2017, 19:01:13
Niin vain piti kokeilla tuota sharpcapia ja on kyllä mukava tehdä suuntausta. Tarkkaa tehdessä meni aikaa noin tunti, mutta sitten päästiinkin sisälle lämpimään tekemään taivasmallit. Lämpömittari näytti aamulla viiden aikaan -1,2°C.

Kuvauskausi alkoi sitten virallisesti viimeyönä, kun piti napsia kuvia asteroidi Florencesta. Mikähän olisi hyvä ohjelma/tapa tehdä fits kuvista animaatio? 
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 05-09-2017, 20:13:02
Phd käyrä kiittää tuosta käytetystä tunnista, menee muuten kumman paljon vaivattomammin kun on napasuuntaus ihan kohdallaan.

Sinullahan taisi olla niin hyvä jalusta ettei paljon guidausta tarvitse?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 05-09-2017, 20:26:56
Juu, jalusta on paras mitä olen koskaan omistanut..  :cool:

Guidaus ohjelma näytti molemmille akseleille RMS 0,1- 0,15 pikseliä (0,5 kaarisekuntia) ja total RMS muistaakseni 0,2-0,5 pikseliä (1,2 kaarisekuntia). Ja guidauspisteet pysyi aika tiiviinä nippuna., Joten ihan hyvältä näyttää ainakin alku   :azn:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 06-09-2017, 02:52:22
Kamera rouskuttelee vielä pari kuvaa, ennen kuin pitää laittaa pillit pussiin tältä yöltä. On kyllä jumalattoman kirkas kuutamo. Saa nähdä mitä sieltä tulee, mutta laitteet kyllä on pelanneet mukavasti. Ei ole tainnut koskaan vielä olla näin kivaa kuvata. Saa lueskella kirjaa ja välillä vain vilkaisee mitä kentällä tapahtuu.

Pasautin tuohon kuvan, millaista käppyrää guideri piirtää.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-10-2018, 14:51:30
Tänä aamuna oli Huuhkajalla onnellinen tapahtuma, kun uusi perheenjäsen putkahti pihaan.

Nyt pääseekin sitten hilaamaan kaiken taas paikalleen. Onneksi sääennuste lupailee lämmintä keliä, niin on mukavampi touhuta. Toivotaan vain, että kaikki alkaa asentumaan kohdalleen ja pääsee jossain vaiheessa kokeilemaan, kuinka tuo toimii oman setupin kanssa. Ainakin puuttuu adapteri, putken ja kameran välistä, kun noissa flattenereissa on niin turkasen lyhyt backfocus, kun kaikki on suunniteltu järkkärikäyttöön, joissa on vakioetäisyydet. Mutta pitää jossain vaiheessa teettää sitten tuohon ihan oma kappale.
 Mutta putki on kuin pikkuporsas, lyhyt ja paksu. Telescope Austria/Tommy Nawratill sai putken lähetettyä kahdessa päivässä, kun oli juuri hieman aikaisemmin ehtinyt yhden testata ja säätää  valmiiksi. Muuten olisi toimitusaika ollut 2-3 viikkoa. Kertoi, että hänellä on SkyWatcherin kanssa sopimus, että toimittavat putket ilman linssipakan säätöruuvien silikonitulppia, että on helpompi ja nopeampi säätää. Myös se SkyWatcherin kangasteippi on jätetty pois, jonka Tommy korvaa muoviteipillä, joka ei ime kosteutta.
Toimitus tuli GLS:n kautta, josta ei ollut aiempaa kokemusta, eikä menneiltä vuosilta kovin imartelevia kommentteja löytynyt. Nyt ainakin kaikki sujui ilman sähläyksiä ja paketti tuli perille 7 päivässä. Pisteet siis Teleskope Austrialle sekä myös GLS:lle.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: einari - 12-10-2018, 15:48:43
Taas yksi Esprit 100 suomalaisen harrastajan käyttöön.
Onnittelut siitä.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-10-2018, 16:03:00
Taas yksi Esprit 100 suomalaisen harrastajan käyttöön.
Onnittelut siitä.

Kiitokset. Tämä nyt oli minulle parasta, mitä omilla rahoilla sai :rotfl:. Toivotaan, että on pitkä yhteinen taival ja selkeät taivaat  :cheesy:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: vehnae - 12-10-2018, 16:54:14
Hyvän hankinnan teit, olen ollut omaani erittäin tyytyväinen!
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-10-2018, 17:01:26
Kiitos Jari.
Osittain ostopäätökseen vaikuttikin muun muassa sinun ja vm-x:n kuvaamat kuvat noilla Esprit putkilla. Ja taitaapa kyseinen putki löytyä  aika monelta muiltakin.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 12-10-2018, 20:48:00
Hyvän hankinnan teit ja oikeasta paikasta ostit! Tommy tekee mainiota työtä näiden putkien kanssa. Mielenkiinnolla jään odottamaan tuloksia.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-10-2018, 20:58:37
Kiitokset, Jukka.

Tommy kyllä on pätevä kauppamies. Ei tarvitse pitkään odotella vastausta sähköposteihin.

Toivotaan, että saan nuo putket jalustan selkään keinumaan pikapuoliin. Kunhan ensi viikolla tulee se Sesto Senso moottoritarkennin, ja sen sais vielä asennettua paikoilleen, niin pääsee testaamaan.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 12-10-2018, 21:21:43
Tämä nyt oli minulle parasta, mitä omilla rahoilla sai...

Äläs nyt, järkihankintahan tuollainen on, kuten toisaalla jo kertaalleen totesin! :smiley:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 12-10-2018, 21:31:52
Äläs nyt, järkihankintahan tuollainen on, kuten toisaalla jo kertaalleen totesin! :smiley:

Juu, tuossa on varmasti minulle enemmän putkea, kuin omat taidot tällä hetkellä sallivat. Pitää vain toivoa, että pystyy itse kehittymään laitteensa veroiseksi.  :cheesy:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Ransu - 13-10-2018, 08:17:29
Onnittelut, erinomainen putki laajoille kohteille :cool:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 13-10-2018, 08:24:51
Kiitokset Ransu.

Minulla olikin tarkoitus saada putki, jolls saisi kuvattua noita laajoja sumualueita. Celestronin 8" olisi sitten viritetty noin 1400mm polttovälille, jolla pitäisi yrittää sitten pienempiä kohteita. Putkethan on rinnakkais satulassa, joten laitteen vaihto käy suoraan ohjelmaprofiilista.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 13-10-2018, 12:41:09
Näillä kuvan kaveruksilla pitäisi alkaa nyt lopultakin opettelemaan tositoimia  :rolleyes:

On tullut vähän liikaa keskityttyä tuohon varustepuoleen ja itse asia jäänyt sitten kaiken jalkoihin. Jospa nyt sielu saisi rauhan ja kelit alkaisi suosia. Koko viime kesä oli käytännössä täysselkeää, joten varmaan ne joutuu vielä maksamaan takaisin.. Kuitenkaan sen enempää sarvipäitä maalailematta taivaankanteen  :angel:.

Kuukausi vielä lomaa jäljellä  :evil:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 13-10-2018, 12:56:37
Sehän on jo vaikuttavan näköinen combo. Pidetään peukkuja että kaikki toimii ja ylimääräistä säätöä ei tule.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 13-10-2018, 13:26:53
Voin melkein jo nähdä, että säätöä tulee  :grin:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 13:00:11
Onkohan jotain löysällä, kun tehnyt jalustalle napasuuntausta parina yönä. Ensimmäisen kerran virheeksi jäi PHD napasuuntaus sovelluksella 6' virhettä. Seuraavana yönä aloitin taas, niin virhettä oli 260'?? Ajelin hetken putkella ympäri taivasta, niin taas päästiin tuonne 5-6' virheeseen.

Kuinka tarkka tuo PHD sovellus lienee? Voi kyllä olla, että guidekameran renkaat on vähän heppoiset ja putki pääsee taipumaan, mutta tuo ero vain on aika julma. Käytössä guideri kuitenkin piti tuon virheen hallinnassa sillä entisellä 300mm polttovälillä. Nyt joutuu varmasti uudelleen säätöpuuhiin.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 15-10-2018, 13:02:54
Käytä sitä sharpcapin polar align toimintoa. Saat sillä erittäin tarkan napasuuntauksen. Tuo PHD suuntaus ei toimi läheskään niin hyvin..
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 13:07:51
Olisin Sharpcapia käyttänyt, mutta ilmeisesti tuo Lodestar on niin vammainen, ettei riitä tähtiä tarpeeksi ja ratkaisu kestää puolituntia ja valotusaika piti venyttää 10-15s. Kyllästyin istumaan vesitippa nenän päässä ja käytin sitten PHDtä.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 15-10-2018, 14:04:17
Sääditkö yhtään sitä kuvaa? Luulisi senkin näkevän, eikös tuo lodestar ole aika herkkä?

Voin katsoa asiaa tarkemmin kotona. Mutta en enää tekisi muulla kuin tuolla sharpcapillä tuon PA:n. Saat sen varmasti toimimaan. Luin muuten eilen että jotkut olivat saaneet sharpcapillä ajettua järkkäriä uudella dslr.ascom ajurilla. Eli jos guide putkeen saat t2 palaa kiinni niin ruuvaa järkkäri siihen ja kohdistele sillä. Tai saatko kuvaus kameran guide putkeen? Sinun ei tarvitse kuitenkaan kun kerran tehdä tuo PA, niin koita se saada tehtyä sharpcapillä vaikka joutuisit vähän säätämään.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 14:36:15
Minulla on asi 120, joka kuvailee allsky kuvaa. Sen voisi lainata tuohon. Se Lodestar on mun mielestä jotenkin vammainen. Olin kyllä omasta mielestä saanut sen USB liittimen hyvin paikoilleen, mutta ei noissa elektroniikka hommissa tarvii paljon virhettä olla, kun bitti kääntyy kyljelleen.
Siinä olen samaa mieltä, että se Sharpcapin suuntaus ohjelma on tosi hyvä. Sitä käytin vuosi sitten ja silloin se toimi ilman taukoja.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 15-10-2018, 21:02:26
Tuosta SharpCapista kysymys, kun ohjelman sivuilta löytyy tietoa kuva-alan koosta näin:
"A field of view in the camera of between 1 degree and about 2.5 degrees"

Uudella TMB152-putkella ja Riccardin 0,75x lyhentimellä tulee AstroTortillan mukaan 68'x51' kenttä, niin kannattaako tuota ohjelmaa kokeilla noin kapean kuva-alan napasuuntausta? Vai meneekö ajan hukaksi? Kamera olisi kylläkin tuo hidas QSI583ws kenties binnauksella.

Ja tämäkin kantona kaskessa:
"A camera supported by SharpCap combined with a telescope/finderscope on the mount"
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 15-10-2018, 21:07:13
Mitä lukenut CN puolelta niin se on aika tarkka siitä kentän koosta.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 21:09:38
Eipä ole pienellä kentällä kokemusta, mutta kuva-ala löytyvät tähdet ainakin merkitsee. Niitä pitäisi löytyä yli 10.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 15-10-2018, 21:13:50
Ok, entä kuinkas AstroTortillan suuntaustarkkuus vertautuu tuohon SharpCapiin?
Tuossa olisi nykyinen tarkkuus ja tuollainen suuntaus piirtää viiden minuutin guidaamattomilla valoilla vielä hiukan soikeitä tähtiä :grin:
(https://astrokuva.galleria.fi/kuvat/Kuvauslaitteistot/ImageScope/201810_14_PA_error.jpg/_small.jpg)

PEMPro antoi eilen alle seeing rajan menevän korjaustuloksen ts. jaksollinen virhe lienee hallinnassa.

t. nimim. "Guidaisi, jos olisi jotain millä guidata..."

Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 21:18:25
Jos ottaa valotusajan pari minuuttia pois, niin pitäisi tuolla tarkkuudella jo soikion pyöristä.
Paljonko Timpe sinulla oli polttoväliä tuon ricardin kanssa?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 15-10-2018, 21:27:54
Jos ottaa valotusajan pari minuuttia pois, niin pitäisi tuolla tarkkuudella jo soikion pyöristä.
Paljonko Timpe sinulla oli polttoväliä tuon ricardin kanssa?

Joo, mutta sitten pitäisi ottaa myös dark-kirjasto sille lyhyemmälle valotukselle.  :rolleyes:
En siis nyt kuvaile mitenkään niin vakavalla mielellä, kunhan pelehdin laitteiden kanssa (läpinäkyvyys on heikohko täällä Hyvinkäällä).
TS kuppaa edelleenkin tuon putken uuden OAG-setupin miettimisen kanssa, mutta kirjoitan kohta tuonne TMB ketjuun lisää nykytilanteesta. Olisi hyvä tietää kuinka nuo napasuuntaustarkkuudet vertautuvat keskenään, sillä olen pitänyt AstroTortillan napasuuntaus-rutiinia melko pätevänä ja tarkkana (tuosta kaarisekuntilukemasta on vaikea päästä tarkemmaksi ts. tuurilla saa sen 30" tienoille tai yhtä paljon pieleenkin; lieneekö mittaustarkkuudesta kyse, kun peräkkäiset mittaukset tuottavat poikkeavia lukemia AT:lle?).

Ai niin, 900 milliä pitäisi tulla Riccardin kanssa ja lyhyempi valotus (180s) tuottaa jo pyöreitä tähtiä.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 21:35:34
Tuota tortilla tuli joskus käytettyä. Siinä vain tosiaan on sen säätämisen kanssa mutu tuntumaa, ellei ole joku Paramount jalusta, jossa on klikki säätö, että tietää, paljonko suuntaus muuttuu. Nämä PHD ja Sharpcap avustajat helpottaa hommaa, kun ne visualisoi säädön. Kyllä, kun mennään alle minuutin suuntaus virheeseen, niin kovin rohkeita säätöjä ei enää kannata tehdä, ettei tule..  :veryangry:
 :grin:
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Timpe - 15-10-2018, 22:08:02
Itse asiassa tuo AP 1200 parantaa guidaamatonta seurantaansa, kun pääsi meridiaanista ohitse... :smiley:
Liitteessä edelleenkin 300s valotuksen tähdet. Tuo on toki zeniitistä eli noin 60 asteen korkeudelta, kun pysähdyin tarkentamaan valotussarjaa uudelleen (tuo kuva on ennen tarkennusta).
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 15-10-2018, 22:21:55
Hyvin kyllä pelittää AP guidaamattomana.
 Itse käytän The Sky X ohjelman seurannan korjausta avustamaan seurantaa. Sille pitää ajaa vain taivasmallinnus, josta ohjelma mittaa napavirheen ja taipumat eripuolilla taivasta ja pyrkii korjaamaan virhettä. Kunhan saa putket asennettua, niin pitää kokeilla, mitä saa ilman guidausta tuolla EQ8 jalustalla.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 17-10-2018, 14:09:32
No niin. Kauan odotettu päivä koitti viimein ja Italian kirkolta saapui Sesto Senso tarkenninmoottori. Nättihän tuo on ja mekaaninen kiinnitys helppoa hommaa. Hienosäätöratas irti. Samoin siitä alta karkeasäätönamikka. Pussukasta kiinnitysholkki ensin tuohon moottoriin ja sitten koko paketti noiden tarkenninpyörien paikalle ja kiristykset, ettei nuljua.  Tuohon SkyWatcheriin käy punainen holkki. Sitten käsin pyörittämällä testaus, että moottori ei pahasti ahdistu liikematkalla ja ollaankin valmiita liittämään kaapelit. Ja sitten alkoikin murheet. Ensin Sesto-ohjelmisto sisään.. kaikki ok. Viskasin vielä Ascom ajurinkin, vaikkei sitä tässä vaiheessa tarvitse, kun kyse vain testauksesta.. edelleen kaikki ok. Ohjelma käyntiin ja .... mitään ei tapahdu.. Ei sitten minkäänlaista liikettä, ei edes yritystä. Pikainen ohjeenlukaisu ja ilmeisesti pitäis päivittää firmware. No ei onnistu sekään. Aina torppaa heti alkuunsa. Sitten hoksasin, että virtakaapeli sammuttaa virrat ja siitä varoiteltiinkin oikein lihavoidulla tekstillä, että jos virta katkeaa, niin tulee "non working machine". Näkyi pitävän paikkansa. Erinäisten uudelleen asennusten jälkeen sain lopulta firmiksen päivitettyä ja sitten alkoikin aurinko paistamaan.. Moottori heräsi iloisesti suristen henkiin. Ajelin sitten calibrointi ajot, jotka sujuu helposti 4 vaiheen säädössä. Ensin valitaan tarkennin tyyppi kahdesta vaihtoehdosta. Sitten tarkennin puoliväliin ja sitten ajetaan tarkennin sisään ja sitten täysin ulos ja homma on valmis. Testissä pitää muistaa pitää sormi STOP näppäimellä, ettei aja päin päätyä, eli tuo liike pitää muistaa pysäyttää. Tuolle luvataan 7kg vertikaalinen siirtokyky. Saa nähdä kuinka moottori valittaa tuon n. 3kg kamerakuorman alla, kun putki nousee pystyyn.

Vielä aloin noita kaapelisotkuja selvittelemään. Celestroni sai toimia mannekiinina. Niputin datajohdot omaan nippuunsa ja virtakaapelit omaansa. Ei ollut komakallion käyttämää NASAn hyväksymää sidontalankaa, niin piti tyytyä tuollaiseen Rakennusliiton hyväksymään malliin, eli linjalankaan. Ostettu joskus Savon Stokmannnilta, eli Tokmannilta. Tein ihan omasta päästä tuollaisia aitasolmuja tasaisin välein. Vähän tuli liian pitkät sidosvälit, mutta saahan tuota korjattua, jos alkaa enemmän ahdistamaan.

Muutama kuvakin liitteeksi.
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: wm-x - 17-10-2018, 15:20:34
Hieno moottori focus. Paljon maksoi? Ja hienon nimen ovat sille antaneet, jostain syystä tulee kill bill leffat mieleen.


Missä päin savvoo tämä huuhkajan pesä sijaitsee jos voi kysyä?
Otsikko: Vs: Havaintosuoja Huuhkaja
Kirjoitti: Tikkes - 17-10-2018, 15:23:41
kiitosta wm-x.

Moottori maksoi Primalucelabissa 365€. Rahtia ei tule yli 250€ ostoksesta.

Huuhkajanpesä on täällä Rautavaaran rajalla.