Avaruus.fi - keskustelualue

Havaintokohteet ja havaitseminen => Galaksit ja galaksiryhmät => Aiheen aloitti: laasaja - 29.11.2016, 10:05:07

Otsikko: NGC 1530
Kirjoitti: laasaja - 29.11.2016, 10:05:07
Tästä Kirahvin tähdistössä sijaitsevasta sauvaspiraaligalaksista ei löytynyt olemassa olevaa ketjua, joten avataan sellainen, vaikka kuva ei aivan nappisuoritus olekaan. Allekirjoittaneen kamera oli nimittäin jäänyt lomamatkan vuoksi jpg-tilaan, jolloin kalibrointikuvia ei ollut mahdollista käyttää. Kerättyjen kuvien laatukaan ei tietysti vastaa raakakuvia ja jälkikäsittely on hoidettu sen vuoksi puolihuolimattomasti lähinnä kohinaa jonkin verran poistaen ja taustaa tummentaen. Kuvamateriaalia kertyi kaikkiaan 17x8 minuuttia, joista poistin viisi kappaletta välillä ohitse lipuvien pilvien vuoksi. Muuten kuvauskeli oli ihan kohtuullinen.

Itse galaksi NGC 1530 sijaitsee noin 100 miljoonan valovuoden päässä meistä. Sille merkitty kirkkaus näyttäisi olevan + 12.3 magnitudia ja koko noin 5 x 3 kaariminuuttia. Sinällään siis varsin mukava kohde Paimion Kevolassa sijaitsevalle 17 tuuman Planewavelle ja todennäköisesti palailenkin jossain vaiheessa tähän kohteeseen uudemman kerran.

Jos jotain positiivista asiasta hakee, niin kuvauskynnys on nyt asetettu riittävän matalalle, jos joku muu innostuu tätä varsin mukavan näköistä kohdetta kuvaamaan.
Otsikko: Vs: NGC 1530
Kirjoitti: einari - 29.11.2016, 11:43:42
En nyt tiedä onko laatutaso kovin alhaalla jos ottaa kuvauslaitteiston ja 12x8 minuutin valotusajan huomioon...