Sellaista olen tällä kertaa miettinyt, että jos jonkinlaisella pumpulla tehtäisiin nousuvesi maapallolle niin se vaatisi aika huikean määrän energiaa. Nousuveden (tai laskuveden) energiaahan voidaan kyllä hyödyntää esim. patoamalla merenlahti.
Mutta voisiko mikään painovoimasta esitetty teoria mahdollistaa jotenkin painovoiman muuttamisen suoraan energiaksi? Aurinkokennon sijasta tehtäisiin gravitaatiokenno. Kun esim. tuo nousuveden nouseminen sinänsä ei kai vaadi energiaa? Aika-avaruus taipuu meille vaikeasti hahmotettavalla tavalla, joka arkimaailmassa johtaa siihen, että vesi valuu ylöspäin. Mutta painovoima (tai massa, nyt en taas tiedä kumpi olisi ihan tarkkaan ottaen oikein) kuitenkin taivuttaa avaruutta. Voiko tämä taipuminen tapahtua ilman, että se tarvitsee lainkaan energiaa?
Nyt ollaan taas niin lähellä meikäläisen ajattelukyvyn rajoja, että en oikein ehkä osaa tuota kysymystäkään pukea sanoiksi. Mutta jos tuosta nyt fiksummat saisivat kiinni.
T. Petri
Jos oletetaan että "gravitaatiosäteilystä" saataisiin energiaa, pitäisi gravitoivan kohteen menettää säteilyenergiaa että energian säilymislaki pysyy voimassa. Näin ei kuitenkaan ole, gravitoiva kohde pysyy yhtä gravitoivana ikuisesti. Se että kuu velloo meidän valtameriä, ei pienennä kuun massaa yhtään, se on sama mineraalipallo "ikuisesti". Energia vellomiseen tulee käsittääkseni maan pyörimisliikkeestä akselinsa ympäri. Se hidastuu pikkuhiljaa ja osa jarrutuksen energiasta menee kuun siirtämiseen korkeammalle radalle, toinen osa meren lämmittämiseen. Merihän lämpenee hiukan kun vesi pyörteilee ja kohisee tosin auringon lämpövaikutukseen verrattuna vuoroveden osuus on mitätön.
Tosiaan, energian säilymislaki poissulkee sen että normaalista gravitaatiovuorovaikutuksesta voisi imeä (absorboida) energiaa. Eri juttu on sitten gravitaatioaallot, ne siirtävät energiaa mutta sen absorboiminen ei ole mahdollista - ainakaan Ligon havainnon nostamassa keskustelussa sitä ei pidetty mahdollisena.
Lainaus käyttäjältä: rintape - 22.07.2016, 09:47:47
Mutta voisiko mikään painovoimasta esitetty teoria mahdollistaa jotenkin painovoiman muuttamisen suoraan energiaksi? Aurinkokennon sijasta tehtäisiin gravitaatiokenno.
Auringon fotonit sisältää energiaa, siksi aurinkokenno voi toimia. Auringon kaareuttama avaruus ei sisällä energiaa (paitsi tyhjiöenergiaa), siksi gravitaatiokenno ei toimi.
Lainaa
Kun esim. tuo nousuveden nouseminen sinänsä ei kai vaadi energiaa?
Mielestäni ei vaadi ainakaan jos maapallo olisi pelkkää vettä, silloin pyörteily ei söisi energiaa. Otan aika kaukaa haetun esimerkin: Otetaan vaskooli eli vähän muurikkapannun tapainen "malja". Laitetaan vaikka 50 fortuunakuulaa siihen ja hämmennetään niille hyvä kiertonopeus jolloin ne asettuvat "helminauhaksi" vaskoolin ulkokehälle. Oletetaan että mitään kitkahäviöitä ei ole. Tässä tilanteessa kuulat kiertäisivät samaa rataa ikuisesti. Sitten tehdään muutos, isketään kumivasaralla lommo vaskoolin ulkokehään ja laitetaan samat kuulat taas pyörimään. Nyt helminauha ei olekaan ympyrän muotoinen vaan lommon kohdalla rata poikkeaa hiukan ympyrästä. Kuitenkin ne kiertävät ikuisesti, siis vaikka radassa on pieni mutka.
Samalla periaatteella käsittääkseni nousu- ja laskuvesi menee ja lommoa vastaa kuu, se tekee "lommon" avaruuden kaareutumiseen ja siksi vesi ei mene täydellistä ympyrärataa.
Lainaa
Aika-avaruus taipuu meille vaikeasti hahmotettavalla tavalla, joka arkimaailmassa johtaa siihen, että vesi valuu ylöspäin. Mutta painovoima (tai massa, nyt en taas tiedä kumpi olisi ihan tarkkaan ottaen oikein) kuitenkin taivuttaa avaruutta. Voiko tämä taipuminen tapahtua ilman, että se tarvitsee lainkaan energiaa?
Kyllä ja ei, taipuminen vaatii energiaa joka tässä tapauksessa on massan muodossa mutta kuun massaenergian ei tarvitse tulla tänne maahan saakka, riittää että se on siellä 400 000km päässä. Tämä on kummallista, kukaan ei ole osannut selittää kaukovaikutusta, kuinka se toimii.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 24.07.2016, 17:34:55
...kukaan ei ole osannut selittää kaukovaikutusta, kuinka se toimii.
Kyllä selittäjiä ja selityksiä löytyy. Minullakin on ihan johdonmukainen selitys; tyhjöenergia virtaa aineen hitaudeksi ja tilassa virtauskenttä saa muotonsa, jota kappaleet, jotka tarvitsevat samaista tyhjöenergiaa, seuraavat vapaan putoamisen liikkeillään. Sähkömagneettinen ja neutriinosäteily puolestaan "tarvitsee" tyhjöenergiaa poikittaiseen aaltoiluun tai oikeammin purkautuvat viritystilat piirtävät duaalisykliseen avaruusaikaan energiakvanttinsa mukaisen häiriön, joka (näennäisesti) etenee niin, että kaikki havaitsijat voivat todeta saman kausaalisen tapahtumajärjestyksen. Jos valolle ja neutriinosäteilylle ajatellaan massa, se ei olisi invariantti niin kuin kappaleilla, vaan riippuisi tyhjöenergiavirtauksen/tilan energiatiheydestä ja näkyisi kuin ko säteily laajentaisi tilaa ja punasiirtyisi emission ja absorption välillä...
Eli ei ole mitään kaukovaikutusta. Asian voi käsittää myös siitä, kun ajattelee toisiaan kiertävää kappaletta ja antikappaletta, jotka törmäävät ja annihiloituvat. Gravitaatiokentän geometria häipyy laakeaksi sitä mukaa kun annihilaatiosäteily pakenee valonnopeudella - voidaan ajatella myös vastakkaisena tapahtumana: säteilyä osuu sopivasti tilaan, johon muodostuu toisiaan kiertävät kappale ja antikappale, minkä seurauksena on muodostunut saman tien noiden kappaleiden mukainen gravitaatiokenttä. Johtopäätös on, että gravitaatiokentän tulee perustua samaan kuin ko säteilynkin; värähtelevään tyhjöenergiaan, joka gradienttisesti värähdellen muodostaa virtauksen: tila virtaa aineen massan määrän suhteessa sen hitauden tueksi.
Disclaimer: tämä on omaa tutkimustani ja siihen on suhtauduttava täydellisen kriittisesti!
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 24.07.2016, 23:30:43
Disclaimer: tämä on omaa tutkimustani ja siihen on suhtauduttava täydellisen kriittisesti!
Varmaan kriittisyys on kaikkien pohjavireenä, kuitenkaan sen soveltaminen ei onnistu kun ei ymmärrä asioita mitä esität :wink:
"Jos oletetaan että "gravitaatiosäteilystä" saataisiin energiaa, pitäisi gravitoivan kohteen menettää säteilyenergiaa että energian säilymislaki pysyy voimassa. Näin ei kuitenkaan ole, gravitoiva kohde pysyy yhtä gravitoivana ikuisesti. Se että kuu velloo meidän valtameriä, ei pienennä kuun massaa yhtään, se on sama mineraalipallo "ikuisesti". "
No tuossahan se onkin varsin ymmärrettävästi. Kiitos. Sitä mikä ja miten avaruutta sitten loppujen lopuksi varsinaisesti taivuttaa, jätän suuremmille ajattelijoille. Ja mitä ilmeisimmin siinä pohdittavaa vielä riittää.
t. Petri
Lainaus käyttäjältä: rintape - 26.07.2016, 07:31:59
"Jos oletetaan että "gravitaatiosäteilystä" saataisiin energiaa, pitäisi gravitoivan kohteen menettää säteilyenergiaa että energian säilymislaki pysyy voimassa. Näin ei kuitenkaan ole, gravitoiva kohde pysyy yhtä gravitoivana ikuisesti. Se että kuu velloo meidän valtameriä, ei pienennä kuun massaa yhtään, se on sama mineraalipallo "ikuisesti". "
No tuossahan se onkin varsin ymmärrettävästi. Kiitos. Sitä mikä ja miten avaruutta sitten loppujen lopuksi varsinaisesti taivuttaa, jätän suuremmille ajattelijoille. Ja mitä ilmeisimmin siinä pohdittavaa vielä riittää.
Gravitaatiosäteilyä muodostuu ainoastaan silloin, kun gravitaatiokenttä muuttuu ja kyllä: gravitaatiosäteilevä järjestelmä menettää gravitaatiopotentiaaliaan eli massaansa suhteessa ympäröivään kaikkeuteen, jonne se gravitaatiosäteilyn lähettää. Samoin aine menettää energiaansa eli massaansa tavanomaisena sm-säteilynä.
Voi tietysti kysyä, mikä ero gravitaatio- ja sähkömagneettisella säteilyllä sitten on? Eikös molemmat ole avaruusajan värähtelyä? Erona on poolisuus. Sähkömagneettisissa dipolissa aalloissa värähtelee sähkö- ja magneettikenttäsuunnat vuorotellen ja säteilyrintama on pallogeometrisesti värähtelysymmetrinen. Gravitationaalisissa quadrupolisissa aalloissa puolestaan ei ole erikseen vaihekomponentteja vaan tilasuuntakomponentit; avaruusaika värähtelee vuoroin eri tilavuus- ja aikasuunnissaan, eikä aaltorintama ole pallogeometrisesti värähtelysymmetrinen, sillä löytyy aina ns. xy-kiertotasosuunta, jossa värähtely on voimakkuudeltaan tasaista perustuen gravitoivien kohteiden säännöllisiin kiertoratoihin ja z-suunta, jossa värähtely on z-linjalla voimakkainta perustuen kohteiden yhteisjaksollisuuteen. Sähkömagneettisen aallon taajuus perustuu viritystilaan, gravitaatioaallon taajuus gravitoivan järjestelmän kiertoaikaan.
Jos kerran järjestelmä voi menettää massaansa gravitaatiosäteilemällä, voiko se lisätä massaa vastaanottamalla gr-säteilyä? Periaatteessa kyllä, mutta todennäköisyys sellaiselle on samaa luokkaa kuin sm-säteilyn aineellistuminen toisiaan kiertäviksi aine-antiaine-pareiksi eli käytännössä olematon.
Erheellisyyteni pyydän asiaatuntevampien korjaamaan.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 27.07.2016, 07:59:52
Erona on poolisuus. Sähkömagneettisissa dipolissa aalloissa värähtelee sähkö- ja magneettikenttäsuunnat vuorotellen ja säteilyrintama on pallogeometrisesti värähtelysymmetrinen.
Vastauksessa rintapelle oli gravitaatiosäteily lainausmerkeissä, eli tarkoitin avaruuden kaareutumista.
Mutta sm-säteilystä jäi kysymys, kuinka yhden fotonin värähtely voi mennä pallopinnan kaikkiin suuntiin? Eikö riitä että magneettikenttä menee vastakkaisiin suuntiin ja sähkökenttä samoin mutta poikittain magneettikenttään nähden?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 27.07.2016, 18:37:13
Vastauksessa rintapelle oli gravitaatiosäteily lainausmerkeissä, eli tarkoitin avaruuden kaareutumista.
Mutta sm-säteilystä jäi kysymys, kuinka yhden fotonin värähtely voi mennä pallopinnan kaikkiin suuntiin? Eikö riitä että magneettikenttä menee vastakkaisiin suuntiin ja sähkökenttä samoin mutta poikittain magneettikenttään nähden?
Kaareutumista ja kaareutumismuutosta ei kannata sekoittaa keskenään.
http://www.physicspages.com/2014/10/09/spherical-electromagnetic-wave/
Häiriötön aaltoratkaisu tyhjössä on lähtökohtaisesti palloaaltorintama. Häiriöt ovat aaltokentän intensiteettieksitaatioita, jotka resonoivat hiukkasten viritystiloihin. Kvantittuminen on siis kiinni aineen viritystiloista, ei niinkään puhtaasta sähkömagneettisesta aallosta. Käsittääkseni fotoni esiintyy vain emissiossa ja absorptiossa kahden koherentin palloaallon summahäiriönä; palloaalto vritystilan ylä- ja alapotentiaaleista, liikemäärä määräytyy potentiaalin purkusuunnasta. Etenevä fotonihäiriö olisi siten aina kahden komponentin kooste - se mitä nuo komponentit ovat, on tietysti mielenkiintoista; neutriinomekanismi ehkä?
Spekuloin mielelläni yksityiskohdilla, jotka ovat vielä tarkemmin hahmottumattomia.
Kyllä geodeesiradatkin gravitaatioaaltoja aiheuttavat, koska aiheuttavat ulkopuoliselle gravitaatiokentän pieniä muutoksia. Tosin nuo vaikutukset ovat niin mitättömiä, että näkyvät lähinnä pitkässä seurannassa ratamuutoksina.
Lainaus käyttäjältä: Joksa - 28.07.2016, 20:11:35
G-aallot saa aikaan kiihtyvässä liikkeessä oleva massa, ei mikään pallosymmetrinen massamuutosprosessi.
Olisi kiva tietää miten aallot syntyy. Esim framedragging'ia en ymmärrä ja intuitio kuitenkin sanoo että siihen on hyvin yksinkertainen selitys. Tai sitten intuitio pettää...
Lainaus käyttäjältä: Joksa - 29.07.2016, 01:59:06
Vastaus on luettavissa g-aallon törmäyskäyrästä. Käyrä on lyhyt, amplitudi ensin kasvaa ja sitten laskee nopeasti joka kuvaa sitä että aalto syntyy vain törmäävien massojen kiihtyessä. Mikäli aaltoa syntyisi myös 'rauhallisemman' geodeesivaiheen ajalta niin aplitudi olisi koko havaitun frekvenssi-ikkunan aikana laskeva.
http://avaruusmagasiini.blogspot.fi/2016/02/gravitaatiotahtitieteen-synty.html
Ihan lopussa normaalien rataliikkeiden gravitaatiosäteilystä:
Aurinkokunnassamme vastaava häviöteho gravitaatioaaltoina on vain noin 5 kW ja pulsariparin säteilemä gravitaatioenergia on 1,19 % Auringon bolometrisestä säteilytehosta. Maapallon gravitaatiosäteilyn teho on vain noin 200 W. Tällainenkin energiahävikki saa maapallon lähestymään Aurinkoa. Rata kuitenkin muuttuu vain 10-15 metriä vuorokaudessa (noin protonin halkaisija verran).Törmäävien massojen törmäyksen jälkeen on havaittavissa LIGO-aineistossa vielä merkittävää epäsymmetrisen kohteen pyörimisestä aiheutuvaa ringdown-aaltoilua, joka vaimenee menettäessään energiaa symmetrisemmän muodon viimeistelyssään.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 28.07.2016, 21:32:46
Kyllä geodeesiradatkin gravitaatioaaltoja aiheuttavat
Onkohan juju siinä että geodeesi on viiveellä?
Yritän selittää, piirtämällä olisi helpompaa.
Kun nyt kaksi mustaa aukkoa pyörii toistensa ympäri, ne ottaa gravitaation nyt-hetken avaruuden kaareutumisesta. Jos niiden kiertonopeus on lähes c, on kaareutuminen jo "vanhaa" siihen nähden että toinen aukko on jo ehtinyt kiertää 1/3,14 kierrosta eteenpäin (1/3,14 tarkoittaa 1/pii, siis ennen kuin valon nopeudella etenevä gravitaatio on matkustanut toiselle aukolle, on se jo ehtinyt matkustaa kehää pitkin 1/pii matkan) ja siksi gravitaatio vetää sitä etuviistosta eikä suoraan sivulta.
Tähän asti kaikki näyttää selvältä mutta miten tästä eteenpäin, se on hämärän peitossa.
Muokkaus
Tuo 1/pii ei pidä paikkaansa mutta on suuntaa antava, siis etuviistosta kuitenkin veto tulee.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 29.07.2016, 13:21:24
Onkohan juju siinä että geodeesi on viiveellä?
Yritän selittää, piirtämällä olisi helpompaa.
Kun nyt kaksi mustaa aukkoa pyörii toistensa ympäri, ne ottaa gravitaation nyt-hetken avaruuden kaareutumisesta. Jos niiden kiertonopeus on lähes c, on kaareutuminen jo "vanhaa" siihen nähden että toinen aukko on jo ehtinyt kiertää 1/3,14 kierrosta eteenpäin (1/3,14 tarkoittaa 1/pii, siis ennen kuin valon nopeudella etenevä gravitaatio on matkustanut toiselle aukolle, on se jo ehtinyt matkustaa kehää pitkin 1/pii matkan) ja siksi gravitaatio vetää sitä etuviistosta eikä suoraan sivulta.
Tähän asti kaikki näyttää selvältä mutta miten tästä eteenpäin, se on hämärän peitossa.
Muokkaus
Tuo 1/pii ei pidä paikkaansa mutta on suuntaa antava, siis etuviistosta kuitenkin veto tulee.
Gravitaatio ei etene valonnopeudella c, vaan gravitaatiovaikutus on näennäinen voima ja johtuu "avaruuden kaarevuudesta". Kyllä sille mekanismejakin on esitetty, mutta en nyt puutu niihin. Siis gravitaation vetovoimahan vaikuttaa etenevän ilman viivettä, joka on tietysti suhteellisuusperiaatteen vastaista, kun mitään yhteisiä nyt-hetkiä ei ole olemassa. Siksi avaruuden kaarevuus.
Gravitaatioaallot etenevät nopeudella c ja ovat aineen liikkeen aiheuttaman gravitaatiokentän muutoksen viestejä eli muokkaavat gravitaatiokenttää muutoksen suuntaan edetessään avaruusajan läpi.
Gravitaatioaallotkin koostuvat aaltopaketteina. Yksi LIGOn mitattavissa oleva aalto muodostuu kiertoajan informaatioaaltojen summana. Informaatioaalloilla tarkoitan avaruusajan kaarevuuden muutossekvenssejä. Gravitaatiossa aine vuorovaikuttaa avaruusajan, ei toisen aineen kanssa niin kuin sm-vuorovaikutuksessa.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 29.07.2016, 16:26:52
Gravitaatio ei etene valonnopeudella c, vaan gravitaatiovaikutus on näennäinen voima ja johtuu "avaruuden kaarevuudesta". Kyllä sille mekanismejakin on esitetty, mutta en nyt puutu niihin. Siis gravitaation vetovoimahan vaikuttaa etenevän ilman viivettä, joka on tietysti suhteellisuusperiaatteen vastaista, kun mitään yhteisiä nyt-hetkiä ei ole olemassa. Siksi avaruuden kaarevuus.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin että gravitaatio etenee ilman viivettä mutta gravitaatioaallot valon nopeudella.
Tämä tarkoittaisi sitä että jos aurinko poistuu paikaltaan, samassa hetkessä maa menee suoraan eikä kierrä aurinkoa, samoin tietysti Merkurius ym planeetat.
Itse en tuota purematta niele, olen sitä mieltä että vasta 8 minuutin kuluttua maan kiertorata lakkaa.
Kiihtyvyys ja gravitaatio ovat ekvivalentteja. Toisiaan kiertävät kappaleet muuttavat kiihtyvyyttään suhteessa muuhun kaikkeuteen aaltofunktion tapaan. Maapallo ja aurinko esimerkiksi kiihdyttävät aineksiaan vasten avaruutta, joka kompensoi valomittakaavassa tilanteen syöksymällä tyhjöenergiavirtauksena vastaan aineen hitauden tueksi. Hitauden määrää ja tyhjöenergiavirtauksen määrää kuvaa suure massa.
Tuossa lyhykäisesti eräs mekanismi avaruuden kaareutumisen taustaksi perustuen tutkimuksiini, lähinnä ajatuskokeisiin.
Ja tosiaan, jaksolliset kiihtyvyydet laimentuvat. Siten valon väsyminen tila-avaruudelle ei ole hullu ajatus, vaikka se on paradigmoista ollut sivuun sysättynä jo kauan. Eräs ideani on, että valon väsyminen lisää samalla tyhjöenergiaa eli laajentaa tilaa.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 29.07.2016, 16:55:50
Tämä oli ensimmäinen kerta kun kuulin että gravitaatio etenee ilman viivettä mutta gravitaatioaallot valon nopeudella.
Tämä tarkoittaisi sitä että jos aurinko poistuu paikaltaan, samassa hetkessä maa menee suoraan eikä kierrä aurinkoa, samoin tietysti Merkurius ym planeetat.
Itse en tuota purematta niele, olen sitä mieltä että vasta 8 minuutin kuluttua maan kiertorata lakkaa.
Kun gravitaatioaallot, muun säteilyenergian osana, muuttavat höyrystyneen auringon gravitaatiokenttää valonnopeudella c, tarkoittaa se juuri sitä, että menee se n. 8 minuuttia ennen kuin avaruuden kaarevuus oikenee maapallon kohdalla.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 29.07.2016, 17:00:46
Kun gravitaatioaallot, muun säteilyenergian osana, muuttavat höyrystyneen auringon gravitaatiokenttää valonnopeudella c, tarkoittaa se juuri sitä, että menee se n. 8 minuuttia ennen kuin avaruuden kaarevuus oikenee maapallon kohdalla.
Tuossa tapauksessa kyllä mutta en sitä tarkoittanut. Jos aurinko häviäisi totaalisesti, mikä on mahdotonta mutta havainnollistuksena vaan sen esitin, niin se on periaatteessa samanlainen ilmiö kuin gravitaatioaalto, paitsi että sen vaihe putoaa nollaan ja pysyy siellä.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 29.07.2016, 19:52:50
Tuossa tapauksessa kyllä mutta en sitä tarkoittanut. Jos aurinko häviäisi totaalisesti, mikä on mahdotonta mutta havainnollistuksena vaan sen esitin, niin se on periaatteessa samanlainen ilmiö kuin gravitaatioaalto, paitsi että sen vaihe putoaa nollaan ja pysyy siellä.
Luonnossa prosessit ovat periaatteessa käänteisesti symmetrisiä.
Voidaan ajatella, ettei ensin aurinkoa olisi, mutta eri suunnista sopivat säteilytykset materialisoituisivat auringoksi. Gravitaatiokenttä ei muodostu siten, että se alkaa levitä vasta tuon auringon muodostuttua, vaan koko prosessi muodostaa samalla gravitaatiokentän. Eli sitä mukaa kun säteilyä saapuu kohti tulevaa materialisoituvaa aurinkoa, se muodostaa sille myös valmiin gravitaatiokentän, joka ulottuu funktionaalisesti äärettömiin. Jostain energiatiheys siirtyy toiseen paikkaan ja samalla muuttuu gravitaatiokenttä. Tästäkin huomataan, että sm-säteily on kovin samanlaista kuin gravitaatioaallot, mahdollisesti suorastaan täsmälleen samanlaista kuin isoja kiertorataperusteisia gravitaatioaaltoja muodostavat informaatioaallot.
Lainaus käyttäjältä: Joksa - 31.07.2016, 11:34:43
Asia jäi vielä askarruttamaan... Kun kvanttipainovoimailmiöiden perustietoja ja -parametreja ei tunneta niin millähän perusteella arviot g-aaltojen aikaansaamisen ja sisältämän energiamäärän arviot on tehty?
Tässä T&A:n uutisessa vuodelta 2008 selviää että aaltojen energia selviää suhteellisuusteoriasta:
___________________________________________________
Einsteinin suhteellisuusteoria sai lisävahvistusta
17.04.2008Sakari Nummila
Havainnekuva suomalaisten tutkimasta OJ287:stä. Kaksoismusta-aukkojärjestelmä löytyi aikoinaan systemaattisen etsintäprojektin yhteydessä. Projekti käynnistyi vuonna 1980 Teknillisen korkeakoulun ja Turun yliopiston yhteistyöhankkeena. Kuva Tuorlan observatorio
Professori Mauri Valtosen johtama kansainvälinen tutkijaryhmä on löytänyt lisävahvistusta Einsteinin yleiselle suhteellisuusteorialle. Viime tammikuussa Yhdysvaltain tähtitieteellisen seuran AAS:in kokouksessa alustavasti esitellyt tulokset ovat nyt ilmestyneet arvovaltaisessa Nature-lehdessä.
Tutkimuksessa seurattiin kvasaarin OJ287 valonvaihtelua. Kyseisessä kvasaarissa kaksi mustaa aukkoa kiertää toisiaan radalla, joka prekessoi eli kiertyy. Radan kiertyminen on herkkä mitta suhteellisuusteorialle, sillä Einsteinin mukaan painovoima johtuu nimenomaan aika-avaruuden kaareutumisesta taivaankappaleen ympärillä.
Kaikki ilmiön aiemmat testaukset on tehty suhteellisen heikoissa painovoimakentissä, kuten maapallon tai Auringon vetovoimakentässä. Vaikka koetulokset ovat olleet sopusoinnussa Einsteinin teorian kanssa, niitä on voitu tulkita toisinkin. OJ287:ssä havaittu 39 asteen kiertyminen yhtä ratakierrosta kohti ei kuitenkaan jätä tilaa tulkinnoille. Tutkimuksessa mitattu aika-avaruuden kaareutuminen tapahtuu täsmälleen Einsteinin ennustamalla tavalla.
Mittausten mukaan myös aukkoparin kiertoaika lyhenee. Tämä johtuu parin säteilemistä gravitaatio- eli painovoima-aalloista. Vuoden 2016 tienoilla avaruuteen sijoitettavan LISA-laitteiston odotetaan näkevän myös OJ287:stä tuleva gravitaatioaaltosäteily.
_______________________________________________________
Jotenkin ne saadaan laskettua mutta se voi olla aika vaikeaa koska gravitaatioaaltojen olemassaoloa ei vähän aikaa sitten pidetty varmana.
Ehkä framadragging ei vaadi energiaa kun ympärillä ei ole kiihdytettäviä taivaankappaleita mutta jos taas on, siirtyy pyörimisenergiaa kappaleen liike-energiaksi.
Lainaus käyttäjältä: Joksa - 31.07.2016, 21:22:07
Erilaiset viimeaikojen havainnot vahvistaa g-aaltojeen olemassaolon mutta mikä on ollut se perushavainto johon g-aaltojen energiasisällön kaava perustuu?
Olettaisin että perushavainto on se että valon nopeudella pyörivä komponentti on "luonnottomassa tilanteessa" kun avaruuden kaarevuus antaa sille lisää nopeutta ikään kuin ilmaiseksi. Ei-relativistisissa nopeuksissa komponenttien välinen gravitaatio kohdistuu 90 asteen kulmassa toisiinsa eikä edestäpäin ole yhtään vetoa. Näin vauhti pysyy samana, tilanne on luonnollinen. Mutta relativistisissa nopeuksissa toisen komponentin lähettämä gravitaatiorintama tulee viiveellä ja koska se on viiveellä, se on lähtenyt sellaisesta kulmasta joka ei ole 90 astetta enää kun osuu toiseen komponenttiin. Tämä kulmamuutos joko on taka- tai etuviistossa, ja hullua tässä on se että minun logiikalla se on etuviistossa mikä EI luovuta komponenttien energiaa vaan loihtii sitä jostakin lisää, en tiedä mistä. Mutta siis tässä 90 asteesta poikkeamassa on iso generaattori, kuinka se sitten tuottaa aaltoja, siinäpä arvoitus.
Tämä viistoveto on kyllä energian säilymislain vastainen jos ilmiö on vain siinä, sensijaan jos siihen liittyy joku takaisinkytkentä, voi se olla säilymislain puitteissa.
Mutta voihan olla että gravitaatioaallot syntyykin yksinkertaisesti komponenttien hurjista pyörähdyksistä, kun ollaan relativistisissa nopeuksissa ja kappale tekee "u-käännöksen" sekunnin murto-osassa, saattaa se itsessään tehdä g-aallon.
Lisää kummallisuuksia, tässä T&A:n uutinen helmikuulta:
Huhu Science-lehdeltä - gravitaatioaaltolöytö julkaistaan alkavalla viikolla
07.02.2016Mikko Suominen
Ensimmäiset havainnot painovoima-aalloista saatetaan julkistaa jo alkavalla viikolla. Science-lehden uutisoimien huhujen mukaan löytöraportti ilmestyy Nature-lehdessä 11. helmikuuta.
Julkisuuteen tihkuneiden vihjeiden mukaan kyseessä olisi LIGO-observatoriossa havaittu kahden mustan aukon yhdistyminen.
Mikäli tiedot ovat oikeita, mustat aukot olisivat massoiltaan 29 ja 36 -kertaisia Aurinkoon nähden ja niiden yhdistyessä olisi syntynyt 62 kertaa Aurinkoa massiivisempi aukko.
________________________________________
Viimeinen lause "....massoiltaan 29 ja 36 -kertaisia Aurinkoon nähden ja niiden yhdistyessä olisi syntynyt 62 kertaa Aurinkoa massiivisempi...."
Tässä väitetään että materiaa (3 auringon verran) olisi päässyt muuntumaan g-aalloiksi mikä on outoa. Sen vielä ymmärtäisi että komponenttien raapiessa toisiaan, tapahtumahorisontin ulkopuolelle lentävistä rouheista voisi syntyä fotoneita jotka pakenee ulkoavaruuteen, mutta että materia muuttuisi suoraan g-aalloiksi, miten ihmeessä se voisi tapahtua?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 01.08.2016, 22:09:55
Tämä viistoveto on kyllä energian säilymislain vastainen jos ilmiö on vain siinä, sensijaan jos siihen liittyy joku takaisinkytkentä, voi se olla säilymislain puitteissa.
Mutta voihan olla että gravitaatioaallot syntyykin yksinkertaisesti komponenttien hurjista pyörähdyksistä, kun ollaan relativistisissa nopeuksissa ja kappale tekee "u-käännöksen" sekunnin murto-osassa, saattaa se itsessään tehdä g-aallon.
Lisää kummallisuuksia, tässä T&A:n uutinen helmikuulta:
Huhu Science-lehdeltä - gravitaatioaaltolöytö julkaistaan alkavalla viikolla
07.02.2016Mikko Suominen
Ensimmäiset havainnot painovoima-aalloista saatetaan julkistaa jo alkavalla viikolla. Science-lehden uutisoimien huhujen mukaan löytöraportti ilmestyy Nature-lehdessä 11. helmikuuta.
Julkisuuteen tihkuneiden vihjeiden mukaan kyseessä olisi LIGO-observatoriossa havaittu kahden mustan aukon yhdistyminen.
Mikäli tiedot ovat oikeita, mustat aukot olisivat massoiltaan 29 ja 36 -kertaisia Aurinkoon nähden ja niiden yhdistyessä olisi syntynyt 62 kertaa Aurinkoa massiivisempi aukko.
________________________________________
Viimeinen lause "....massoiltaan 29 ja 36 -kertaisia Aurinkoon nähden ja niiden yhdistyessä olisi syntynyt 62 kertaa Aurinkoa massiivisempi...."
Tässä väitetään että materiaa (3 auringon verran) olisi päässyt muuntumaan g-aalloiksi mikä on outoa. Sen vielä ymmärtäisi että komponenttien raapiessa toisiaan, tapahtumahorisontin ulkopuolelle lentävistä rouheista voisi syntyä fotoneita jotka pakenee ulkoavaruuteen, mutta että materia muuttuisi suoraan g-aalloiksi, miten ihmeessä se voisi tapahtua?
Aine ei ole pallurahiukkasia vaan kenttäilmiö. Kun kentän olosuhde muuttuu radikaalisti, voi massaa eli energiaa siirtyä rajustikin. Gravitaatioaallothan eivät ole viritystilaa edellyttävä tehollisesti rajoittuva värähtely vaan suora kenttävärähtely, joka on huomattavasti tehokkaampi energian siirtäjänä.
Kiertoradoilla osa energiasta, siis massasta, on sitoutunut rataliikkeen potentiaaliin. Massa, joka häipyy, on tuota vähenevää kiertoliikettä. Liikkumattoman kappaleen aiheuttaman gravitaatiokiihtyvyyden sen pinnalla voi ajatella olevan kiertoratavelkaa, aineen osaset puskevat toisiaan samalla voimalla, joka niillä olisi tuottamassa keskeiskiihtyvyyttä, jos voisivat olla häiriöttömillä kiertoradoilla.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 01.08.2016, 23:35:16
Kiertoradoilla osa energiasta, siis massasta, on sitoutunut rataliikkeen potentiaaliin. Massa, joka häipyy, on tuota vähenevää kiertoliikettä.
Tuo pätee kyllä fotoniin. Kun se ponnistaa horisontin läheisyydestä ulkoavaruuteen, on sen "massa" suuri verrattuna siihen mitä se on ulkoavaruudessa. Ja toisin päin, jos hyvin "pienimassainen radioaalto" lähetetään kohti mustaa aukkoa, kasvaa sen massa lopulta painavaksi röntgenaalloksi.
Mutta materiahiukkasille se ei päde, niiden nopeus vain kasvaa valon nopeuteen mutta atomisidokset ei ole moksiskaan. Kun nyt kaksi mustaa aukkoa putoaa toisiinsa, luovuttaa ne liike-energiaa g-aaltoina, mutta itse materia säilyy tallella, sen takaa ainakin horisontti jonka takaa ei pääse ulos muuta kuin g-vaikutus.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 02.08.2016, 00:37:12
Tuo pätee kyllä fotoniin. Kun se ponnistaa horisontin läheisyydestä ulkoavaruuteen, on sen "massa" suuri verrattuna siihen mitä se on ulkoavaruudessa. Ja toisin päin, jos hyvin "pienimassainen radioaalto" lähetetään kohti mustaa aukkoa, kasvaa sen massa lopulta painavaksi röntgenaalloksi.
Mutta materiahiukkasille se ei päde, niiden nopeus vain kasvaa valon nopeuteen mutta atomisidokset ei ole moksiskaan. Kun nyt kaksi mustaa aukkoa putoaa toisiinsa, luovuttaa ne liike-energiaa g-aaltoina, mutta itse materia säilyy tallella, sen takaa ainakin horisontti jonka takaa ei pääse ulos muuta kuin g-vaikutus.
Eiköhän sitä voi aika suoraan ajatella niin, että fotonit/gluonit siellä aineessakin jylläävät ja tulevat kiertäneeksi erinäisiäkin kiertoratoja, joista kaikista se massa muodostuu. Horisontin luonteesta emme voi mitään kovin tarkkaa tietää havaintojen puuttuessa.
Lainaus käyttäjältä: Eusa - 02.08.2016, 12:28:30
Eiköhän sitä voi aika suoraan ajatella niin, että fotonit/gluonit siellä aineessakin jylläävät ja tulevat kiertäneeksi erinäisiäkin kiertoratoja, joista kaikista se massa muodostuu. Horisontin luonteesta emme voi mitään kovin tarkkaa tietää havaintojen puuttuessa.
Pari poittia jotka ei sovi tuohon. Ensinnäkin säilymislaki, kun massa putoaa niin pot.energia muuttuu kin.energiaksi. Silloin ei materian sisäisiin voimiin liikene ylimääräistä eli säilymislaki ei anna lupaa muuhun kuin kin.energiaan.
Toiseksi fotoni välittäjähiukkasena on vaikeasti tutkittava, sitähän ei olla edes nähty. Ja siksi sen taajuudestakaan ei voi tietää, vai voiko? Edelleen virtuaalifotonin matka on lyhyt, sehän matkustaa vain atomin sisällä jolloin esim valon nopeudella putoava materia ehtii pudota vain atomin verran, siis mitättömän matkan. Kuinka se niin lyhyellä matkalla voisi lyhentää aallonpituuttaan?
Lainaus käyttäjältä: mistral - 04.08.2016, 00:38:32
Pari pointtia jotka ei sovi tuohon. Ensinnäkin säilymislaki, kun massa putoaa niin pot.energia muuttuu kin.energiaksi. Silloin ei materian sisäisiin voimiin liikene ylimääräistä eli säilymislaki ei anna lupaa muuhun kuin kin.energiaan.
Toiseksi fotoni välittäjähiukkasena on vaikeasti tutkittava, sitähän ei olla edes nähty. Ja siksi sen taajuudestakaan ei voi tietää, vai voiko? Edelleen virtuaalifotonin matka on lyhyt, sehän matkustaa vain atomin sisällä jolloin esim valon nopeudella putoava materia ehtii pudota vain atomin verran, siis mitättömän matkan. Kuinka se niin lyhyellä matkalla voisi lyhentää aallonpituuttaan?
Fotonin aallonpituusmuutokset ovat sähkömagnetismia, eivätkä liity gravitaatio-/massamuodostukseen, vaan päinvastoin gravitaatio- eli massaenergia mahdollistaa sähkömagneettiset ilmiöt.
Sen sijaan tarkoitan, että samoin kuin gravitaatiolingossa ratamuutoksilla energiaa voidaan siirtää toisaalle, samoin valon kaarevat reitit indikoivat tietyn gravitaatiopotentiaalin sitoutumista tietylle alueelle ja valonluonteisen säteilyenergian läsnäolo voi tuota gravitoivaa massaa lisätä. Kiertoratojen vaikutusta voi ajatella vertailemalla samoin etäälle gravitoivia erilaisia kohteita: a) neutronitähteä, b) ainesumua. Mitä lähemmäs kohdetta tullaan sitä erilaisemmin gravitaatiokenttä vaikuttaa riippuen onko se tiivis keskittymä vai harva laaja ainemuodostelma.
Alkeishiukkasia voi ajatella hyvin pienelle kiertoradalle käpertyneenä valona tai valonsädettä pitkälle matkalle levittäytyneenä aineaiheena.
Mekaniikan säilymislaeista: potentiaalienergia on vain koordinaatistovalinnalla potentialisoitua liike-energiaa. Ajatellaan kahta toisensa suhteen liikkuvaa/kiihtyvää kohdetta - kun koordinaatisto kiinnitetään toiseen kohteista, on sillä potentiaalienergia ja toisella liike-energia. Voidaan myös valita yhteisen massakeskipisteen koordinaatisto, jolloin molemmilla on sen suhteen liike-energiaa ja jos gravitaatiokiihtyvyyksistä on kyse, yhteisellä massakeskipisteellä on harmonisen värähtelijän potentiaali-/liike-energian funktio erikseen kummankin kohteen kanssa. Tuostakin avautuu se, kuinka gravitaatiomassa mahdollistaa aaltoenergiat.
Tässä mentiin aika korkealentoisin ajatuksiin. Ihan pääajatuksena tarvitsee aina olla kaksi eri potentiaalissa olevaa tasoa, jossa tätä väliä pienennetään ja muunnetaan toiseen energiamuotoon. Esimerkiksi periaatteessa rakentamalla kuusta suuri generaattori pienennettäisiin rataa voitaisiin tätä potentiaalieroa muuttaa sähköksi.
Potentiaalienergia ei ole vain liikenergiaa muutettuna koordinaatistoon. Ne molemmat ovat laskennallisesti suhteellisia arvoja, sillä nopeus on aina suhteelista koordinaattivalintaan. Kahden pisteen välillä voidaan aina määritellä niiden potentiaaliero ja nopeus (paikan derivaatta). Oletetaan kaksi objektia ovat avaruudessa, joiden etäisyys olisi x olisivat toisiinsa nähden täysin paikallaan. Sillä kyseisellä hetkellä niillä ei olisi lainkaan nopeutta toisiinsa nähden. Niillä olisi potentiaalienergiaa paikoista / etäisyydestä, mutta ei nopeutta hetkellä 0 (paikan derivaatta) mutta olisi kuitekin kiihtyvyyttä (nopeuden derivaatta). Gravitaatiovoima aiheuttaa kiihtyvyden (nopeuden derivaatta) eli nopeudenmuutoksen. Toisinsanoen nopeus on vain etäisyyden (potentiaalienergian) muutosnopeutta kuvaava suure.
Tässä kannattaa kuitenkin erotella vielä absoluuttinen nopeus ja suhteellinen nopeus. Absoluuttinen nopeus sinänsä ei ole niin merkityksellinen (esimerkiksi kiertoradalla olevan kappaleen absoluuttinen nopeus) kun taas suhteellinen nopeus (ympyräkiertoradalla olevan kappaleen suhteellinen nopeus olisi 0). Aiemmassa kappaleessa tarkoitin nimenomaan suhteellisia arvoja niin kiihtyvyyden kuin nopeuden suhteen. Käytännössä absoluuttista nopeutta ei edes sinänsä tunneta vaan tällöinkin on pitänyt valita jokin 0 piste johon se on suhteutettu.
Painovoima-aallot ovat niin heikkovoimaisia jonka takia niitä on ollut hankala edes havaita niin niitä tuskin mitenkään tullaan valjastamaan.
Lainaus käyttäjältä: Zalama - 09.08.2016, 13:48:58
Painovoima-aallot ovat niin heikkovoimaisia jonka takia niitä on ollut hankala edes havaita niin niitä tuskin mitenkään tullaan valjastamaan.
Derivaatat ym on minulle hepreaa, vaikea kommentoida sitä puolta.
Kevättalvella kun keskustelu kävi kuumana g-aalloista, jossain vaan sanottiin ettei niitä pysty muuntamaan takaisin muuksi energiaksi. Kari Enqvist sanoi että se johtuisi pienestä todennäköisyydestä, että g-aalto vuorovaikuttaa todennäköisyyden kautta, mikä ilmeisesti tarkoittaa että g-kvantti vuorovaikuttaa. Tietääkseni gravitaatiota ei olla vielä onnistuttu "kvantittamaan" eli kehittämään sille kvanttiteoriaa.
Jos ääniaaltoja vertaa g-aaltoihin, on niissä jotain yhteistä. Kaiuttomassa huoneessa on jotain vaahtomuovin tapaista seinät täynnä ja sen tarkoitus on muuntaa ääniaallon energiaa lämmöksi. Kun ääniaalto uppoaa muoviin, se heikkenee ilmeisesti muovin atomirakenteen "jähmeyteen" vertaa kun maalia sekoitetaan purkissa, on se työlästä veivaamista. Nyt jos vaahtomuovi olisi vaikkapa miljardin kilometrin paksuinen ja g-aalto läpäisisi sen, liikkuisi muovi hiukan sen vaikutuksesta. Tästä liikkeestä syntyisi hiukan lämpöä. Säilymislain mukaan aallon energia putoaa sen verran kuin muovi lämpeni - jos lämpeni! Kun aallon tekemä liike atomitasolla on niin pieni että sillä tuskin on mitään vaikutusta naapuriatomiin kohdistuviin sidosvoimiin, mitään tuskin tapahtuu, paitsi ehkä jonkun sidoksen tilanne jossa ollaan aivan veitsen terällä. Jos näitä veitsen terällä tilanteita on mitätön määrä, muuntuu energiaa käytännössä +-0.
Tilanne voisi olla toinen jos Betelgeuse jakautuisi kahdeksi mustaksi aukoksi jotka lähettäisi paljon lähempää voimakkaan aallon.
Lainaus käyttäjältä: mistral - 09.08.2016, 23:43:55
Derivaatat ym on minulle hepreaa, vaikea kommentoida sitä puolta.
Differentiaalilaskenta on lukiomatikkaa ja huomattavasti helpommin ymmärrettävä tieteenhaara kuin kosmologia. On myös oleellinen rakennuspalikka monelle muullekin tieteenhaaralle, mukaanlukien kosmologialle. Suosittelen lämpimästi perehtymään. :wink:
Joo, sanana ihan tuttu mutta aikaa ja inspiraatiota matematiikkaan ei oikein ole. Toki hyötyä olisi kaavojen ymmärtämisessä, urakka vain kauhistuttaa :grin: